torstai 26. toukokuuta 2016

Jäähyväiset Munkkiniemelle

Olen muuttamassa! Löysin viimein kahden vuoden etsimisen jälkeen minulle oikean uuden kodin ja nyt muutto alkaa olemaan käsillä.

Parin viikon sisällä siirrän koko maallisen omaisuuteni Munkkiniemestä Haagaan. Kotini on vallannut kymmenet muuttolaatikot ja niiden tieltä on jo sohva ja iso ruokapöytäni myyty pois. Uuden kodin sisustukselle en ole juurikaan vielä uhrannut ajatusta. Se syntynee sitten joskus.

Sen sijaan olen hyvästellyt Munkkiniemeä käymällä viimein tutustumassa täällä sijaitseviin Alvar Aallon koti- ja ateljeemuseoihin.

En ole oikeastaan koskaan fanittanut Alvar Aaltoa vaan olen lähinnä pitänyt hänen arkkitehtuuriaan epäkäytännöllisenä ja hankalana. Kahden museokierroksen aikana muutin kuitenkin mielipiteeni ja aloin näkemään hienouden hänen ajattelussaan. Suosittelen siis vierailua niin faneille kuin ei-faneillekin!

A:n ottama kuva kotitalon olohuoneesta

Kävin kotimuseossa Riihitiellä seuranani ystäväni A, joka oli käymässä Suomessa. Sekä kotitaloon että ateljeehen pääsee vierailulle ainoastaan osana opastettua kierrosta (ne pidetään yleensä englanniksi, sillä suurin osa vierailijoista on turisteja). Kotitalossa ne lähtevät iltapäivällä tasatunnein (katso tarkemmat tiedot nettisivuilta) ja ateljeessa kaksi kertaa päivässä. Jännitin etukäteen puhutaanko opastuksessa vain arkkitehdeille mielenkiintoisia teknisiä asioita, mutta pelkoni ei onneksi käynyt toteen. Opastus oli hyödyllinen ja mielenkiintoinen, yksi parhaimpia kuulemiani.

A:n ottama kuva kotitalon yläkerran makuuhuoneesta

Aallon kotitalo on rakennettu vuosina 1935-1936 ja ensimmäisten vuosikymmenten ajan talo toimi myös arkkitehtien työtilana. Siellä on varmasti käynyt aikamoinen hyörinä!

A:n ottama kuva kotitalon työtilasta

Maisema kotitalon työnurkkauksesta Kadettikoululle

Talo on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka tuli huomattua vasta oppaan kerrottua asioista. Kaikki pienetkin asiat oli suunniteltu ja otettu huomioon. Talossa asuttiin vielä 1990-luvulla, joten kaikki ei tietysti periydy tuolta 1930-luvulta. Yllätyin siitä, kuinka monessa kohtaa tuli vastaan japanilaista tyyliä enkä enää yhtään ihmettele miksi niin monet aasialaiset ovat kiinnostuneita Alvar Aallon arkkitehtuurista.

Japanilaistyylinen piha

Ateljee rakennettiin vuosina 1954-1955, kun kotitalon työtila jäi auttamatta pieneksi kasvavalle arkkitehtitoimistolle. Nykyään ateljeen tiloissa toimii arkisin Alvar Aalto säätiö. Arkkitehtien työpisteet ja työvälineet ovat muuttuneet vuosien varrella. Nykyään jokaisen pöydällä nököttää tietokone.




Hämmentävin seikka molemmissa rakennuksissa on se, että ne ovat kadulle päin hyvin luotaan työntäviä ja niitä ympäröi korkea valkoinen muuri. Talot eivät todellakaan ole kutsuvan näköisiä ja ehkä niin on tarkoitettukin (tämä jäi vähän epäselväksi: miksi ihmeessä näin?). Erityisesti ateljee asettuu kuitenkin ympäristöönsä täydellisesti ja rakennuksen katto laskeutuu samassa kulmassa viereisen kadun kanssa. Ehkä siksi en ollut noteerannut koko rakennusta, vaikka olin kulkenut siitä ohi kymmeniä kertoja.

