maanantai 31. joulukuuta 2012

Senaatintorilla joulun alla

Tänään otetaan Senaatintorilla uusi vuosi vastaan juhlallisin menoin, jotka TV1 televisioi koko maahan. Torilla näytti tältä vielä muutama viikko sitten.


Espan joulumarkkinoiden siirto Senaatintorille oli mielestäni hyvä ratkaisu. Sijainti oli tunnelmallisempi ja kun ensi vuonna kiinnitetään vielä vähän enemmän huomiota kojujen sijoitteluun, niin markkinat ovat oikein mainiot ja elävöittävät hauskasti Senaatintorin arvokasta ilmettä.

Poikkesin samalla reissulla Kiseleffin taloon, jossa oli näytteillä pipari design -kilpailun töitä. Suosikkini oli tämä Maria Ilina-Teron ja Julia Kholochenkon Kirjailijan työpöytä. Kaikki näytteillä olleet työt olivat Helsingin palvelualojen oppilaitoksen Roihuvuoren koulutusyksikön oppilaiden tekemiä (onpas aikamoinen nimi tuolla koululla...).


Samoilla kulmilla sijaitsee ihanainen Cafe Engel, jonne pakenin purevalta tuulelta ja pakkaselta. Tilasin kaakaon kermavaahdolla. Oli herkullista!


Elämyksellistä uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kaksi viikunaa

Käykö teille ikinä niin, että hankitte jotain herkullista jotain tiettyä hetkeä varten ja unohdatte sen sitten kaapin perukoille? Löysin tänään jääkaapistani tuoreita viikunoita, jotka suuren harkinnan jälkeen ostin joulua varten puolitoista viikkoa sitten. Harkintaa aiheutti niiden huima kilohinta, jonka ansiosta yksi viikuna maksoi 1,25 euroa. Päätin silti ostaa niitä kaksi, jotka olisivat juuri riittävästi seuraksi camembert-juustolle muttei kuitenkaan liian suuri investointi. Juusto tuli ja meni (herkullista), mutta viikunat unohtuivat hedelmälaatikkoon.

Hyvältä ne maistuvat näin tavallisena sunnuntai-iltanakin ilman juustoja viikko sitten avatun joulupunkun kanssa.

Löysin viikunat sen ansiosta, että olen tänä viikonloppuna tehnyt suursiivousta. Olen ollut superahkera ja siivonnut kylpyhuoneen sekä keittiön kaikki kaapit ja pinnat. Lisäksi (tästä olen erityisen ylpeä) puhdistin kylppärin viemärin ja keittiön liesituulettimen, joista erityisesti jälkimmäinen oli varsin traumaattinen tapahtuma. En kyllä selviäisi päivääkään pikaruokalan keittiössä. Karmea rasvan haju lähti käsistä vasta suihkussa, vaikka sitä ennen olin pessyt käsiä fairylla lukemattomia kertoja.

Mutta nyt on aivan mahtavaa, kun kaapeissa on tilaa ja puhdasta, kun kaikki turha on karsittu pois. Tiistaina ajattelin järjestää vaatekaapit ja jos aikaa riittää sitten vielä eteisenkin kaapit.

Tämä siivouspuuska iskee minuun joka vuosi yhtä varmasti kuin kevään allergiaoireet. Yleensä se tulee vasta loppiaisen jälkeen, mutta tällä kertaa se ehti yllättää jo vanhan vuoden puolella. Yhtäkkiä mitta vaan tulee täyteen sitä, että kaikki kaapit ovat täynnä sekalaista roinaa, kylppärin kaapissa huulipuna jota käytin viimeksi vuosikymmen sitten, kaapinovissa on sormenjälkiä ja keittiön kuivatavaroiden hyllyn pohjalla sokerimurusia, jotka putosivat sinne ...ööö... viime kesänä. Ja ah sitä tunnetta, kun kaikkialla on siistiä ja tavarat ovat järjestyksessä!

Tänä vuonna siivoukseen liittyy se hauska seikka, että teen sitä ensimmäistä kertaa uudessa kodissani. (Vuosi sitten oli tarpeeksi siinä, että sai vain tavarat suunnilleen oikeille paikoilleen.) Sen johdosta jouduin nyt opettelemaan miten tämän asunnon liesituuletin puhdistetaan ja ikäväkseni löysin vielä kaappien perukoilta jäänteitä edellisten asukkaiden elämästä (kuitteja ja vanhoja muovikasseja).

Siivoamisen lisäksi lähes ainoa intohimoni tällä hetkellä on auringon valo. Tässä muutama kuva ajalta ennen joulua, jolloin suojasää ei vielä ollut ehtinyt muuttaa talvimaisemaa.

Sininen hetki


Jos ensi viikolla jonain päivänä paistaa aurinko, vaihdan lounastuntini aurinkokylpyyn ulkoilmassa!

maanantai 24. joulukuuta 2012

torstai 20. joulukuuta 2012

Viikonloppu Turussa

Pääsin viime viikonloppuna ilokseni fiilistelemään Turun joulutunnelmaa. Kävin perjantaina ystävien kanssa katsomassa Åbo Svenska Teaterissa Hair-musikaalin, joka oli varsin mainio esitys. Jo teatteri itsessään on näkemisen arvoinen kullattuine kaiteineen ja koristeltuine lamppuineen. Musikaali oli hauska ja mukaansatempaava ja seura mitä mainiointa. Esitys oli myös oiva aikahyppy 60-luvulle. Erityisesti mieleen jäi katkelma Martin Luther King Juniorin puheesta:
"Vaarallisia eivät ole ns. pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka ovat välinpitämättömiä epäoikeudenmukaisuuksien suhteen."
Se antoi paljon ajattelemisen aihetta, vaikka yleisfiilis musikaalissa olikin hilpeä.

