keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Rentouttavaa joulua!

Jouluaatonaaton ilta, kaikki on valmista.

Punaiset tulppaanit koristavat keittiön pöytää ja sängyssä on puhtaat lakanat. Jääkaappi on täynnä ruokaa ja nyt käden ulottuvilla on lasi kuumaa glögiä ja suklaamanteleita. Lahjat ystäville ja kummilapsille on toimitettu perille ja yllättävän iso lahjapino odottaa huomenna omaa avaamistani (olen ilmeisesti tänä vuonna ollut tooodella kiltti).

Edessä kolme päivää lepoa ja rauhaa. En aio tehdä mitään mitä ei tee mieli (paitsi ehkä pestä hampaat). Väsymys kutsuisi jo nukkumaan, mutta aion katsoa vielä yhden jakson kotimaista Koukussa-sarjaa Yle Areenasta. Suosittelen! Sopivasti jännitystä ja hyvät näyttelijät, mutta ei raakuudella mässäilyä.

Päivällä kävimme Piikkipaatsaman kanssa jouluteellä Kupissa ja Muffinissa. Siellä oli myös joulua ilmassa ja rauhallinen tunnelma. Heidän omenamehuun maustettu glöginsä oli ihanaa! En olekaan tänä vuonna keittänyt omaa omenaglögiä ja mukillinen muistutti kuinka hyvää se voikaan olla.


Nyt joulu saa tulla. Nautinnollista joulunaikaa kaikille!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Paras joululounas ja uintia meressä

Viime päivät ja lähiviikot ovat olleet kiireisiä, mutta niihin on mahtunut paljon kaikkea mukavaa jouluista puuhaa. Kotona en ole pahemmin ehtinyt homehtua, joten piparien leipominen tai edes koristeleminen ei ole tullut kyseeseen. Ainoa tänä vuonna ostamani piparkakkutaikinakin odottaa pakasteessa avaamattomana. Ennenkuulumatonta! Olen kuitenkin nähnyt tavallista enemmän kauniita koristeltuja piparkakkutaloja. Tämä yksilö löytyy Lasipalatsin ravintolasta.


Olen syönyt monta joululounasta, joista Kalastajatorpan runsas joulubuffet meni heittämällä ykköseksi. Siellä oli paras joululounas, jonka ikinä olen syönyt kodin ulkopuolella. Kävimme siellä ystäväni M:n kanssa. Meillähän on perinne käydä joulun alla yhdessä joululounaalla, sillä pidämme molemmat perinteisistä jouluruoista.


Kalastajatorpan joululounaasta emme keksineet mitään moitittavaa. Kastikkeet olivat niin viimeisen päälle mietittyjä, että ne ansaitsevat erityismaininnan. Koko lounaskokemus oli ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta erittäin miellyttävä ja ruoka oli hyvää. Ähkyhän siitä seurasi. Kotona menin pariksi tunniksi sohvalle makoilemaan ja otin sen jälkeen kolmen tunnin päiväunet.


Olen käynyt pari kertaa laulamassa kauneimpia joululauluja, viimeisimmän kerran tänään Tuomiokirkossa kahden ystäväni kanssa. Vaikka sää oli sateinen, Tuomaan markkinat näyttivät kauniilta ja tunnelmallisilta Tuomiokirkon portailta katsottuna. Kävin ostamassa joulupöytään karpalolla maustettua saaristolaisleipää ja lumikarpaloita.


Kun astuimme kirkosta ulos, olikin jo pimeää! Joululauluista ja kauniista kirkosta tuli rauhallinen ja jouluisa olo. Suuntasimme kulkumme Hakaniemenrantaan Kulttuurisaunaan.



Kulttuurisauna on tietääkseni ainut keskusta-alueella oleva yleinen sauna, jossa pääsee uimaan mereen ympäri vuoden. Avantouinti on tällä hetkellä niin suosittua, että monet seurat vaativat jäsenyyden, jonka jonottamisessa vierähtää vuosi jos toinenkin. Kertamaksu kulttuurisaunaan on aika suolainen (15 €), mutta paikka on kokemisen arvoinen ja konsepti toimiva.

