Eilen havahduin siis siihen, että Kansallismuseon Veden kätkemiä huoneita -näyttely on vain ensi sunnuntaihin asti auki. Laitoin sen merkille jo kesän alussa ja niin vaan se kesä hurahti ohi eikä sopivaa ajankohtaa tullut vastaan. Nyt sitten vaihdoin kalanterissani kuntosalikäynnin museokäyntiin.
Veden kätkemiä huoneita on Jaakko Heikkilän valokuvanäyttely Venetsian aatelisten palatseista, joissa on vielä nähtävissä vanhaa loistoa ja kimallusta. Kovasti vaan vanha maailma alkaa hapertua ja monissa valokuvissa oli mielestäni varsin surullinen tunnelma. Kuvissa näkyi upeasti ylläpidettyjä palatseja, mutta myös ränsistyneitä ja tunkkaisia juhlasaleja. Päällimmäisenä jäi mieleen se, etten haluaisi itse asua tuolla tavoin.
Erityisesti valokuvat, joissa vesi oli elementtinä mukana (esim. ylin kuva), olivat hienoja. Syvän sininen utuisuus oli satumaista ja kiinnostavaa. Myös muutamat kuvat Venetsiasta näyttivät kovin toisenlaisen kuvan kaupungista kuin mitä turistit näkevät.
Aateliston ja palatsien kuvista sen sijaan puuttui tarina ja taustatiedot, joita niin kipeästi kaipaan monissa valokuvanäyttelyissä. Kuvien yhteydessä ei ollut oikeastaan mitään tietoja kohteesta, muuta kuin henkilön/palatsin nimi. Vähäiset tekstiplakaatit (esim. Jaakko Heikkilän esittely) olivat niin pienellä präntillä, että vain pari ihmistä mahtui kerrallaan plakaatin eteen sitä lukemaan. Siksi kokemus jäi omalta kohdaltani vajaaksi.
Enemmän taustatietoa olisi löytynyt valokuvista julkaistussa kirjassa, jota hiukan selasin. Siellä olisi kerrottu enemmän aatelisista Venetsiassa: miten aateluus saatiin (ostamalla, hinta nykyrahassa muistaakseni 11 miljoonaa euroa) ja mitä se käytännössä tarkoitti. Niitä tekstejä olisi toivonut myös osaksi näyttelyä.
Valokuvat olivat varmasti taidokkaita ja ammattitaidolla otettuja. Voin suositella sunnuntaihin asti auki olevaa näyttelyä kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille!
Toinen näyttely, jonka kanssa meinasi käydä perinteisesti, on Helsingin kaupunginmuseon Museum of Broken Relationships. Sinnekin piti mennä kesälomalla, mutta loman lopussa tajusin että niin vain jäi sekin käymättä. Se näyttely on kuitenkin auki vielä 11.9. saakka, joten sinne sinäkin ehdit vielä halutessasi.
Museum of Broken Relationships on koottu kahden kroatialaisen taiteilijan, Olinka Vištican and Dražen Grubišićin, aloitteesta. He keksivät idean perustaa näyttely esineistä, jotka liittyvät katkenneisiin suhteisiin. Anonyymit henkilöt ovat lahjoittaneet näyttelylle esineitä (suomalaisilta on myös kerätty tätä näyttelyä varten esineitä) ja jokaisesta esineestä oli lahjoittaja kirjoittanut lyhyen tai pidemmän tarinan. Tarinat oli puolestaan koottu vihkoseen, joten näyttelyssä edettiin esineeltä toiselle vihkosta tarinoita lukien. Vihko oli muuten toimiva konsepti! Siitä oli helppo lukea tarinat omaan tahtiin.
Oma vierailuni museossa oli siitä hämmentävä, että museon aulassa oli hyvin hiljaista sunnuntaipäivänä, mutta astuessani näyttelysaliin ymmärsin, että täällähän ne kaikki ihmiset ovatkin. Hartaassa hiljaisuudessa runsaslukuinen ihmisjoukko eteni esineeltä toiselle lähes täydellisessä jonoasetelmassa, jonka vain suomalaiset osaavat. Näyttelyvieraissa oli paljon nuoria ja miehiä. Luulisin, että kaupunginmuseo on ehkä tavoittanut tällä näyttelyllä sellaisia yleisöjä, jotka eivät käy usein museoissa. Hieno juttu!
Odotin kovasti pääseväni katsomaan näyttelyä, mutta olin myös kuullut laimeita kommentteja siitä. Minua näyttely kuitenkin kosketti, jotkin tarinat tietysti vähemmän ja jotkin toiset enemmän. Sanallinen ilmaisu on selkeästi minua juttuni ja varsinkin jos se yhdistetään kuviin tai esineisiin.
Kyllä tuli tippa linssiin esimerkiksi esineen 55 kohdalla. Se oli A4-kokoinen kuitti eutanasiasta ja siinä luki: "Hillevin kasvain on kasvanut niin suureksi, että vaikeuttaa jo kävelemistä. Päädytään Hillevin eutanasiaan turhien kärsimysten välttämiseksi. Otamme osaa suruunne ja voimia arkeen ilman Hilleviä!"
Hillevi oli kääpiösiili.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!