Kesäviikonloppu Turussa

Olen edelleen tässä pahuksen flunssassa enkä ole tehnyt viikkoon mitään kertomisen arvoista. Otin koko viikon rauhallisesti vain töissä käyden, ja tuntui jo siltä että yskä ja nuha olisi selätetty. Vaan heti kun eilen kävin kävellen kaupassa kahden kilometrin päässä, alkoi seuraavana yönä taas kurkkua kutittaa ja aamulla oli nenä tukossa. Siispä tämäkin sunnuntai on kulunut kauniista auringonpaisteesta huolimatta visusti sisätiloissa.

Koska lähipäivät ovat muuten olleet niin tapahtumaköyhiä, tässä lienee hyvä tilaisuus muistella viime kesän reissuja, joista jäi silloin teille tarinoita kertomatta.

Vietin juhannuksen jälkeen muutaman lomapäivän Turussa, jonne saavuin junalla Kuopiosta (Kuopion päivistä kirjoitin täällä).

Kävin silloin ensimmäistä kertaa Turun ihanassa kuppikakkutaivaassa nimeltä Pink Vanilla Desserts. Sen on perustanut pariskunta, joka muutti Suomeen Jenkeistä muutamia vuosia sitten. Heidän suloinen amerikkalaistyylinen kahvilansa on kuin karamelli itsekin, ja kahvilan vitriini on täynnä muun muassa erilaisia kuppikakkuja.

Kahvilasta saa myös bageleita ja sandwichejä, mutta itse olen toistaiseksi maistellut vain toistaan herkullisempia kuppikakkuja. Kahvilan vitriini aiheuttaa aina pienen tenkkapoon: minkä näistä tällä kertaa valitsen. Yhden otin iltapalaksi mukaan hotellihuoneeseen.

Toinen uusi tuttavuus Turun kahvilaskenessä oli viime kesänä Café Monarch. Jos Pink Vanilla Desserts on tuulahdus USA:sta, Cafe Monarch on henkeen ja vereen britti. Kävin siellä ystäväni M:n kanssa nauttimassa iltapäiväteetä. Sieltä tosiaan saa oikeaoppisen kello viiden teen skonsseineen, finger sandwicheineen ja muine perinteisine herkkuineen! Tummaan pukuun pukeutunut tarjoilija opasti meidät alkuun brittienglannilla ja olo oli kuin olisin tupsahtanut keskelle Oxford streetiä.

 
Turun vierailuni ovat aina täynnä kahviloita ja ravintoloita, sillä molemmissa Turku on ihan ylivetopaikka. Kesäkuun kerrallakin oli pakko käydä myös vanhoissa suosikkipaikoissani eli cafe Artissa ja Elvina cafessa. En tiedä mitä tästä tulee, kun must-go-kahvilalista vain pitenee ja pitenee...

Cafe Artissa nautin kannullisen Aurajoen rannalla -teetä ja söin lohileivän kaiken herkuttelun välissä. Oli aurinkoinen päivä ja nautin kesäisestä päivästä ihastellen Aurajoen rannan upeita punaisia tulppaaneita.

Elvinassa en voinut vastustaa britatorttua, joka oli viime kesän hittiherkkuni. Söpö kahvila löytyy Yliopistonkadulta aivan torin vierestä. Sieltä saa myös hyvää lounasta (tai on ainakin saanut) ja teevalikoima on loistava.

Jotta koko reissu ei mennyt pelkäksi syömiseksi ja herkutteluksi, kinusin M:n lähtemään kanssani Ruissaloon reippailemaan. En ollut päässyt Ruissaloon vuosiin ja ikävöin kovasti rantapromenadia ja sen salaperäisiä kartanoita. Siellähän ne edelleen olivat, keskikesän vihreyden ja runsauden keskellä. Sellaiset paikat laittavat aina mielikuvituksen liikkeelle: minkäköhänlaista elämää Ruissalossa vietettiin kartanoiden kulta-aikaan 100 vuotta sitten?

Illalla kävin vielä Viinille-viinibaarissa, jossa vertailin kahden eri gewürtztraminerin makuvivahteita ja annoin pehmeän ranskalaisen juuston viedä kieleni mennessään. Tämän jälkeen olin hyvin tyytyväinen.