Saunarakennus on kaunis ja se on sisustettu pohjoismaalaiseen pelkistettyyn tyyliin. Miesten ja naisten sauna on erikseen ja ulos on lyhyt matka. Lyhyt laituri vie portaille, joista pääsee laskeutumaan mereen. Maisema on hieno: Krunikan ja Hakaniemen valot loistavat vastarannoilla pimeänä iltana.

Pukuhuoneet ja suihkutilat ovat aika pienet, ja saunalla onkin rajoitus ettei se ota vastaan yli kolmen hengen seurueita. Meille tila riitti hyvin, mutta ruuhka-aikaan lienee ahdasta.

Harrastin Turussa asuessani avantouintia, mutta Helsingissä en ole jatkanut harrastusta sopivien paikkojen puutteessa. Tänne varmasti tulen uudestaankin. Mukanani ollut saksalainen ystäväni, joka suhtautui aikaisemmin varsin epäilevästi avantouinnin järkevyyteen, ihastui myös paikkaan ja ihanaan oloon, jonka kylmä vesi saa aikaan. Hän myös oppi nopeasti, että veteen pitää mennä ripeästi ja sen kummempia ajattelematta, sillä aivot käskevät voimakkaasti nousta heti vedestä. Niitä ei siis voi siinä tilanteessa kuunnella ollenkaan.


Tänä iltana ainakin nukuttaa hyvin!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Myyjäisiä ja uusia teetuttavuuksia

Kotona alkaa viimein näyttää jouluiselta. Kaivoin joulukoristeet esille loppuviikosta ja ihastelin kaikkia rakkaita koristeita. Eilen poltin kynttilöitä, kun kotoilin koko päivän mielessäni flunssan karkotus.

Tänään sunnuntaina kipaisin Kaapelitehtaalle joulumyyjäisiin, jotka ovat auki vielä ensi viikolla. Ne olivat varsinaiset supermyyjäiset: 150 myyjää ja tuotteita laidasta laitaan. Jos olisin vielä ollut lahjaideoita vailla, Kaapelilta ne olisivat varmasti löytyneet. Kaikki lahjat on kuitenkin jo ostettu ja osa toimitettukin, joten tyydyin ostamaan itselleni kyyttöjuustoa ja kanelipullateetä. Jälkimmäisen myyjä, 123Tea, on uusi tutustumisenarvoinen suomalainen teefirma. En ole vielä ehtinyt maistaa kanelipullateetä, mutta tuoksun perusteella sen täytyy olla taivaallista.

Eräillä toisilla joulumarkkinoilla tutustuin toiseen suomalaiseen teefirmaan Teehetkeen, joka tuo Suomeen Whittardin teetä Briteistä. Myös Teehetki on uusi yritys, mutta toivon sille menestystä. Ostin vuosia sitten Englannin matkalta hyvää Whittardin teetä, joten tarkkailen erityisellä innolla Teehetken valikoiman kehittymistä.

Myyjäisostoksia

Eilen pakkasin loput lahjat paketteihinsa. Joka vuosi lahjat loppuvat kesken, kun paketoiminen vie mennessään. Teen aina erinäköisiä paketteja ja innostun, jos keksin uudenlaisen tavan käyttää paperia tai lahjanarua. Muutama ystävä saa tänä vuonna tällaiset herkkutötteröt, jotka voi ripustaa jonnekin sopivaan paikkaan koristeeksi.


Kotona alkaa siis näyttää jo varsin jouluiselta. Kunpa ulkonakin alkaisi, vaikka en mitään ylenmääräistä lumipyryä kaipaakaan. Tämä kuva on viime perjantain päiväkävelyltä Munkkiniemen rannasta, jossa ruoho kovasti jo vihertää. Ei ihan vielä tarvitsisi.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Jouluisia puuhia itsenäisyyspäivän viikonloppuna

Siskon tekemästä joulukalenterista paljastui teetä! Jokaiselle päivälle löytyy uusi herkullinen teemaku Unssista, lempiteekaupastani. Aivan ihana idea ja mahtava toteutus! Nyt jokainen aamuni alkaa ihanissa merkeissä. Myös nuo runot ja anekdootit ovat kiinnostavia. Tämän päivän kuoressa luki: "Rohkeus ei ole pelon puutetta vaan pelon hallintaa." (Rudyard Kipling)


