tiistai 28. kesäkuuta 2011

Neiti Kesäfiilis

Muistatteko tämän biisin 90-luvun alusta? Helen Hoffner: Summer of love
Ihana kesäbiisi! :)

Minun piti kirjoittaa tämä postaus jo kesäkuun puolivälissä, kun oli pitkä tauko blogikirjoituksissa. Silloin tämä jäi kuitenkin kesken, joten viimeistelen sen nyt.

Haluan jakaa kanssanne makoisan raparperimehuohjeen, jonka olen saanut kummitädiltäni muutama vuosi sitten. Kesäkuun alussa kävin mökillä ja sain sieltä mukaani raparperinvarsia, joista valmistin jälleen tätä mehua, josta osan laitoin pakkaseen odottamaan mm. nimipäivääni, joka on huomenna. :)

Raparperimehu

7 l kylmää vettä
1,5 l raparperin paloja
1 kokonainen sitruuna
0,5 kg = 6 dl sokeria

Laita isoon sankoon 7 litraa kylmää vettä. Paloittele raparperit pieniksi paloiksi ja lisää veteen. Pese sitruuna ja purista siitä mehu sankoon. Paloittele sitruuna kuorineen ja lisää veteen. Lisää sokeri ja hämmennä. Seisota huoneenlämmössä kannen alla kaksi vuorokautta. Sekoita välillä muutaman kerran.
Asetelma ystäväni kuistilta

Meillä on siskoni ja äitini kanssa tapana käydä kerran kuussa syömässä yhdessä. Kesäkuussa äitini kutsui meidät luokseen ja teki herkullisen ateriakokonaisuuden: maa-artisokkakeittoa, kasvistäytteisiä canneloneja ja dominokeksipohjaista marjarahkapiirakkaa. Todella hyvää!

Tällaisen ison kimpun ostin äidilleni. Pionit ovat sitten kauniita!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Tieteellisiä havaintoja Heurekassa

Tällä viikolla vierailin myös pitkästä aikaa Heurekassa 7v. kummipoikani U:n kanssa. Saimme kulutettua tiedekeskuksessa monta tuntia, vaikkemme tutkineet läheskään kaikkia esityksiä. Dinosaurusnäyttely oli ensisijainen kohteemme, mutta suurin osa ajasta tulikin vietettyä muualla. Mukava yllätys olivat pihalle sijoitetut kohteet, joissa sai tehdä itse, hyppiä ja pomppia. Päivä oli aurinkoinen, joten oli hauska peuhata ulkona. Sisällä mm. rakensimme iglun, katsoimme rottakoripalloa, harjoittelimme kuukävelyä ja testasimme millaista on olla maanjäristystalossa. Opettavaistakin oli, sillä saimme kiskoa nuken suolen ulos koko pituudessaan ja havaitsimme että se on aika pitkä.



Kotimatkalla junassa tajusimme yhtäkkiä, ettemme ole koko päivänä syöneet karkkia! Totesimme, että on parasta käydä Helsingissä rautatieasemalta hakemassa irtokarkkeja ja syödä niitä metromatkalla. Kauhuksemme huomasimme kuitenkin, että asematunnelista ei tällä hetkellä saakaan irtokarkkeja. Onneksi muistimme silloin, että Sörnäisissä on hyvä irtokarkkimyymälä, joten poikkesimme sinne kotimatkalla.

Karkkikaupassa kiistelimme siitä, mitä tarkoittaa muutama. U:n mielestä muutama karkki per laatu tarkoittaa viittä, minkä minä tietenkin kiistin. Kompromissilopputulos oli kolme. Eli muutama on kolme. Olin hiukan huolissani miten U:n ruokahalulle kävisi, joten vannotin häntä syömään iltaruokaa kotona kiltisti tai muuten hänen äitinsä ei enää päästäisi häntä kummitädin kanssa humputtelemaan. Siihen U totesi viisaasti, että iltaruokakin maistuu paljon paremmalta, kun on ensin syönyt karkkia. Mitäpä sitä vastaan väittämään. Sovimme, että syödään karkkia nyt kotimatka ja sitten kun päästään kotiin, luovutetaan loput karkit äidille odottamaan karkkipäivää. Tämä tietysti aiheutti sen, että söimme karkkia siihen tahtiin, että sain luovuttaa pojan äidilleen sokerihumalaisena… On se mukavaa olla kummitäti!

torstai 23. kesäkuuta 2011

Aamuista Helsinkiä ihastelemassa Vol. 2

Sunnuntaina oli vuorossa muutama Helsingin kirpputori, joista tehtyjä löytöjä olen pitkin talvea kuolannut Absolutely Whiten blogissa. Itse en vaan juurikaan ikinä ole sunnuntaiaamuisin Helsingissä enkä ainakaan siinä virkeyden tilassa, että voisin lähteä kukonlaulun aikaan koluamaan kirpputoreja. Siksi tämä oli yksi tärkeimpiä asioita, joita halusin kesälomani aikana tehdä.