Vierailuni sattui samaan aikaan Turun keskiaikamarkkinoiden kanssa. Ne pidetään joka vuosi tuomiokirkon edustalla Vanhalla suurtorilla. Neljäksi päiväksi torin valtaavat käsityöläiset, puiset myyntikojut, aikakauteen eläytyvät harrastelijanäyttelijät ja erilaiset pienoistapahtumat. Keskiaikaiset markkinat vain parantuvat vuosi vuodelta, joten jos et ole niitä koskaan kokenut, niin ensi kesänä on jälleen oiva tilaisuus.

Markkinoilla riitti seurattavaa ja katsottavaa. Lapsille oli puusta rakennettu "kahvikuppikaruselli", jossa oli kiljahduksista päätellen ilmeisen hauskaa. Eri alojen käsityöläisammattilaiset antoivat työnäytteitä. Paikalla oli esimerkiksi seppä, joka työsti rautaa erilaisiksi tarve-esineiksi. Ritarit ottivat toisistaan mittaa hevosten kanssa Brinkkalassa ja Teinin oluttuvassa sammutettiin matkamiesten janoa.

Joka vuosi markkinoilla on jokin teemavuosi ja viime vuonna se oli 1504, jolloin vastavalittu valtionhoitaja Svante Sture saapui Turkuun ottamaan vastaan uskollisuudenvalat Suomen valtaapitäviltä. Niihin tunnelmiin eläytyivät sadat näyttelijät luoden meille katsojille hauskan piipahduksen keskiaikaan.

Niin, ja jottei elämän tarkoitus (syöminen) pääse unohtumaan, söin yhden lounaan keskiaikahengessä: pitkään kypsytettyä porsasta, lanttua ja kaalia ruisleivän päällä tuohukselta syötynä. Nam, kyllä keskiaikaisten ihmisten kelpasi!

Vähän merimiehistä, keskiolutjazzista ja valvomisesta

Tiedättekö vanhan suomalaisen bändin nimeltä Sir Elwoodin hiljaiset värit? Heidän keskiolutjazziksi luonnehditusta musiikista on tehty näytelmä, tai itse asiassa musikaali, Kotkan kaupunginteatterissa!

Kuulin siitä loppusyksystä ja skannasin nopeasti läpi ystäväni, jotka saattaisivat olla siitä kiinnostuneita. Löysin kaksi Elwoodien musiikista pitävää kaveria ja nyt helmikuussa käänsimme auton nokan kohti Kotkaa ja legendaarista ravintola Kairoa.

Merimiesravintola Kairo on toiminut Satamakadun tiloissa vuodesta 1938, mutta sen tarina alkoi jo vuonna 1879. Läheinen satama on antanut paikalle leimansa ja syyn olla olemassa. Aikaisemmin kapakalla on ollut hurja maine, mutta nykyään Kairo toimii historiansa tuntevana ruoka- ja tanssiravintolana. En olisi hätkähtänyt, jos Jack Sparrow olisi kävellyt vastaan. Jo sisääntuloportaikko oli vaikuttava ja seinäkirjoituksia teki mieli jäädä lueskelemaan.

Olimme varanneet pöydän meriaiheisin seinämaalauksin koristellusta ravintolasalista. Söin muikkuja perunamuusilla ja ainakaan siinä annoksessa voin käytöä ei oltu säästelty. Muutenkin annokset oli mitoitettu merimiehille, joten nälkä ei jäänyt, vaikka emme ottaneetkaan alkuruokia. Jälkkäriksi pistelin poskeen suklaafondantin vaniljajäätelöllä. Olisin voinut nuolla sen lautasen, jos olisin kehdannut. Erityisesti tykkäsin siitä, että viinilistalla oli suosikkivalkoviiniäni ja vieläpä laseittain. Gewürtztraminer-rypäleen viinit ovat herkkuani.

Musikaali, jonka nimeksi oli annettu Neiti Kevät, esitettiin samaisessa ravintolasalissa ja meillä oli tosi hyvät paikat. Esitys katsottiin siis samoilta paikoilta pöydistä. Sir Elwoodien musiikki on tunnelmaltaan kaihoisaa ja Juha Lehden sanoitukset ovat koskettavia. Mielestäni hän on yksi Suomen parhaista sanoitusten kirjoittajista.

