sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Historian havinaa Kadettikoululla

Minulla oli ilo päästä tutustumaan sisältäpäin yhteen Munkkiniemen tunnetuimmista rakennuksista, Kadettikouluun. Se on kaunis okranvärinen rakennus Laajalahdentien ja Hollantilaisentien kulmassa kivenheiton päässä merestä. En tullut ottaneeksi kuvaa rakennuksesta, sillä vierailuhetkelläni satoi kaatamalla. Ystäväni Google etsi kuitenkin tällaisella haulla useita hyviä kuvia mahtavasta rakennuksesta.

Linnamainen Kadettikoulu on Eliel Saarisen suunnittelema ja se valmistui vuonna 1918. Raitiovaunuliikenne Munkkaan oli avattu 1914, jolloin alue oli vielä maaseutua eikä edes kuulunut Helsinkiin. Näin eräässä esitteessä vanhan mustavalkoisen ilmasta otetun kuvan, jossa Kadettikoulu seisoo ylväänä käytännössä keskellä peltoja. Näky oli aika huvittava!

Kadettikoulu toimi ensimmäiset vuotensa pensionaattina eli hotellina, jossa oli 72 huonetta. Sitä johti rautaisella kädellä rouva Sofia Sjöstedt. Sodan jälkeisinä niukkoina vuosina hotelliin ei kuitenkaan riittänyt tarpeeksi asiakkaita ja se suljettiin vuonna 1922. Rakennus siirtyi valtiolle, joka siirsi sinne kadettikoulun edellisestä paikastaan, nykyisestä eläinmuseosta. Rakennus kävi pian ahtaaksi kadettioppilaille, jotka muuttivatkin 1940 Santahaminaan. Ilmavoimien esikunta muutti rakennukseen ja toimi siellä aina vuoteen 1973. Sen jälkeen taloon muutti Valtion koulutuskeskus (sittemmin HAUS kehittämiskeskus Oy), joka toimii siellä edelleen. Nykyään sieltä löytyy myös Tullihallituksen koulutusyksikkö.

Se riittänee historiasta, sillä syy miksi aloin tätä juttua kirjoittamaan on nykypäivässä. Vierailullani nimittäin kuulin, että Kadettikoulussa toimii arkisin Fazeramican lounasravintola Kadetti, jonne kuka tahansa on tervetullut aamiaiselle tai lounaalle. Olin kuvitellut, että rakennus on täysin yksityisessä käytössä ja olen monta vuotta ihaillut sitä ulkoapäin arvuutellen minkälaisia arkkitehtuurisia salaisuuksia se pitää sisällään. Oli hienoa kuulla, että ulkopuolisetkin pääsevät siis tutustumaan ainakin talon ensimmäiseen kerrokseen, jossa ravintola Kadetti sijaitsee. Jo ravintolasali piti sisällään upeita yksityiskohtia kuten nämä kattomaalaukset, joista nappasin kuvan vaivihkaa.


Talon aulassa on jaossa lehtisiä, joissa on lukuisia upeita vanhoja kuvia rakennuksen sisustuksesta eri aikoina.

Käyntini aikana seuralaiseni lisäsivät suuresti Munkkiniemi-tietouttani. Opin, että nimen Munkkiniemi epäillään liittyvän keskiaikaan, jolloin virolaisten Paadisten luostarin munkkien tiedetään oleilleen tällä alueella (1351-1428). Kuulin, että Munkassa on ollut aikoinaan Golf-Casino, jossa Ester Toivonen kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1934. Hän oli ensimmäinen suomalainen missi, joka voitti myös Miss Euroopan tittelin. Sain myös tietää, että Munkkaan Kadetintielle putosi talvisodassa vuonna 1939 Neuvostoliiton Tupolev-pommikone. Seudulla hämmennystä aiheutti se, että yksi miehistön jäsenistä oli nainen. Enkä tiennyt aikaisemmin sitäkään, että Tove Jansson asui opiskeluaikoinaan Kalastajatorpalla ja maalasi silloin sinne katto-ornamentteja. Käyntini oli varsinainen kotiseutuoppitunti siis!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Keskuspuisto 100 vuotta!

Arvatkaa mitä. Kävin pari viikkoa sitten elämäni ensimmäistä kertaa Helsingin Keskuspuistossa. Ja tänä vuonna se puisto täyttää 100 vuotta! Oikea syntymäpäivä oli toukokuussa, sillä 21.5.1914 Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Bertel Jungin suunnitelman Keskuspuistosta toteutettavaksi.

Tänä kesänä Keskuspuistoa on juhlittu erilaisissa tapahtumissa, joista minulla ei ole ollut tietoakaan. Havahduin asiaan vasta tänään lukiessani Hesaria, jossa oli pikkuinen ilmoitus huomisesta Keskuspuisto kutsuu -vaellustapahtumasta. Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, mutta vauhdikkaan viikon jälkeen aion kuitenkin viettää sunnuntain kotona omissa oloissani.

