10 vuotta Turkua

Perjantaina tuli kuluneeksi päivälleen 10 vuotta siitä, kun muutin Turkuun. Lauantaina tuli kuluneeksi päivälleen 10 vuotta siitä, kun aloitin täällä opiskelut. Yllättävän pitkäaikaiseksi muuttunut turkulaisuuteni ansaitsi veroisensa juhlat, joten kutsuin joukon ystäviä kaupunkiin ja järjestin heille baarisuunnistuksen, jossa jokaisessa baarissa piti ratkaista jokin visainen pulma. Hienoja kuvia kutsukortista löytyy Absolutely Whiten blogista.

Kutsu

Lauantaina me viisitoista keräännyimme Heselle nauttimaan periturkulaista illallista, jonka jälkeen osallistujat saivat käteensä suunnistuksen säännöt ja sopivan epäselvän kartan, johon oli merkitty kahdeksan turkulaista baaria: Alwar, Rento, Puutorin vessa, Castle, Blanco, Olavin krouvi, Apteekki ja Donna. (Näiden kahdeksan paikan valitseminen Turun lukuisista paikoista osoittautuikin hankalaksi prosessiksi. Moni mukava ja historiallinen paikka jäi suunnistuksen ulkopuolelle, kun kaikkia ei ollut mitenkään mahdollista ottaa mukaan.)

Kisan säännöt

Samassa yhteydessä jokainen joukkue sai myös paperinipun, jossa oli kahdeksan tehtävää. Esimerkiksi tehtävä kuusi oli tunnistaa kuvista kaksikymmentä turkulaista julkisuuden henkilöä. Tehtävässä seitsemän puolestaan piti nimetä viisi jokilaivaa yhdestätoista Aurajokea ihastuttavasta paatista.

Ennen suunnistuksen aloittamista jokaisen joukkueen piti kuitenkin keksiä itselleen nimi sekä kannustushuuto. Joukkueita oli neljä (suluissa joukkueen kannustushuuto): Napparit (Napparit on namui!), Pedot (Pe-Pe-Pedot, näytä kyntes!), Haamut ja Matti, Teppo & Seppo. Kannustushuutojakin kajahteli siis jos jonkinlaista, mutta Haamujen ja Matti, Teppo & Sepon huutoa en kirjannut ylös. Jos joku joukkueen jäsenistä lukee tämän, niin voisittekin kertoa ne itse kommenteissa.

Puutorin Vessa

Rennossa juotiin mansikkamargaritat

Koulussa

Donnalla

Joukkueilla ja minulla itselläni oli hulvattoman hauska ilta. Joukkueet käyttivät luovia keinoja vastausten löytämiseen ja uskaltautuivat pyytämään turkulaisiltakin apua. Toiset saivatkin innostettua baarimikot ja portsarit selvittämään vastauksia kysymyksiin. Turkulaisista koostunut joukkuekin kysyi kerran apua (turkulaiset eivät kuulemma kysy apua), mutta saivat vastaukseksi: "Ei me auteta tommosissa. Tilataa siiderit ja relatkaa." :D

Petojen joukkue puolestaan teki kovan loppuspurtin: neljässä minuutissa Donnalta jokirannasta Panimoravintola Koululle, eli maaliin. Matin, Tepon ja Sepon joukkue toi todisteeksi yhdessä baarissa käynnistään kuitin, jossa oli merkintä 300 tequilan ostamisesta. Nappareiden jäsenet puhuivat taas koko illan sinnikkäästi turunmurretta. Jokainen joukkue ansaitsi siis ylimääräisiä pisteitä vähintäänkin erityisen hyvästä yrityksestä!

Voittaja (eli Pedot) ratkaistiin lopulta arpomalla, sillä kisa oli tiukka. Palkinnoksi Pedot saivat palaset romahtanutta Myllysiltaa. Tämä arvokas muinaisjäänne saa varmasti kunniapaikan heidän kodeissaan.

PS. Sain kiitokseksi järjestelyistä muutaman hauskan Turku-aiheisen lahjan: Markku Heikkilän Positiivissi funteerauksi Turuks ja vanhan kuvitetun Turun kartan vuodelta 1968. Mieletöntä! Jälkimmäisestä täytyy keksiä jotain hauskaa askarreltavaa...

Arvonta Absolutely Whiten blogissa

Absolutely Whitella on blogissaan aivan ihastuttava arvonta! Käykää osallistumassa! Palkintona mm. tällaisia:

Siilit sydämessäni

Aikaisemman postauksen yhteydessä havahduin siihen, etten ole kertonut teille vielä rakkaudestani siileihin. Siili on ehdottomasti suosikkieläimeni ja pitkäaikainen haaveeni on ollut hankkia lemmikiksi afrikkalainen kääpiösiili. Ehkä vielä joskus elämäntilanteeni on sellainen, että hankin sellaisen. Tällä hetkellä olen paljon öitä poissa kotoa eikä se olisi reilua lemmikkiä kohtaan.