Lauantaina piipahdin valoisaan aikaan Kansallismuseon joulumarkkinoilla ja nautin iloisesta markkinatunnelmasta. Tällä kertaa en itse ostanut mitään, kuikuilin vain myyntipöydille ostajien olkapäiden takaa. Ulkona ihailin tammikuun alkuun asti avoinna olevaa mielikuvituksellista joulukuusimetsää. Kuusimetsä koostuu kuudestakymmenestä eri tavoin koristellusta kuusesta ja erityisesti Marttojen kuusi jäi mieleen. Hauskoja ideoita kuusenkoristeiksi löytyi melkein joka puusta!

Kävin myös Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla ja laitoin ilokseni merkille, että tänäkin vuonna sieltä löytyy lumikarpaloita ja karpalolla maustettua saaristolaisleipää. Molemmat viime vuoden suosikkejani, joita täytyy tänäkin vuonna hankkia jouluksi kotiin.


Sain joulukortit tänä viikonloppuna postiin. Olen liian vaihtelunhaluinen tehdäkseni kolmeakymmentä samanlaista korttia, joten päädyn (silloin kun jaksan askarrella) tekemään erilaisia kortteja. Tämän vuoden lempparini on tämä seuraava, jota valmistui vain puoli tusinaa.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jouluun laskeutumisen aikaa

Syksy tuntui olevan meille armollinen siinä suhteessa, että havahduin vasta nyt auringon valon radikaaliin vähenemiseen. Ei varmaan pitäisi valittaa, sillä Utsjoella aurinko nousee seuraavan kerran tammikuun puolivälissä... Yleensä tässä vaiheessa vuoden kiertoa olen himoinnut appelsiineja jo jonkin aikaa, mutta tänä vuonna puristin ensimmäiset appelsiinimehut vasta nyt ensimmäisenä adventtina.


Olen sairastellut viime viikkoina flunssan sekä kaksi korvakäytävän tulehdusta ja nyt kurkkuun kerääntyy taas jotain ylimääräistä, mitä pitää koko ajan yskiä. Kaaduin tänään päistikkaa jalkakäytävälle kyljelleni, lyhyen ajan sisällä toistamiseen (!), juostessani bussille ja jalkateräni kipeytyi siinä rytäkässä. En käsitä miten oikein kompuroin tällä tavalla! Upouusiin farkkuihin tuli polven kohdalle valkoinen laikku, jonka kotona väritin tussilla takaisin siniseksi. Onneksi löytyi oikea sävy. Mutta nyt saisi tämä raihnaisuus kyllä jo riittää.

Olen etsinyt joulutunnelmaa käymällä  poikkeuksellisen monissa joulumyyjäisissä. Kolmena perättäisenä sunnuntaina olen kolunnut eri puolilla Helsinkiä järjestettäviä myyjäisiä ja tehnyt pieniä ja isoja löytöjä. Kaikissa on ollut ihana tunnelma, kauniita ja kekseliäitä tuotteita sekä iloisia myyjiä. Suloisimmat myyjäiset olivat Tapanilan vanhassa asemarakennuksessa Pikku-Huopalahdessa ja eniten vilskettä oli Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävissä myyjäisissä.

Itselleni olen ostanut tuorepuristettua omenamehua (ihana tapa aloittaa aamu!) ja glögin tuoksuista saippuaa. Muutamia joululahjojakin olen löytänyt. Ateneumista ostin joulumarkkinoiden yhteydessä hauskan puusta koottavan pienen poron, joka lähtee ensi viikolla kirjeen mukana Japaniin. Alla olevat kierrätysmateriaalista tehdyt korvikset lentävät puolestaan Mexicoon.


Ensimmäiset joulupaketit paketoin eilen kummilapsille. Tänä vuonna joulun odotus sujuu erityisen ihanissa tunnelmissa, sillä sain siskolta aivan ihanan itse tehdyn joulukalenterin. En vielä tiedä mitä se sisältää, mutta jokaisen päivän kuoressa on ainakin pieni runo tai ajatus. Lisäksi hemmottelin itseäni ostamalla Lauenstein Confiserien upean suklaajoulukalenterin. Se on kuin valtava kirja, joka aukeaa keskeltä. Aukeamalla on talvimaisema ja jokaisesta luukusta löytyy praliineja ja tryffeleitä. En tiedä miten maltan mennä maanantai-iltana nukkumaan!