Kävimme esityksen jälkeen syömässä, jonka jälkeen halusin vielä ehdottomasti nähdä Turun tuomiokirkon aina niin kauniin joulukuusen valaistuna. Kuusi oli jälleen v-a-l-t-a-v-a.



Perjantaina pyrytti kovasti, mutta se ei estänyt meitä ihailemasta jokirannan uusia patsaita. Näitä piti tosin ihailla vain takaapäin, sillä kinokset estivät rantatörmälle laskeutumisen. Tämä teos kuvaa Venäjän tsaari Aleksanteri I:stä ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johania tapaamassa toisensa Turussa vuonna 1812. Patsaat on sijoitettu Åboa Vetus & Ars Novan vastakkaiselle rannalle, oikein osuvalle paikalle. (Tässä yhteydessä ehdimme myös kauhistella tulevan Penninsillan rakentamisen järjettömiä suunnitelmia. Kauniista jokirannasta on ehditty jo kaataa kaksi upeaa vanhaa tammea, vaikka valituskierros on ymmärtääkseni vielä kesken. Voi surkeus ja kurjuus!)


Perjantaina ehdin myös käydä Ars Novassa tutustumassa Anna Tuorin näyttelyyn, jonka teemana on melankolia. Tuorin taiteessa on jännä unenomainen tunnelma ja makeita värejä. Vinkin näyttelyyn sain Eeva Kolun blogista. Koska samalla lipulla pääsi myös Åboa Vetuksen puolelle, kävin tutustumassa jälleen historialliseen Turkuun. Olen nähnyt rauniot muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kummasti siellä taas riitti nähtävää. Tutustuin myös muihin Ars Novan taidenäyttelyihin, jotka sijaitsivat yläkerrassa. Siellä minua lopulta kiinnosti kuitenkin enemmän näkymät salattuun puutarhaan, joka kuulunee Rettigin suvun omistukseen ja on museon naapurissa. Sitä ympäröi niin korkeat muurit ja tiheät pensaat, ettei jokikadulta ole toivoakaan saada sinne näkymää. Lumisesta maisemasta selvisi, että puutarhaa koristaa kaunis vanha huvimaja ja Versailles'mainen suihkulähde, jota ympäröi rokokoo-penkit. Ehkäpä teen retken museon yläkertaan seuraavaksi kesäaikaan...


Lauantaina ehdin pyörähtää hiukan ostoksillakin, kun Turussa kaikki kaupat ovat niin kätevästi torin ympäristössä. Kiva löytö muutamien joululahjojen lisäksi oli uudet työkengät. Näitä on jo käytetty ahkerasti tällä viikolla.


Mukavaa joulun odotusta!

PS. Eevan blogissa on muuten aivan ihana Turku-postaus, joka sisältää kaikki ne valokuvat, jotka olisin halunnut ottaa jos vain aurinko olisi paistanut... Käykää vilkaisemassa!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Lukunurkkaus

Minun on pitänyt esitellä teille oma lukunurkkaukseni siitä asti kun sain idean siihen jostakin blogista. Luen kyllä kirjoja eniten sängyssä, mutta välillä on mukava lukea myös nojatuolissa, varsinkin jos lukee tunteja. Omistan kaksi 22-vuotta vanhaa harmaata nojatuolia, joista toinen on makuuhuoneessani ja tämä toinen olohuoneessa. Niiden jouset eivät enää ole yhteistyökykyisiä, mutta pehmusteet sitäkin pehmeämpiä. Korkea jakkara toimii monikäyttöisesti pikkupöytänä teekupille ja Ikean lamppu valaisee sopivasti. Jos tulee yllättäen kylmä, voi vetäistä selkänojalla olevan villaisen torkkupeiton ympärilleen. Oikein kotoisaa!



Viime viikkoina lukunurkkauksessa on luettu mm. Helmi Kekkosen Valintaa sekä Geraldine Brooksin Kirjan kansaa. Molemmat olivat oikein hyviä, mielenkiintoisia ja kauniita kirjoja. Ensimmäinen kertoo erään perheen tarinan ja äidin suuren salaisuuden. Jälkimmäinen kertoo satoja vuosia vanhan juutalaisten pyhän kirjoituksen tarinan ja (fiktiivisen) huikean matkan nykypäivään. Seuraavaksi nojatuolini pehmentää Riku Korhosen Hyvästi tytöt -kirjan lukemista. Se on nimittäin seuraava lukupiirikirjamme.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukonsertissa

Osallistuin tänään huikeaan Lumen valo -lauluyhtyeen Mysterium-joulukonserttiin Uspenskin katedraalissa. Liput olivat aika hintavat, mutta konsertti oli jokaisen euron arvoinen: niin kaunista laulua! Katedraali oli akustisesti sekä tunnelmaltaan juuri oikea paikka tällaiselle konsertille. Yhtye koostui kahdeksasta solistista, neljästä miehestä ja neljästä naisesta, ja heillä ei ollut erikseen säestystä.



Mukava bonus oli ohjelmalehteen kootut lyhyet kertomukset jokaisesta esitetystä kappaleesta. Ne olivat itselleni pääosin tuntemattomia, joten oli kiva lukea mistä laulut ovat saaneet alkunsa. Monet kappaleista olivat satoja vuosia vanhoja.