Siihen asti minun on tyydyttävä korvikkeisiin. Pehmosiilejä on kätketty ympäri kotiani. Neljä vartioi naulakkoa ja tervehtii sisään astuvia. Kaksi nököttää eteisen pöydällä. Huovutettu siili on viime kesältä lahja tädiltäni kiitoksena yöpaikasta. Se oli löytynyt myyntikojusta jokirannasta ja vaatinut päästä mukaan.


Olen pitkään myös laittanut talteen söpöt siiliaiheiset kortit ja artikkelit lehdistä, kun sellaisia on tullut vastaan. Muutama vuosi sitten niitä alkoi olla jo iso kasa ja ajattelin kuinka hukkaan ne menevät ollessaan lipaston laatikossa. Silloin keksin käyttää siili-kortteja laatikkojen koristeena. Tässä siilipariskunta esimerkiksi kaunistaa laatikkoa, jossa säilytän ylimääräisiä kengännauhoja ja pohjallisia.

Artikkelit keräsin kansioon ja kansion koristelin tietysti siilinkuvilla. Artikkeleissa on ollut paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa siilien hoidosta. Kuriositeettinä kerrottakoon, että mm. kansanedustaja Jyrki Kasvin perheellä on lemmikkinään siili.

 

Ensimmäiset afrikkalaiset kääpiösiilit tuotiin Suomeen vuonna 2001. Ne ovat pienempiä kuin suomalaiset serkkunsa ja niillä on pidempi kuono. Eräässä lehtijutussa Afrikan piikikkäitä ihmeitä kuvailtiin näin:

Se on söpö. Se ei haise. Se pärjää pari päivää yksin kotona. Se syö kuivamuonaa. Se ei kaipaa lajiseuraa. Se ei allergisoi. Kääpiösiili on siis täydellinen lemmikkieläin.

Viime vuosituhannella suomalaista tutkimustietoa siileistä oli vielä hämmästyttävän vähän ja tieto oli vähintäänkin hajanaista. Siileistä on tietääkseni suomeksi julkaistu kaksi tietokirjaa, jotka molemmat on siileistä kiinnostuneiden harrastajien laatimia. Ensimmäinen niistä on kustantajalta loppuunmyyty ja kappaleita löytyy lähinnä enää kirjastoista. Jälkimmäinen on Sammakko-kirjakustantamon vuonna 2009 julkaisema Tuula Nyströmin ja Tiina Kinnusen Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Ja sitten on tietysti lukuisia siiliaiheisia runo-, kuva- ja lastenkirjoja.

 
Myös erilaisia siiliesineitä on vuosien saatossa kerääntynyt. Päällystin muutaman kukkaruukun siiliaiheisilla nenäliinoilla decoupage-tekniikalla. Oikeanpuoleisen savisiilin teki puolestaan ystäväni L.



Rakkauteni siileihin alkoi jo lapsuudessani. Kotini ympäristössä liikkui paljon siilejä, sillä se oli vanhaa omakotitaloaluetta ja sopivia pesäpaikkoja siis piisasi lähimetsissä. (Näen vieläkin toisinaan unta, että entiselle kotipihalleni on tullut kymmeniä siilejä!) Lukion jälkeen jaoin yhden kesän työkseni aamun lehteä ja silloin näin siilejä säännöllisesti joka yö. Jäin silloin usein katselemaan niiden menoa. Villisiili pörhistää tietysti piikkinsä, kun kuulee liikettä, mutta kun kärsivällisesti odottaa hetken ihan hiljaa, se jatkaa pian puuhiaan. Siilin tärkein aisti on kuitenkin hajuaisti. Siili haistaa madot maan sisältä kolmen senttimetrin syvyyteen saakka! Lisäksi on tutkittu, että se haistaa murskaantuneen kovakuoriaiset metrin päästä, hiiren viiden metrin päästä ja koiran aina 11 metrin päästä. Melkoinen hajuaisti!

Vasemmanpuoleisen seisovan siilikortin on tehnyt samainen ystäväni L, joka muistaa rakkauteni siileihin. :) Sen alla olevan kuvan hauska simpukkalaatta löytyi muistaakseni jostain ulkomailta. Luulen, että sekin on tehty decoupage-tekniikalla.

Tälläistä elämää siis siilitalossa. Oikeaa odotellessa! 

