Belgialaista suklaata Brysselissä

Aloitimme Benelux-turneemme A:n kanssa Brysselistä, jossa vietimme päivän. Jätimme auton pohjoisen rautatieaseman parkkihalliin, jonne ei ollutkaan ihan helppo päästä. Kiersimme korttelin kolmesti ennen kuin osasimme mennä oikeasta ajoliuskasta sisään. :) Muutenkin tuli huomattua, että Bryssel todellakin on suurkaupunki, jonka liikenne on omaa luokkaansa. Keskustaa kiertää kehätie, joka on täynnä tunneleita, jotka varmasti nopeuttavat matkaa jos tietää minne on menossa. Jos ei tiedä ja on pelkän navigaattorin varassa, tunnelit ovat huonompi juttu. Selvisimme lopulta hyvin, mutta aikaa siinä meni.

Taidetta pohjoisella rautatieasemalla

Bryssel oli ihan erilainen kuin olin odottanut. Kuvittelin, että kaupungin "uusi historia" (EU) näkyisi katukuvassa kaikkialla Brysselissä, mutta oli varsin helppo unohtaa olevansa EU:n pääkaupungissa. Erityisesti vanhan kaupungin kävelykadut olivat kuin missä tahansa vanhassa eurooppalaisessa kaupungissa. Kaupungin "vanha historia" puolestaan näkyi selvästi. Kaupungin keskiaikainen tori Grand-Place on varmasti näyttänyt aikalaisten silmin henkeäsalpaavalta. Edelleen se oli kaikkine kultauksineen aika mahtipontinen nähtävyys. Unesco on valinnut sen yhdeksi maailmanperintökohteekseen. Mekin istahdimme yhteen torin kahviloista ihailemaan näkymiä.

Brysselin kaupunki on perustettu vuonna 979 ja nimen kerrotaan tarkoittavan soista asuinpaikkaa. Aikojen alussa kaupungin läpi on nimittäin virrannut Senne-joki, joka sittemmin 1800-luvulla peitettiin ja osittain tukittiin. Joen hävittämiseen ryhdyttiin, koska se oli pormestarin mielestä liian saastunut. Sen puhdistaminen ei tainnut pälkähtää kenellekään mieleen... Joen peittämisestä aiheutui aikoinaan suuri skandaali, sillä se ylitti kaikki kustannusarviot ja aikataulut, ja sen johdosta paljastui suuri lahjontatapaus.

Tämän ja monta muuta hauskaa pientä anekdoottia luin Helena Petäistön kirjoittamasta viihdyttävästä matkaoppaasta Aamiainen Cocon kanssa Brysselissä, Amsterdamissa ja Luxemburgissa. Suosittelen sitä lämpimästi matkalukemiseksi. Kirjassa kerrotaan myös, että Bryssel on antanut nimensä samalle kyseenalaiselle ilmiölle, jota meillä kutsutaan Turun taudiksi. "Bruxellisation" ja Turun tauti tarkoittavat kaupungin vanhojen kauniiden rakennusten järjestelmällistä purkamista ja korvaamista jollain persoonattomilla laatikkorakennuksilla. Onneksi vanhaa kaunistakin on vielä jäljellä!

Grand-Placelta jatkoimme matkaa Brysselin ehkä tunnetuimmalle nähtävyydelle, vain 60 senttiä korkealle Manneken Pis -patsaalle. Patsaalla on satoja eri asuja ja meidän vierailupäivänä se oli puettu jalkapalloteeman mukaisesti (kuinkas muuten). Hiukan epäselväksi jäi miksi patsas on niin kuuluisa. No, ainakin se on vanha. Alkuperäinen patsas valmistettiin ilmeisesti jo 1600-luvulla. Sen jälkeen se on muutamaan otteeseen varastettu (ensin englantilaiset, sitten ranskalaiset) ja kolmannella kerralla patsas löydettiin rikottuna. Sanotaan, että nykyinen patsas on koottu noista sirpaleista.

Patsaalta suuntasimme katsomaan vanhoja lasilla katettuja kauppakäytäviä nimeltä Galerie du Roi, Galerie de la Reine ja Galeria des Princes. Ne olivat ihastuttavia! Olen vieraillut vastaavissa Pariisissa ja oli hauska kuulla, että Brysselin 1800-luvun puolivälistä peräisin olevat käytävät ovatkin olleet Pariisin käytävien esikuvana. Yhdessä käytävistä oli kirjakauppa, jossa oli hämmästyttävä sisustus. Kaupan yläkerrasta, lastenosastolta, otetusta kuvasta (alla) näkee, että suuret peilit päätyseinällä loivat loppumattoman tilan illuusion. Ylitin itseni, säilytin itsehillintäni ja poistuin kaupasta ostamatta mitään.

Ranskankielisten kirjojen sijaan ostin Brysselistä suklaata, koska vanha kaupunki oli täynnä suklaakauppoja. Se oli mahtavaa, vaikkakin kaupoissa iski pahimman laadun valinnan vaikeus.

Toinen asia, mistä Belgia tunnetaan on maan sarjakuvateollisuus. Esimerkiksi Tintti, Lucky Luke ja Smurffit ovat kaikki belgialaisten sarjakuvapiirtäjien luomia hahmoja. Belgialaiset ovat ylpeitä tästä perinnöstään ja Tintti näkyi Brysselin kaduilla vähän siellä sun täällä.

Maalattu Tintti talon päädyssä

Aikuisten sarjakuvat ovat minulle uusi tuttavuus viime talvelta, jolloin luimme lukupiirissä Marjane Satrapin Persepoliksen. Vaikutuin sarjakuvan ilmaisukeinoista ja pidin lukemastani (ja näkemästäni tietysti) paljon. Olen myös avautunut täällä blogissakin smurffi-faniudestani, joten seuraava etappimme oli sarjakuvamuseo. Emme käyneet kuitenkaan katsomassa museon näyttelyä vaan tyydyimme kiertelemään vaikuttavassa museokaupassa. Ostin muutaman smurffi-kortin ja smurffi- post it -lappuja.

Museon aulassa oli patsaita sarjakuvahahmoista ja otimme yhteiskuvia smurffien kanssa. Huudahdin  A:lle, että täällä on myös Asterix ja Idefix, mikä aiheutti lähelläni seisoneessa ranskankielisessä miehessä spontaanin ja huomattavan naurun tyrskähdyksen. Selitin hämmentyneenä englanniksi, että näin ne nimet sanotaan suomeksi, mikä ei hillinnyt hänen nauruaan. En edelleenkään tiedä miten hänen mielestään nimet olisi pitänyt lausua. Näin jälkeenpäin tapausta ajatellessani voin vain todeta, että sarjakuvasankarien nimet ovat varsin henkilökohtainen (ja kielikohtainen) juttu. Itsestänikin on suorastaan hölmöä, että ruotsalaisten Aku Ankka on Kalle Anka.

Bryssel oli mukava kaupunki ja paljon vielä jäi näkemättä. Voin hyvin kuvitella käyväni siellä vielä joskus uudestaan. Silloin mahdollisesti vierailen Brysselin suklaamuseossa ja käyn katsomassa keskusta-alueen ulkopuolella sijaitsevan Atomiumin. Se on rauta-kiteen atomirakenteen jäljitelmä (suhde 1:165 miljardiin) ja sen huipulta on mahtavat näkymät yli Brysselin.