Kun kävin ystävien kanssa kävelyllä Keskuspuistossa liikuimme puiston eteläosassa, jossa liikenteen huminaa ei päässyt karkuun. Itämään jäi kuitenkin ajatus käydä joku kerta vielä tutkimassa Keskuspuiston pohjoisosiakin. Luonto eteläosassakin oli monipuolista ja kaunista.

Jos sinultakin meni tämä Keskuspuiston juhlavuosi ohi huomaamatta, ehdit vielä loppuvuodesta tutustua marraskuussa avautuvaan Keskuspuisto-aiheiseen näyttelyyn Kampissa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Putsplank

Tiedättekö miten asioilla on tapana kasaantua?  Viime viikonloppuni oli varsin siivousteemainen. Se ei ollut ollenkaan suunniteltu juttu vaan niin vain kävi.

Siivousviikonloppu alkoi myöhään perjantai-iltana kun muistin, että tänään piti siivota. Kello oli jo paljon, joten tyydyin vain pesemään kylpyhuoneen ja jättämään imuroimisen seuraavaan päivään.

Lauantaiaamuni aloitin lukemalla loppuun ystävältä lainatun tavaranvähennyskirjan, jossa amerikkalainen ammattijärjestäjä Peter Walsh auttoi ihmisiä luopumaan tavarasta. Kirjaa lukiessani vahvistui ajatus siitä, että minulla ei ole mitään hätää, sillä sen esimerkit olivat aika äärimmäisiä kuten perhe, jonka työhuoneessa ei mahtunut tekemään töitä. Sellaisia ongelmia minulla ei tosiaan ole.

Olen pärjännyt kolmen säännön turvin aika hyvin: jokaisella tavaralla pitää olla oma  uniikki paikkansa, palautan joka ilta kaikki tavarat paikoilleen sekä käyn kaikki tavarat kaksi kertaa vuodessa läpi ja hankkiudun eroon turhasta. (Tiedostan, että tämä on ehkä mahdollista ainoastaan siunatun järjestelmällisen luonteeni ansiosta enkä väitä että se toimisi universaalisti kaikilla.) Kirjalta olisin kaivannut uusia ideoita siihen, miten tavarasta nimenomaan pääsee eroon. Tuo ei kuitenkaan ollut kirjan keskeisiä asioita vaan jenkkityyliin kirjoittaja kehotti heittämään tavarat roskiin tai antamaan hyväntekeväisyyteen.

Tavarasta eroon pääseminen on nimittäin monin kerroin vaikeampaa kuin tavaran hankkiminen ellei sitä halua epäekologisesti heittää kaatopaikalle. Nykyään mietin joka kerta jotain uutta ostaessani myös sitä miten helppo tavarasta on päästä eroon, jos en pidäkään siitä.

Olen kokeillut monenlaisia kirpputoreja livenä ja netissä, kierrätysverkostoa Netcycleria (joka on sittemmin lakkautettu), vaatteiden vaihtoa ystävien kanssa ja kierrätykseen lahjoittamista. Kertakaikkiaan paras konsepti oli entisessä kotitalossani, jossa meillä ison kerrostalon asukkailla oli kierrätyshuone. Sinne saattoi viedä tarpeettomat romppeensa ja ottaa jotain itselle hyödyllistä tilalle. Se toimi loistavasti ja kierrättämisestä jäi hyvä mieli. Kerran pari vuodessa veimme sieltä roskiin tavarat, joita kukaan ei halunnut. Sellaisia ei yleensä juurikaan ollut.

Vaikka en saanutkaan uusia vinkkejä kirjasta, sain siitä silti inspiraation siivota yllättäen varastokomeroni, jonka siivoamisesta en erityisemmin pidä. Illalla pistin netin kirpputoreihin myyntiin kasan tavaraa ja olen parissa päivässä tehnyt neljänkympin edestä kauppoja. Mahtavaa!

Lauantaina kävin päivällä keskustassa. Kampin keskuksen edustalla oli jonkinlaiset käsityöläisten markkinat ja mihinköhän huomioni kiinnittyi: bambulangasta kudottuihin siivousrätteihin. Oli pakko ostaa, eihän näin suloista siivousliinaa voinut jättää hankkimatta! Imatralaisen Susannan työhuoneen käsialaa olevat ekologiset ja kestävät bamburätit olivat hauskoja ja käytännöllisiä. Tunnetusti olen myös heikkona kaikkeen missä on siilin kuvia. Sujuukohan näillä siivouskin rattoisammin?


Tässä voisi nyt kuitenkin olla tarpeeksi siivoamista taas muutamaksi viikoksi.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syksyistä mökkeilyä

Olin viime viikonloppuna mökkeilemässä meren rannalla. Oli hiljaista, kaunista ja syksyistä.

Teimme metsässä pitkän kävelylenkin, jonka jälkeen olin niin kuumissani, että kävin uimassa ilman saunaa. Se on aika ennen kuulumatonta minulta tähän aikaan vuodesta. Mutta aurinko paistoi niin kuumasti ja metsä oli vaikeakulkuista, että jo pelkkä ajatus kylmästä merivedestä virkisti. Seuraavana päivänä löysin polvieni takaa uudet (kipeytyneet) pienet lihakset, joiden olemassa olosta en ollut tiennyt mitään.