Konsertin päätti Maa on niin kaunis, joka laulettiin yhteislauluna. Löysin sen myös Youtubesta Lumen valon esittämänä! Kuulostipas omakin ääneni paljon kauniimmalta kuin viime vuoden kauneimmissa joululauluissa. Jotain edistystä on siis tapahtunut! :)


Lumen valo esiintyy Uspenskin katedraalissa vielä neljä kertaa ensi viikolla ja konsertteihin on saatavilla lippuja www.lippu.fi -palvelusta. Konsertit löytää hakemalla Uspenskin katedraalin tapahtumat.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukuu Munkkiniemessä

Pahoittelen hiljaiseloa. Minulla oli suuria vaikeuksia Bloggerin kuvien liittämisen kanssa enkä halunnut kirjoitella ilman kuvia. Varsinkaan kun ne ovat tällaisia upeita maisemia:
 





Kukaan ei ollut kertonut tälle pensaalle, että talvi tuli jo. Lehdistä pitää päästää irti hyvän sään aikana!
 
Olen ollut positiivisesti yllättynyt (toistaiseksi) hienosti hoidetusta kotikatuni auraamisesta. Siis vaikeahan kadulla on kulkea ja liukasta on, mutta kun muistelen miten alkuvuodesta katuani ei aurattu puoleentoista kuukauteen, on tämä tilanne aivan loistava. Olen siis vielä viitsinyt lähteä ulkoilemaankin, kun eteenpäin pääseminen ei ole ollut niin vaivalloista. Jokainen satunnainen valonsäde on tietysti myös käytettävä hyödyksi ja napattava nassuun.

Lisäksi uudet ystäväni 100 migrogramman D-vitamiinitabletit sekä sarastusvalo ovat pitäneet minua jokseenkin järjissäni tänä syksynä, kun pimeys tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni olevan liikaa. Lääkäri sanoi, että alttius kaamosoireille tosiaan muuttuu iän myötä. Getting old sucks.

Best friends 4-ever
Uusi paras ystäväni herättää minut 25 minuuttia ennen kellonsoittoa lempeästi voimistuvaan valoon. Silloin yleensä käännän kasvoni lamppua kohti ja jatkan uniani toiveikkaasti uskoen, että valo vaikuttaa, vaikka silmäni ovat kiinni. Seuraavan kerran havahdun kunnolla viittä vaille, jolloin radio pärähtää päälle. Hyvinä aamuina siellä soi jokin hyvä kappale ja aamu ei voisi alkaa paremmin. Lopulta kännykkäni antaa viimeisen herätyksen ja nousen kuin zombie haudasta hyppään intoa täynnä uuteen päivään. Sarastusvalon avulla torkutusaikani aamuisin on kuitenki lyhentynyt puolella! Se on oikein hieno edistysaskel, sillä tunnin torkutus joka aamu ei ole eduksi kenellekään.

Toivottavasti teillä lukijoilla on energiavaraukset hiukan paremmin kohdillaan kuin täällä. Pianhan ne joulun pyhätkin tulevat.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Inspiraation lähteillä

Saan suurimmat inspiraationi blogeista ja lehdistä. Olen huomannut, että saatan lukea monta lehteä niin, ettei mikään idea tartu tai tunnu erityisen inpiroivalta. Sitten taas jonain päivänä samassa lehdessä on useampi toteuttamiskelpoinen juttu. Voikohan se oikeasti riippua lehden sisällöstä vai onko kyseessä sittenkin oma sopiva mielentila, joka tarttuu ideoihin? Tiedä häntä. Eilen kuitenkin luin marraskuun Kotivinkin ja kaksi lokakuun Kotiliettä enkä muista koska viimeksi lehdet olisivat tulleet niin hiirenkorville. Sain lehdistä valtavasti uusia ideoita.

  • Kotivinkissä oli hyvänkuuloisia uuniperunoiden täytereseptejä kuten feta-turkkilainen jugurtti-punasipuli ja katkarapu-ranskankerma-kevätsipuli-mustapippuri. Näitä täytyy kokeilla tänä talvena! En olekaan pitkään aikaan syönyt uuniperunoita.
  • Unelmatortun resepti muistutti minua siitä, että täytyy muistaa pyytää E:ltä hänen herkullinen reseptinsä tähän.
  • Ihastuin harmaisiin Piccadillyn korkokenkiin, joissa on musta pompadour-korko ja solki sivussa. Must have! Otin äsken jopa selvää mistä sellaiset voisi saada. Täytyy huomenna soittaa pariin kenkäliikkeeseen ja kysyä josko heillä olisi niitä.
  • Luin kirjailija Essi Kummun koskettavan haastattelun vaikenemisen seurauksista, herkkyydestä ja vahvuudesta. Päätin etsiä käsiini hänen kirjoittamansa kaksi romaania. On äärettömän hienoa, että on ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa julkisuudessa elämänsä vaikeista asioista ja siten auttaa muita.
  • Sain idean mitä leivon lukupiirin pikkujouluihin: sitruunamarenkitortun - nam!
  • Keksin joululahjakirjaidean eräälle henkilölle.
  • Olen menossa joulukuussa Turkuun ja yhdellä palstalla muistutettiin Aurajokirannassa sijaitsevasta tunnelmallisesta E. Ekblom -viiniravintolasta. Aloin pohtia sopisiko se illanviettopaikaksi sen jälkeen, kun olemme seurueeni kanssa olleet katsomassa Åbo Svenska teatterin Hair-musikaalin. (Myöhemmin selvisi, että Ekblom ei ota pöytävarauksia kuin menuruokailijoille klo 17-21. Voih miten harmillista!)
  • Olen jo jonkin aikaa miettinyt miten virittäisin jouluvalot "uudessa" kodissani. Olen ajatellut parveketta ja ikkunalautoja ja ties mitä pöytiä ja ja ja. Kotiliedessä oli nyt kuva, jossa valot oli kiinnitetty oven karmeihin. Kun näin kuvan, tiesin heti, että näin minäkin valoni pistän. Ja kaunishan siitä tuli!



