Syksy vetelee viimeisiään ja talvi kolkuttelee ovelle. Tuntuu siltä, että vuodenajat hurahtavat ohitse ennen kuin ehdin kunnolla herätä ja nauttia niiden sydänajasta. Viime kesänä nautin täysillä kesän muutamista hellepäivistä heinäkuun alussa, mutta viime talven luistelumahdollisuudet luonnonjäällä vilahtivat ohitse parissa viikossa siten, että huomasin vasta jälkeenpäin missanneeni ne täysin. Se harmittaa aina hetken ajan.
Vuodenaikamme sisältävät paljon sitä "väliaikaa" kun ei vielä ole kunnolla seuraava vuodenaika mutta ei ihan ole enää se edellinen vuodenaikakaan.
Sellainen aika on nyt selkeästi edessä, kun Munkkiniemen rannan puut ovat pudottaneet suurimman osan lehdistään ja näkymä alkaa olemaan aika karu. Pian alkanevat syyssateet ja sitten se juupas-eipäs sataako lunta vai räntää onpa täällä joka tapauksessa märkää -aika.
Tein viime viikolla todennäköisesti viimeisen ruskakävelyn rannassa aurinkoisena iltapäivänä. Pidin kiirettä, että ehdin nähdä auringon, joka laskee nyt jo tosi aikaisin. Viideltä on jo kovin hämärää. Jonkin verran luonnon väri-ilottelua oli vielä jäljellä. Erityisesti tuo alla oleva pensas näytti hauskalta. Tuli mieleen luonnon oma vappuhuisku!
Keksin toissavuonna alkaa kirjoittaa itselleni muistutuksia seuraavan vuoden kalenteriin. Sähköisen kalenterin aikakaudella se on mahdollista ja helppoa. Ensimmäinen kirjoittamani muistutus liittyi Haagan alppiruusupuistoon, jonka kukoistus ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen. Parhain kukinta kestää vain muutamia viikkoja ja missasin sen kahtena vuonna. Siitä sisuuntuneena kirjoitin vuoden päähän: tarkkaile säätilaa ja vieraile alppiruusupuistossa AJOISSA.
Viime vuonna kirjoitin tämän vuoden lokakuulle muistutuksen: pidä kalenteri väljänä, valon väheneminen väsyttää sinua. Kirjoitin myös joulukuulle: älä osta joululehtiä, sinulla on niitä tarpeeksi edellisiltä vuosilta. Unohdan tällaiset asiat aina vuoden kuluessa, joten nuo muistutukset ihan oikeasti ovat tulleet tarpeeseen. Tai no, tuo joululehti-muistutus ei ehkä ole kovin vakava, mutta olen unohtanut sen jo kahtena vuotena ja todennut joulun jälkeen että ostin lehtiä turhaan, kun en niitä ehtinytkään lukea.
Ensi vuoden syyskuulle voisin kirjoittaa: tarkkaile ruska-aikaa ja huolehdi että pääset metsään ihailemaan luonnon väri-ilottelua.
Hämmästyksekseni löysin kävelyretkelläni myös ruusun kukan lähes täydessä kukoistuksessaan. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun lämpötila öisin laskee nollaan. Mutta tämä pensas ei ollut lähestyvästä talvesta moksiskaan. Käytin pienen tovin siihen, että sain ruusun ikuistettua kameraani. Tuntui ihmeelliseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!