maanantai 20. toukokuuta 2013

Taas yksi ruokapostaus

En viime kesänä ehtinyt tutustua Töölön puoleiseen merenrantaan juuri ollenkaan. Kävin kyllä parikin kertaa Seurasaaressa, mutta sitä pidemmälle en rantaa pitkin päässyt. Tänä kesänä aion ottaa vahingon takaisin ja aloitin sen tutustumalla Hietsun kohdilla olevaan Mestaritalliin. Se on kiva ravintola kauniilla paikalla aivan meren rannassa. Ravintolalla on terassi ja ruokailla voi siis ihan luonnon keskellä.

Ruoka oli herkullista ja hinta-/laatusuhteeltaan paikka oli loistava. Söin alkupalaksi jokiraputoastin, pääruoaksi halloum-mansikkasalaatin (salaattikastike oli törkeän hyvää!) ja jälkkäriksi jäätelöä mansikoilla.




Mestaritallissa on brunssia viikonloppuisin. Sitä täytyy käydä testaamassa joku aurinkoinen päivä.

Tein yhtenä päivänä parsarisottoa Valion ohjeella. Ohje oli ihan hyvä, mutta itse vierastin hiukan crème fraîchea risotossa. Vaihtaisin sen vaikka mustapekka-pippurijuustoon. Parsa on kyllä niin hyvää!

Eilen kokeilin myös Hulin persikkasuklaakakun ohjetta (tai toissapäivänä, sillä kakku pitää tehdä edellisenä päivänä).


Kakusta tuli koostumukseltaan moussemainen, sillä siinä ei käytetä ollenkaan jauhoja. Suklaaksi kannattaa oikeasti valita yli 80 % suklaata, sillä persikkahillo on sen verran makeaa, että se tarvitsee vahvan suklaan tasapainottajaksi. Ja vaikka uunista otettaessa kakku vaikuttaa vielä ihan raa'alta, niin se kyllä hyytyy yön aikana. :) Nam!

Jottei tämä mene nyt ihan pelkäksi ruokablogiksi, niin kerron, että ostin viikonloppuna ystävältä kahdet Vagabondin ballerinat. Ne olivat ystävälle virheostos, mutta mulle oikein sopivat, joten teimme kaupat. Olen itse huono ostamaan matalia kenkiä, vaikka tarvitsen niitäkin (erityisesti tällä hetkellä, kun toinen päkiä on ollut viikkokausia kipeä ja korkokengät käyttökiellossa). Tämä oli siis win-win-tilanne molemmille.

 
PS. Ikkunat on nyt pesty. A kävi täällä lukemassa lehtiä ja viihdyttämässä mua sillä aikaa kun pesaisin ne muutamat ikkunat. Se oli aika nopea suoritus loppujen lopuksi.  

1 kommentti:

  1. Johan tuota persikkakakkua on tehty ahkerasta, upeeta! Sä osasit kuvata hyvin kakun koostumuksen, just sellainen moussemainen ja vaikutaa raa'alta kun ottaa uunista ulos. Mutta hyvää. :P

    Mestaritallin brunssi houkuttelisi myös täällä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!