Kaupunkilaiset ovat tosiaan ottaneet vuonna 2008 rakennetun uuden upean oopperatalon omakseen. En kävellyt talon vastarannalla, joten en saanut talosta julkaisukelpoista kuvaa, mutta käy vilkaisemassa esimerkiksi tämä kuva niin saat käsityksen arkkitehtuurista. Seuraavan kuvan otin itse talon katolta:
Myös sisältä talo on kaunis ja valoisa lukuisten ikkunoiden ansiosta. Sisustuksessa on käytetty paljon valkoista, mikä sopii hyvin yhteen tammisen portaikon ja katsomon verhoilun kanssa. Oopperatalossa toimii ravintola, jolla on viihtyisä terassi merelle päin, joten oopperatalossa kannattaa vierailla, vaikka ei olisikaan menossa esitykseen.
Oslon keskusta on viihtyisä kävely- ja ostoskatuineen. Vanha rautatieasema on kunnostettu ja sen tiloihin on avattu ravintoloita ja pikkuputiikkeja. Aukiolla on muutamia terasseja, joilla oslolaiset nauttivat lämpöisistä kesäpäivistä.
![]() |
Vanha rautatieasema |
![]() |
Ravintola Brazzeria |

Seuraavana päivänä sää oli aivan päinvastainen ja kiitin onneani sateenvarjosta. Aamupäivän vesisade jätti jälkeensä matalalla roikkuvat pilvet. Osallistuin kiertoajelulle, jonka aikana käytiin muun muassa Holmenkollenilla. Sumu oli kuitenkin niin tiheä, että näköalapaikalta tuota kuuluisaa mäkihyppytornia näki noin kymmenen metrin pätkän ja kaikki muu katosi sankkaan sumuun.
Kiertoajelu vei minut myös Vigelandin patsaspuistoon, joka koostuu sadoista Gustav Vigelandin vuosina 1939-1949 veistämistä ihmisiä eri tilanteissa ja asennoissa esittävistä patsaista. Puisto oli laaja ja patsaat mielenkiintoisia.

Kaiken kaikkiaan ihastuin Osloon kovasti. Kaupunki oli helposti lähestyttävä ja kaunis. Siellä oli paljon nähtävää ja mielenkiintoisia tekemisvaihtoehtoja. Matkat lentokentän ja keskustan välillä sujuivat näppärästi modernilla junalla (ei missään ikinä ole näin helppoa yhteyttä, joka on turistillekin täysin selkeä) ja muutenkin kaikki oli sujuvaa ja siistiä. Norjalaiset olivat ystävällisiä ja puhuivat hyvää englantia.
Voin hyvin kuvitella matkustavani Osloon viettämään pidennettyä viikonloppua uudestaankin!
Oslossa pitäisi kyllä piipahtaa viikonloppumatkalla joskus. Tosi moni on kehunut kaupunkia. :)
VastaaPoistaLiityn kehujien joukkoon. :) Olin positiivisesti yllättynyt kuinka kiva kaupunki se oli!
Poista