Pala palalta enemmän joulua ympärillämme. :)

PS. Oikeus ja kohtuus ovat edelleen olemassa keskuudessamme. Perjantaina MP3-soittimeni akku alkoi vilkuttamaan viimeistä palkkia, vaikka olin vielä kaukana kotiin pääsystä. Lähes katastrofi siis oli käsillä. Olisin säästynyt suurelta huolelta, jos olisin tiennyt, että akku kestää "tyhjänä" vielä ainakin tunnin verran... Häh?! Eläköön insinöörit!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kaiu kaiu lauluni

Aloitin tänä syksynä uuden harrastuksen, laulutunnit.

Löysin työkaverin vinkistä yksityisen klassisen laulunopettajan, jonka luona olen käynyt nyt viisi kertaa. Tapaamme pääsääntöisesti kahden viikon välein, mutta välissä oli myös yksi yli kuukauden tauko johtuen työkiireistäni ja opettajan sairastumisesta.

Millaista se sitten on?
  • rankkaa: Ensimmäisen laulutunnin jälkeen vatsalihakset olivat kipeät seuraavat kaksi päivää.
  • motivoivaa: Jo yhden laulutunnin aikana pääsee vähän kiinni siihen, miten oikeasti pitäisi laulaa ja ääni kuulostaa lopuksi ihan erilaiselta kuin puoli tuntia aikaisemmin.
  • äärimmäisen turhauttavaa: Kuulet miten opettaja laulaa, mutta kun yrität tehdä perässä, oma äänesi kuulostaa lähinnä säälittävältä piipitykseltä.
  • mielenkiintoista: Laulutunnit eivät ole mitään teorialuentoja, mutta usein kyselen paljon niitäkin asioita, kun en mistään mitään tiedä ja tahdon ymmärtää miksi mitäkin tehdään.
  • mahdotonta: Ensimmäisellä tunnilla opettajani kertoi, että ennen laulamisen aloittamista tulee laskea äänihuulet alas. Niin. Tähän toki on erilaisia keinoja, mutta epäilen vahvasti sitä, että äänihuulet olisivat muka tahdonalainen lihas. Ainakaan omat äänihuuleni eivät kuuntele käskyjäni.

Laulutuntini koostuvat yleensä kolmesta osasta. Aluksi teemme hetken hengitysharjoituksia: teräviä sekä syviä ulos- ja sisäänhengityksiä ja pitkiä s-ääniä. Sen jälkeen harjoittelemme erilaisia skaaloja, jotka yksinkertaisimmillaan tarkoittavat sitä, että laulan yhtä kirjainta viiden sävelen verran korkeista äänistä mataliin ääniin.

Ne ovat yllättävän haastavia, mutta niistä tunnun myös oppivan eniten. Vaikeinta on pitää ääni tasaisen vahvana niin että se muodostuu oikein eikä ole vain pinnallinen sihinä kitalaessa. Opettaja käski kuvitella, että ääni muodostuu vatsassa, nousee suoraa onttoa putkea pitkin ylös ja tulee ulos otsasta. Joo. Kuulostaa ihan Harry Potterilta. Näen mielessäni jonkin poltergeist-hahmon, jolla on kurkku otsassa. Nyt en pääse mielikuvasta eroon.

Opettajani kielikuvat ovat muuten äärimmäisen viihdyttäviä. Tuo äänen tulo otsasta on yksi parhaista. Hän on myös kehoittanut maalaamaan lavealla pensselillä ja haukottelemaan sekä kieltänyt istumasta ensimmäisen i:n päälle (tsori, en tajunnut, että teidän paikkanne oli siinä!).

Nuo skaalat ovat raskaita ja vaativat paljon keskittymistä. Ja juuri kun opin laulamaan A-kirjaimen, siirrymme U:hun, jonka jälkeen olen unohtanut miten A laulettiin. Siksi on mukava, että pääsin alusta asti laulamaan myös oikeita lauluja. Ensimmäinen harjoittelemani laulu oli Toivo Kuulan Aamulaulu. Tässä hidas versio siitä Maarit Auran esittämänä. En ihan vielä kuulosta tältä.


Tällä hetkellä harjoittelen Händelin Dammi pacea, joka on jo kielen puolesta haasteellinen (en puhu italiaa). Siinä on lisäksi isoja intervalleja eli suuria korkeusmuutoksia kahden nuotin välillä ja niitä oli aluksi vaikea laulaa. Nyt nekin taitavat sujua ja vaikeuksia on ihan uusissa jutuissa. Harjoittelu on siitä erikoista, että juuri kun kuvittelen oppineeni jonkin kohdan ja kiinnitän huomiota uuteen kohtaan, laulan sen äskeisen taas seuraavaksi väärin. Onneksi kuulostan jo huomattavasti paremmalta kuin viisi oppituntia sitten. Ääninäytteitä saatte kuitenkin varmasti odotella vielä monta kuukautta.


