sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Pilvien alla, maan päällä

Sain tänään noottia siitä, etten ole päivittänyt blogiani viime aikoina. :) Ihanaa, että olette lueskelleet juttujani ja kirjoitelleet omia kommenttejannekin. Niitä on todella ollut ilo lukea, kiitos paljon! Kauneimman kommentin sain ystävältä, joka sanoi, että blogini lukemisesta tulee hyvälle mielelle.

Valitsen jälleen musiikiksi Anna Puuta, jolla on monia tunnelmallisia biisejä. Anna Puu: Nopeimmat junat
Tässä on suloista maalaisromantiikkaa ja erityisen koskettavat sanat, jotka muistuttavat minua paikkakunnasta, jolla sukuni mökki sijaitsee, ja itse mökistä, vaikkakin olen erittäin onnellinen, että nopeimmat junat edelleen pysähtyvät siellä.

Tulin äsken kävelyltä Aurajoen rannasta. Turussa on parhaillaan hyvin kaunis ruska ja ilma tuoksuu syksyltä. Täytyy yrittää muistaa ottaa kaikki irti näistä ihanista syyspäivistä. Nautin myös kovasti ajatuksesta, että ensi viikolla alkaa lokakuu, jolloin voi loistavasti alkaa suunnitella joulun käsitöitä, askarteluja, lahjoja ja leipomisia... Ei vielä ole liian aikaista, eihän?

Tein tänä syksynä elämäni ensimmäistä kertaa omenahilloa. Itse omenien poimiminen ystäväni  kanssa hänen mökillään Kustavissa oli, sanoisinko, hengenvaarallinen prosessi. Kyseessä oli jälkimmäinen päivä toisen ystäväni polttareista ja molempien omenanpoimijoiden kunto sen mukainen. Itse omenapuu oli järkevästi sijoitettu jyrkkään mäkeen, joka kasvoi tiheästi nokkosta. Itselläni oli päällä hame ja lainaamani kumisaappaat, joista huolimatta polviani poltteli loppupäivän. Omenapuu oli lisäksi niin korkea ja poimijat niin kunnianhimoisia, että suurin osa omenoista piti irrottaa kepin kanssa heiluen. Henkilövahingoilta vältyttiin ja onnistuimme välttymään muiltakin suuremmilta vaurioilta isojen omenien pudotessa vauhdilla päitämme kohti... Ja nyt jälkeen päin täytyy sanoa, että oli se sen arvoistakin! Hillosta nimittäin tuli toooosi hyvää. Olin kuvitellut, että omenien hilloaminen olisi jotenkin monimutkaisempi prosessi, mutta samalla tavalla ne pehmenivät kattilassa kuin muutkin marjat aikaisemmin syksyllä. Niiden kuoriminen oli tietenkin oma juttunsa, joka sujui rattoisasti elokuvaa katsellessa.

Kännykän muistia tyhjentäessäni löysin sieltä tämän muutama vuosi sitten käsityöliikkeessä ottamani kuvan hurmaavasta laukusta.
Ihana idea uusiokäyttää vanha puhelin (mistä tuollaisia enää löytäisikään?!). Itse olen pitkään suunnitellut uusiokäyttää vanhan tietokoneen näppäimistön kirjaimet magneeteiksi. Idea odottaa toteuttamistaan...

Ah, sain juuri tietää, että Turkuun avataan jälleen uusi ihana kahvila Cafe Voltaire, joka on ainakin nettisivujen perusteella tunnelmallisen näköinen. En ole vielä itse päässyt kokeilemaan tuota, ja se epäkohta täytyykin korjata mahdolisimman pian. Suosittelen muuten kaikille luettavaksi 1700-luvulla eläneen Voltairen Candide-kirjan joka on yksi positiivisella tavalla omituisimmista kirjoista, joita olen lukenut. Onko joku lukijoistani joskus lukenut tuon? Kuulisin mielelläni, mitä piditte. Voltairehan oli myös se, joka sanoi: "En ole kanssasi samaa mieltä siitä mitä sanot, mutta tulen silti puolustamaan kuolemaani saakka sinun oikeuttasi sanoa se." Sananvapauden puolestapuhuja siis isolla S:llä ja muutenkin hyvin mielenkiintionen henkilö. 

Ihania syyspäiviä kaikille!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Ihana syksy!

Tämän kertaiseen kirjoitukseen sopii hyvin taustamusiikiksi Anna Puun Kaunis päivä. Ihana laulu ja sopii mielestäni hyvin näihin kauniisiin syyspäiviin.