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ravintolaelämyksiä

Mulla on ollut ilo viime aikoina käydä monessa hyvässä helsinkiläisravintolassa ja herkutella taidokkaasti tehdyllä ruoalla.


Pari viikkoa takaperin juhlimme siskoni synttäreitä Gaijinissa. Valitsimme pöytäseurueeni kanssa maistelumenun, sillä ne ovat näissä BW Ravintoloissa niin oivallisia. Pidän menujen yllätyksellisyydestä ja annosten koosta + lukumäärästä.

Vaikka Gaijin ei ole lempparini tämän ketjun paikoista, ei ruoka pettänyt tälläkään kertaa. Kaikki annokset olivat hyviä, jotkut erinomaisia ja jotkut mielenkiintoisia. En ihan hirveästi syö aasialaista ruokaa, joten monet ruoka-aineista ja mauista eivät kuulu jokapäiväiseen repertuaariini. Siksi onkin hauska maistella niin monia eri annoksia.

Kuvassa oikealla on menun annos Bo Ssäm Gaijin, jossa on grillattua porsaankylkeä, salaatinlehtiä, pikkeleitä, kimchiä, seesamidressingiä ja chilipastea. Kuvassa alla on X.O. Scallops eli paistettua kampasimpukkaa, harvinaista kiinalaista X.O. kastiketta, bonitoa ja merileväkaviaaria.


Muutama päivä sitten kävin ensimmäistä kertaa Maxillissa Korkeavuorenkadulla. Erinomainen hinta-laatusuhde! Miksen ole löytänyt tietäni sinne aikaisemmin? Söin rapeaksi paistettua siikaa punajuuriohraton kanssa. Annos oli kaikinpuolinen täydellinen. Myös seuralaiseni olivat hyvin tyytyväisiä valintoihinsa.


Maxillin lista on suhteellisen lyhyt, sillä esimerkiksi pääruokia on vain kuusi. Silti vaihtoehtoja oli ihan riittävästi, sillä ne olivat niin erilaisia. Siitä on pakko antaa miinusta, että listalta puuttui kokonaan kasvisvaihtoehto. Pääruokasalaatti ja pasta olivat kooltaan runsaita eivätkä kaivanneet rinnalleen alkuruokaa. Itselleni tuo siika-annos oli riittävän kokoinen, mutta isonälkäisen kannattaa ottaa sen kanssa alkupala.

Tyyliltään ja tunnelmaltaan ravintola on viihtyisä bistro, jossa puheensorina ja lasien kilinä luovat kivan tunnelman. Jälkiruoaksi söin ehkä elämäni parhaan tarte tatinin, joka oli rapea ja karamellinen omenapaistos kanelijäätelöllä. Törkeän hyvää!


Näistä ravintolamuisteloista tuli mieleen ravintola Aito, jossa kävin niin ikään tänä syksynä pitkästä aikaa. Pidän ranskalaisesta ruoasta ja Aitossa on sitä tyyliä annoksissa. Ruokalista on käyntini jälkeen jo vaihtunut, mutta silloin sesongin kasviksista löytyi mm. kurpitsaa. Aito ei ole syyttä yksi lempparipaikoistani. Pidän sen raikkaasta ja valoisasta ravintolasalista sekä puhtaista mauista.


Aschanin kahvila Jugend sai taannoin lukupiirimme asiakkaaksi. Kaunis, erityisesti tähän vuodenaikaan sopiva sali on piilossa omassa kolossaan Espalla. Muu maailma jää taakse kun kulkee paksujen kiviseinien lomitse vanhaan pankkisaliin. Viihtyisässä ja ylellisessä kahvilassa soisi käyvän enemmänkin asiakkaita. Ihastuin tällä kertaa hawajilaisiin jäätelöpalloihin, jotka on leivottu riisistä tehdyn tahnan sisään. Ne voi syödä siististi käsin ja konsepti on tosi toimiva. Herkullisia ovat!








