sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Paluu töihin

Kesälomani alkaa olla ohitse ja huomenna koittaa töihin paluu. Se on vaihteeksi ihan mukavaa, sillä minulla on ollut hyvä ja monipuolinen kesäloma. Helteet jatkuvat säätiedotuksen mukaan ensi viikolla (tosin ukkoskuurojen kera), joten saan ainakin nauttia vielä lämpimistä illoista. On mukava nähdä kaikki työkaverit ja päästä pitkästä aikaa käyttämään aivoja johonkin hyödylliseen. Tänään käytin pienen tovin miettien työkoneeni salasanaa ja luulen muistavani sen. Huomenna pääsen testaamaan muistanko sen oikein...

Viime päivät ovat kuluneet kotia laittaessa ja rannalla tankaten aurinkoa talteen talvea varten. Olimme perjantaina E:n kanssa viettämässä molempien viimeistä lomapäivää piknikin merkeissä Pihlajasaaressa. Saareen pääsee yhteysaluksella Ruoholahdesta tai Kaivopuistosta aivan Cafe Caruselin takaa ja se on oiva päiväretkikohde autottomalle. Oli tolkuttoman kuuma päivä ja oli pakko käydä välillä meressä kastautumassa isojen valtamerialusten seilatessa ohi.


Sinilevävaarasta huolimatta uiminen oli mahdollista, sillä saarella on kylmiä suihkuja pesytymiseen. Samoin rannan läheisyydessä oli vessoja, roskiksia (jopa lasipulloille ja tölkeille), pukuhuoneita ja ravintola, joten kaikki tarpeellinen oli lähettyvillä. Lokitkaan eivät vainonneet!


Saaren luoteisranta sijaitsee aivan valtamerialusten reitillä ja koimme aikamoisen yllätyksen kun kaukomeriltä tullut Royal Princess seilasi ohi. Sen torvista ei nimittäin kajahtanutkaan se tavallinen yksitoikkoinen lähtötuuttaus vaan Lemmenlaivan alkumelodia! Se sai osakseen useita epäuskon naurahduksia rannallamme. Voit kuunnella sen alla olevasta videosta.


Piknikeväinä minulla ja E:llä oli kinkkupiirakkaa, valkohomejuustoa ja tapenadea + patonkia ja suolakeksejä, tomaatteja sekä kirsikkapiirakkaa. Viimeisen lomapäivän kunniaksi meillä oli myös pari pikkolopulloa kuohuviiniä.

Olin leiponut kinkkupiirakan ja kirsikkapiirakan edellisenä päivänä, kun H & D olivat käymässä Turusta. Ranskalaisen kinkkupiirakan resepti oli vanha ja olen sitä joskus tehnytkin, mutta olin unohtanut täysin kuinka täydellisen hyvää se on. Kirsikkapiirakka oli uusi kokeilu, sillä pidän kirsikoista ja ne ovat nyt parhaimmillaan. Oli hauska leipoa! Edellisestä kerrasta olikin jo viikkoja (tai kuukausia)!
Quiche Lorraine eli ranskalainen kinkkupiirakka

Pohja (Itse käytin valmista pakastepiirakkapohjaa. Olen kirjoittanut joskus vuosia sitten ohjeen kohdalle, että tällä ohjeella pohjasta tulee aika kova, mutta että täyte on tosi hyvä.)
100 g voita tai margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Täyte
300 g savukinkkua
puolikas purjo
2 dl ruokakermaa
1,5 dl ranskankermaa
3 munaa
150 g juustoraastetta
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl timjamia

Nypi rasva jauhojen ja suolan joukkoon. Lisää vesi ja sekoita taikina ripeästi tasaiseksi. Anna taikinan rauhoittua hetki jääkaapissa. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. (Laitoin valmispohjan päälle leivinpaperin ja paperin päälle kuivattuja herneitä pitämään pohjan muodossaan tämän ensimmäisen paistamisen ajan.) Paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Leikkaa kinkku pieniksi paloiksi ja hienonna purjo. Kumoa kulhoon ruoka- ja ranskankerma. Sekoita mukaan munat, juustoraaste ja mausteet. Levitä kinkku-sipulisilppu puolikypsälle pohjalle ja kaada päälle täyteseos. Jatka kypsentämistä vielä noin 30 minuuttia eli kunnes pinta on saanut kauniin värin ja hyytynyt.


Kirsikka-mantelikakku

250 g huoneenlämpöistä voita
3 dl sokeria
4 munaa
3,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
pari pisaraa manteliuutetta (piirakka toimii hyvin myös ilman)
3,5 dl tuoreita kivettömiä kirsikoita
1,25 dl mantelirouhetta
2 rkl kirsikkalikööriä (toimii myös ilman)
Päälle
3 rkl mantelilastuja

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon. Lisää hiukan jauhoja, ettei taikina juoksetu. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Lisää taikinaan manteliuute, hienonnetut kirsikat, mantelirouhe ja kirsikkalikööri. Sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun, irtopohjaiseen kakkuvuokaan, joka on halkaisijaltaan noin 20 cm. (Itse käytin laajempaa ja matalampaa suorakaiteen muotoista piirakkavuokaa, mikä oli ihan kätevää, sillä kirsikat painuivat kakkua paistettaessa pohjalle. Ei siis kannata tehdä piirakasta liian paksua.) Ripottele mantelilastut päälle. Paista uunin keskitasolla 160 asteessa noin 1-1,5 tuntia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jäähdytä kakku ja koristele se tomusokerilla tai tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
Tänään kävin loman viimeistä kertaa rannalla Munkkiniemessä. Merivesi ei paljoa virkistänyt hikistä oloa ja suihkussakin piti kääntää lämpötilasäädin lähes ääriasentoonsa. En ole varmaan ikinä uinut näin lämpimässä meressä!

4 kommenttia:

  1. Hei - kiitos kesä"seurastasi" ja mukavaa töihin paluuta. Luen blogiasi säännöllisesti ja minun on monta kertaa pitänyt kiittää. Matkustin ennen paljon, ja nyt se ei enää samassa suhteessa ole mahdollista. Tuntuu kuitenkin, että voin "turistina" saada uusia ideoita myös lähialueesta. Ai niin vielä tuohon suolaiseen piirakkaan (valmistaikina on hyvä) mutta jos joskus innostut tekemään itse, niin lisää 1dl juustoraastetta taikinaan - antaa kuohkeutta. Mukavaa jatkoa ja odotan taas seuraavaa kirjoitustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, onpa mukava kuulla, että matkakertomuksistani on iloa! Ja kiitos taikinavinkistä, juustoraaste tosiaan varmasti antaisi sopivaa kuohkeutta pohjaan. Mukavaa kesää sinulle!

      Poista
  2. H nappaa reseptin tästä ja tekee tätä varmasti D:lle joku päivä. :) Kiitos! Oli hyvää ja kiva käydä vierailulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mukavia leivontahetkiä! Kiva kun kävitte! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!