lauantai 10. joulukuuta 2011

Lauantai 10. joulukuuta - Aforismeja Sylvi Kekkoselta

Tässä Lauri Tähkä esittää Konsta Jylhän joululaulun.


Ilotteleva ihminen ja pulppuava lähde keräävät kuuntelevan piirin ympärilleen.

Itsellä on temperamenttia, toisilla kurittomia tapoja.

Virtaava vesi säilyttää raikkautensa - etsivä mielensä valppauden.

Pientä on miesten sortamisen halu naisiin nähden verrattuna naisten sortamisen haluun toisiinsa nähden.

Onnellisen puutarhurin osa on sillä, joka löytää ilonsa velvollisuuksistaan.

 Nämä osuvat aforismit on kirjoittanut Urho Kekkosen puoliso Sylvi Kekkonen, joka toimi aikanaan mm. kirjailijana. Pieksämäellä on mainio nähtävyys: Kulttuuripappila Sylvi, joka on saanut nimensä siitä, että se on Urho Kekkosen puolison Sylvi Kekkosen synnyinkoti. Hän syntyi Pieksämäen Iso-Pappilan piharakennuksessa 12.3.1900, jolloin hänen isänsä Kauno Uino oli kirkkoherra Borgin apupappina.

Itse Iso-Pappila (kuvassa yläpuolella nykyisessä asussaan) on rakennettu vuonna 1804 ja edustaa kustavilaista rakennustyyliä. Päärakennus on Etelä-Savon maakunnan vanhin säilynyt pappila. Nykyisin rakennus toimii talvisin kuvataideopetuksen keskuksena ja kesäisin kulttuurimatkailukohteena. Siellä järjestetään mm. kirjallisuustapahtumia, taidenäyttelyitä, museonäyttelyitä ja pidetään antikvariaattia.

Viime kesänä kulttuuripappilassa oli taidokas nukkekotinäyttely.




Jos liikutte kesäisin seudulla, suosittelen vierailemaan kulttuuripappila Sylvissä! 
Se on oma jokakesäinen vierailukohteeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!