Päätän raporttini Helsingin ravintola- ja kahvilamaailmasta tähän. :)

tiistai 17. marraskuuta 2015

Virtauksen mukana Flow'ssa

Sain työkaverilta tänä vuonna yllättäen vapaalipun Flow-festivaaleille. Otin sen ilolla vastaan, sillä en ollut ikinä käynyt Flow'ssa, mutta olin aina miettinyt millaistakohan siellä on. Sain lipun perjantaina, jolloin oli vähän myöhäistä hankkia seuraa lauantaille, joten päädyin tutustumaan Flow'hun yksin.

Oli aurinkoinen elokuun lauantai-iltapäivä kun tallustelin ihmisvirran mukana Sörnäisistä Suvilahteen. Ei tosiaan tarvinnut kovin tarkkaan tietää missä sisäänkäynti oli, sillä ihmismassat tuntuivat tietävän ja johdattivat minut suoraan perille.


Esiintyjissä oli ehkä kourallinen sellaisia, joiden nimi oli tuttu - en kovin paljoa kuuntele Flow-musiikkia. Belle & Sebastianista olin joskus kuullut ja kun heidän esiintymisajankohtansa oli sopiva, ajattelin tähdätä heidän keikalleen. Flow-kansa oli iloista ja Belle & Sebastianin musiikki keveää. Tanssahtelin yleisön seassa tarttuvien biisien mukana. Tässä näyte joltain toiselta keikalta:


Erityisesti ihastuin heidän taustascreenillensä heijastettuihin kuviin. Bändi on Skotlannista ja muutama maisema vei ajatuksissa juuri niille seuduille.



Yhdessä vaiheessa keikan loppupuolella bändi pyysi yleisöä lavalle tanssimaan kanssaan! Se oli metkaa ja uskomatonta. Kesti hetki ennen kuin suomalaiset tajusivat, että nyt saa ihan luvan kanssa kiivetä aidan yli. Jotkut selvästi tiesivät, että bändillä on tapana kutsua faneja lavalle, sillä he olivat innokkaana heti tulossa. Se oli kieltämättä hauska ohjelmanumero, tanssijoita oli mukava seurata.


Keikan jälkeen kiertelin alueella ja kävin syömässä sushia. Porukkaa tuli lisää ja kaikkialla oli pienoinen tungos (ei kuitenkaan mikään valtava festaritungos). En oikein keksinyt muuta tekemistä eikä seuraavista bändeistä löytynyt kiinnostavia nimiä. Jalkojakin jo väsytti vähän, joten suuntasin takaisin kotiin. Oli hauska pistäytyä Flow'ssa ja nähdä Belle & Sebastian!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isäinpäivän ilta

Minun perheessäni vietettiin isäinpäivää jo viikko sitten, kun isä ja sisko olivat illallisella luonani. (Olin epähuomiossa ostanut varsinaiselle isäinpäivälle lipun Samuli Edelmanin konserttiin Finlandia-talolle.) Isä tuli luokseni jo aikaisemmin päivällä ja laitoimmekin illallisen lopulta yhteistyönä.


Tarjosin pääruoaksi kasvislasagnea, buffalomozzarellasalaattia ja Fazerin maukasta maalaisleipää. Lihansyöjille oli lisäksi pippuripihvit, jotka isäni paistoi sopivaksi. Paistan itse sen verran harvoin pihvejä, että yleensä niistä tulee tahtomatta läpikypsiä.

Kasvislasagnea varten yhdistin kaksi reseptiä ja lopputulos oli todella hyvä. Tätä tulee varmasti tehtyä uudestaankin. Olen onneton keittämään mitään maitopohjaista, joten en enää edes yritä valkokastiketta. Tässä reseptissä se on korvattu toimivalla tavalla.

