torstai 28. heinäkuuta 2016

Hankoa ja vähän Tammisaartakin

Tänään ajelimme parin kaverin kanssa Hankoon. Ennen varsinaista päämäärää pysähdyimme kuitenkin ihailemassa Lohjan Pyhän Laurin kirkkoa.


En ole aikaisemmin vieraillut vanhassa kivikirkossa, jossa olisi näin paljon säilyneitä ja entisöityjä vanhoja seinämaalauksia! Niitä oli kaikki katot, holvikaaret ja seinät täynnä. Kerrassaan upea nähtävyys!


Kirkko valmistui 1500-luvun alussa ja maalaukset vuosina 1510-1522. Tutkimuksissa on päätelty, että vaikka maalausryhmän johtajan nimi on painunut unholaan, hän olisi ollut Keski-Ruotsalaisen Albertus Pictorin opissa. Vinhaa, että sellaista voidaan päätellä tyyliseikkojen perusteella!

Lohjalta ajoimme Tammisaareen, josta minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Se paljastui söpöksi pikkukaupungiksi, jossa on viehättävä satama. Teimme pienen kävelylenkin kävelykatua ja torin ympäristöä pitkin. Selvisi, että Tammisaaressa on paljon kauniita puutaloja ja uneliaan tunnelmallista.


Kun ajelimme Tammisaaresta kohti Hankoa, alkoi sataa. Se vastasi odotuksiani, sillä muistikuvieni mukaan olen käynyt Hangossa vain kerran tai pari ja silloinkin sää on ollut vähintään pilvinen ellei jopa sateinen. En siis ole vieläkään nähnyt Hankoa kauniina aurinkoisena kesäkaupunkina, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee. Täytyy jatkaa yritystä!


Söimme Cafe Regatassa rannan tuntumassa makeaa välipalaa ja herkullisia juomia. Säästä huolimatta kävelimme kävelykatua ja Hangon rantaa pitkin ja ihastelimme Tammisaarestakin löytyneitä hurmaavia valkoisia pukukoppeja rannalla.



Otimme myös hissin vesitorniin, josta oli upeat näkymät Hankoon ja kauas merelle. Ajelimme rannan huvilakeskittymän ohitse (tässä vaiheessa satoi sen verran, että kävely ei innostanut) ja ihailimme autosta mielettömän kauniita ja monimuotoisia kesähuviloita. Onneksi niitä on säilynyt näihin päiviin muutama.



Meressä oli hauska karuselli, jossa leikki poikaporukka uimahousuissa täydellisessä rauhassa. Voin kuvitella, että aurinkoisena päivänä siellä käy melkoinen kuhina ja vilske. Karusellista roikkui liaaneja, joista saattoi pitää kiinni karusellin pyöriessä, kunnes tipahti mereen. Rannassa veden päällä oli myös vesitrampoliinilta näyttävä laitos sekä muita muovisia leikkivälineitä. Tuo vesitrampoliini taitaa olla tämän kesän juttu, sillä olen nähnyt niitä nyt monessakin paikassa.


Vaikka aurinko ei meille hymyillyt kuin Hangon keksi, ostin kotiin tuliaisiksi Kultasuklaan Hanko-suklaata. Se ainakin hymyilyttää.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lomareissulla Keski-Euroopassa osa 3: Moselin laakso

Eltvillestä matkani jatkui eteenpäin Alankomaissa asuvan ystäväni A:n seurassa. Suuntasimme yhdessä Lounais-Saksaan kohti Koblenzia, jossa Mosel yhtyy Reiniin.

Koblenz on roomalaisen sotapäällikön parituhatta vuotta sitten perustama runsaan sadantuhannen asukkaan kaupunki. Auton kyydistä se näytti kaikin tavoin ikävältä ja betoniselta, mutta ymmärtääkseni siellä on myös vanha kaupunki. Siitä en kuitenkaan osaa sanoa oikeastaan mitään, sillä en käynyt siellä. Sen sijaan vierailimme Ehrenbreitsteinin linnoituksessa kabiinihissillä. Hissistä oli mahtavat maisemat kahden joen yhtymäkohtaan ja kauas yli Koblenzin.