Ateljee kadulta päin kuvattuna

Sisäpihan puolelta sen sijaan molemmat rakennukset ovat aivan eri näköisiä: paljon ikkunoita ja upeat istutukset, tarkkaan mietityt pengerrykset ja pihan muodot. Kauniita taloja!

Ateljeen pienoismalli pihan puolelta kuvattuna

Olen iloinen, että viimein sain vierailtua molemmissa taloissa!

perjantai 20. toukokuuta 2016

Retkellä Porkkalanniemellä

Yhtenä lämpimän aurinkoisena päivänä kävin S:n kanssa retkellä Porkkalanniemellä. Oli satumaisen kaunis päivä, kesän ensimmäisiä.

Meillä ei ollut sen tarkempaa suunnitelmaa eikä kumpikaan ollut käynyt Porkkalassa aikaisemmin. Tutkin kännykän kartasta kivalta vaikuttavia paikkoja ja löysimmekin muutaman hyvän retkeilyreitin. Käytännössä ne tulivat ihan itsestään vastaan, sillä tuo alue ei ole kovin valtava. Ei siis tarvitse etukäteen tutkia reittejä, sillä opasteet Porkkalanniemellä ovat sen verran hyvät.

First things first, eli meillä oli aika kova nälkä kun pääsimme Porkkalanniemelle. Löysimme nopeasti kätevän grillipaikan, jonka läheisyydestä löysimme rauhallisen kallion, jolle levitimme retkihuovan. Grillasimme makkaroita ja herkuttelimme fetasalaatilla ja kroisanteilla. Auringon houkuttelemana niemellä oli paljon retkeilijöitä, mutta mukavasti kallioille mahtui ihmisiä ilman tungoksen tuntua.


Kun masut oli täytetty, halusin tutkia seutua ja saada vähän liikuntaa. Olin kärsinyt sitkeästä jännityspäänsärystä koko viikon, joten toivoin, että kevyt liikunta saisi veren kiertämään. Tallustelimme metsässä yhteensä vajaan tunnin verran ja jäimme pitkäksi aikaa kallioille ihailemaan maisemia. Porkkalanniemen metsät eivät ole niin laajat, että siellä voisi tehdä suurempia retkiä, mutta metsässä oli mukava kävellä. Lisäksi maisemat olivat mahtavat.



Kotimatkalla poikkesimme vielä läheiselle lintutornille. Sinne kiipeäminen ensin ylämäkeä ja sitten puuportaita pitkin viimeistään sai lihakset hereille. Huipulla hengästys unohtui, sillä maisemat olivat huikeat.


Porkkalanniemen ulkoilualue on kyllä kauneudessa ja merellisyydessään tosi kaunis!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ammuuuuuu

Minulla oli taannoin ilo tavata ensimmäistä kertaa joukko ylämaan lehmiä. Minusta ne ovat kauniita eläimiä ja olen harmitellut kun en nähnyt niitä laiduntamassa Skotlannin reissullani vuonna 2010. Kun nyt tarjoutui tilaisuus nähdä ylämaalaisia täällä Etelä-Suomessa, tartuin siihen innoissani.


Nämä lehmät asustelevat Hämeenlinnassa Tiirinkosken tehtaan pihapiirissä. Tilalla asuu myös ainakin lampaita, kukko, kissoja ja koira. Kanojakin ehkä, mutta niistä en saanut näköhavaintoa. Nettisivujen mukaan kesäisin tilalla on myös kaneja! Vanhassa navettarakennuksessa toimii tänä päivänä iso sisustusliike, jonka uumeniin seuralaiseni katosivat. Itse jäin pihamaalle tervehtimään ylämaan lehmiä.

