Siilit sydämessäni

Aikaisemman postauksen yhteydessä havahduin siihen, etten ole kertonut teille vielä rakkaudestani siileihin. Siili on ehdottomasti suosikkieläimeni ja pitkäaikainen haaveeni on ollut hankkia lemmikiksi afrikkalainen kääpiösiili. Ehkä vielä joskus elämäntilanteeni on sellainen, että hankin sellaisen. Tällä hetkellä olen paljon öitä poissa kotoa eikä se olisi reilua lemmikkiä kohtaan.

Siihen asti minun on tyydyttävä korvikkeisiin. Pehmosiilejä on kätketty ympäri kotiani. Neljä vartioi naulakkoa ja tervehtii sisään astuvia. Kaksi nököttää eteisen pöydällä. Huovutettu siili on viime kesältä lahja tädiltäni kiitoksena yöpaikasta. Se oli löytynyt myyntikojusta jokirannasta ja vaatinut päästä mukaan.


Olen pitkään myös laittanut talteen söpöt siiliaiheiset kortit ja artikkelit lehdistä, kun sellaisia on tullut vastaan. Muutama vuosi sitten niitä alkoi olla jo iso kasa ja ajattelin kuinka hukkaan ne menevät ollessaan lipaston laatikossa. Silloin keksin käyttää siili-kortteja laatikkojen koristeena. Tässä siilipariskunta esimerkiksi kaunistaa laatikkoa, jossa säilytän ylimääräisiä kengännauhoja ja pohjallisia.

Artikkelit keräsin kansioon ja kansion koristelin tietysti siilinkuvilla. Artikkeleissa on ollut paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa siilien hoidosta. Kuriositeettinä kerrottakoon, että mm. kansanedustaja Jyrki Kasvin perheellä on lemmikkinään siili.

 

Ensimmäiset afrikkalaiset kääpiösiilit tuotiin Suomeen vuonna 2001. Ne ovat pienempiä kuin suomalaiset serkkunsa ja niillä on pidempi kuono. Eräässä lehtijutussa Afrikan piikikkäitä ihmeitä kuvailtiin näin:

Se on söpö. Se ei haise. Se pärjää pari päivää yksin kotona. Se syö kuivamuonaa. Se ei kaipaa lajiseuraa. Se ei allergisoi. Kääpiösiili on siis täydellinen lemmikkieläin.

Viime vuosituhannella suomalaista tutkimustietoa siileistä oli vielä hämmästyttävän vähän ja tieto oli vähintäänkin hajanaista. Siileistä on tietääkseni suomeksi julkaistu kaksi tietokirjaa, jotka molemmat on siileistä kiinnostuneiden harrastajien laatimia. Ensimmäinen niistä on kustantajalta loppuunmyyty ja kappaleita löytyy lähinnä enää kirjastoista. Jälkimmäinen on Sammakko-kirjakustantamon vuonna 2009 julkaisema Tuula Nyströmin ja Tiina Kinnusen Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Ja sitten on tietysti lukuisia siiliaiheisia runo-, kuva- ja lastenkirjoja.

 
Myös erilaisia siiliesineitä on vuosien saatossa kerääntynyt. Päällystin muutaman kukkaruukun siiliaiheisilla nenäliinoilla decoupage-tekniikalla. Oikeanpuoleisen savisiilin teki puolestaan ystäväni L.



Rakkauteni siileihin alkoi jo lapsuudessani. Kotini ympäristössä liikkui paljon siilejä, sillä se oli vanhaa omakotitaloaluetta ja sopivia pesäpaikkoja siis piisasi lähimetsissä. (Näen vieläkin toisinaan unta, että entiselle kotipihalleni on tullut kymmeniä siilejä!) Lukion jälkeen jaoin yhden kesän työkseni aamun lehteä ja silloin näin siilejä säännöllisesti joka yö. Jäin silloin usein katselemaan niiden menoa. Villisiili pörhistää tietysti piikkinsä, kun kuulee liikettä, mutta kun kärsivällisesti odottaa hetken ihan hiljaa, se jatkaa pian puuhiaan. Siilin tärkein aisti on kuitenkin hajuaisti. Siili haistaa madot maan sisältä kolmen senttimetrin syvyyteen saakka! Lisäksi on tutkittu, että se haistaa murskaantuneen kovakuoriaiset metrin päästä, hiiren viiden metrin päästä ja koiran aina 11 metrin päästä. Melkoinen hajuaisti!

Vasemmanpuoleisen seisovan siilikortin on tehnyt samainen ystäväni L, joka muistaa rakkauteni siileihin. :) Sen alla olevan kuvan hauska simpukkalaatta löytyi muistaakseni jostain ulkomailta. Luulen, että sekin on tehty decoupage-tekniikalla.

Tälläistä elämää siis siilitalossa. Oikeaa odotellessa! 

PS. Tiesittehän, että siileille ei saa tarjota maitoa? Siilit saavat siitä laktoosi-intorelanssioireita kuten ripulia ja vatsakipuja. Turvallisinta on tarjota pihapiirissä vieraileville siileille kissanruokaa. Vettä kannattaa myös tarjota, sillä villisiili kärsii nestehukasta helpommin kuin nälästä. (Kysy multa "mitä vaan" siileistä, ja vähintään yritän innokkaasti ottaa selvää.)