Ensimmäinen kohteeni oli Vallilan Valtteri (Aleksis Kiven katu 17), jonne Absolutely White oli neuvonut menemään jo hyvissä ajoin ennen torin aukeamista eli kello yhdeksää. Koska olen armottoman aamu-uninen ja vaikka olin valmistautunut kierrokseen menemällä aikaisin nukkumaan, päätin tehdä kompromissin ja menemään paikalle puoli yhdeksäksi. Kirpputori oli perustettu vanhaan teollisuushalliin ja myyjiä oli arviolta 50-100. Luulin, että hallissa oli ruuhkaa jo tuolloin puoli yhdeksältä, mutta en näemmä tiennyt ruuhkasta mitään, sillä kun lähdin tuntia myöhemmin, minulla oli vaikeuksia päästä hallissa enää eteenpäin.

Löytöihini olin varsin tyytyväinen: Jackpotin vihreä villatakki 1,50 eurolla, Eiffel-tornipalapeli, 10 kpl leivosmuotteja joko leivontaan tai askarteluun eurolla, nostalginen CD 90-luvulta ja Sir Tom Jonesin elämäkerta.

Vallilasta jatkoin matkaa Hietsun kirpparille (Lönnrotinkatu 34). Se olikin minulle tuttu paikka ja eräs pienikokoinen ystäväni tekee sieltä jatkuvasti uskomattomia merkkivaatelöytöjä. Olin tulomatkalla saanut yhteyden helsinkiläistyneeseen ystävääni, joka kutsui minut mukaan aamiaiselle Kallion Pacificoon Helsinginkatu 15:een. Vilkaisin vartissa läpi Hietsun tarjonnan löytämättä mitään silmiinpistävää ja samalla havaiten, että Valtteriin verrattuna myyjät Hietsussa todellakin osaavat arvottaa tavaransa. Hintataso oli kuin eri planeetalta!

Pacificon aamiainen oli loistava hinta-laatusuhteeltaan, sillä kympillä sai runsaasta seisovasta pöydästä syödä vatsansa täyteen croissantteja, munakokkelia, nakkeja ja lihapullia, leipää lisukkeineen, tortilloja (?), uusia perunoita ja silliä, mysliä, jugurttia yms. tyypillistä aamupalaruokaa. 


Missasin varmasti jotain tarjonnasta, sillä hillitsin itseäni tietäessäni meneväni illalla kummipojan kolmivuotissynttäreille. Siellä perinteisesti pöytä notkui herkkuja, joten säästin tilaa vatsassa myös niille. Synttärijuhlissa pikkuherra 3v. teki nokkelasti palapelejä ja innostui pikkuautosta, jota koristi hänen oma nimensä. Lahjat vaikuttivat niin mieluisilta, ettei hän meinannut malttaa syödä mitään niistä lukuisista synttäriherkuista.

Maanantain vietin korkeasaaressa ystävän ja hänen alle vuoden ikäisen poikansa kanssa. Poikaa tosin kiinnosti ihan muunlaiset kissat kuin mitä aitauksissa oli näytillä. Hänen huomionsa oli enemmänkin kiinnittynyt muihin vierailijoihin, pitkähiuksisiin sellaisiin. Leteistä olisi varmasti ollut todella hauska kiskoa! :)


 Vietimme mukavan päivän eläinten parissa.

Kesäistä Helsinkiä ihastelemassa Vol. 1

Aloitin viime perjantaina kesälomani Helsinki-osuudella. Talven aikana oli kerääntynyt monta juttua, jotka halusin Helsingissä tehdä ”sitten kun on vapaata aikaa Helsingissä”. Se aika koitti viimein nyt kesälomalla. Lauantaina suuntasin ensimmäisenä Senaatintorille tutkimaan uusia ja vanhoja putiikkeja. Erityisesti halusin vierailla Kieseleffin vasta remontoidussa ja uudelleen avatussa talossa, mutta samoilta kulmilta löytyi paljon muutakin mielenkiintoista. Turistina turistien joukossa liikkumistani häiritsi ainoastaan se, että Aleksanterinkadun jalkakäytävät Senaatintorin kohdalla oli räjäytetty ilmaan ja ne oli korvattu omituisilla puisilla siltarakennelmilla. Toivottavasti remontti saadaan valmiiksi edes heinäkuuksi, jotta kesän turistit pääsevät nauttimaan kauniista Senatintorista.

Erityisesti Bockin talossa oli paljon nähtävää. Huoneistossa oli käsityöläisten hauskoja pikkukauppoja. Eteisessä oli myös muutama Saagadesignin upea iltapuku näytillä. Erityisesti pidin näistä kahdesta.




