maanantai 31. joulukuuta 2012

Senaatintorilla joulun alla

Tänään otetaan Senaatintorilla uusi vuosi vastaan juhlallisin menoin, jotka TV1 televisioi koko maahan. Torilla näytti tältä vielä muutama viikko sitten.


Espan joulumarkkinoiden siirto Senaatintorille oli mielestäni hyvä ratkaisu. Sijainti oli tunnelmallisempi ja kun ensi vuonna kiinnitetään vielä vähän enemmän huomiota kojujen sijoitteluun, niin markkinat ovat oikein mainiot ja elävöittävät hauskasti Senaatintorin arvokasta ilmettä.

Poikkesin samalla reissulla Kiseleffin taloon, jossa oli näytteillä pipari design -kilpailun töitä. Suosikkini oli tämä Maria Ilina-Teron ja Julia Kholochenkon Kirjailijan työpöytä. Kaikki näytteillä olleet työt olivat Helsingin palvelualojen oppilaitoksen Roihuvuoren koulutusyksikön oppilaiden tekemiä (onpas aikamoinen nimi tuolla koululla...).


Samoilla kulmilla sijaitsee ihanainen Cafe Engel, jonne pakenin purevalta tuulelta ja pakkaselta. Tilasin kaakaon kermavaahdolla. Oli herkullista!


Elämyksellistä uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kaksi viikunaa

Käykö teille ikinä niin, että hankitte jotain herkullista jotain tiettyä hetkeä varten ja unohdatte sen sitten kaapin perukoille? Löysin tänään jääkaapistani tuoreita viikunoita, jotka suuren harkinnan jälkeen ostin joulua varten puolitoista viikkoa sitten. Harkintaa aiheutti niiden huima kilohinta, jonka ansiosta yksi viikuna maksoi 1,25 euroa. Päätin silti ostaa niitä kaksi, jotka olisivat juuri riittävästi seuraksi camembert-juustolle muttei kuitenkaan liian suuri investointi. Juusto tuli ja meni (herkullista), mutta viikunat unohtuivat hedelmälaatikkoon.

Hyvältä ne maistuvat näin tavallisena sunnuntai-iltanakin ilman juustoja viikko sitten avatun joulupunkun kanssa.

Löysin viikunat sen ansiosta, että olen tänä viikonloppuna tehnyt suursiivousta. Olen ollut superahkera ja siivonnut kylpyhuoneen sekä keittiön kaikki kaapit ja pinnat. Lisäksi (tästä olen erityisen ylpeä) puhdistin kylppärin viemärin ja keittiön liesituulettimen, joista erityisesti jälkimmäinen oli varsin traumaattinen tapahtuma. En kyllä selviäisi päivääkään pikaruokalan keittiössä. Karmea rasvan haju lähti käsistä vasta suihkussa, vaikka sitä ennen olin pessyt käsiä fairylla lukemattomia kertoja.

Mutta nyt on aivan mahtavaa, kun kaapeissa on tilaa ja puhdasta, kun kaikki turha on karsittu pois. Tiistaina ajattelin järjestää vaatekaapit ja jos aikaa riittää sitten vielä eteisenkin kaapit.

Tämä siivouspuuska iskee minuun joka vuosi yhtä varmasti kuin kevään allergiaoireet. Yleensä se tulee vasta loppiaisen jälkeen, mutta tällä kertaa se ehti yllättää jo vanhan vuoden puolella. Yhtäkkiä mitta vaan tulee täyteen sitä, että kaikki kaapit ovat täynnä sekalaista roinaa, kylppärin kaapissa huulipuna jota käytin viimeksi vuosikymmen sitten, kaapinovissa on sormenjälkiä ja keittiön kuivatavaroiden hyllyn pohjalla sokerimurusia, jotka putosivat sinne ...ööö... viime kesänä. Ja ah sitä tunnetta, kun kaikkialla on siistiä ja tavarat ovat järjestyksessä!

