sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Inspiraatiota etsimässä

Tylsän ja apaattisen tammikuun loppupuoliskolla olen kyllästynyt vain siivoamaan joulun jälkiä ja täyttämään kevään kalenteria erilaisilla teatteri- yms. esityksillä. Innostumista ei voi pakottaa, enkä oikein enää tiedä voiko sitä aktiivisesti etsiäkään. Tiedän vain kuinka ihanaa on innostua jostain (ihan mistä vaan) niin, ettei malta odottaa seuraavaa kertaa.

Kyselin vinkkejä facebookissa ja sain useita neuvoja, joista kuitenkin vain yksi kuulosti minulle sopivalta: käsityöt. Käsityökopassa odottikin monta keskeneräistä työtä, jotka jäivät 1,5 vuotta sitten kesken, kun edellinen käsityöinnostus lopahti. Miten loistavaa! Pienellä vaivalla jo tuli valmista, kun pitkäveteiset alkutyöt oli tehty. Mutta sitten... Kutominen ja virkkaaminen on ihan kivaa, mutta alkuinnostuksen jälkeen se on vain tavallista puhdetyötä, jota teen telkkaria katsellessa. Ja sitä paitsi vihaan lankojen päättelemistä. Enkä kaiketi osaa kuitenkaan tehdä sitä oikein, sillä aina jostain joku lanka purkaantuu. Jatkan kuitenkin keskeneräisten töiden viimeistelyä elokuvia katsellessa.

Sitten tartuin kauan odottamaani mielenkiintoiseen Laura Honkasalon Eropaperit-kirjaan. Pidän Honkasalon tavasta kirjoittaa ja se muistuttaa minusta kovasti Riikka Pulkkisen kirjoitustyyliä. Olen lukenut häneltä aikaisemmin Tyttökerhon. Eropaperit julkaistiin 2009, mutta vasta nyt sain aikaiseksi hankkia sen käsiini (netcycleristapa tietenkin). Kirja kertoo riitaisasta avioerosta 70-luvulla ja sen vaikutuksesta lapsiin. Kirjassa liikutaan lomittain eri vuosikymmenillä ja tarinaa kerrotaan eri ihmisten näkökulmasta. Todella hienoa kerrontaa! Tarkemman juonen voit lukea täältä. Pääsin kirjassa puoleenväliin asti, kun jännitys kävi ylivoimaiseksi ja tahdoin tietää mitä henkilöiden elämässä tapahtuu lopputarinasta. Tässä vaiheessa kello lähenteli yhtä yöllä, kun aamulla oli herätys klo 5.30. Ikäväkseni totesin, että tarina muuttuu yhä julmemmaksi ja surullisemmaksi (mitä ihmettä oikein odotin?!). Laskin kirjan kädestäni enkä ole jatkanut koommin. Luen sen kyllä vielä loppuun, mutta en nyt. Sen sijaan tartuin fiktiiviseen Korallivaras-kirjaan (Rebecca Stott), trilleriin, joka sijoittuu 1800-luvun alun tiedemaailmaan ja Pariisiin. Minulla on pakkomielteenä lausua ääneen kaikki ihanat ranskankielisen paikannimet kuten Jardin des Plantes. Onneksi luen tätä toistaiseksi vain iltalukemisena. :) Ennen nukahtamista ehdin tosin lukea noin kaksi sivua per ilta, joten kirja ei oikein etene eikä siten täytä inspiroitumisen tunnusmerkkejä...

Sitten kävin elokuvissa katsomassa odotetun Hella W -elokuvan, jonka traileri (joka muuten löytyy täältä) totta puhuen antoi odottaa hiukan enemmän kuin mitä itse elokuva lopulta tarjosi. Hella Wuolijokihan oli mm. Niskavuori-näytelmien kirjoittaja, sittenmmin kansanedustaja ja YLE:n pääjohtaja. Hella Wuolijoen elämästä tarkemmin tietämättä elokuva jäi aika pintapuoliseksi ja osittain jopa mystiseksi. Se ei tarjonnut vastauksia kysymyksiin mitä Wuolijoki tunsi lapsiaan kohtaan (tai ylipäänsä ketään kohtaan) tai mitkä hänen motiivinsa olivat ollessaan myötämielinen Neuvostoliitolle. Ei kai hän oikeasti liikenaisena voinut kannattaa sosialismia ja omaisuutensa sosialisointia...? Parasta elokuvassa oli musiikki, joka tosin ajoittain peitti alleen puheen - elokuva olisi kaivannut suomenkielistä tekstitystä! Lisäksi Matleena Kuusniemi teki hienon roolisuorituksen Vappu Tuomiojana, Wuolijoen tyttärenä. Loistavia kohtauksia ei juurikaan ollut, mutta yksi sellainen oli elokuvan alussa, kun Hella oli eronnut miehestään ja muuttanut Helsingistä Marlebäckin kartanoon Iittiin 10-vuotiaan tyttärensä Vapun kanssa.
Hella: Eroamme nyt isäsi kanssa.
Vappu: Tiedän. Luin siitä neljä viikkoa sitten lehdestä.
Parasta elokuvassa ehkä oli se, että se inspiroi minut kirjoittamaan uuden blogikirjoituksen.