Esityksen aikana kuultiin 27 biisiä, jotka oli taitavasti koottu näytelmän ympärille. Niistä oli saatu aikaan ihan oikea juoni! Näytelmä oli puoliksi humoristinen, mutta myös vakava draama. Käytännössä juoni keskittyi nuoren naisen, Annin, suhdekuvioihin. Näyttelijät olivat taitavia laulajia ja esittivät biisit hyvin.

Kaiken kaikkiaan kulttuuriretkemme oli tosi onnistunut ja meillä oli oikein hauska ilta. Ehdimme takaisin Helsinkiin hyvin ennen puoltayötä. Jos nyt jäit miettimään mikä bändi se Sir Elwoodit olikaan, niin tästä videosta ja biisistä ehkä tunnistat.

Muuten olen viime viikot ollut sitkeässä flunssassa, jonka merkittävin oire on ollut tajuton väsymys nenän valumisen lisäksi. Viime viikolla sain seurakseni vielä yskän. Minulla ei juuri ikinä nouse kuume, joten on välillä tosi vaikea tunnistaa milloin on oikeasti kipeä ja milloin vain laiskottaa. En osannut tätäkään flunssaa ottaa ihan tosissani silloin kun olisi pitänyt ja nyt sitten olen saanut kärvistellä. Olen perunut suurinpiirtein kaikki iltamenot ja näköttänyt kotona villasukat jalassa. Hyvä puoli siinä on ollut se, että on ollut hyvin aikaa lukea kirjoja.

Yksi vaikuttavimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista on ollut Kotilieden entisen päätoimittajan Leeni Peltosen kirjoittama kirja Valvomo - kuinka uneton oppi nukkumaan. Siinä Peltonen alkaa selvittää järjestelmällisesti mikä on syynä hänen uniongelmiinsa ja kertoo kuukausia kestäneestä selvitystyöstä mielenkiintoisella ja informatiivisella tavalla. Hän käy läpi erilaisia tutkimuksia ja syitä ihmisten unettomuuteen ja kertoo samalla arjestaan neljän-viiden tunnin unien kanssa.

Uniongelmat ovat nykypäivänä jotenkin käsittämättömän yleisiä ja luulen, että ne ovat oire elämänmenon muutoksesta, jossa ihmisen aivot eivät ole ihan pysyneet mukana. Itselläni on aina ollut vaikea nukahtaa ja siihen melatoniini on tuonut suuren avun. Peltosen kirja antoi minulle hyödyllistä lisätietoa melatoniinin vaikutuksista ja käytöstä, paljon enemmän kuin mitä esimerkiksi aikakauslehdistä on saanut lukea. Uuden tiedon johdosta päätin pitää aiempaa enemmän taukoja melatoniinin käytössä.

Loppuun vielä kahvilavinkki: Uusi kantakahvilani on täysin epätrendikäs, mutta siellä on monipuoliset, suhteellisen edulliset tarjoilut ja hyvää haudutettua rooibos-vaniljateetä. Lisäksi sillä on erittäin kätevä sijainti Helsingin ydinkeskustassa ja laajat aukioloajat, ystävällinen palvelu ja ilmainen wifi. No, mikä paikka se on? Sokos-tavaratalon viidennen kerroksen kahvila!

Helsingin brunsseja

Käyn aina silloin tällöin brunsseilla Helsingissä. Harvemmin kuin haluaisin, mutta brunssipaikkoihin on useimmiten paljon tulijoita ja olen laiska lähtemään minnekään sunnuntaiaamuisin. Brunssi on kuitenkin mielestäni yksi miellyttävimmistä tavoista tavata ystäviä.

Viime syksynä kävelimme saksalaisen ystäväni kanssa pitkin Helsingin niemen rantaa ja päädyimme brunssille cafe Köketiin Senaatintorille.

Siellä oli ehkä runsain buffetbrunssi, jonka olen kohdannut. Kirjasin ylös, että sinä aamuna oli tarjolla ainakin raakapuuroa ja soijamaitopuuroa, luonnonjugurttia ja myslejä, erilaisia salaatteja, voileipäkakkua, kanavartaita, uunimakkaraa, leipävalikoima, juustoja, persikka-mangorahkaa, creppejä (lettuja) ja pullaa.