Ah, mikä ihana syksy! Olen ihan huumassa! :D Perjantaina 3.9. oli Turussa ensimmäinen kunnon syysilta sateineen ja tuulineen. Kun tulin töistä kotiin, lapsuudenystäväni oli puolen tunnin kuluttua tulossa syömään ja viettämään iltaa luokseni. Minun piti alkaa samantien tekemään sapuskaa meille, mutta ei puhettakaan: oli pakko kaivaa kesän ajan laatikoissa olleet kynttilät esiin ja tehdä muutama kynttiläasetelma! Ja ne paloivatkin kauniisti koko illan ja riittivät sopivasti tunnelmavalaistukseksi. Ruoaksi valmistimme sitten yhteistuumin Gloria-lehdessä (8/2010) olleen reseptin mukaan Tattirisottoa. Se oli niin hyvää, että jaan reseptin kanssanne:
Tattirisotto 4 hengelle
2 salottisipulia
4 rkl oliiviöljyä
500 g tatteja (itse käytin 200 g siitakesieniä - se toimi yhtä hyvin)
3 dl risottoriisiä
n. 8 dl kuumaa kana- tai kasvislientä
2-4 rkl voita
1,5 dl raastettua parmesaania
suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuori ja kuutioi sipulit. Kuullota niitä pannulla öljyssä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sienet ja jatka paistamista hetki. Kaada joukkoon riisi ja sekoittele noin minuutti.
Lisää kuumaa lientä pannulle noin desilitra kerrallaan. Jatka sekoittamista ja lisää nestettä sitä mukaa kuin edellinen neste on imeytynyt riisiin. Jatka, kunnes kaikki neste on käytetty (noin 12-15 minuuttia). Riisin kuuluu olla puuromaista, joten lisää tarvittaessa nestettä. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi. Lisää lopuksi parmesaani ja mausteet, ja sekoita hyvin.

Viinisuositus risoton kanssa oli oivallinen valkkari Bouchard Hautes-Cotes de Beaune "Les Prieurésin", jota kannatti lorauttaa risotonkin joukkoon.
Sain suosituksen pilkkoa siitakesienet pienemmäksi, koska ne tuppaavat olemaan muita sieniä sitkeämpiä. Lopputulos oli joka tapauksessa suussa sulava! Jälkiruuaksi vieraani toi herkullista omppupaistosta vaniljakastikkeella, jonka ylijääneen kulmauksen nautin lauantaina aamupalaksi. Nam!

Nyt odottelen joka syksyistä neulomisvimmaa iskeväksi. Viime vuonna vimma jäi jostain syystä tulematta, mutta silti ompelukorissani on muutama keskeneräinen työ edellisiltä vimma-kausilta. Käsityökausieni välissä voi olla pitkiäkin taukoja ja sitten taas neulon monta työtä peräkkäin. Muutama vuosi sitten innostuin neulomaan villalangasta pikkulaukkuja.


Tykkään neuloa televisiota katsellessani, joten nuo pikkulaukut olivat sopivaa puuhaa. Käytännössä neuloin pyöröpuikoilla koko ajan oikeaa sopivan pituisen pötkön, minkä jälkeen neuloin alasauman kiinni. Sisuskankaaksi käytin sopivan värisiä vanhoja pöytäliinakankaita, jotka ompelin ompelukoneella sopiviksi pusseiksi, jotka sitten neuloin käsin kiinni neulottuun käsilaukkuun. Lopuksi neuloin villalangalla askarteluliikkeestä ostamani sangat kiinni kassiin. Koska vihasin koulussa kaavojen piirtämistä, päärmäystä, nuppineuloja, mallineuleita sekä kaikkea tarkkaan suunnitteluun liittyvää, tein pikkulaukutkin aika summamutikassa suoralta kädeltä. Ja nättiä tuli! Vaikkei sisuspussin saumat ehkä olekaan ihan suorat... :D

Sitten vielä kirjatarina. (Itse olen viime aikoina lukenut pelkästään Diana Gabaldonin uusinta järkälettä, seitsemättä osaa historiallisessa Matkantekijä-sarjassa.) Ystävälleni kävi tässä taannoin hauska tapaus ollessaan Ronja-tyttärensä kanssa kirpputorilla. Ronja piti kuuleman mukaan melkoista meteliä siellä ja ystävälläni oli kohtalotoveri, toinen äiti, jonka poika muistutti kovaäänisyydessään Ronjaa. Kassalla paljastui, että pojan nimi on Birk. Liikkeellä oli selvästi Ronja Ryövärintyttären tahtokaksikko! Kuinka suloista! :) Koska olette muuten lukeneet Ronja Ryövärintyttären viimeksi? Itse luin sen muutama vuosi sitten ja täytyy sanoa, että näin aikuisen lukemana ja ymmärtämänä se oli kyllä yllättävän pelottava satu. Lindgrenillä on ollut muitakin satuja, jotka ovat loppujen lopuksi aika rajuja. Tarinat ovat kyllä ihania ja tuo Ronja on mun ehdoton suosikki. Mikä on oma suosikkisi?