Vertaan mielelläni laulutuntejani uuden kielen opiskeluun: alussa et osaa juuri mitään ja vaatii hirveästi työtä, että opit edes jotain. Kaikki on tosi turhauttavaa, mutta sitten kun osaat jo kohtalaisesti, se tuottaa hyvin paljon iloa. Olen matkalla sinne.

torstai 15. marraskuuta 2012

Tunnustus

Sain blogosfääri-ystävältäni Petra Pauliinalta Sininen Huvimaja -blogista tunnustuksen! Kiitos paljon! :)

Tunnustuksen ohjeet:
1. Kiitä bloggaajaa linkin kera keneltä tämän sait
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin :)



Vastustan tuon neljännen kohdan "vain"-sanaa. Post it -lappuja ei missään nimessä saa väheksyä! Itse en pärjäisi ilman. En käytä ollenkaan muistilehtiöitä kokousmuistiinpanoihin vaan kirjoitan kaikki muistettavat asiat post it -lapuille, joilta siirrän tehtävät Outlookin tehtävälistaan. Käytän muuten tosi harvoin tavallisia keltaisia lappusia. Yleensä sinisiä, mutta tällä hetkellä vihreitä tietokoneen muotoisia lappusia. Voi melkein kuvitella, että asiat siirtyvät lappusilta suoraan tietokoneelle...

Jaan tämän tunnustuksen tällä kertaa eteenpäin seuraaville ihanille blogeille, joita kaikkia yhdistää loistava huumorintaju:
 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Ensimmäinen virallinen joulupostaus

Tänä vuonna on tullut markkinoille (tai sitten olen vasta nyt löytänyt ne) monta uutta alkoholitonta glögijuomaa, joita tervehdin ilolla ja innolla.

Wanhan Porvoon Fabriikin glögi tuoksuu mustaherukalta ja on niin vahvaa, että tätä voisi erehtyä luulemaan terästetyksi glögiksi. Tässä on itse tehdyn glögin oloa!

Hommanäsin kartanon jouluglögi myydään niin tyylikkäässä pullossa, että ostin sen heräteostoksena. Tämän tuoksu muistuttaa minua enemmän joulusta - siinä on aavistus neilikkaa. Maultaan glögi on hiukan enemmän mehumainen kuin Fabriikin. Oikein maukas!

Molemmat glögit ovat lisäaineettomia, mutta näiden säilyvyydessä on suuri ero: Fabriikin glögi myydään litran pullossa ja se säilyy avattuna vain 5 päivää. Hommanäsin glögi taas myydään puolen litran pullossa ja se säilyy kokonaisen kuukauden. Erikoista, että näiden välillä on niin suuri ero. Olisin toivonut, että isommassa pullossa ollut glögi säilyisi kauemmin ja toisinpäin, sillä yksineläjän ei oikein tule juotua litraa glögiä viidessä päivässä... :) (Kyllähän se tietysti oikeasti kauemmin säilyy.) (Ja nyt onkin hyvä syy kutsua vieraita.)

Kolmantena itselleni uutena tuotteena maistoin Marlin mustikkaista Premium glögiä. Tämä oli loistava tuote joulufiilistelyn aloittamiseen lokakuussa, koska sitä juomalla sai ripauksen joulusta, muttei kuitenkaan kyllästyttänyt itseään liian aikaisin joulun makuihin. Myös heille, joille glögissä on liikaa glögiä, tämä saattaisi maistua paremmin.

Näitä kaikkia kolmea glögiä löytyy esimerkiksi Kampin K-marketista. Uusista glögituttavuuksistani huolimatta suosikkini on edelleen Marlin perinteinen Premium glögijuoma (se punaisessa purkissa myytävä tumma glögi). Se on vaan kaikessa suhteessa täydellinen yhdistelmä. Ei liian mausteista muttei liian mehumaistakaan. Voisin juoda sitä mukikaupalla.

Glögi, jota vielä toistaiseksi en ole kaupoista löytänyt, on Lapin Marian luomu glögitiiviste. Lapin Marian mustikkamehu on yksi parhaimpia mehuja ikinä, ja siksi odotukseni heidän glögiään kohtaan ovat korkealla. Vinkatkaa, jos näette sitä jossain!



Antoisia glögihetkiä!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sisko vanheni vuodella

Itse pysyn aina nuorena. :) Juhlistimme tätä otsikon tapahtumaa Chef et Sommelierissa Huvilakadulla. Sankari saa tietysti päättää ravintolan, mutta tästä valinnasta olin oikein iloinen: Chef et Sommelier on pitkään kuulunut listalleni, jota ylläpidän ravintoloista, joissa haluisin käydä.

Valitsimme viiden ruokalajin menun, joiden lisäksi meitä ilahdutettiiin muutamalla kokin tervehdyksellä. (Kuvat ovat hiukan tummia, kun en kehdannut käyttää salamaa, pahoittelen.)

Maa-artisokkaa

Hanhea ja punajuurta

Vasikkaa ja sipulia

Ravintolasali oli pieni, idyllinen ja tyylikäs. Laskimme, että asiakaspaikkoja taisi olla vain 26. Ruokalista oli tendikkään yksinkertainen ja sen lukemiseen meni puolet vähemmän aikaa kuin arvon tarjoilijoilta sen sisällön avaamiseen. Ei sen niin väliä, sillä aina on erityisen viihdyttävää kuunnella ihmistä, joka puhuu intohimostaan (tässä tapauksessa laadukkaasta ruuasta ja viinistä). Oli oikea ilo kuunnella henkilökunnan kertomuksia raaka-aineiden alkuperästä ja käsittelystä. Viinivalinnat olivat lisäksi aivan loistavia (jätän tämän puolen mielelläni ammattilaisille).