Toistaiseksi paras inspiraation lähde on ollut naistenlehdet, joita minulle tulee tilattuna useita ja joita minulla on lupa itseltäni lukea ainoastaan kuntosalilla. (Tämä on se ainoa motiivi, joka saa minut lähtemään hikoilemaan kuntopyörälle ja tekemään vatsalihasliikkeitä.) Viime viikkoina treenikassissa on kulkenut lehtiä kuten Kodin Kuvalehti, Kotivinkki, Kauneus ja terveys, Sara ja Gloria. On ihana lukea muiden ihmisten oivalluksista, mielenkiintoisista vierailukohteista, maistuvista uusista resepteistä, oman elämänsä sankareista. Yllättävän vähän on viime aikoina kuitenkaan tullut vastaan pysähdyttäviä juttuja, niitä, jotka saavat minut taittamaan lehden sivunkulman, jotta muistan palata siihen myöhemmin. Yksi sellainen oli eilen, kun luin jutun Turku 2011 -kulttuurikahvilasta Aurajoella. Totesin, että siellä pitää mennä käymään. Noh, onhan tässä vielä aikaa koko vuosi...

 Kukkia ystävän häissä lokakuussa

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Mitä tekisinkään ilman...

...kirjoja. Olen intohimoinen lukija, mutta aika hidas sellainen, joten en ikinä ehdi lukea kaikkia kirjoja, joita haluaisin. Kirjahyllyssäni säilytän tilanpuutteen takia ainoastaan niitä kirjoja, joita voisin kuvitella lukevani uudestaankin. Niinkin on käynyt, että olen ensin lainannut kirjan kirjastosta, vaikuttunut ja sitten ostanut sen omaksi kirjakaupasta. Hyvä kirja on suuri nautinto!
Antakaa minulle vuode ja kirja, ja olen onnellinen. (Logan Pearsall Smith)
Minulla ei ole koskan ollut sellaista murhetta, jota tunnin kestävä lukutuokio ei olisi pystynyt karkottamaan. (Montesquieu)
Hyviä ystäviä, hyviä kirjoja ja unelias omatunto; siinäpä vasta ihanteellista elämää! (Mark Twain)
Kuten edellisessä blogikirjoituksessa kerroin, minulla on tällä hetkellä kesken monta kirjaa, jotka kaikki ovat kovasti mielenkiintoisia.
  • Alexander Stubb: Hymyile, olet EU:ssa!
  • Riikka Pulkkinen: Totta
  • Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit, kohtalona 1930-luvun Suomi
  • Väinö Linna: Tuntematon sotilas
  • Irving Stone: Vincent van Gogh - Hän rakasti elämää
  • Arto Pietikäinen: Joustava mieli
 Tämän vuoden puolella olen ehtinyt lukea loppuun vasta yhden kirjan:
  • Merete Mazzarella: Marraskuu
Säilytän lukemista odottavia kirjoja yöpöytäni alaosassa, joka kieltämättä alkaa olemaan (turkulaisittain) aikas täynnä. Kirjoja on jo kahdessa rivissä ja pian on raja vastassa.
Tuo yöpöytä on muuten isäni tekemä. Pyysin häntä lukioaikoina tekemään minulle simppelin yöpöydän, laittamaan muutaman laudan parilla naulalla kiinni. Tämä oli tulos. Ja hän kysyi (kai tosissaan), että kelpaisiko tämä. Kelpaapa hyvinkin ja enemmän. Mistäköhän olen perinyt käsillä tekemisen taidon? :D

Lukemista odottavien kirjojen jonossa on tällä hetkellä:
  • Niina Repo: Kaksi
  • Marcia Muller: Teurastajan koukussa
  • Helena Petäistö: Tee teematka!
  • Lois P. Frankel: Kiltti tyttö ei pääse pomoksi - 101 tapaa hävitä miehelle
  • Mary Higgins Clark: Unissakävelijä
  • Justine Levy: Tapaaminen Sorbonnen aukiolla
  • Christopher Ciccone: Life with my sister Madonna
  • Gustave Flaubert: Rouva Bovary
  • Rebecca Stott: Korallivaras
  • Hannu Väisänen: Toiset kengät
  • Petri Tamminen: Miehen ikävä / Elämiä
  • Sempé & Goscinny: Le Petit Nicolas a des ennuis
  • Mirja Sinkkonen: Naisen itsetunto
  • Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
  • Veijo Meri: Sanojen synty
  • Tony Dunderfelt: Seitsemän avainta hyviin henkilökemioihin
  • Mireille Guiliano: Ranskattaret eivät liho
  • Marie Desplechin: Ilman minua
  • Steinbeck: Vihan hedelmät
  • Risto Isomäki: Litium 6
  • Radioliikkeiden liitto 1936-1986, ajankuvia
  • Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili (äänikirja)
  • Tony Dunderfelt: Voimavarana itsetuntemus
  • Arture Pérez-Reverte: Yhdeksäs portti
  • Anja Snellman: Äiti ja koira
Oletteko lukeneet jotakin näistä?