PS. Tiesittehän, että siileille ei saa tarjota maitoa? Siilit saavat siitä laktoosi-intorelanssioireita kuten ripulia ja vatsakipuja. Turvallisinta on tarjota pihapiirissä vieraileville siileille kissanruokaa. Vettä kannattaa myös tarjota, sillä villisiili kärsii nestehukasta helpommin kuin nälästä. (Kysy multa "mitä vaan" siileistä, ja vähintään yritän innokkaasti ottaa selvää.)

Pyöräretki Lietoon

Turun kaupunki ja joukko yleishyödyllisiä organisaatioita ovat kunnostautuneet juhlavuoden kunniaksi kokoamalla aikaisemmin tehdyt erilaiset retkikartat kulttuurikuntoilureitistöksi. Eri aiheisista retkistä jokainen löytää varmasti mieleisensä. On arkkitehtuurikävelyä, kulttuurikävelyä, porrasastelua, patsastelua jne. yhteensä yhdentoista retken verran. Itse olin talvella napannut jostain mukaani esitteen Suomen Sydän -reitistä, joka noudattelee Aurajoen rantaa Liedon linnalle asti. Vasta kesäloman loputtua "ehdin" eräänä sunnuntaina hyppäämään pyörän selkään ja lähtemään päiväretkelle Lietoon.

Näkymä Tuomaansillalta

Reitti alkoi Tuomiokirkolta. Esitteessä reitti esiteltiin näin:

Suomen sydän ei ole vain maastossa kuljettavia polkuja, teitä ja siltoja, se on myös osa suomalaista mielenmaisemaa. Se on ihmisen muokkaamaa maaseutua ja kaupunkiympäristöä, se on katuja, peltoja, niittyjä ja metsää. Ja se on tietenkin myös Aurajoki, hitaasti soljuva, saven värjäämä ajan virta.

Reitin varrella oli yhteensä kaksitoista opastaulua, joissa oli kerrottu sen alueen historiasta, maiseman muutoksista ja muista mielenkiintoisista seikoista. Reitti johdatteli Tuomiokirkolta Piispankadulle ja Jokikadun kautta Rautatiesillalle. Siitä matka jatkui tois puol jokke olevan kävelyreitin mukaisesti Barkerin tehtaan ohitse Koroistenniemelle.

Koroistenniemi

 

Koroistenniemellä on tänä päivänä iso valkoinen risti muistuttamassa sitä, että Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus oli Koroisissa. Arkeologisissa kaivauksissaon löydetty jälkiä kivikirkosta jo 1200-luvulta. Kun maa aikaa myöten kohosi ja joen uoma kapeni, piispanistuin siirtyi uuteen tuomiokirkkoon lähemmäs jokisuuta.

Koroistenniemellä oli myös ensimmäinen etappini, hauska kesäkahvila. Maalaistalon keittiössä tarjoiltiin kahvia, teetä, mehua, pullaa ja piirakoita, joita lenkkeilijät, pyöräilijät ja sunnuntaikävelijät saattoivat nauttia suurten tammien ja vaahteroiden katveessa. Olin lukenut tästä suloisesta Koroisten kahvilasta Turkulaisesta (paikallinen ilmaisjakelulehti), joten tiesin etsiä sitä.

Juotuani kupin teetä matka jatkui kohti Halistenkoskea, jonka rannalla on myös kesäkahvila (jonka testaamisen jätin tällä kertaa väliin, jotta matkani etenisi), josta pystyisi vuokraamaan kanootteja. Joessa näkyikin muutama seurue nauttimassa kesäpäivästä kanoottien kyydissä.

Jatkoin pyöräni selässä Virnamäen ohitse Kampiförille. Tässä vaiheessa olin puolivälissä menomatkaa. Sen jälkeen reitti johdatteli minut poluille, metsiin ja niityille, joilla en ollut käynyt koskaan aikaisemmin. Ajoittain tuli tunne kuin olisin ollut kauempanakin isosta kaupungista. Poljin Ravattulan halki ja ylitin ohitustien jalankulkijoille rakennetulla sillalla. Kieterinmäen jälkeen saavuin riippusillalle, jolla ylitin Aurajoen jälleen täl puol jokke.

Sitten matkaa Liedon vanhalle linnalle olikin enää 2,5 kilometriä jäljellä. Vielä ennen linnalle saapumista vanhalla Hämeen härkätiellä oli tällainen nähtävyys.

Kyltissä oli teksti:

Vanhan tarinan mukaan Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa käytti 1500-luvulla Härkätietä tarkastusmatkoillaan. Hänen hevosensa juotettiin tällä lähteellä, joka oli Härkätietä matkaavien käytössä.