Juustoja

Jälkeenpäin keskustelimme seurueessani siitä, mistä johtuu se jo trendiltä vaikuttava piirre näissä fine dining -paikoissa, että palvelu ei kuitenkaan ole viimeisteltyä. Tällaisessa paikassa odottaisi, että takki autetaan päälle ja lasit pidetään täytettyinä (varsinkin jos vesikannua ei jätetä pöytään). Olen kuvitellut sen liittyvän siihen, että fine diningia haluttaisiin tuoda lähemmäs arkipäivää, sillä tälläinen ns. rento meininki tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyään. Mutta mitäköhän järkeä siinä olisi. Fine diningin ideahan on juuri siinä ekstrassa. Onko teillä ollut täydellisiä fine dining -kokemuksia Helsingissä?

Kokin tervehdys

Suklaata ja pähkinää

Pienistä murinoista huolimatta pidin yleisesti ottaen koko illasta; paikasta, mauista ja tarjoilusta. Meillä oli hauska ilta ja hyvä tunnelma päällä!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kevyt perjantai

Elämä on viime viikkoina kohdistunut vähän liikaa kodin ulkopuolelle. Töissä on ollut paljon tekemistä ja iltamenojakin on ollut turhan paljon. Siitä syystä blogissakin on ollut hiljaiseloa, kun kaikkialle ei vaan ehdi.

Nyt alkaa kuitenkin helpottaa ja tänään perjantaina töissä oli ihan *tavallinen* päivä. Sain eilen tekstiviestin E:ltä, joka kysyi oliko minulla jo ohjelmaa täksi illaksi. Ihme ja kumma, tällä kertaa ei ollut, joten sovimme tapaamisen (sillä edellytyksellä, että pääsen lähtemään töistä ihmisten aikoihin). E asuu lähistölläni, mutta on muutaman viikon kuluttua muuttamassa kauemmas, joten sovimme tapaamisen "viimeistä" kertaa Munkkaan. (Kyllä E varmasti täällä vielä myöhemminkin vierailee...). Menimme kahville kahvila Torpanrantaan.

Olen tänä vuonna ohittanut Torpanrannan kävelyretkilläni ehkä noin sata kertaa, mutta vain kaksi kertaa poikennut sisään. Kahvila on tosi sympaattinen ja viihtyisä, joten ihmettelen tätä esteisyyttäni. Erityisesti pidän kahvilan lämpimästä valosta (ei taida olla energiansäästölamppuja...) ja isoista ikkunoista, jotka luovat kutsuvan tunnelman rannalle päin.

Kahvila ei sinänsä ole erityisen trendikäs tai erikoinen, mutta tarvitseeko sitä nyt aina ollakaan. Suolaisen, makean ja juotavien valikoima on ainakin laajempi kuin monessa muussa paikassa. Tällä kertaa otin palan fetapiirakkaa sekä chilikaakaon.


Porkkanapiirakka kuiskaili myös vitriinistä, mutta pysyin lujana, sillä vetäisin myös eilen nassuuni Helsingin rautatieasemahallin Robert's coffeessa kermavaahtokaakaon. Heidän täydellisen kaakaonsa salaisuus on kermavaahdon päälle valutettu suklaakastike. Ei ole sen voittanutta!

Kaakaohetki E:n kanssa oli loistava päätös raskaalle viikolle. Pikkupakkasessa Tammikujaa pitkin kotiin kävellessäni jäin hetkeksi tuijottamaan tähtitaivasta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

PS. Torstaina Robert's coffeen kaakaon jälkeen menin muuten katsomaan Helsingin kaupunginteatteriin Kari Hotakaisen Ritva Valkamalle kirjoittaman Ihmisen osa -näytelmän, jonka pohjalta kirjoitetun kirjan olen lukenut muutama vuosi sitten. Olen tosi arka teatterien suhteen (liian paljon huonoja kokemuksia), mutta olen tyytyväinen että kävin katsomassa tämän. Näytelmä oli samaan aikaan hauska ja koskettava. Näyttelijätyö (ja ilmeisesti myös ohjaus) oli todella laadukasta ja tarina piti otteessaan loppuun asti. Teatterinautintoon vaikutti varmasti sekin, että olin vastaanottavaisessa mielentilassa, jolloin on helpompi keskittyä ja innostua. Tätä näytelmää voin suositella lämpimästi!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Oho, lunta!

Hrrrr.... Kylläpä -5 astetta tuntuu todella kylmältä näin tottumattomalle. Sen verran näytti ulkolämpömittari, kun kävin äsken happihyppelyllä rankan työpäivän jälkeen. Suljin työkoneeni kymmenen aikaan ja havahduin samalla siihen, että olin paitsi aivan jäässä myös jumissa. (Älkööt kukaan epäilkö logiikkaani lähteä pakkasiltaan kävelylle silloin kun kropalla on muutenkin kylmä.) Otin ensimmäistä kertaa tänä syksynä talvitakin päälle ja pakkanen todellakin laittoi minut kirjaimellisesti hyppelehtimään. Niin kylmältä ilma tuntui. Mutta lämminhän siinä tuli ja paikatkin vetreytyivät.

