tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesäkuun ajatuksia

Niin se juhannuskin meni! Toivottavasti kaikilla teillä oli mukava keskikesän juhla. Tuntuu, että viikot menevät niin kovaa vauhtia, että on vaikea pysyä mukana. Alkukesäni on tosiaan mennyt muuttopuuhissa laatikoiden keskellä, mutta olen pyrkinyt myös kokeilemaan uusia juttuja kaiken härdellin ohessa.

Tutuksi ovat tulleet niin Kodin1 kuin Ikeakin ja moni moni muu huonekalukauppa. Suuria ostoksia en ole vielä tehnyt, mitä nyt hankkinut vaatekaappiin ulos vedettäviä koreja, joihin on helpompi laittaa vaatteet kuin syviin hyllyihin.

Yhtenä päivänä kun olin viettänyt monta tuntia huonekalukaupoissa alkoi vatsa ilmoittaa tyhjyydestä. Olimme seuralaiseni kanssa autolla liikenteessä Itä-Helsingissä kun muistin monen kehuneen Herttoniemen Treffi Pubin hampurilaisia. Pitihän ne käydä maistelemassa kun sopivasti oltiin seudulla!


Paikka oli oikein viihtyisä ja hampparikin maistui. Syön aika harvoin hampurilaisia, joten en osaa arvioida sitä sen tarkemmin, mutta nälkä sillä lähti ja maukasta oli. Samoin ranskalaiset olivat hyvänmakuisia ja rapeita. Paikka oli lauantai-iltapäivänä hyvinkin suosittu, enkä kyllä ihmettele.

Samaisena iltana ahkeroin vielä valkosuklaisen raparperipiirakan Maku-lehden reseptillä. Oikaisin vähän ja käytin valmistaikinaa. Tuli todella hyvää niinkin! Valkosuklaa sopii raparperin kanssa hyvin yhteen tasapainottaen raparperin kirpeyttä. Sen päivän jälkeen olin kyllä aika poikki. Olisi jäänyt raparperipiirakka tekemättä ellei raparperin varret olisi olleet jo jääkaapissa odottamassa...


Välillä on kiva istua valmiiseen pöytään. Alkukesästä kävin herkuttelemassa Graniittilinnassa siskon ja äidin kanssa. Parsat olivat parhaimmillaan ja niitä minäkin valitsin pääruoaksi. Alkuruoaksi otin kylmäsavustettua lohta uppomunan ja mallasleivän kanssa. Annos oli ihanan raikas!


Jälkkäriksi valitsin Graniittilinnan pavlovan, joka ei ollutkaan kovin pieni annos. Marenkia, marjoja ja vaniljavaahtoa oli riittävästi tyydyttämään makeannälän. Jälkiruoka oli tosi kesäinen.


Graniittilinnan laatu on kyllä hämmästyttävän tasaista. Aina lähden sieltä tyytyväisenä pois. :)

2 kommenttia:

  1. Kiva vinkki tuo raparperin ja valkosuklaan yhdistelmä! Täytyy kokeilla. Samoin tuota Treffi Pubia, jos osuu noille tienoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosuklaa tasapainottaa hyvin raparperin kirpeyttä, joten ne ovat oikein sopiva parivaljakko!

      Poista

Kiitos kommentistasi!