Olin etukäteen hyvin innoissani ja vähän jännittynytkin tapaamisestamme. Lehmät eivät yllättäen kuitenkaan olleet vierailustani moksiskaan vaan jatkoivat tyynesti heinän syöntiä. Nuo otukset ovat niin valtavan kokoisia ja voimakkaan näköisiä, etten ihan hirveästi uskaltanut häiritä tyyppien hengailua. Muutamaa yletyin kuitenkin silittämään ja yksi nuolaisi jopa kättäni (lehmän kieli on yllättävän karhea ja kova).


Yhden selkää silittäessäni totesin yllätyksekseni, että tuo ylämaan lehmien pitkä karva tuntuu kädessä hämmentävän paljon ihmisten hiuksilta.


Lehmillä oli myös yksi pikkuinen vasikka! Se oli suloinen kuin mikä ja niin pikkuruinen muiden turjakkeiden rinnalla.


Olin huumaantunut tapaamisestamme. Ylämaan lehmät ovat kyllä hienoja eläimiä.

Olen viime aikoina yrittänyt tyhjentää keittiön kuiva-ainekaappia aineista, joiden parasta ennen päivä on lähellä tai mennyt jo aikaa sitten. Yksi tällaisista murheenkryyneistä on Maizena-maissitärkkelysjauho. Miksiköhän olen edes ostanut koko paketin, kun tuntuu ettei sitä käytetä oikein mihinkään. Olen aina välillä guuglaillut reseptejä, joihin sitä voisi käyttää ja kerran reseptejä selatessani löysin Dansukkerin helpon Pavlovan marenkikakun. Siihen ei tule kuin hiukkasen Maizenaa, mutta resepti itsessään vaikutti niin herkulliselta, että päätin kokeilla sitä.


Esteettisesti en päässyt (tälläkään kertaa) samaan lopputulokseen kuin reseptin tekijät, mutta hyvää oli silti. Käytin marjojen sijasta raparperiä (koska menossa on myös pakastimen tyhjennysoperaatio), mitä en oikeastaan suosittele teille. Ei se nyt pahaa ollut, mutta kannattaa pysytellä reseptin marjoissa ja laittaa ne tuon vaniljakastikehässäkän päälle. Itse koristelin kakun suklaahipuilla. Nam!

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Retkellä Verlassa

Kävin viime kesänä yhtenä kauniina heinäkuun päivänä Verlassa. Siellä sijaitsee Unescon maailmanperintökohde, 1870-luvulta peräisin oleva kaunis puuhiomo- ja pahvitehdasmiljöö. Tehdas toimi aina vuoteen 1964 asti, jonka jälkeen siitä tehtiin museo. Tehtaan sijainti on mitä kaunein Verlankosken äärellä keskellä vihreää seutua.


Museoon pääsee tutustumaan ainoastaan tasatunnein oppaan johdolla. Kierros vaikutti mielenkiintoiselta, mutta me osuimme paikalle huonoon aikaan, joten museo jäi meiltä näkemättä. Tehdasalue oli kuitenkin näkemisen arvoinen sinänsä. Vanhassa makasiinissa on kahvila ja ruukkikylässä pieniä puoteja ja putiikkeja. Alueelta löytyy myös viinipuoti.



Pienen kävelymatkan päässä tehdasalueesta on löydetty kalliomaalauksia, joiden iäksi on arvioitu 7000 vuotta. Ne ovat edelleen nähtävissä joen toiselta puolelta vastarannan suoraan vedestä nousevassa korkeassa kalliossa. Tutkijat ovat erottaneet kuvasta kahdeksan hirveä ja kolme ihmistä. En yhtään ihmettele, että esi-isämme kelpuuttivat nämä kauniit maisemat asuinseudukseen.

torstai 5. toukokuuta 2016

Keikkoja ja herkkuja

Tämä kevät on jostain syystä ollut hiljainen keikkojen suhteen. Kovin monille keikoille ei ole tullut ostettua lippuja, mutta tuntuu, ettei niitä keikkojakaan ole pahemmin ollut. Kaksi tämän kevään odotettua konserttia oli Sunrise Avenuen orkesterikeikka maaliskuun alussa sekä Apulannan konserttisalikeikka huhtikuussa.


