tiistai 14. toukokuuta 2013

Etiopialaista ruokaa maistelemassa

Kävin viimein E:n ja L:n kanssa testaamassa Kuningatar Saban, etiopialaisen ravintolan, joka avattiin vuosi tai muutama sitten Mechelininkadulle. Tiesin etiopialaisesta ruoasta etukäteen vain sen, että sitä syödään käsin leivän avulla ja olin kiinnostunut kuulemaan lisää (ja maistamaan).

Jälleen ruokalista oli pieni mysteeri, sillä oli vaikea kuvitella millaista ruoka lopulta on. Mielenkiinnosta tilasin Etiopian kansallisruoan doro wotin, joka on kanakastike keitetyn munan kanssa maustettuna etiopialaisilla mausteilla ja berberillä. Ohessa tarjoiltiin etiopialaista indsera-leipää, joka leivotaan hapatetusta taikinasta ja se muistuttaa paksua muurinpohjalettua.


Kastike oli aika tulista, mistä olisi ollut hyvä mainita ruokalistassa. Jälkeenpäin huomasin, että ravintolan internet-sivuilla onkin kerrottu enemmän käytetyistä mausteista ja kastikkeista. Kannttaa siis vilkaista ne läpi mikäli ei ole tulisen ruoan ystävä tai kysyä lisätietoja tarjoilijalta.

Kokemus oli mielenkiintoinen ja suosittelen, mikäli on kiinnostunut muiden maiden ruokakulttuureista. Sen verran erikoisia maut olivat, etteivät ne nyt ihan ensimmäisellä maistamisella pompanneet lempiruokieni joukkoon.

Ilta päättyi mangoivanoveihin ja karpaloiseen Shakerissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!