sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Ritareita ja linnanneitoja

Gentissä tutustuimme vanhaan Gravensteenin linnaan, joka oli hämmästyttävä nähtävyys. (Tämä postaus sisältää poikkeuksellisen paljon valokuvia, sillä en osaa kuvailla näkemääni muuten.)



Olen aikuisiälläni vieraillut lähinnä Suomen ja Skotlannin linnoissa, mutta tämä linna oli omaa laatuaan. Gravensteen oli kuin suoraan sadusta (tai painajaisesta):  sakaraharjoja, torneja, kapeita ampuma-aukkoja, korkeita portaikkoja ja vallihautoja. Tämä oli niin perinteinen linna kuin vain saattoi kuvitella. Tällaisia piirrettiin lapsena! En osannut kuvitella, että tällaisia oikeasti onkaan!



Gravensteen eli Kreivin linna on rakennettu vuonna 1180 Flanderin kreiveille ilmentämään heidän valtaansa ja rikkauksiaan. Linna hylättiin 1500-luvulla, jonka jälkeen sitä käytettiin oikeustalona ja vankilana. Vuonna 1885 Gentin kaupunki osti sen ja aloitti sen entisöinnin alkuperäiseen asuunsa.  Nykyään se toimii turistinähtävyytenä ja sen tiloissa on (ällöttävä) vanhojen kidutusvälineiden näyttely. Ihminen on järkyttävän kekseliäs ja julma olento.



Linnan huipulta oli mahtavat näkymät alas kaupunkiin.



 

Linnassa oli nähtävillä vanhoja miekkoja ja kaksintaisteluseipäitä keskiajalta. Haarniskojakin on ilmeisesti oikeasti joskus käytetty, vaikka muistan lukeneeni, että keksinnössä oli muutamia epäkohtia. Jos ritari putosi hevosen selästä, hän ei päässyt sinne enää itse takaisin haarniska päällään eikä hän pystynyt ilman apua riisumaan rautapukuaan. Taistelussa hän oli siis saman tien tuhon oma pudottuaan hevosen selästä.




Keski-Eurooppa oli keskiajalla vahvasti katolista aluetta ja tässäkin linnassa oli kappeli. Linnan rakentaja Filip Elsassilainen osallistui jopa toiseen ristiretkeen ja otti linnaansa mallia muista matkallaan näkemistä linnoista.



Hauska yksityiskohta: Gravensteenin linna toimi yhtenä kuvauspaikkana BBC:n kymmenosaisessa draamasarjassa Valkoinen kuningatar, jota näytetään parhaillaan TV1:ssä!



Aika mahtava paikka!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!