Kasvislasagne

lasagnelevyjä
munakoiso
suolaa munakoison itkettämiseen
kesäkurpitsa
rasvaa munakoison ja kesäkurpitsan paistamiseen
500 g pastakastiketta, esim. tomaatti-basilika
2,5 dl Creme Bonjour Cuisine sipulisekoitusta
basilikaa
yrttimaustetta
juustoraastetta

Viipaloin kesäkurpitsa ja munakoiso. Itketä munakoisoviipaleita asettamalla ne leivinpaperin päälle ja ripottelemalla päälle suolaa. Anna viipaleiden olla 10-20 minuuttia. Pyyhi lopuksi talouspaperilla suola ja vesi pois. Paista kesäkurpitsan ja munakoison viipaleita paistinpannulla, jotta ne pehmenevät ja saavat väriä. Siirrä viipaleet syrjään. Kuumenna paistinpannulla pastakastike ja sekoita siihen sekaan Creme Bonjour -kastike. Laita tilkka kastiketta paistovuoan pohjalle ja sen jälkeen peitä pohja lasagnelevyillä. Peitä levyt isolla kauhallisella kastiketta ja lado päälle kasvisviipaleita. Ripottele viipaleiden päälle yrttimaustetta ja tuoretta tai kuivattua basilikaa. Lado päälle uusi kerros lasagnelevyjä ja toista tätä kunnes vuoka on täynnä. Omaan vuokaani taisi mahtua kolme kerrosta. Kaada loppu kastike päällimmäisen kerroksen lasagnelevyjen päälle ja ripottele juustoraastetta maun mukaan. Paista 200 asteisessa uunissa 35 minuuttia.
Jälkkäriksi leivoin aamupäivällä Lintzin vadelmatorttua. Reseptin olin napannut vuosia sitten Kotivinkki-lehdestä. Kokeilin sitä nyt ensimmäistä kertaa ja huomasin, että tässä tortussa ohut taikina on kaikista parasta lopputuloksen kannalta. Kannattaa siis välttää liian paksuja reunoja ja kantta. Lopputulos oli rapean herkullinen ja makea. Tarjosin tortun kanssa Valion paksua vaniljakastiketta, joka toimi tosi hyvin.

Lintzin vadelmatorttu

200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
150 g mantelijauhetta
0,5 dl korppujauhoja
1 tl kanelia
4 dl vadelmahilloa
pinnalle tomusokeria

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen samalla vatkaten. Lisää kuivat aineet. Sekoita ne nopeasti tasaiseksi. Painele 3/4 taikinasta voidellun irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 20-24cm) pohjalle ja reunoille. Levitä hillo. Kauli lopputaikina 0,5 cm paksuksi levyksi jauhoja apuna käyttäen (voit nostaa taikinan hetkeksi jääkaappiin). Leikkaa levystä veitsellä tai taikinapyörällä 2cm leveitä suikaleita. Nosta ne ristikoksi tortun päälle. Paista torttua 175 asteessa uunin alatasolla yksi tunti. Anna jäähtyä hieman. Siivilöi pinnalle tomusokeria.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hyviä otsikoita on tuskaisen vaikea keksiä

Syksy vetelee viimeisiään ja talvi kolkuttelee ovelle. Tuntuu siltä, että vuodenajat hurahtavat ohitse ennen kuin ehdin kunnolla herätä ja nauttia niiden sydänajasta.

Viime kesänä nautin täysillä kesän muutamista hellepäivistä heinäkuun alussa, mutta viime talven luistelumahdollisuudet luonnonjäällä vilahtivat ohitse parissa viikossa siten, että huomasin vasta jälkeenpäin missanneeni ne täysin. Se harmittaa aina hetken ajan.

Vuodenaikamme sisältävät paljon sitä "väliaikaa" kun ei vielä ole kunnolla seuraava vuodenaika mutta ei ihan ole enää se edellinen vuodenaikakaan.

Sellainen aika on nyt selkeästi edessä, kun Munkkiniemen rannan puut ovat pudottaneet suurimman osan lehdistään ja näkymä alkaa olemaan aika karu. Pian alkanevat syyssateet ja sitten se juupas-eipäs sataako lunta vai räntää onpa täällä joka tapauksessa märkää -aika.


Tein viime viikolla todennäköisesti viimeisen ruskakävelyn rannassa aurinkoisena iltapäivänä. Pidin kiirettä, että ehdin nähdä auringon, joka laskee nyt jo tosi aikaisin. Viideltä on jo kovin hämärää. Jonkin verran luonnon väri-ilottelua oli vielä jäljellä. Erityisesti tuo alla oleva pensas näytti hauskalta. Tuli mieleen luonnon oma vappuhuisku!