Cafe Köketin brunssi on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen hyvä brunssi kivalla sijainnilla Kiseleffin talossa.

Aika lähellä Köketiä Aleksanterinkadulla sijaitsee La Torrefazione. Luin siitä Piikkipaatsaman blogista ja halusin itsekin päästä kokeilemaan sitä. Sopiva tilaisuus ilmeni pian kun tarvitsimme lukupiiriläisten kanssa tapaamispaikan yhdeksi sunnuntaiaamuksi.

Torrefazionen brunssi toimii niin, että listalta valitaan kolmesta tarjotinvaihtoehdosta itselle mieluisin. Minä valitsin Amerikan, johon sisältyi mm. bagel pekonilla ja kananmunalla sekä myslijugurtti. Niiden kanssa nautin teetä ja mehua. Brunssiin kuuluu myös jälkiruoka, joka on joko smoothie tai pannukakku.

Ruoka oli hyvää ja tykkäsin kaikesta, mutta olen tainnut tottua liikaa buffetbrunsseihin, sillä nälkä ei tämän jälkeen pysynyt yhtä kauaa poissa kuin yleensä. Sen lisäksi en ollut kovin ihastunut Torrefazionen hälyisään kahvilaan. Paikka on valtavan suosittu ja ilmeisesti kahvi siellä on erittäin hyvää. Siitä en tosin osaa itse sanoa, sillä en juo kahvia.

Parhaimman brunssin löysin vähän aikaa sitten kun kävin serkkuni kanssa Solnassa. Kävin vielä parin viikon päästä uudelleen itsekseni toteamassa, että kyllä, brunssi on edelleen loistava. Saattaa tosin olla, että olen hieman puoluleellinen, sillä olen iloinen siitä, että brunssipaikka on niin lähellä kotiani. Mutta mielestäni siitä huolimatta Solnan brunssissa täyttyvät kaikki hyvän brunssin kriteerit.

Solna alkoi pitämään lauantaibrunsseja viime vuoden puolella ja niitä tarjoillaan lauantaisin klo 10-15. Alkupalat ovat tarjolla buffetpöydässä vapaasti haettavissa ja menun sisältö vaihtelee viikoittain. Tykkäsin siitä, että kaikissa tarjottavissa oli jokin "juttu" eivätkä ne olleet tavanomaisia tomaatti-mozzarelloja (ei sillä että tavanomaisuudessa olisi mitään vikaa, mutta toisinaan on kiva maistella uusia makuja). Sinänsä vaihtoehtoja ei ollut järkyttäviä määriä niin kuin joissain brunsseissa, mutta itse en kaivannut yhtään enempää. Uunituoreet croissantit kruunasivat lautasen. Ruokalautasina käytettään muuten ihania vanhoja ruusulautasia!

Pääruoka tilataan erikseen ja se tuodaan keittiöstä kun alkupalat on nautittu. Ensimmäisellä kerralla söin Solnan BLT-leivän, joka sisälsi herkullista pekonia ja sipulia ranskalaisilla ja salaatilla. Toisella kerralla söin feta-pinaattimunakkaan, joka oli myös hyvää.

Jälkiruoat ovat alkuruokien tapaan buffetpöydässä ja niihin on panostettu enemmän kuin brunsseilla yleensä. Kaikki mitä maistoin oli hyvää ja maistuvaa. Karpaloisen vaniljapannacottan lasi tuli lusikoitua hyvin puhtaaksi.

Toistaiseksi Solnan brunssille mahtuu havaintojeni mukaan myös ilman pöytävarausta, mutta kunhan munkkiniemeläiset löytävät tämän helmen, tilanne varmasti muuttuu.

Teetä ja sympaattisia hetkiä

Olen löytänyt Helsingin parhaan italialaisen ravintolan. Halleluja! Se on Sogno! Työkaverini vei minut tähän töölöläiseen ravintolaan, jossa kaikki on runsasta ja leipä taivaallista. Täältä ei lähdetä nälkäisin vatsoin eikä janoisin suin!

