maanantai 4. kesäkuuta 2012

Brunssi Kalastajatorpalla

Yksi taannoinen viikonloppu oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin. Olimme E:n kanssa sopineet menevämme brunssille Kalastajatorpan ravintolaan Meritorppaan.

Erilaisia brunsseja on mukava käydä kokeilemassa ja tässä erityisesti innosti se, että se on ihan kotikulmillani. Ja se, että E:llä oli kuponkietu, jolla sai kaksi brunssia yhden hinnalla. :)

Mielenkiintoista on ollut huomata kuinka eri tavalla brunssi on toteutettu eri paikoissa. Kalastajatorpan brunssi oli käytännössä kolmen ruokalajin seisova pöytä: kylmät alkuruoat, lämpimät pääruoat ja jälkiruoat.

Ihastuimme erityisesti herkullisiin alkuruokiin. Tarjolla oli muun muassa caesarsalaattia ja muita erilaisia salaatteja, pieniä club sandwichejä, toast skagenia, leppäsavustettua lohta, herkullisia tuoreita leipiä ja focacciaa, lasimestarin silakkaa ja sinappisilliä. Tarjolla oli myös smoothie-juomia ja erikoista (oletettavasti hyvinkin terveellistä) pinaattijuomaa.

Pääruoaksi oli tarjolla viljaporsaankylkeä, rosvopaistia ja grillattua nieriää. Olimme kuitenkin niin täynnä herkullisten alkuruokien jälkeen, että jouduimme jättämään nämä vähemmälle.




Tärkeäähän tietysti oli, että tilaa jäi vielä jälkiruuille. Jälkkäripöydässä oli suklaakakkua, vaniljapannacottaa raparperikompotilla, hedelmäsalaattia sekä erilaisia juustoja.

Koska ilma oli mitä mainioin, olimme valinneet pöydän terassilta. Varjossa istuessa tuli kuitenkin hiukan vilu. Ihan vielä toukokuussa ei ollut kesän lämpöä, vaikka monena päivänä siltä tuntuikin. Terassilta oli kuitenkin mukava katsella merelle. Muutamat kylmäveriset kävivät uimassakin.

Ai niin, ja plussana on mainittava, että Kalastajatorpalta sai haudutettua teetä. Ja iloinen palvelu ansaitsee myös erityismaininnan.


Taisi olla täydellinen päivä kuumailmapallolennolle. Niitä on viime viikkoina näkynyt paljon.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. taisipa päästä tämäki paikka testauslistalle :). ....nyt kun vielä olis vapaa viikonloppu, jolloin sitä testata...

    VastaaPoista
  3. Monesti tuollaisissa buffet pöydissä juuri alkupalat on niitä parhaita. Jälkkärit tulee hyvänä kakkosena :) Hyvällä ruualla ja etenkin hyvällä seuralla on hyvä aloittaa sunnuntaifiilistely <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!