Keksin toissavuonna alkaa kirjoittaa itselleni muistutuksia seuraavan vuoden kalenteriin. Sähköisen kalenterin aikakaudella se on mahdollista ja helppoa.

Ensimmäinen kirjoittamani muistutus liittyi Haagan alppiruusupuistoon, jonka kukoistus ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen. Parhain kukinta kestää vain muutamia viikkoja ja missasin sen kahtena vuonna. Siitä sisuuntuneena kirjoitin vuoden päähän: tarkkaile säätilaa ja vieraile alppiruusupuistossa AJOISSA.

Viime vuonna kirjoitin tämän vuoden lokakuulle muistutuksen: pidä kalenteri väljänä, valon väheneminen väsyttää sinua. Kirjoitin myös joulukuulle: älä osta joululehtiä, sinulla on niitä tarpeeksi edellisiltä vuosilta. Unohdan tällaiset asiat aina vuoden kuluessa, joten nuo muistutukset ihan oikeasti ovat tulleet tarpeeseen. Tai no, tuo joululehti-muistutus ei ehkä ole kovin vakava, mutta olen unohtanut sen jo kahtena vuotena ja todennut joulun jälkeen että ostin lehtiä turhaan, kun en niitä ehtinytkään lukea.


Ensi vuoden syyskuulle voisin kirjoittaa: tarkkaile ruska-aikaa ja huolehdi että pääset metsään ihailemaan luonnon väri-ilottelua.


Hämmästyksekseni löysin kävelyretkelläni myös ruusun kukan lähes täydessä kukoistuksessaan. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun lämpötila öisin laskee nollaan. Mutta tämä pensas ei ollut lähestyvästä talvesta moksiskaan. Käytin pienen tovin siihen, että sain ruusun ikuistettua kameraani. Tuntui ihmeelliseltä.

 

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Uusi lemppariravintola

Voiko yhden käynnin jälkeen julistaa löytäneensä uuden lempiravintolan? Ihastuin eilen illalla Ragu-ravintolaan Ludviginkadulla. Olin kuullut nimen aikaisemmin ja ennakkokäsitykseni oli positiivissävytteinen, mutta en käytännössä tiennyt ravintolasta mitään. Olimme kahden ystäväni kanssa liikkeellä ja valitsimme nopean sananvaihdon jälkeen ravintolan yllätysmenun viineineen.

Meillä oli jatkosuunnitelmia illan varalle, joten tarkistin kuinka monta ruokalajia ehdimme syödä ennen kuin meidän piti lähteä seuraavaan paikkaan. Hyvä että kysyimme, sillä tarjoilijan ohjeesta päädyimme valitsemaan neljän ruokalajin illallisen. (Viiden ruokalajin yllätysmenuun kannattaa varata 2,5 tuntia aikaa.)

Heti kättelyssä kävi selväksi, että Ragu on ravintola, jonne tullaan viihtymään ja viettämään aikaa. Nopeaa mahantäytettä ei kannata odottaa. Tämä ei missään nimessä ole moite, sillä monissa ravintoloissa minua häiritsee ns. liukuhihnameininki ja liian tehokkaat kattausajat. Silloin kun tulen viettämään iltaa, harmittaa, jos seurue on runsaassa tunnissa ulkona ravintolasta.
"Ragu = tulee verbistä ragoûter, joka tarkoittaa ruokahalun palauttamista tai yleensäkin mielenkiinnon lisäämistä"
(Teksti ruokalistassa)
Yllätysmenussamme oli muun muassa herkullinen maa-artisokkakeitto, jonka makuun oli yhdistetty omenaa ja lakritsia. Oivaltava yhdistelmä joka kruunattiin täydellisellä viinillä! Keittiömestarit selvästi osaavat hommansa tässä ravintolassa.

Pääruokana oli jotain niinkin tavallista kuin pihvi pavuilla ja muutamalla kastikkeella, mutta se maistui erinomaiselle ja pavut olivat täydellisen rapeita. Tykkäsin!


Palvelu oli kaikella tapaa erinomaista. Aikataulumme merkittiin ylös ja tarjoilija piti kiinni siitä, että pääsimme tasan klo 20.45 ravintolasta ulos kuten pyysimme. Ravintolalla kävi yhden annoksen kanssa pieni moka, joka huomioitiin loppulaskussa ilahduttavalla tavalla ilman erillisiä vaatimusten esittämistä. Kaikki oli sujuvaa ja soljuvaa! (No okei, ruokalistat olisi voitu tuoda nopeammin.)