Tänä vuonna siivoukseen liittyy se hauska seikka, että teen sitä ensimmäistä kertaa uudessa kodissani. (Vuosi sitten oli tarpeeksi siinä, että sai vain tavarat suunnilleen oikeille paikoilleen.) Sen johdosta jouduin nyt opettelemaan miten tämän asunnon liesituuletin puhdistetaan ja ikäväkseni löysin vielä kaappien perukoilta jäänteitä edellisten asukkaiden elämästä (kuitteja ja vanhoja muovikasseja).

Siivoamisen lisäksi lähes ainoa intohimoni tällä hetkellä on auringon valo. Tässä muutama kuva ajalta ennen joulua, jolloin suojasää ei vielä ollut ehtinyt muuttaa talvimaisemaa.

Sininen hetki


Jos ensi viikolla jonain päivänä paistaa aurinko, vaihdan lounastuntini aurinkokylpyyn ulkoilmassa!

maanantai 24. joulukuuta 2012

torstai 20. joulukuuta 2012

Viikonloppu Turussa

Pääsin viime viikonloppuna ilokseni fiilistelemään Turun joulutunnelmaa. Kävin perjantaina ystävien kanssa katsomassa Åbo Svenska Teaterissa Hair-musikaalin, joka oli varsin mainio esitys. Jo teatteri itsessään on näkemisen arvoinen kullattuine kaiteineen ja koristeltuine lamppuineen. Musikaali oli hauska ja mukaansatempaava ja seura mitä mainiointa. Esitys oli myös oiva aikahyppy 60-luvulle. Erityisesti mieleen jäi katkelma Martin Luther King Juniorin puheesta:
"Vaarallisia eivät ole ns. pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka ovat välinpitämättömiä epäoikeudenmukaisuuksien suhteen."
Se antoi paljon ajattelemisen aihetta, vaikka yleisfiilis musikaalissa olikin hilpeä.

Kävimme esityksen jälkeen syömässä, jonka jälkeen halusin vielä ehdottomasti nähdä Turun tuomiokirkon aina niin kauniin joulukuusen valaistuna. Kuusi oli jälleen v-a-l-t-a-v-a.



Perjantaina pyrytti kovasti, mutta se ei estänyt meitä ihailemasta jokirannan uusia patsaita. Näitä piti tosin ihailla vain takaapäin, sillä kinokset estivät rantatörmälle laskeutumisen. Tämä teos kuvaa Venäjän tsaari Aleksanteri I:stä ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johania tapaamassa toisensa Turussa vuonna 1812. Patsaat on sijoitettu Åboa Vetus & Ars Novan vastakkaiselle rannalle, oikein osuvalle paikalle. (Tässä yhteydessä ehdimme myös kauhistella tulevan Penninsillan rakentamisen järjettömiä suunnitelmia. Kauniista jokirannasta on ehditty jo kaataa kaksi upeaa vanhaa tammea, vaikka valituskierros on ymmärtääkseni vielä kesken. Voi surkeus ja kurjuus!)


Perjantaina ehdin myös käydä Ars Novassa tutustumassa Anna Tuorin näyttelyyn, jonka teemana on melankolia. Tuorin taiteessa on jännä unenomainen tunnelma ja makeita värejä. Vinkin näyttelyyn sain Eeva Kolun blogista. Koska samalla lipulla pääsi myös Åboa Vetuksen puolelle, kävin tutustumassa jälleen historialliseen Turkuun. Olen nähnyt rauniot muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kummasti siellä taas riitti nähtävää. Tutustuin myös muihin Ars Novan taidenäyttelyihin, jotka sijaitsivat yläkerrassa. Siellä minua lopulta kiinnosti kuitenkin enemmän näkymät salattuun puutarhaan, joka kuulunee Rettigin suvun omistukseen ja on museon naapurissa. Sitä ympäröi niin korkeat muurit ja tiheät pensaat, ettei jokikadulta ole toivoakaan saada sinne näkymää. Lumisesta maisemasta selvisi, että puutarhaa koristaa kaunis vanha huvimaja ja Versailles'mainen suihkulähde, jota ympäröi rokokoo-penkit. Ehkäpä teen retken museon yläkertaan seuraavaksi kesäaikaan...