Seuraavaksi matka jatkui Espan halki Korkeavuorenkadulle. Sitä ennen pakenin kuitenkin kaatosadetta Kämp Gallerian suklaakahvilaan Valrhonaan. Koska kahvilan kaikki pöydät olivat varattuja, kysyin vanhemmanpuoleiselta herrashenkilöltä saisinko istua samaan pöytään hänen kanssaan ja hän antoi luvan. Olin ajatellut lukea mukanani ollutta Tiede-lehteä nauttien samalla kupillisen mustaa haudutettua teetä ja kolme herkullista käsintehtyä suklaakonvehtia. Jotenkin luontevasti aloimme kuitenkin jutella pöytäseuralaiseni kanssa, ensin muutamin haparoivin lausein, joiden tarkoitus oli saada selville onko toisella kaikki muumit laaksossa, ja sitten vilkkaammin tempautuen mukaan jutusteluun. Kävi ilmi, että seuralaiseni oli kahdeksankymppinen paljasjalkainen helsinkiläisherra, joka oli viettänyt lapsuutensa Töölössä. Vilkas keskustelumme johti nykymaailman menosta seitsemänkymmenen vuoden takaiseen Helsinkiin, sieltä kauniiseen Etelä-Baijeriin (Münchenin seutu) ja lopuksi talvi- ja jatkosotiin. Runsaan tunnin mittaiseksi venähtänyt keskustelumme oli uskomaton sattumus, josta olin kovasti tohkeissani vielä monen tunnin päästä. Sellainen keskustelu on paitsi inspiroivaa myös erittäin piristävää.

Herraseuralaiseni muistot lapsuudestaan olivat todella mielenkiintoista kuultavaa ja muutenkin hän oli oikein huomaavaista seuraa. Minä tietenkin teitittelin häntä ja tein samantyyppisen virheen kuin mistä Liisa-Maria Patjas kertoi blogikirjoituksensa Sinä ja te lopussa tässä taannoin. Kysymysmuodot menivät ihan oikein, mutta keskustelun vilskeessä yllyttäessäni häntä kertomaan miten jutussa lopulta kävi sanoin:” No kerro”. Ups! Tästä ja Liisa-Marian tapauksesta voi kaiketi päätellä sen, että teitittely sujuu nykyihmisiltäkin, mutta tilaisuudet sen harjoittelemiseen ovat nykyään sen verran harvassa, että spontaanit huudahdukset ovat haastavia ja jäävät helposti ilman teitittelymuotoaan. No, rapatessa roiskuu, eikä minunkaan virheelläni ollut käytännön merkitystä: keskustelumme jatkui ihan yhtä vilkkaana kuin siihenkin asti.
Lopulta oli kuitenkin pakko kiittää seuralaistani viihdyttävästä teehetkestä, toivottaa hänelle oikein hyvää jatkoa ja jatkaa tutkimusretkeäni. Sadekin oli sopivasti lakannut ja Korkeavuorenkatu odotti. Siellä vierailin monessa liikkeessä pitkästä aikaa sitten viime kesän.
Juuren Puoti
KahVilla

Juuren puodista ostin iltapalaksi vatruskoja ja sultsinan sekä pienen pullollisen Oiva-skumppaa. Eiringistä hankin hiutalesuolaa ja mustaa englantilaista teetä. Korkeavuorenkadun antikvariaatissa vietin pitkän tuokion valitessani syntymäpäivälahjakirjoja äidille. KahVillasta ostin Robert's Coffeen teesekoituksia.

Aikaisemmin päivällä olin ostanut L'Occitanesta huonetuoksua ja Bockin talosta ristiäiskortin pian syntyvälle kummipojalleni.

Kadun päähän ehdittyäni kello lähenteli jo kolmea ja moni kauppa oli pistämässä ovia kiinni. Aurinko paistoi lämpimästi ja nautin Eiran kauniista maisemista. Vaikka ostokseni painoivat paperikasseissaan, päätin kävellä keskustaan Fredrikinkatua ja Bulevardia pitkin. Tein ikkunaostoksia ja matkalla sovin päivällistreffit ystäväni K:n kanssa Senaatintorin uuteen Sunn-ravintolaan. Siellä saimme pöydän, jonka edustan ikkunasta oli suora näkymä Tuomiokirkolle. Söin herkullisen jokirapu-siikasalaatin. Paikka oli oikein viihtyisä ja talo oli remontoitu vanhaa kunnioittaen. Hiukan itseäni häiritsi se, että kaiku aiheutti tilassa yleistä hälinää. K myös kiinnitti huomioni paikan erikoiseen lattiavalintaan, muovimattoon. (Luin jälkeenpäin Hesarin Nyt-liitteen arvion samasta ravintolasta ja myös arvioitsija mainitsi ihmetelleensä muovimattoa.)


Seinällä oli Maria Mughalin kaunis maalaus.

Jälkiruuaksi K ehdotti, että menisimme viereiseen Cafe Engeliin. Ehdotus oli erinomainen, sillä en ollut moneen vuoteen käynyt tässä klassikkokahvilassa.

Nyt olin aivan puhkipoikkirättiväsynyt, joten K:sta erottuani suuntasin metrolla majapaikkaani. Kävin matkalla vielä lainaamassa filmivuokraamosta Napapiirin sankarit –elokuvan, jota voin lämmöllä suositella kaikille. Elokuvan trailerin voi käydä katsomassa täällä. Loistava suomalainen seikkailukomedia, joka alkaa digiboksista ja päätyy johonkin aivan muuhun.

Lisää tällaisia päiviä! :)