Sunrise Avenue marssitti jäähallin lavalle nelisenkymmentä orkesterimuusikkoa ja heitti tiukan parituntisen setin. Biisien orkesterisovitukset eivät mielestäni olleet kovin kummoisia, mutta erityisesti viuluista tuli biiseihin uutta tunnelmaa. Keikka oli visuaalisesti todella näyttävä ja musiikki toimi hyvin, joten keikkakokemuksissa tämä meni viiden parhaan joukkoon.


Verrattuna Sunrise Avenuen edelliseen jäähallikeikkaan valaistus ja scriinit olivat paljon kehittyneemmät tällä kertaa. Noin isossa tilassa sillä on suuri merkitys, sillä muuten lavan tapahtumat jäävät vain pieniksi pisteiksi jossain kaukaisuudessa. Nyt näkyvyys oli hyvä ja tunnelma loistava.

Ennen keikkaa A oli luonani kylässä Hollannista. Tarjosin hänelle pientä välipalaa, johon sisältyi tuoreita lähileipomosta haettuja kroisantteja, tomaatti-mozzarellasalaattia, juustoja, mandariineja ja jälkkäriksi smoothiekakkua. Tämän kertaiseen smoothiekakkuun taisin laittaa mausteeksi mansikoita ja banaania. Hyvää ja terveellistä!

Ennen huhtikuista Apulannan keikkaa kävimme Piikkipaatsaman kanssa syömässä Kolmosessa Kalliossa. Siinäpä vasta kiva ravintola! Pieni, joten pöytä kannattaa varata, mutta konsepti oli oikein toimiva. Ruoka oli hyvää ja yllätyksellistä.

Söimme viiden ruokalajin maistelumenun, jossa erityisesti ensimmäinen alkuruoka oli mielenkiintoinen. Se oli jauhetusta lohesta tehty pihvi, joka oli lämmin ja mehevä. Nam! Jos kaikki kalapullat olisivat tällaisia, söisin niitä varmasti useammin (en syö niitä juuri koskaan).


Tykkäsin myös väliruokana tarjoillusta kurkkusorbetista, joka sopi paikalleen todella hyvin. Se puhdisti suun ja herätti makunystyrät. Jälkkärin suklaamousse oli puolestaan täyteläistä ja suussa sulavaa. Täydellinen päätös hyvälle illalliselle! 


Kolmosesta oli pieni kävelymatka Kulttuuritalolle, jossa Apulannan keikka pidettiin. Kävely teki hyvää, sillä Kolmosen yllätysmenu oli täyttänyt vatsani. Niinhän siinä sitten kävi, että konsertin ensimmäisessä akustisessa osassa keskittymiskyky alkoi hieman herpaantua ja rankka viikko vaati veronsa. En sentään nukahtanut, mutta en päässyt oikein keikkafiilikseenkään.


Väliajan jälkeen keikka onneksi pääsi vauhtiin ja yleisökin innostui mukaan. Akustinen osuus ei oikein ollut makuuni, mutta kun väliajan jälkeen Apulanta soitti jälleen tutulla soundillaan, fiilis nousi ihan uudelle tasolle ja biisit soivat kuten ennenkin.


Seuraavia keikkalippuja ei olekaan hankittuna. Milleköhän keikalle sitä menisi seuraavaksi?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Toukokuun ensimmäinen

Toivottavasti teillä oli riemukas vappu! Sää ainakin oli mitä mahtavin eikä edellisessä postauksessa manaamistani rakeista ollut onneksi tietoakaan. Hyvä niin.