Kirja-alennusmyynnit muuten alkoivat juuri. Mitä luulette, pitäisiköhän minun käydä pyörähtämässä, jos vaikka löytyisi jotain lisäluettavaa? :) Luulen kyllä, että noissa lukemattomissa on tarpeeksi puuhaa tälle vuodelle (ja ehkä ensi vuodellekin).

Jottei mene ihan kirjoista kirjoittamiseksi, niin tässä vielä loppuun hauska aforismi ihan eri aiheesta:
Televisio on avannut meille monia ovia - varsinkin jääkaappien. (Tuntematon)

torstai 6. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin jotenkin tahmeissa merkeissä, mikä ehkä aktiivisen ja vauhdikkaan joulukuun jälkeen on ihan ymmärrettävää. Kuten olette huomanneet (ja kiitos Heidi patistuksesta) en ole saanut aikaiseksi kirjoitella joulun aatonaaton jälkeen. Olen kuitenkin seurannut muiden blogeja ja saanut paljon hyviä ideoita omaakin blogiani varten. Viime viikot olen jostain syystä vain ollut sen verran levoton, etten ole saanut kirjoitettua kokonaista tekstiä. Levottomuudesta kertoo sekin omaa tarinaansa, että yöpöydälläni on viisi kirjaa kesken samanaikaisesti. Eilen illalla sain onneksi loppuun seuraavan lukupiirikirjamme Merete Mazzarellan Marraskuun, mutta toisaalta aloitin tänään taas uuden kirjan, eli viisi kirjaa on edelleen kesken. :)

Ennen joulua sain luettua Eve Hietamiehen Yösyöttö-kirjan, jota voin lämpimästi suositella. Kirja kertoo siitä, miten nuori isä joutuu yllättäen pärjäämään vastasyntyneen pojan yksinhuoltajana. Kirjailija osasi hämmästyttävän realistisenoloisesti kuvata niitä ennakkoasenteita, joita tämänlainen asetelma äitiyskeskeisessä yhteiskunnassamme herättää. Siitä sai kehitettyä useammankin koomisen tilanteen lukijan iloksi. Kirjaa ei yksinkertaisesti malttanut laskea käsistään, koska piti selvittää miten isälle ja Paavolle käy (ja hyvinhän niille lopulta kävi). Oli piristävää pitkästä aikaa lukea kirjaa niin innolla. Todellinen nautinto ja ilo!

Joulun pyhät ja välipäivät sujuivat rattoisasti toivotun joululahjan parissa. Sain lahjaksi neljä tuotantokautta 90-luvun suosittua TV-sarjaa Tohtori tuli kaupunkiin. Muistatteko sen?
Siinä naistohtori Michaela Quinn muuttaa Bostonista 1800-luvun puolessa välissä pieneen Colorado Springsin kylään "villiin" länteen. Siellä hänellä on täysi työ vakuuttaa kyläläiset siitä, että nainenkin voi olla kykenevä lääkäriksi. Lisäksi hän sekaantuu intiaanien ja valkoisten välisiin kahakoihin ja siinä sivussa kasvattaa kolme lasta.

Ensimmäisiä jaksoja katsoessani en voinut muuta kuin hymyillä. Dr. Mike on niin kaunis ja niin oikeudentuntoinen, aina puolustamassa heikompia. Hän on uskomattoman yritteliäs ja optimistinen. Siinä on roolimallia kylliksi! Lisäksi sarja on täynnä ihania nutturoita ja palmikoita, runsaita hameita, mokkasiineja ja kauniita intiaanivaatteita. Ja perheen nuorin, vilkas ja mietteliäs Brian, muistuttaa kovasti vanhinta kummipoikaani. Mainioita pojanviikareita molemmat! Ensimmäisessä tuotantokaudessa Sully vie Brianin ensimmäistä kertaa metsästämään, mutta käykin niin, ettei Brian anna Sullyn tapaa loukkaantunutta peuraa vaan vaatii Dr. Miken parantamaan peuran. :D


Koska jokainen jakso kestää lähes tunnin ja neljässä tuotantokaudessa on yli 70 tuntia materiaalia, olen vasta toisen tuotantokauden puolessa välissä. Iloa riittää siis pitkälle kevääseen. :)

Ja kuten jokaisen joulun jälkeen minuun on iskenyt jälleen into tehdä suunnitelmia alkaneelle vuodelle. Reissuun pitäisi päästä ja uusia juhlia suunnitella... Mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa, kunhan pääsen tästä joulun jälkeisestä tahmeudesta eroon.

Onko kellään muuten suositella hyviä blogeja?