sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Uusi lemppariravintola

Voiko yhden käynnin jälkeen julistaa löytäneensä uuden lempiravintolan? Ihastuin eilen illalla Ragu-ravintolaan Ludviginkadulla. Olin kuullut nimen aikaisemmin ja ennakkokäsitykseni oli positiivissävytteinen, mutta en käytännössä tiennyt ravintolasta mitään. Olimme kahden ystäväni kanssa liikkeellä ja valitsimme nopean sananvaihdon jälkeen ravintolan yllätysmenun viineineen.

Meillä oli jatkosuunnitelmia illan varalle, joten tarkistin kuinka monta ruokalajia ehdimme syödä ennen kuin meidän piti lähteä seuraavaan paikkaan. Hyvä että kysyimme, sillä tarjoilijan ohjeesta päädyimme valitsemaan neljän ruokalajin illallisen. (Viiden ruokalajin yllätysmenuun kannattaa varata 2,5 tuntia aikaa.)

Heti kättelyssä kävi selväksi, että Ragu on ravintola, jonne tullaan viihtymään ja viettämään aikaa. Nopeaa mahantäytettä ei kannata odottaa. Tämä ei missään nimessä ole moite, sillä monissa ravintoloissa minua häiritsee ns. liukuhihnameininki ja liian tehokkaat kattausajat. Silloin kun tulen viettämään iltaa, harmittaa, jos seurue on runsaassa tunnissa ulkona ravintolasta.
"Ragu = tulee verbistä ragoûter, joka tarkoittaa ruokahalun palauttamista tai yleensäkin mielenkiinnon lisäämistä"
(Teksti ruokalistassa)
Yllätysmenussamme oli muun muassa herkullinen maa-artisokkakeitto, jonka makuun oli yhdistetty omenaa ja lakritsia. Oivaltava yhdistelmä joka kruunattiin täydellisellä viinillä! Keittiömestarit selvästi osaavat hommansa tässä ravintolassa.

Pääruokana oli jotain niinkin tavallista kuin pihvi pavuilla ja muutamalla kastikkeella, mutta se maistui erinomaiselle ja pavut olivat täydellisen rapeita. Tykkäsin!


Palvelu oli kaikella tapaa erinomaista. Aikataulumme merkittiin ylös ja tarjoilija piti kiinni siitä, että pääsimme tasan klo 20.45 ravintolasta ulos kuten pyysimme. Ravintolalla kävi yhden annoksen kanssa pieni moka, joka huomioitiin loppulaskussa ilahduttavalla tavalla ilman erillisiä vaatimusten esittämistä. Kaikki oli sujuvaa ja soljuvaa! (No okei, ruokalistat olisi voitu tuoda nopeammin.)

Ragusta ilta jatkui rattoisissa tunnelmissa Apulannan Tavastian keikalle. Klubi oli loppuunmyyty ja tupaten täynnä. Soitto alkoi jo muutama minuutti sen jälkeen kun olimme astuneet sisälle, joten ajoituksemme oli aika hyvä. Puolitoistatuntisen sisältö oli taattua Apulantaa. Bändi julkaisi muutama viikko sitten uuden levyn, jolta kuultiin useampia biisejä.


Viime viikolla saatiin muuten valmiiksi Teit meistä kauniin -elokuvan filmaukset. Apulannan tarinasta on siis jossain vaiheessa tulossa elokuva!

Uuden levyn eka sinkku Valot pimeyksien reunoilla on kaunista kuultavaa:

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Oscar Wilde, keikari Irlannista

Kun matkustin huhtikuussa Irlantiin, tutustuin tapani mukaan etukäteen kohteen kulttuurihistoriaan ja kuuluisuuksiin. Irlannistahan on tullut monta kuuluisaa kirjailijaa, mutta totesin nopeasti, että Samuel Beckettin tai James Joycen elämä ei ole koskettanut minua henkilökohtaisesti (vielä?). Sen sijaan Oscar Wilde (1854-1900) on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen Dorian Grayn muotokuvalla.

Dorian Grayn muotokuva kertoo nuorukaisesta, joka rakastuu itseään esittävään maalaukseen ja toivoo, ettei ikinä vanhenisi. Sattumalta toive toteutuu ja nuorukaisen sijasta kaikki elämän jäljet siirtyvät näkyviin muotokuvaan. Sen ansiosta Dorian Gray voi viettää turmeltunutta elämää ilman seurauksia, mutta tunnontuskilta ei välty kukaan.

Tarina on mielenkiintoinen ja vuonna 2009 tehty uusi suomennos on oivallinen. Voin suositella sitä, jos etsit uutta hyvää luettavaa.