Kukkulan päällä olevaan linnoitukseen on perustettu ehkä erikoisin museo, jossa olen koskaan vieraillut. Linnoitusalueella on useita rakennuksia ja ne kaikki sisältävät erilaisia museoita, joiden välinen yhteys jäi hämäräksi. Vierailimme mm. valokuvanäyttelyssä, 50-luvun asunnossa sekä täytettyjen eläinten näyttelyssä (siellä oli mammutti!). Suurin osa teksteistä oli saksaksi, joten kokemus jäi hiukan irralliseksi. Kabiinihissi näkymineen oli kuitenkin hintansa väärti.

Koblenzista ajoimme Moselia pitkin Cochemiin, johon ihastuin totaalisesti. Kyseessä on pieni idyllinen kaupunki Moselin molemmin puolin sillan yhdistämänä. Yövyimme joen itäpuolella Moselstern Hotel Brixiadessa, josta oli todella kaunis näkymä joen länsipuolelle varsinaiseen kaupunkiin.


Kaupungin keskiaikaiset talot sopivat hyvin yhteen myöhempinä aikakausina rakennettujen talojen kanssa muodostaen värikkään kokonaisuuden. Rantabulevardi oli hurmaava jokiristeilijöineen ja lehtipuukujineen.


Seuraavana päivänä jatkoimme eteenpäin kohti Moselin yläjuoksua. Ajomatka oli elämyksekäs, sillä tie vei läpi sankkojen lehtipuumetsien ja vähän väliä näimme etelärinteiden viiniviljelmiä. Tiet olivat mutkittelevia (moottoriteitä lukuunottamatta tietenkin), joten kilometreissä lyhyet välimatkat veivät aikaa. Lounastimme Zellissä ja iltapäivällä saavuimme seuraavaan yöpymispaikkaamme Bernkastel-Kuesiin.


Pienen Cochemin jälkeen Bernkastel-Kues tuntui isolta ja vähän teennäiseltä, jopa vähän muoviselta. Ihmisiä ja turisteja oli paljon enemmän, onhan Bernkastel-Kues Moselin viinialueen keskus.


Keskustorin puuristikkotalot ovat 1700-luvulta ja superkapea Spitzhäuschen vuodelta 1416 (käy katsomassa kuva siitä täällä). Rakennuksessa toimii nykyään viinihuone, jossa oli tietysti pakko käydä juomassa lasilliset Rieslingiä. Rakennus levenee ylöspäin ja siinä taisi olla kolme kerrosta. Vähän jännitti miten talo pysyy pystyssä, mutta jos se on jo kuusisataa vuotta seissyt perustuksillaan, mihinkäpä se siitä kaatuisi.


Aivan kaupungin kupeessa ja yläpuolella jatkuvat viiniviljelmät, joita on todennäköisesti kaikki Moselin etelärinteet täynnä. Yllättävää oli se, että viiniviljelmiä oli aivan autoteidenkin vieressä ilman mitään pakokaasuja puhdistavia pensasaitoja! Luulisi, että köynnökset imevät kaikki myrkyt itseensä, mutta ehkä niin ei sitten ole.

Bernkastel-Kuesissa vierailimme viinituottajan, Dr. Pauly Bergweilerin, tiloissa maistelemassa erilaisia Riesling-viinejä. Jos nimi tuntuu tutulta, saatoit lukea tästä viinitilasta toukokuussa julkaistusta Alkon Etiketti-lehdestä. Sieltä minäkin sen keksin.

Saimme maistella kuutta tai seitsemää erilaista Riesling-viiniä, joita heillä oli sillä hetkellä tarjolla. Oli kiva kerrankin päästä vertailemaan eri viinien makuja näin rinnakkain. Maistelu oli ilmainen, tai emme ainakaan maksaneet siitä mitään ostostemme lisäksi (3 pulloa + 2 purkkia viinihyytelöä). Tuolta nettisivuilta saisi sen käsityksen, että maistelu on maksullista, mutta ota näistä nyt sitten selvää...

Illalla ravintolassa pääsin maistamaan viimein myös sektiä, saksalaista kuohuviiniä. Tykkäsin!


Bernkastel-Kuesissa osallistuimme myös jokiristeilylle, joka on must, jos näillä seuduilla liikkuu. Viiniviljelyksiä täynnä olevat rinteet, pienet kylät sekä Bernkastel-Kuesin rantanäkymä ovat kauniita katsella laivan kannelta. Vaikka olisi pilvinen sää, muista aurinkorasva!


Matkakertomukseni edelliset osat löytyvät täältä: Frankfurt (1) ja Eltville (2).