Pomppiessani eteenpäin en malttanut olla ihmettelemättä asuinseutuni hiljaista olotilaa. Oli suorastaan jouluaattomaisen harras hiljaisuus. Näin vain muutaman ihmisen koko tunnin kävelyn aikana ja sitäkin vähemmän autoja. Takseja (nehän eivät ole autoja...) sen sijaan näkyi useita. Ihmettelin myös sitä, miten niin monet ikkunat olivat pimeänä. Syksyllä on ihan parasta se, että kävelyllä voi katsella ihmisten sisustuksia ikkunoista ohikulkiessa kun ulkona on pimeää. :) Onkohan munkkalaiset kymmenen aikaan jo nukkumassa vai veikö taksit heitä hienoihin juhliin, tiedä häntä. Ville Valon ikkunoissa oli kuitenkin valo, joten valtakunnassa kaikki hyvin. (Tuostahan voisi keksiä jonkin hauskan sanaleikin, jos vain aivoissani olisi enää mitään toimintaa.)

Kylmyys ja lumi pääsivät yllättämään tänään ainakin minut. Otin viime viikolla muutamia kuvia, jotka nyt latasin tietokoneelle. Vasta nyt osaan nähdä, että syksyhän olikin jo aika pitkällä. Näistä kuvista sen näkee ihan selvästi. Hassua, etten kuvia ottaessani osannut sitä nähdä.




Anyways, nyt on hyvä syödä lautasellinen (kaupan) gulassikeittoa ja katsoa eilinen Mentalist digiboksilta. Ja sitten puolen vuorokauden unet päälle. Eiköhän se viikonloppu niillä lähde käyntiin!

PS. Kävin päivällä katsomassa uusimman Bond-elokuvan Skyfall. Suosittelen! Tykkäsin paljon. Elokuvan dynamiikka jännityksen ja toiminnan suhteen toimii hyvin.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kokkailun ihanuutta

Sain pitkästä aikaa ruokavieraita, kun äiti ja S kävivät kylässä. Tarjoilin heille alkuruoaksi paahdettuja munakoisoja vuohenjuustotahnalla. En ollut tehnyt näitä pitkään aikaan ja olin jo vähän unohtanut miten hyvä makuyhdistelmä tämä resepti onkaan.


Paahdettuja munakoisoja vuohenjuustotahnalla
(neljä annosta)

2 pienehköä munakoisoa
suolaa ja oliiviöljyä
150 g pehmeää vuohenjuustoa
2 rkl sulatettua voita tai margariinia
1 dl ranskankermaa
1 valkosipulinkynsi
juoksevaa hunajaa tarjoiluun

Pese ja viipaloi munakoisot ohuehkoiksi paloiksi. Ripottele päälle suolaa ja anna viipaleiden "itkeä" kosteutta ulos 15 minuttia. Kuivaa talouspaperilla pintaan herunut neste ja sivele viipaleet oliiviöljyllä molemmin puolin. Paahda viipaleita uunin keskitasolla 225 asteessa noin 25 minuuttia kunnes ne ovat pehmenneet.

Sekoita vuohenjuustoon sulatettu rasva, ranskankerma ja murskattu valkosipulinkynsi. Tarjoa tahnaa ja paahdettua munakoisoa juoksevalla hunajalla viimeisteltynä.
Pääruoaksi tarjosin suppilovahveropastaa. Tuo leppäsavutuorejuusto oli minulle uusi tuttavuus ja kaupastakin jouduin sitä tovin etsimään. Se teki kastikkeesta hiukan makeahkon, joten jättäisin sen tästä pois, jos tekisin reseptin uudestaan. Persilijan skippasin myös, koska en oikein pidä sen mausta.
Kermainen sienipasta
(neljä annosta)

250 g tagliatelle-pastaa
200-300 g suppilovahveroita tai mustatorvisieniä
1 sipuli
1 rkl öljyä
2 dl kuohukermaa
1 dl persilijaa hienonnettuna
(50 g Pirkka-leppäsavutuorejuustoa)
ripaus suolaa ja mustapippuria

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Puhdista ja paloittele sienet. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna sieniä pannulla ilman rasvaa, kunnes niistä irtoava neste on haihtunut. Lisää rasva ja sipuli. Anna kuullottua. Kaada kerma pannulle ja anna hautua noin 5 minuuttia kunnes kastike on hieman suurustunut. Lisää halutessasi joukkoon tuorejuusto. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon ja viimeistele persilijalla.
Jälkiruoaksi tein syksyisen piirakan omenapuolukkatäytteellä. Tykkään tästä kovasti ja se on herkullista erityisesti lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Erikoista piirakassa on se, että omenasta ja puolukasta keitetään hillo ennen uuniin laittamista. Silti piirakka on yksinkertainen valmistaa.

Omena-puolukkapiiras

1 kpl pakastepiirakkapohja (esim. kauramurotaikina)
5 dl puolukoita
tilkka vettä
1 kanelitanko
4 hapokasta kotimaista omenaa
1 dl hillosokeria

Laita puolukat, vesitilkka ja kanelitanko kattilaan. Keitä seosta hiljalleen noin 10 minuuttia. Kuori ja paloittele omenat. Lisää omenat ja hillosokeri puolukoiden sekaan. Keitä täytettä noin 5 minuuttia. Jäähdytä täytettä hetki ja poista kanelitanko. Levitä piirakkataikina vuoan pohjalle ja reunoille. Voit halutessasi tehdä ylijäävästä taikinasta nauhoja, joista voit tehdä ristikon täytteen päälle. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Tarjoile piirakan kanssa vaniljakastiketta tai -jäätelöä.
Sain lahjaksi upean kimpun gladioluksia, puolitoistametriä korkeita, syksyisen oransseja. Ihania!

