Siksi listasin Dublinin pakko-nähdä-nähtävyyksiin Oscar Wilden muistomerkin. Se on Danny Osbornen hauska veistos vuodelta 1997. Siinä Oscar lekottelee kallion päällä.


Ilokseni törmäsin Galwayssä toiseenkin Oscar Wilden muistomerkkiin, jonka yhteydessä kunnioitettiin myös virolaisen kirjailijan Eduard Wilden (1865-1933) muistoa (muistomerkistä ei selvinnyt onko herroilla muuta yhteistä kuin sukunimi ja ammatti).


Oscar Wilden elämä oli vaiherikas. Hän todennäköisesti nautti ihmisten shokeeraamisesta ja jakoi vahvasti mielipiteitä. Sheridan Morley kirjoittaa, että Wildestä olisi nykypäivänä tullut loistava talk show isäntä tai vähintäänkin menestynyt kolumnisti. Wilde eli osan elämästään ylellisyydessä Dublinissa ja Lontoossa, mutta kuoli aivokalvontulehdukseen hyljeksittynä ja köyhänä Pariisissa sen jälkeen kun oli kärsinyt kahden vuoden vankilatuomion homoseksuaalisuudesta.

Dublinissa on muutama erinomainen ja tunnelmallinen kirjakauppa, jotka kolusin löytääkseni jonkin mukavan Oscar Wilde -aiheisen matkamuiston. Löysin pikkuisen kirjan, jossa on aluksi pieni elämäkerta, sitten Oscarin nokkelia elämään jääneitä anekdootteja, runo "Her voice" sekä lyhyt tarina "The Nightingale and the Rose".


Se on odottanut lukuhetkeä huhtikuusta lähtien (lukemista odottavien kirjojen pino kaapissani ei tunnu vähenevän millään), mutta tänään viimein tartuin siihen. Palasin mielessäni vaikuttaviin Irlannin maisemiin ja hekottelin Oscarin ajatuksille.

 
"Aina kun ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, 
minulle tulee tunne,
että minun täytyy olla väärässä."

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Viini-ilta Haikon kartanossa

Vietimme loppukesästä äidin ja siskon kanssa ihanan viikonlopun Haikon kartanossa.

Kun saavuimme kartanolle, satoi kaatamalla. Siis ihan oikeasti eikä mitenkään kuvainnollisesti: asfaltti tulvi ja taivas oli päättänyt heittää kaikki vedet alas kerralla. Onneksi meillä oli sateenvarjot, joiden suojissa pääsimme lähes kuivina hotellille.

Kartano iltavalaistuksessa

Saimme ylellisen huoneen kartanosta, joka on kaunis sekä ulkoa että sisältä. Se on remontoitu vanhaa tyyliä kunnioittaen ja meidän huoneemme oli sisustettu kauniisti hyvällä maulla. Huoneessamme oli oma parveke puiston suuntaan, josta pääsimme nauttimaan sateen lakattua iltapäivällä.

Päällimmäisten kuulumisten vaihdon ja kuohuviinilasillisten jälkeen nappasimme uikkarit kainaloon ja suuntasimme kylpylälle. Olimme aikaisessa, mikä osoittautui hyväksi sattumaksi, sillä saimme aluksi nauttia pienen kylpylän altaista ja saunoista lähes keskenämme. Vasta kolmen jälkeen kylpylälle alkoi tulla muita ihmisiä ja pian altaissa tuntuikin jo niin ahtaalta, että kiiruhdimme syömään pientä välipalaa kylpylän baariin.

Sitä ennen olimme ehtineet hautua lämpöaltaassa, lojua poreammeessa, uida pitkässä altaassa ja saunoa pari kertaa sekä piipahtaa höyrysaunassa. Siskoni kävi myös kastautumassa kylmäaltaassa!

Illalla osallistuimme kartanon viini-iltaan, joita järjestetään kerran kuussa. Konseptiin kuuluu tietty teema, jonka ympärille on valittu ensin viinit ja viinien ympärille ovat taitavat ihmiset loihtineet makuihin sopivat ruoat.


Tunnelma oli rento ja hauska, ei ollenkaan pönöttävä tai tärkeilevä niin kuin voisi viini-illasta kuvitella. Illan vetäjät kertoivat hauskoja tarinoita ja opastivat maistelemaan eri viinejä. Tuli naurettua paljon ja mitä pidemmälle ilta eteni, sitä enemmän keskusteluja käytiin myös eri seurueiden välillä, mikä suomalaisten kesken on aika harvinaista.


Meidän illalliseen kuului neljä ruokalajia (alkuruokana tomaatti-kyyhkymarmeladia ja piparjuuri-créme fraîchea, kuva yllä) ja lasilliset kuutta eri viiniä. Jälkiruoaksi oli kartanon omenahyve marenkivaahdolla.