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Järven rannalla

Vietin viime viikolla muutamia päiviä luonnon helmassa Savossa. Tarkkailin järven elämää ja nappailin paljon valokuvia. Vasta kotona kuvia peratessani huomasin, kuinka erilaiselta järvi näyttääkään riippuen vuorokauden ajasta ja pilvisyydestä. Erityisesti nämä kaksi kuvaparia nousivat esiin.
Pari 1:



Pari 2:



Sama maisema, ihan eri tunnelma. Säät vaihtelivat muutaman päivän aikana helteisestä auringonpaisteesta ukkoskuuroihin. Ihan myrskyn silmään en joutunut, mutta niin rankka sade tienoon kasteli, että sain ihailla tuplasateenkaarta järven yllä.


Ihan pelkäksi makoiluksi ja kirjojen lukemiseksi reissu ei kuitenkaan mennyt. Savon radan museolla oli avoimet ovet, joten suuntasimme Pieksämäelle.

Rata Kouvolasta Kuopioon avattiin liikenteelle vuonna 1889 ja tuosta rakennustyöstä sekä vuosikymmenten liikennöinnistä on jäänyt jäljelle mielenkiintoista esineistöä. Rakennustyömaalla ahkeroi enimmillään 10 000 miestä. Museosta opin, että vuonna 1891 matka Helsingistä Kuopioon kesti 18,5 tuntia kun nykyään tuo matka taittuu neljässä tunnissa.

Museon avointen ovien yhteydessä järjestettiin myös yleisölle höyryveturiajeluja. Sellaisellehan piti tietysti päästä mukaan.

Kiipesin vuonna 1944 valmistuneeseen matkustajavaunuun ja istahdin vihreälle penkille odottamaan lähtöä. Asianmukaisesti vanhaan junailijan asuun pukeutunut Pieksämäen höyryveturiyhdistyksen jäsen kävi tarkastamassa matkustajien liput ja toivottamassa kaikille hyvää matkaa.

Näitä yleisöajeluja ei tehdä kovin usein, sillä höyryveturin käynnistyslämmittämiseen menee kuulemma vuorokausi.

Höyryveturissa työskentelee kaksi ihmistä: veturinkuljettaja ja lämmittäjä. Jälkimmäinen saa painaa töitä ihan kunnolla, sillä 10 kilometrin matkaa varten joutuu veturin uuniin lappaamaan kuutiometrin eli motin verran halkoja.


Toinen aamupäivä kului Kuopiossa, jossa seuralaiseni kanssa suoritimme perinteiset Kuopio-toimet: omenalörtsy vilkkaalla ja aurinkoisella torilla, kierros kauppahallissa ja Pikku-Pietarin torikujalla, ajelu kauniilla Väinölänniemellä ja Puijolla, kakkupala kahvila Kanelissa ja kiertely muutamissa kaupoissa. Lopuksi jäätelöt aurinkoisessa satamassa. Nautinnollista!


Kun ajelimme Savosta takaisin etelään, pysähdyimme ajomatkalla Juvalla, jossa keskelle maaseudun peltoja on kätketty taivaallinen Wehmaan kartanon teehuone. Olen sitä varmasti aikaisemminkin hehkuttanut, mutta tätä paikkaa ei voi mainostaa liikaa.

Wehmaan kartano on vanha Ruotsin kuninkaan ratsutila, joka on ollut viimeiset 200 vuotta saman suvun omistuksessa. Nykyiset omistajat ovat paitsi modernisoineet tilan toimintaa myös perustaneet tilalle Butiken på landet -kaupan sekä perinteisen englantilaisen teehuoneen.

Kartanon teelistan läpikahlaaminen vie tovin, sillä valikoimassa on noin 70 teelaatua. Valinnan vaikeudelta välttyy kun valitsee sen, mikä ensimmäisenä kuulostaa hyvältä. Se myös todennäköisesti on hyvää.

Tilan itsevalmistetut skonssit ovat suussasulavia ja ehkä parhaimpia koskaan maistamiani. Iltapäiväteekattaus käy hyvin lounaasta, sillä se sisältää perinteisiä sormivoileipiä, skonsseja sekä pieniä makeita herkkuja. Herkuttelun jälkeen voi lempiteetään ostaa mukaan teehuoneen pienestä teekaupasta. Onneksi en asu Juvalla, sillä muuten olisin Wehmaan kartanolla joka viikko!


