sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Historiallinen Loviisa

Pysähdyin viime kesänä ensimmäistä kertaa Loviisassa tutkimassa kaupunkia muutaman tunnin ajan. Loviisahan sijaitsee Porvoon ja Kotkan välillä 90 km Helsingistä ja sinne pääsee kätevästi muun muassa bussilla. Pikkuinen 16 000 asukkaan kaupunki kiinnostaa minua erityisesti mielenkiintoisen historiansa takia.


Suuntasimme ensimmäisenä satamaan, Laivasiltaan. Sen historialliset punaiset suola-aitat ovat edelleen käytössä ja vierasvenesataman alue on viehättävä. Suola-aittoihin on perustettu pieniä kauppoja ja alueelta löytyy niin kahvilabaari kuin merimuseokin. Hienoa, että vanhoja rakennuksia on hyödynnetty näin sopivalla tavalla.



Aivan Laivasillan vieressä/takana sijaitsee Loviisan vanha puutalokaupunginosa, jossa talot ovat toinen toistaan kauniimpia. Joka kesä järjestetäänkin Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma, jonka yhteydessä järjestetään valtakunnalliset perinne- ja korjausrakentamisen päivät. Silloin historialliset yli satavuotiaat talot avaavat ovensa vierailijoille ja kuka tahansa pääsee pientä pääsymaksua vastaan tutustumaan taloihin myös sisäpuolelta.


Ajelimme muutamaa hiekkatietä pitkin ja ihastelimme kauniita puutaloja. Olisi mahtavaa asua jossain vanhassa puutalokartanossa, esimerkiksi tuossa yläpuolen kuvan vispipuuronpunaisessa unelmassa!

Viime kesän Loviisan pyrähdys oli lyhyt ja vettäkin ripsi taivaalta. Tein nyt listan paikoista, jotka vielä jäivät näkemättä:
  • toria ympäröivät 1800-luvun kivitalot
  • Svartholman 1750-luvun merilinnoitus, jonne pääsee lautalla Laivasillasta
  • historiallisesti kiinnostava ja kaunis Ehrensvärdin luontopolku
  • Loviisan uusgoottilainen kirkko, jonka vanhin nähtävyys on ensimmäinen suomenkielinen täydellinen raamattu vuodelta 1642
Ehkä ensi kesänä? Majoituspaikaksi voisi valikoitua Ulrikanhovi, jossa pääsee mukavasti historialliseen tunnelmaan.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!

Huomenna vietetään pitkäperjantaita ja saan luokseni ruokavieraita. Koti on kohta puunattu ja DaCapo-banaanikakku on paistettu. Etsin myös kaapin perukoilta muutaman pääsiäiskoristeen, jotka näyttävät kivoilta keltaisten tulppaanien kanssa.


Tulevina päivinä on edessä rentoa kotonaoloa ja muutamien ystävien näkemisiä. Nukun joka aamu pitkään ja syön muutaman suklaamunan (tietenkin). Toivottavasti ehdin lukea kirjoja ja jos on aurinkoinen sää, saatan käydä myös ulkoilemassa.

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Piipahdus Tallinnassa

Pyrähdin jokin aika sitten Tallinnassa. Kyseessä oli todellinen pyrähdys, sillä laivalta pääsi vain muutamaksi tunniksi maihin. Laivallakin oli kuitenkin mukavaa, kun olimme isolla sukulaisporukalla matkassa.

Suomesta lähdettäessä oli pilvetöntä ja tolkuttoman kaunis auringonpaiste. Vielä auringon laskiessa sain ihailla oheisen kuvan kuumaisemaa. (Pahoittelut ikkunan läpi otetun kuvan onnettomasta laadusta.) Tallinnassa sää sitten olikin jotain ihan muuta. Oli sumuista ja kylmää. Onneksi ei sentään satanut vettä. Luntakin siellä oli paljon enemmän kuin Helsingissä. Hassua!