Nyt kun tuli resepteistä puhetta niin jaan kanssanne vielä yhden välipalareseptin, jota kokeilin eräänä sunnuntaina kun kotiuduin illansuussa kuntosalilta. Tein itse tätä puolikkaan annoksen eli kuvassa näkyy tavallista pienempi paistos.
Tomaatti-mangoldipaistos
(4 annosta)

400 g mangoldia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
1 prk (250 g) ricottajuustoa
4 kananmunaa
1,5 dl parmesaaniraastetta
tuoretta basilikaa
4 tomaattia

Leikkaa mangoldin lehdet suikaleiksi ja hienonna vaaleat lehtiruodit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Kullota mangoldia ja valkosipuleita öljyssä paistinpannulla kunnes lehdet pehmenevät. Mausta suolalla. Anna jäähtyä. Notkista kulhossa ricottajuusto ja sekoita joukkoon kananmunat. Lisää sekoittaen parmesaaniraaste, hienonnettu basilika ja hieman jäähtynyt mangoldiseos. Valuta seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Viipaloi tomaatit ja asettele paistoksen pintaan. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasossa noin 25 minuuttia tai kunnes seos saa kypsän värin.

torstai 18. lokakuuta 2012

Syysretki Tallinnaan

Kävin syyskuussa elämyksellisellä työmatkalla Tallinnassa. Mainio reissu! Joka kerta Tallinnassa käydessäni ihmettelen miksen käy siellä useammin. Kaupunki on niin kaunis ja on paljon nähtävää ja koettavaa. Kaupunkireissuilla on tietysti aina myös kääntöpuolensa: nukkuminen jäi nytkin toissijaiseksi. Onneksi matkan jälkeen koitti viikonloppu ja saatoin lauantaiaamuna nukkua niin pitkään kuin nukutti.

Torstai-iltana ei ollut univelasta vielä tietoakaan. Silloin osallistuin gaalaillalliselle Tallinnan merimuseossa. Museo vaikutti todella mielenkiintoiselta vierailukohteelta ja oli harmi, ettei meillä ollut mahdollisuutta tutustua sen antiin. Sen sijaan ei yhtään harmittanut se, että tila oli sisustettu uudestaan illallisiamme varten, sillä näky oli henkeäsalpaava. En ole elämäni aikana kovin montaa kertaa haukkonut henkeäni, mutta kun astuin tuolle kuvan keskellä näkyvälle sillalle laskeutuakseni alas "juhlasaliin" piti hetken aikaa pitää kaiteesta kiinni ja hengitellä rauhassa.


Tilan äänimaailma heijasteli merenpohjassa kuuluvia ääniä sekä sellaisia sukellusveneääniä, joita kuulee sukellusvene-elokuvissa. Lienevät jotain tutkaääniä. Myöhemmin illallisen kuluessa munkkikuoro esiintyi jättiläismäisen sukellusveneen kannelta. Sekin oli ihan mahtavan huikeaa.


Perjantai alkoi töiden merkeissä, mutta alkuillasta pääsimme työkaverini kanssa kiertelemään Tallinnan kauppoja ja vanhan kaupungin katuja. Kiinnitin huomiota talojen kauniisiin ja hauskoihinkin yksityiskohtiin.







Voorimehe kadulta löytyi muutama ihana kauppa ja ne pistin itselleni korvan taakse seuraavaa vierailua varten. Katu on niin pieni, että sen nimeä ei löydy omasta turistikartastani. Se kuitenkin johtaa viistosti Pikk'ltä Raatihuoneentorille. Siellä sijaitsi Tali, jossa myytiin persoonallisia virolaisia designtuotteita: aivan ihania koruja, kauniita astioita ja muita oivallisia esineitä. Vietimme siellä pienessä puodissa varmaan puoli tuntia ihastellen erilaisia käsityöläisten oivalluksia. Mukaankin tarttui jotain, jonka esittelen täällä blogissa myöhemmin... :) Samaisella kadulla oli myös perinteinen sisustuskauppa, josta tämä seuraava kuva on.


Tallinnassa on enenevässä määrin myös suloisia pikkukahviloita ja tälläkin kertaa löysin uuden lempikahvilan, Chocolats de Pierre. Nyt kun etsin kahvilan nettisivut havaitsin, että tämänkertainen kahvilalöytöni on edellisen kahvilalöytöni sisarkahvila. Pierren suklaapaja löytyy pieneltä tunnelmalliselta sisäpihalta. Tarvitseeko erikseen mainita, että täältä löytyi haudutettua teetä? :)



Verratkaapa kahta seuraavaa kuvaa. Voisiko kuvitella, että kyseessä on sama sisäpiha - aikaeroa vain 12 vuotta?



Kiertelin perjantaina pitkästä aikaa kaupoissa oikein urakalla, mutta säästyin suuremmalta tuhlaukselta. Muutama paita tarttui mukaan sekä yksi kaunis huivi. Lisäksi yhteistyökumppanilta saatu Muumipeikko-säästölipas odottelee keittiönpöydällä ylimääräisiä kolikoita.



Illallista söimme perjantaina Kloostri Aitissa. Pidin tästä ravintolasta paljon ja voin suositella sitä lämpimästi muillekin. Ruoka oli todella hyvää, itse asiassa parasta Tallinnassa syömääni. Mukavaa oli jälleen myös se, että kun söin kolmen ruokalajin illallisen ja join kaksi lasia kuohuviiniä, loppulasku oli 33 euroa. Kuitissa lukee "Teretulemast tagasi!" Voitte luottaa siihen.