Illallisen viinit

Meillä oli mahdottoman hauska ilta: ruoka, juomat ja seura oli erinomaista. Tuo Haikon kartanon viini-iltakonsepti toimii niin hyvin, että monet paikalla olijat olivat selvästi olleet mukana useammankin kerran. En yhtään ihmettele: jos asuisin lähempänä, osallistuisin myös niihin jokaiseen!


Illallisen jälkeen kävimme vielä kävelyllä kartanon ympäristössä. Olisin halunnut nähdä kartanon ympäristöä, mutta maaseudun pimeydessä ei juurikaan saanut käsitystä maisemista. Pieni happihyppely teki kuitenkin tosi hyvää herkkuja täynnä oleville vatsoille. Kun pääsimme nukkumaan, taisin nukahtaa saman tien.

Seuraavana päivänä ei enää ollut sateesta tietoakaan, joten kävimme vielä ennen kotiin lähtöä kiipeämässä läheiselle näköalapaikalle. Sinne oli rakennettu pieni torni, josta oli upeat näkymät. Ei ihme, että monet taiteilijat ovat inspiroituneet suomalaisista metsämaisemista.


Meillä oli oikein onnistunut viikonloppu!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Paras keikka ever

Koin elokuussa yhden elämäni parhaista keikoista, kun The Local Band esiintyi Tavastialla. Kyseessä on Aleksi Laihon (Children of Bodom), Jussi69:n (69 Eyes), Olli Hermanin (Reckless Love) ja Archie Kuosmasen (Santa Cruz) sivuprojekti ja tämä taisi olla heidän kolmas tai neljäs keikkansa yhdessä.

Keikka liittyi Helsingin juhlaviikkojen yhteen spektaakkelitapahtumaan, jossa 100 kitaristia kerääntyi Senaatintorille soittamaan yhdessä Aleksi Laihon tilaisuutta varten säveltämää kitararevitystä. Me osallistuimme Piikkipaatsaman kanssa vain tälle jatkokeikalle ja kuulemani mukaan Senaatintorilla olikin aikamoinen ryysis.


The Local Band soittaa 80-luvun tukkahevicovereita ja on siinä _ilmiömäisen_ loistava. Keikan settilista löytyy täältä. Bryan Adamsin Summer of 69 ja Bon Jovin Livin' on a prayer olivat erityisen sykähdyttäviä. En ole aikaisemmin tajunnut kuinka taitava laulaja Olli Herman oikeasti on.


Ihan parasta oli kunnon rokkikukkoilu, jota kaikki bändiläiset harrastivat oikein urakalla. Aleksi ehkä kukkoili vähemmän ja keskittyi enemmän soittamiseen, mutta muille musisoinnin näyttävyys oli selkeästi tärkeä juttu. Tällä keikalla tuli myös naurettua paljon. :)

You Tubesta löytyy koko keikka tosifanien kuvaamana, mutta postaan tähän nyt pelkästään yhden biisin, Summer of 69:n.


Ennen keikkaa kävimme syömässä Pjazzassa, jazz-ravintolassa Yrjönkadulla. Sisustus oli tosi viihtyisä ja paikka oli yllättävän iso. Ravintolassa on joka ilta livemusiikkia ja meidän syödessä joku taitava mies soitteli flyygeliä. Aikas tunnelmallista ja erilaista!

Omat korvani ovat vähän arkoja äänille (keikoilla käytän korvatulppia), joten vaikka livemusiikki on lähtökohtaisesti hurmaavaa, koin musiikin olevan hiukan häiritsevän kovaäänistä. Pöytämme oli muutenkin hälyisässä kohtaa, joten olo oli rauhaton. Saattaisin siitä huolimatta käydä Pjazzassa uudestaankin.

Ruoka, pastat, olivat herkullisia ja drinkit vielä herkullisempia.

Eilen lauantaina olin vähän erityylisellä keikalla, nimittäin Vesa-Matti Loirin 70-vuotiskeikalla Hartwall Areenalla. (Kuvat keikalta eivät oikein onnistuneet, joten lisään tähän vaan kuvan, jonka otin ennen keikan alkua lavasta.)


Hienoa tapahtumaa kunnioittamassa kävi lavalla suuri joukko tähtiä kuten Michael Monroe, Robin, Chisu ja Juha Tapio. Yleisö kuuli hienoja duettoja, joista parhaimpia oli Veskun ja Samuli Edelmannin Tuomittuna kulkemaan.


Ihanaa, että tälle syksylle on tiedossa vielä muutama muukin keikka!