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lomareissulla Keski-Euroopassa osa 2: Eltville, ruusujen kaupunki

Aivan Frankfurtin kupeessa Reinin varrella sijaitsee kaunis kylä nimeltä Eltville. Se valikoitui yöpymispaikakseni sattumalta: luin Frankfurt-opaskirjasta, että paikka on idyllinen, mutta en osannut sen perusteella odottaa mitään näin hurmaavaa.

Kylässä asuu muutamia tuhansia ihmisiä ja sen kadut ovat niin kapeita, että jopa pääkadut ovat yksisuuntaisia. Pikkuisia keskiaikaisia kujia reunustavat kauniit vanhat saksalaiset talot, joista on pidetty hyvää huolta.

Koko kylä on kuin postikortista. Näin kesällä se oli myös hyvin eläväinen: Marktplatzin kahvilassa istuskeli joukko ihmisiä ja rantapromenadilla käyskenteli saksalaisia matkailijoita.



Seuraavassa kuvassa puiden takana pilkistää Eltvillen linna (Kurfürstliche Burg), joka valmistui vuonna 1350. Linnasta on nykyään jäljellä enää yksi torni ja uudelleen rakennettu itäsiipi, sillä ruotsalaiset (!) sotajoukot tuhosivat linnan vuonna 1635.


Linnassa on näyttelytiloja, joissa kerrotaan linnan ja Eltvillen historiasta. Yksi huone on pyhitetty Johannes Gutenbergille, joka asui lapsuudessaan Eltvillessä ja kehitti painokoneen vuonna 1436. Eltvillessä hän sai myös myöhemmin ainoan virallisen tunnustuksen keksinnöstään vuonna 1465.

Yllätyksekseni opin, että tässä osassa Saksaa ei käy kovin paljoa kansainvälisiä turisteja, joten ravintoloiden ruokalistat olivat poikkeuksetta saksaksi. Myös museon tekstit olivat pelkästään saksaksi, mutta sain sentään mukaan muutaman esitteen englanniksi.

Linnan jäljellä olevaan torniin pääsee kiipeämään (118 porrasta) ja reippailusta palkitaan upealla näköalalla yli Rein-joen ja Eltvillen kylän.


Linnan pihalla on upea ruusutarha, joka on parhaimmillaan kesäkuun alussa. Vaikka suurin kukinta oli jo mennyt ohi, se oli silti upea nähtävyys, jota on vaikea kuvailla. Pinta-alaltaan puutarha ei välttämättä ole kovin suuri, mutta mikä määrä erilaisia ja -värisiä ruusuja siellä kasvaakaan!



Myös kaikkialla kylässä, jopa kapeiden kujien reunoilla, kasvoi ruusuja.


Yövyin pienessä Bed & Breakfast -paikassa nimeltä Kleine Villa Rose aivan keskustorin vieressä. Majatalo oli suloinen ja sijainnistaan huolimatta erittäin rauhallinen; nukuin kuin tukki. Majatalolla ei ole päivystystä, joten vierailijoiden täytyy varautua majatalolle saapuessaan soittamaan puhelimella omistajille saadakseen huoneen. Vaikka passiivinen saksantaitoni aktivoitui tällä reissulla pakon edessä, olin iloinen, että Kleine Villa Rosen henkilökunta puhui englantia.  



Jos palloilet Frankfurtin ympäristössä, Eltville on must-see-nähtävyys!

Matkakertomukseni ensimmäinen osa löytyy täältä: Frankfurt.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kesäloman alku

Vaikka kesälomareissuni suuntautui tänä vuonna Keski-Eurooppaan (lisää reissukuulumisia hieman myöhemmin kun olen ehtinyt lajitella valokuvia), ehdin loman alettua viettää muutamia päiviä Helsingissä.

Hemmottelin itseäni kauniilla pioneilla ja kesäisellä juomalla. Kotia laittaessa ja tavaroita järjestellessä on tullut vietettyä paljon aikaa kotona, joten pioneista oli paljon iloa.

Ensimmäisenä lomapäivänä kävin ystäväni M:n kanssa syömässä Kuurnassa, joka on tunnelmallinen pieni ravintola Kruununhaassa. Olen käynyt siellä vuosia sitten ja pidin siitä silloin. Jostain syystä ei ole tullut mentyä uudestaan, tuntuu että unohdan aina koko ravintolan olemassaolon.

Paikka on kuitenkin mainio. Ravintolan ruokalista on lyhyt, mutta mielenkiintoinen ja se vaihtuu usein. Kuurna sopi hyvin juhlistamaan ensimmäistä lomapäivääni. Söimme M:n kanssa kolme ruokalajia ja nautimme makuyhdistelmistä. Erikoisin ruokani oli ehkä jälkkärini, viiliä raparperihillolla. Hyvää oli!