Muutamassa tunnissa ehdin pyöriä Viru-keskuksessa ja löytää suloisia siiliaiheisia laastareita söpössä peltirasiassa sekä uuden vihon lukupiirin muistiinpanoja varten. Muutama vanhan kaupungin pikkuliike tuli myös koluttua ja erityisesti teevarastoa on nyt täydennetty uusilla maustetuilla teelaaduilla Kohvierista.


Vaikka aikaa maissa oli vain muutama hassu tunti, ehdin myös käymään lempikahvilassani, tietysti! Se on Josephine vanhassa kaupungissa. Heillä on valikoima käsin tehtyjä konvehteja sekä erilaisia leivonnaisia. Teeksi valitsin tällä kertaa mustaa raparperilla maustettua teetä. Kahvila on sisustettu lämpimillä väreillä ja taianomaisella tunnelmalla. Se on kuin valtava salaperäinen ennustajan teltta.



Terminaalissa laivaan kävellessä pohdin jälleen kerran miksi käyn niin harvoin Tallinnassa. Ehdottomasti pitäisi käydä paljon useammin, niin paljon kaikkea kivaa siellä on.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Taidetta ja kauniita maisemia

Postiluukustani kolahti tällä viikolla taidekeskus Salmelan odotettu ensi kesän esite. Mäntyharjulla sijaitseva Salmela avaa ovensa jälleen 11.6. ja on auki elokuun puoleen väliin saakka.


Näyttää siltä, että ensi kesänäkin täytyy päästä käymään Salmelassa, sillä kiinnostuin Maria Laineen hienovaraisista maalauksista (käy katsomassa hänen portfoliotaan täällä). Teoksissa on jännä tiheä tunnelma ja ihmisen ihon kuvaaminen on hänellä keskiössä. Lisäksi Salmelassa on ensi kesänä esillä suosikkini Kristian Krokforsin teoksia. Yksi hänen tauluistaan on seinällänikin. Ehkä jonain päivänä hankin sille kaverin.


Esitettä selaillessa mieleeni palasi viime kesän vierailu. Oli kaunis heinäkuun päivä, mutta ei ollut ollenkaan liian kuuma museokierrokselle. Kävimme ensin Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla katsomassa Hannu Hautalan Metsän poika -luontovalokuvien näyttelyn. Upeita yksityiskohtia, eläimiä ja kasveja, valoja, varjoja ja vuodenaikoja! Kyllä Suomi on kaunis maa.

Vuohijärvi ja Salmela ovat yhteistyössä ja Salmelan lipulla saa alennusta luonto- ja kulttuuritalon näyttelyn sisäänpääsystä - mutta ainoastaan näin päin eli ensin on käytävä Salmelassa. Me teimme juuri päinvastoin, mutta ensi kerralla olemme viisaampia.


Salmelan kesän 2015 näyttelystä laitoin kaksi nimeä muistiin: Asta Caplan ja Kia Teagen. Heidän teoksensa viehättivät minua eniten.

Caplanin teokset henkivät herkkyyttä ja lempeitä värejä, ja niiden aiheet olivat mieleisiä: teekuppeja, pioneja, vanhahtavia huonekaluja. Livenä erityisesti tämä maalaus oli vaikuttava: Silvery reflection of the cherry orchard - Paper windows to souls II. Voisin hyvin kuvitella katselevani Caplanin maalausta omalla seinälläni.

Kia Teagenin teoksista puhutteli eniten Puro, joka ei tietokoneen ruudulla valitettavasti näytä samaa loistettaan kuin livenä. Hänen vihreän sävyisiin maalauksiinsa oli ikuistettu utuinen satumaailma ja kesän salaperäisyys. Teagenin Salmelan näyttelyssä olleet maalaukset laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan.


Salmelan ympäristö ja rakennukset ovat kuin iso taideteos itsessään. Pyhäveden järvimaisema on kaunis ja viime kesänä ihailin kauniisti kukkivia upeita pioneja. Vanhoilla jalopuilla olisi varmasti tuhat tarinaa kerrottavana historiallisen kirkonkylämiljöön elämästä menneinä vuosisatoina. On hienoa, että vanhat rakennukset ovat päässeet näin mahtavaan käyttöön ja niistä pidetään huolta. Ensi kesänä nähdään taas!