Ragusta ilta jatkui rattoisissa tunnelmissa Apulannan Tavastian keikalle. Klubi oli loppuunmyyty ja tupaten täynnä. Soitto alkoi jo muutama minuutti sen jälkeen kun olimme astuneet sisälle, joten ajoituksemme oli aika hyvä. Puolitoistatuntisen sisältö oli taattua Apulantaa. Bändi julkaisi muutama viikko sitten uuden levyn, jolta kuultiin useampia biisejä.


Viime viikolla saatiin muuten valmiiksi Teit meistä kauniin -elokuvan filmaukset. Apulannan tarinasta on siis jossain vaiheessa tulossa elokuva!

Uuden levyn eka sinkku Valot pimeyksien reunoilla on kaunista kuultavaa:

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Oscar Wilde, keikari Irlannista

Kun matkustin huhtikuussa Irlantiin, tutustuin tapani mukaan etukäteen kohteen kulttuurihistoriaan ja kuuluisuuksiin. Irlannistahan on tullut monta kuuluisaa kirjailijaa, mutta totesin nopeasti, että Samuel Beckettin tai James Joycen elämä ei ole koskettanut minua henkilökohtaisesti (vielä?). Sen sijaan Oscar Wilde (1854-1900) on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen Dorian Grayn muotokuvalla.

Dorian Grayn muotokuva kertoo nuorukaisesta, joka rakastuu itseään esittävään maalaukseen ja toivoo, ettei ikinä vanhenisi. Sattumalta toive toteutuu ja nuorukaisen sijasta kaikki elämän jäljet siirtyvät näkyviin muotokuvaan. Sen ansiosta Dorian Gray voi viettää turmeltunutta elämää ilman seurauksia, mutta tunnontuskilta ei välty kukaan.

Tarina on mielenkiintoinen ja vuonna 2009 tehty uusi suomennos on oivallinen. Voin suositella sitä, jos etsit uutta hyvää luettavaa.

Siksi listasin Dublinin pakko-nähdä-nähtävyyksiin Oscar Wilden muistomerkin. Se on Danny Osbornen hauska veistos vuodelta 1997. Siinä Oscar lekottelee kallion päällä.


Ilokseni törmäsin Galwayssä toiseenkin Oscar Wilden muistomerkkiin, jonka yhteydessä kunnioitettiin myös virolaisen kirjailijan Eduard Wilden (1865-1933) muistoa (muistomerkistä ei selvinnyt onko herroilla muuta yhteistä kuin sukunimi ja ammatti).


Oscar Wilden elämä oli vaiherikas. Hän todennäköisesti nautti ihmisten shokeeraamisesta ja jakoi vahvasti mielipiteitä. Sheridan Morley kirjoittaa, että Wildestä olisi nykypäivänä tullut loistava talk show isäntä tai vähintäänkin menestynyt kolumnisti. Wilde eli osan elämästään ylellisyydessä Dublinissa ja Lontoossa, mutta kuoli aivokalvontulehdukseen hyljeksittynä ja köyhänä Pariisissa sen jälkeen kun oli kärsinyt kahden vuoden vankilatuomion homoseksuaalisuudesta.

Dublinissa on muutama erinomainen ja tunnelmallinen kirjakauppa, jotka kolusin löytääkseni jonkin mukavan Oscar Wilde -aiheisen matkamuiston. Löysin pikkuisen kirjan, jossa on aluksi pieni elämäkerta, sitten Oscarin nokkelia elämään jääneitä anekdootteja, runo "Her voice" sekä lyhyt tarina "The Nightingale and the Rose".


Se on odottanut lukuhetkeä huhtikuusta lähtien (lukemista odottavien kirjojen pino kaapissani ei tunnu vähenevän millään), mutta tänään viimein tartuin siihen. Palasin mielessäni vaikuttaviin Irlannin maisemiin ja hekottelin Oscarin ajatuksille.

 
"Aina kun ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, 
minulle tulee tunne,
että minun täytyy olla väärässä."