Löysimme metsästä paljon herkkutatteja ja silläkin uhalla, että olette jo nähneet kymmeniä sometattikuvia ihmisten löydöistä, julkaisen kuvan omasta saaliistani. Koittakaa kestää. Minusta on kyllä ollut ihanaa katsella ihmisten tattisatoja. Ehkä siksi, että olen päässyt itsekin tateista osalliseksi.




En käy sienimetsässä yksin, sillä en tunne sieniä tarpeeksi ja on niin monia jotka muistuttavat toisiaan. Varmaan siitä syystä miellän sen myös seuralajiksi. Kerran vuosia sitten Turussa kävin naapurini kanssa Ruissalossa sienimetsässä ja löysimme kantarelleja. Nyt olin liikkeellä vanhan työkaverin kanssa. Metsästä löytyi vaikka minkälaisia sieniä, mutta emme kelpuuttaneet kuin herkkutatit ja kantarellit, joista jälkimmäisiä ei löytynyt yhden yhtä.


Illalla söimme marttojen reseptillä tehtyä omenapiirakkaa, josta tuli herkullista. Syksy on mahtava vuodenaika!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kirpparilöytöjä

Olen tehnyt viime aikoina yllättävän hyviä löytöjä kirpputoreilta. Seuraan jonkin verran Facebookin kirpputoriryhmiä ja satuin bongaamaan sieltä tasapainolaudan. Tiedättehän, sellaisen tasaisen pyöreän laudan, jonka toinen puoli on kovera niin, että sen päällä on vaikea säilyttää tasapaino. Ostin sen muutamalla eurolla ja olen muutaman viikon harjoitellut tasapainoilua ja ilokseni huomannut, että tasapainoaisti kehittyy nopeasti.

Aloitin ajoissa valmistautumisen seuraavaan kesään, kun huomasin kauniin Riiminkan perhoslaukun myynnissä. Ostin sen kesälaukuksi ensi kesää varten. Se on sen verran tilava, että olen voinut käyttää sitä vielä nyt syksyllä työlaukkunakin. Huomaan kuitenkin tarttuvani mieluummin nahkalaukkuun mitä lähemmäs talvi tulee.

Täysin heräteostoksena ostin kaksi koristeellista hyllyn kannatinta, jotka tällä hetkellä ovat toimettomina koristeina. Ne olivat niin kauniit ja hinta edullinen, etten voinut jättää niitä ostamatta, vaikkei niille ole tällä hetkellä kunnollista paikkaa. Ehkä ne löytävät paikkansa jonain päivänä...

Siivouspäivänä toissa lauantaina kiertelin Munkkiniemessä ja Hesperian puistossa. Yllätin itseni löytämällä muutamia vaatteita, erityisesti liivejä. En yleensä löydä vaatteita kirpputoreilta, joten en usein niitä katselekaan. Nyt kuitenkin koot sattuivat sopimaan ja sain muutamia kivoja lisiä vaatekaappiini. Siivouspäivä on kyllä mahtava keksintö!

Ostosten lomassa eräänä sateisena päivänä kävin Kampin Kahvi Charlottassa. Se on pikkuinen kahvila, jonka sydämen asiana on laadukas kahvi.


Itse en juo kahvia, joten en osaa siitä sanoa, mutta tee oli myös taiten tehtyä. Sitruuna-marenkileivos oli herkullinen ja mukaan ostamani croissantit mehukkaita. Kahvilassa oli vain muutamia pöytiä, mikä teki siitä aika kodikkaan.

torstai 4. syyskuuta 2014

Maailman paras pizza

Vietin pari viikkoa sitten viikonlopun mökillä. Kävin kävelyllä metsässä aurinkoisena päivänä katsomassa ovatko puolukat jo kypsiä. Punaisia marjoja oli sellaisilla paikoilla, joihin aurinko oli päässyt paistamaan esteettä.




















Puusaunasta oli ihana käydä kesän viimeisiä kertoja viilenneessä järvessä uimassa.


Söin muuten taannoin maailman parasta pizzaa ikinä, kun olin K:n luona kylässä. Onneksi sain ohjeen ja tein sitä viime viikonloppuna itselleni. Ja se oli edelleen todella hyvää! Tässä teillekin resepti, kannattaa kokeilla. Juju on siinä, että tähän ei tulekaan tomaattikastiketta vaan ranskankermaa. Nam nam nam! Teen harvoin mitään, mihin tulee hiivaa, sillä olen muutamia kertoja epäonnistunut taikinan kohottamisessa. Tällä kertaa sekin kuitenkin onnistui, joten olen aika huumassa tästä reseptistä.

Jotta kaikki ei kuitenkaan olisi mennyt liian putkeen, tulin pizzoja paistaessani ja uunia avatessani testanneeksi palohälyttimeni... Löysin keittiöstäni yhden hälyttimen, jonka olemassa olon olin kokonaan unohtanut. Huomasin sen vasta, kun olin repinyt jo yhden hälyttimen katosta ja kuljetin sitä olohuoneeseen. Mölinä ei lakannutkaan! Mutta tämä pizza oli sen arvoista!