
Katselin uteliaana pilvenpiirtäjien ja vanhojen talojen saumatonta sekamelskaa, joka on vähintäänkin hämmentävä. Vähän väliä kulman takaa kohosi valtava taivaisiin kurottava pilvenpiirtäjä, jonka lasi- ja peiliseinästä heijastuivat taivaalla lipuvat pilvet.
Frankfurtissa pilvenpiirtäjien ympärillä on matalia taloja, joiden ansiosta pilvenpiirtäjät erottuvat hyvin muista taloista ja näkyvät kauas.
Kiertelimme Römerissä, joka on tunnelmallinen vanhan kaupungin tyyppinen kävelykeskusta Frankfurtissa. Siellä sijaitsee monia historiallisia paikkoja ja rakennuksia, joista suurinosa tuhoutui toisessa maailmansodassa ja rakennettiin sittemmin uudestaan muistuttamaan esikuviaan. Lähistöllä on jopa roomalaisten 1000-luvulla rakentama kaupunginmuurin säilynyt palanen. Illallista söimme Sachenhausenissa, jossa on lukuisia omenaviinipubeja ja perinteistä saksalaista ruokaa tarjoilevia ravintoloita.

Puistoon ja torniin pääsee ilmaiseksi ja alue on todella viehättävä. Tornia ympäröi iso puisto, jossa on paljon leikkipaikkoja lapsille. Tornin juurella on viihtyisä kahvila, josta saa yksinkertaista saksalaista ruokaa ja erilaisia jälkiruokia. Maistelin siellä saksalaisen ystäväni kanssa Frankfurtin makkaraa perunasalaatilla.
Goethepuistossa oli hauska labyrintti, josta onneksi lopulta löysimme ulos.
Vierailuni Frankfurtissa jätti itämään ajatuksen käydä kaupungissa uudestaan esimerkiksi joulumarkkinoiden aikaan. Mielenkiintoinen paikka!
PS. Oletko unohtanut kuka oli Goethe? Pieni yleissivistyspläjäys: hän syntyi Frankfurtissa ja eli Saksassa vuosina 1749-1832. Hän toimi mm. lakimiehenä, runoilijana, kirjailijana, tutkijana, taidemaalarina ja Weimarin valtion pääministerinä. Hänen pääteoksiaan ovat Nuoren Wertherin kärsimykset sekä Faust-runoteos.
Opettaminen saa aikaan paljon, mutta
kannustaminen saa aikaan kaiken.
- J. W. von Goethe -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!