Tämän maiseman kohtaa jokainen tästä suunnasta Liedon linnalle saapuva. Linnavuori kohoaa mahtavana ja maisema on todennäköisesti säilynyt samana vuosisatoja. Tie tosin on varmasti tasaisempi. :)

Itse Liedon vanhasta linnasta tuli otettua niin monta kuvaa, että taidankin tehdä siitä ihan oman postauksen joku toinen kerta. Tämä pyöräretkeni (yht. noin 25 km) oli oikein onnistunut. Suosittelen muillekin näitä kulttuurikuntoilureittejä! Ne on selvästi laadittu ajatuksella.

Aina Ilonalla on arvonta

Aina Ilonalla on blogissaan arvonta alkusyksyn piristykseksi! Käykääpä osallistumassa tästä. Tässä vielä iloksenne kesämuisto mökiltä, kun syreeni oli vielä täydessä kukassa.

Sunnuntai suloisessa Porvoossa

Lupailin teille syksyn iloksi kirjoituksia kesälomareissuiltani. Tällä kertaa muistelen päivää vanhassa kauniissa Porvoossa. Olin ohikulkumatkalla ja samalla paluumatkalla kotiini Turkuun ja vietimme isän kanssa päivän Porvoossa. Oli todella aurinkoinen ja kuuma päivä. Vaihtelin aurinkolaseja otsalta silmille ja taas takaisin sitä mukaan, kun käytiin sisällä söpöissä pikkuliikkeissä tai astuttiin ulos auringonpaisteeseen.

Kävimme syömässä ravintola Timbaalissa, joka on kuuluisa herkullisista etana-ruuistaan. Tällä kertaa söimme kuitenkin lounaspöydän, jossa oli tarjolla sillejä ja uusia perunoita sekä kalakeittoa. Vanhan Porvoon puolella oli pieni toriaukio (Raatihuoneen edessä?), jossa oli kojumyyjiä. Ostin kauniin värisen kaulakorun. Se olikin ainoa ostokseni Porvoosta. Ihmeellistä, että pystyin hillitsemään itseni niin!

Olen aikaisemmin käynyt uuden kaupungin puolella sijaitsevassa kahvila Cabriolessa, joka sijaitsee vanhassa jugendtalossa. Kävelimme siitä ohi tälläkin kertaa, mutta kahvila oli ikävä kyllä suljettu sinä sunnuntaina. Onneksi vanhan Porvoonkaan puolella ei ole pulaa kahviloista. Kävimme Cabriolen sijaan Kahvila Helmessä, joka on kuuluisa laadukkaista haudutetun teen laaduistaan. Alla olevat kuvat ovat tuosta hurmaavasta kahvilasta. Helmi on myös julkaissut reseptikirjan leivonnaisistaan. Sain sen kirjan lahjaksi muutama vuosi sitten ja olen itsekin kokeillut muutamia suussa sulavia herkkuja.

Ja katsokaapa keihin törmäsimme keskellä kiireistä vanhaa Porvoota! Siileistä aionkin tehdä ihan kokonaan oman postauksensa, sillä pidän niistä kovasti (ja tajusin juuri, etten ole niistä vielä kirjoittanutkaan). Siinä oli ilmeisesti emo ja tämän vuoden poikanen päiväretkellään. Poikanen eksyi väkijoukossa välillä kauemmaksi, kun ei esimerkiksi uskaltanut emon tavoin vipeltää kadun yli ihmisten lomassa, ja jäi vikisemään toiselle laidalla (siilin ääni on todella kummallinen). Emo tuli hetken kuluttua sitten kiltisti hakemaan jälkikasvunsa taas messiin mukaan. :D Tämä kaksikko sai kyllä suurta huomiota turistien ja Porvoolaisten joukossa, mikä taitaa kertoa vain siitä faktasta, että siilit ovat hirveän uhanalainen eläinlaji tällä hetkellä eikä niitä kovin usein näe. Onneksi on kuitenkin vielä siili-seutuja, joilla on vankkumaton siili-kanta.

Ajoin kotiin Helsingin kautta ja Hki-Turku-moottoritietä. Onneksi (osasin olla tarkkana ja) huomasin Kasvihuoneilmiön kyltin motarin varrella. Tuo hauska sisustustavaratalo sijaitsee aivan vanhan Turuntien varressa ja motariltakaan ei tarvitse poiketa kauas, sillä tiet menevät sillä kohtaa lähekkäin. Motarilta käännytään liittymästä 20 ja ajetaan n. 1 km Nummen suuntaan. Kiertelin tavaratalossa varmaan tunnin verran ja ostin kasan kirjoja sekä pieniä lahjoja loppukesän juhlahetkiin ja vierailuihin. Loppuajomatka sujuikin pirteissä merkeissä, kun olin jaloitellut kunnolla.