Itse vietin vapun rauhallisissa merkeissä kotona. Tuntuu, että viime aikoina on ollut ihan tarpeeksi menoa ja meininkiä elämässä ja rauhallinen viikonloppu tuli tarpeeseen. Kokkailin hyvää ruokaa ja kävin kävelylenkeillä.

Hyvästä ruoasta tuli mieleen, että olen ilmeisesti unohtanut jakaa kanssanne loistavan bruchetta-reseptin. Siskoni kysyi sen perään, kun hän oli joskus syönyt näitä Kotivinkin juustoleipiä luonani. Olin varma, että resepti löytyisi täältä blogistani, mutta eipä se vaan löytynytkään. Uunileipä, bruchetta, juustoleipä, miten nyt kukakin haluaa niitä kutsua. Herkullisia silti!

Viime viikkoihin on sisältynyt paljon kivoja vierailuja ja kyläilyjä. Sain ystävältäni synttärilahjaksi vierailun valitsemaani taidenäyttelyyn ja mukavan kahvitteluhetken siihen päälle.

Valitsin Kiasman Ernesto Neton näyttelyn, joka on auki 4.9. asti. Se olikin hauska näyttely, josta lapsetkin saattaisivat pitää. Teokset olivat verkoista valmistettuja tilateoksia, joita sai koskea ja joiden sisään sai mennä.


Neto on brasilialainen taiteilija, joka on hakenut inspiraatiota teoksiinsa Amazonin alkuperäiskansoihin kuuluvan huni kuin -kansan luota. Teoksissa on nähtävissä viidakon värimaailmaa ja verkoista tulee mieleen viidakon sitkeät kasvit ja liaanit.


Erityisesti pidin tuosta yläpuolen kuvan teoksesta nimeltä Välillämme purjehtien - Velejando entre nós, joka muistuttaa viiden ihmisen riippukeinua. Kekseliäs ja mukava teos! Istuskelimme teoksessa jonkin hetken, kunnes luovutimme paikkamme seuraaville.
"Ernesto Neto haluaa luoda paikkoja kohtaamisille sekä antaa aikaa renoutumiselle ja hengittämiselle. Suuret installaatiot tarjoavat kokonaisvaltaisia kokemuksia, joissa kuvanveisto ja arkkitehtuuri kietoutuvat yhteen."
...
"Näyttely on myös Neton kannanotto alkuperäiskansojen oikeuksien ja perinteiden kunnioittamisen puolesta sekä kulttuurisen erilaisuuden arvostamisesta."
(Teksti Kiasman esitteistä)

Toinen hauska teos löytyi yläkerrasta suuren oranssin verkkomajan vierestä. Tuo vihreä pieni "puutarhamaja" oli nimittäin ihana. Sellaisen voisin ottaa kotiini ja meditoida siellä illat pitkät! Vihreiden ja keltaisten virkattujen narujen välistä siivilöityvä valo toi mieleen kesän ja lämmön. Kuvat eivät tee oikeutta näille teoksille.


Kiasmassa oli samaan aikaan myös suomalaisen Jani Ruscican Conversation in Pieces -näyttely, joka on niin ikään avoinna 4.9. asti. Näyttelyn nimi viittaa esineisiin, jotka voivat toimia keskustelunavaajina kiinnostavuutensa, ristiriitaisuutensa tai monitahoisuutensa ansiosta.

Hänen teoksistaan tuo viereisen kuvan Wilma puhutteli minua eniten. Näyttelytilassa oli menossa opastettu kierros silloin, kun me olimme katsomassa teoksia, joten en väenpaljoudessa oikein keskittynyt tutkimaan teoksia tarkemmin.

Näyttelyä ennen kävimme teellä Kiasman kahvilassa. Takana oli rankka työpäivä, joten pieni paussi ennen taiteelle avautumista oli paikallaan. Kiasman kahvila on kiva ja monipuolinen. Siellä voisi hyvin käydä useamminkin kupillisella!