Olin muutamia päiviä aikaisemmin Katajanokan itäpuolella ja katselin juuri Kuurnan suuntaan Kruununhaan maisemaa. Se oli niin kaunis, että nappasin hetken mielijohteesta kuvan.


Illallisen jälkeen päädyimme vielä Brondaan drinkeille. En ikinä lakkaa hämmästelemästä drinkintekijöiden taitoja ja sitä miten erilaisia makuja yhdistelemällä voi saada aikaan jotain aivan uutta. Nostan hattua!

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Lomareissulla Keski-Euroopassa osa 1: Frankfurt

Kotiuduin viime yönä kesälomamatkalta Lounais-Saksasta ja itäisestä Ranskasta. Tarkemmin sanoen reittini kulki Frankfurtista Mosel-jokea pitkin Trieriin, sieltä Strasburgiin, Reimsiin sekä Champagnen alueelle ja sitten Strasburgin ja Frankfurtin kautta kotiin. Matkan varrella tuli nähtyä niin pilvenpiirtäjiä kuin idyllisiä saksalaisia ristikkotalokyliä ja tietysti paljon viini- ja shampanjaviljelyksiä.


Matkani alkoi Frankfurt am Mainista, jossa vietin muutaman päivän saksalaisen ystäväni kanssa. Kävelin hänen kanssaan ympäri kaupunkia. Aktiivisuusmittarini mukaan sinä päivänä tulikin otettua 15 600 askelta!

Katselin uteliaana pilvenpiirtäjien ja vanhojen talojen saumatonta sekamelskaa, joka on vähintäänkin hämmentävä. Vähän väliä kulman takaa kohosi valtava taivaisiin kurottava pilvenpiirtäjä, jonka lasi- ja peiliseinästä heijastuivat taivaalla lipuvat pilvet.

Frankfurtissa pilvenpiirtäjien ympärillä on matalia taloja, joiden ansiosta pilvenpiirtäjät erottuvat hyvin muista taloista ja näkyvät kauas.



Kiertelimme Römerissä, joka on tunnelmallinen vanhan kaupungin tyyppinen kävelykeskusta Frankfurtissa. Siellä sijaitsee monia historiallisia paikkoja ja rakennuksia, joista suurinosa tuhoutui toisessa maailmansodassa ja rakennettiin sittemmin uudestaan muistuttamaan esikuviaan. Lähistöllä on jopa roomalaisten 1000-luvulla rakentama kaupunginmuurin säilynyt palanen. Illallista söimme Sachenhausenissa, jossa on lukuisia omenaviinipubeja ja perinteistä saksalaista ruokaa tarjoilevia ravintoloita.


Kävin ihailemassa Frankfurtin upeaa horisonttia Goethen puistosta käsin kiipeämällä siellä 43-metriseen torniin (Goetheturm). Torni on rakennettu jykevästä puusta vuonna 1931 ja sinne kiipeäminen on palkitsevaa: neljään ilmansuuntaan avautuu upea näkymä.

Puistoon ja torniin pääsee ilmaiseksi ja alue on todella viehättävä. Tornia ympäröi iso puisto, jossa on paljon leikkipaikkoja lapsille. Tornin juurella on viihtyisä kahvila, josta saa yksinkertaista saksalaista ruokaa ja erilaisia jälkiruokia. Maistelin siellä saksalaisen ystäväni kanssa Frankfurtin makkaraa perunasalaatilla.


Goethepuistossa oli hauska labyrintti, josta onneksi lopulta löysimme ulos.


Vierailuni Frankfurtissa jätti itämään ajatuksen käydä kaupungissa uudestaan esimerkiksi joulumarkkinoiden aikaan. Mielenkiintoinen paikka!

PS. Oletko unohtanut kuka oli Goethe? Pieni yleissivistyspläjäys: hän syntyi Frankfurtissa ja eli Saksassa vuosina 1749-1832. Hän toimi mm. lakimiehenä, runoilijana, kirjailijana, tutkijana, taidemaalarina ja Weimarin valtion pääministerinä. Hänen pääteoksiaan ovat Nuoren Wertherin kärsimykset sekä Faust-runoteos.
Opettaminen saa aikaan paljon, mutta
kannustaminen saa aikaan kaiken.
- J. W. von Goethe -