Teksti viinilistassa

Olen testannut Sognoa kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla ruoka on ollut tajuttoman hyvää ja sitä on todellakin ollut riittävästi. Ensimmäisellä kerralla söin herkullista pizzaa ja nyt viimeksi söin siellä maksaa, joka valehtelematta ja liioittelematta oli paras ikinä syömäni maksa-annos. Ja mainitsinko jo törkyhyvät alkupalaleivät? Molemmilla kerroilla olemme tilanneet leipää lisää.

Ravintola on aika iso ja muutama muukin on löytänyt hyvän ravintolan, joten ravintolasalissa tulee olo kuin olisi tupsahtanut keskelle italialaista elämänmenoa. Sopiva paikka rennolle ja hauskalle seurueelle!

Toisenlainen seurue kokoontui pari viikkoa sitten Eerikinkadun Théhuoneelle teetasting-tilaisuuteen. Runsas tusina teeihmisiä mahtui sopuisasti salin puolelle kuulemaan teen alkuperästä, valmistuksesta ja erikoisuuksista. Olin liikkeellä Piikkipaatsaman kanssa, joka kirjoitti teetilaisuudesta jo blogikirjoituksen, jonka voi lukea täältä. Illan aikana tuli maistettua monta erilaista teetä ja opinpa myös jotain uutta.

En muista kuulleeni aikaisemmin, että kaikki seitsemän eriväristä teetä voi valmistaa saman teepensaan lehdistä. Väreillä tarkoitetaan valkoista, vihreää, mustaa, oolong-, keltaista ja pu'er-teetä (Mikä se seitsemäs oli? - Olen unohtanut!). Väriin vaikuttaa olennaisesti se, miten teen lehdet käsitellään poiminnan jälkeen. Esimerkiksi vihreä tee valmistetaan siten, että teelehtien hapettuminen keskeytetään joko paahtamalla tai höyryttämällä kun taas mustaa teetä valmistettaessa lehtien annetaan hapettua loppuun saakka. Opin myös tunnistamaan käsin poimitun teenlehden: se on juuresta saakka kokonainen.

Koulutuksessa selvisi itseäni toisinaan pohdituttanut kysymys siitä, miksi Briteissä juodaan perinteisesti sysimustaa teetä (joka omasta mielestäni on lähes myrkkyä). Kiinassahan suositaan vihreää teetä ja näin oli jo siihen aikaan kun Eurooppaan alettiin kuljettaa teetä. Eurooppaan kuljetettu tee oli niin ikään vihreää, alunperin. Ongelma 1700-luvulla vain oli se, että laivamatka Kiinasta Iso-Britanniaan kesti niin kauan, että herkkä vihreä tee tynnyreissä meri-ilmaston armoilla saapui perille mustana teenä, joka kaiken lisäksi oli aika tujun makuista. Makua pehmentämään lisättiin teehen muun muassa bergamotia, jolloin syntyi kuuluisa Earl Grey -tee. Samaisesta syystä teehen lisättiin silloin myös maitoa, joka sittemmin on jäänyt brittien tavaksi.

Viime aikoina on tullut herkuteltua vähän liikaa, joten olen etsinut kevyempiä herkkuvaihtoehtoja. Kokeilin K-ketjun kehittämää smoothiekakkua, kun halusin päästä eroon joulusta kaapin perukoille jääneistä pipareista. Kakusta tuli tosi hyvä ja olin iloinen sen kevyemmästä koostumuksesta.

Kakkua tehdessä huomasin oman irtopohjavuokani menneen pesussa rikki, joten improvisoin smoothiekakulle seitsemän pientä annosvuokaa. Se olikin ihan toimiva ratkaisu, sillä pohja, jonka tein pipareista ja mangososeesta ei jähmettynyt vaan oli niin mössöä, että kakun siirtäminen lautaselle ei olisi onnistunut. Murskasin piparit ilmeisesti monitoimikoneessa liian pieneksi, sillä osa oli ihan jauhoa.

Todennäköisesti seuraavaksi kokeilen samaista täytettä, josta tykkäsin, mutta pohjan sovellan tästä Avec Sofien reseptistä. Se kuulostaa vähän terveellisemmältä kuin sokeriset Digestive-keksit, joita K-ketjun reseptissä suositellaan. Oikein käyttökelpoisia reseptejä varmasti molemmat! Itse tykkään smoothiesta pureskeltavana versiona enemmän kuin juotavana.


Mukavaa uutta viikkoa!