Lauantaina ehdin pyörähtää hiukan ostoksillakin, kun Turussa kaikki kaupat ovat niin kätevästi torin ympäristössä. Kiva löytö muutamien joululahjojen lisäksi oli uudet työkengät. Näitä on jo käytetty ahkerasti tällä viikolla.


Mukavaa joulun odotusta!

PS. Eevan blogissa on muuten aivan ihana Turku-postaus, joka sisältää kaikki ne valokuvat, jotka olisin halunnut ottaa jos vain aurinko olisi paistanut... Käykää vilkaisemassa!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Lukunurkkaus

Minun on pitänyt esitellä teille oma lukunurkkaukseni siitä asti kun sain idean siihen jostakin blogista. Luen kyllä kirjoja eniten sängyssä, mutta välillä on mukava lukea myös nojatuolissa, varsinkin jos lukee tunteja. Omistan kaksi 22-vuotta vanhaa harmaata nojatuolia, joista toinen on makuuhuoneessani ja tämä toinen olohuoneessa. Niiden jouset eivät enää ole yhteistyökykyisiä, mutta pehmusteet sitäkin pehmeämpiä. Korkea jakkara toimii monikäyttöisesti pikkupöytänä teekupille ja Ikean lamppu valaisee sopivasti. Jos tulee yllättäen kylmä, voi vetäistä selkänojalla olevan villaisen torkkupeiton ympärilleen. Oikein kotoisaa!



Viime viikkoina lukunurkkauksessa on luettu mm. Helmi Kekkosen Valintaa sekä Geraldine Brooksin Kirjan kansaa. Molemmat olivat oikein hyviä, mielenkiintoisia ja kauniita kirjoja. Ensimmäinen kertoo erään perheen tarinan ja äidin suuren salaisuuden. Jälkimmäinen kertoo satoja vuosia vanhan juutalaisten pyhän kirjoituksen tarinan ja (fiktiivisen) huikean matkan nykypäivään. Seuraavaksi nojatuolini pehmentää Riku Korhosen Hyvästi tytöt -kirjan lukemista. Se on nimittäin seuraava lukupiirikirjamme.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukonsertissa

Osallistuin tänään huikeaan Lumen valo -lauluyhtyeen Mysterium-joulukonserttiin Uspenskin katedraalissa. Liput olivat aika hintavat, mutta konsertti oli jokaisen euron arvoinen: niin kaunista laulua! Katedraali oli akustisesti sekä tunnelmaltaan juuri oikea paikka tällaiselle konsertille. Yhtye koostui kahdeksasta solistista, neljästä miehestä ja neljästä naisesta, ja heillä ei ollut erikseen säestystä.



Mukava bonus oli ohjelmalehteen kootut lyhyet kertomukset jokaisesta esitetystä kappaleesta. Ne olivat itselleni pääosin tuntemattomia, joten oli kiva lukea mistä laulut ovat saaneet alkunsa. Monet kappaleista olivat satoja vuosia vanhoja.

Konsertin päätti Maa on niin kaunis, joka laulettiin yhteislauluna. Löysin sen myös Youtubesta Lumen valon esittämänä! Kuulostipas omakin ääneni paljon kauniimmalta kuin viime vuoden kauneimmissa joululauluissa. Jotain edistystä on siis tapahtunut! :)


Lumen valo esiintyy Uspenskin katedraalissa vielä neljä kertaa ensi viikolla ja konsertteihin on saatavilla lippuja www.lippu.fi -palvelusta. Konsertit löytää hakemalla Uspenskin katedraalin tapahtumat.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukuu Munkkiniemessä

Pahoittelen hiljaiseloa. Minulla oli suuria vaikeuksia Bloggerin kuvien liittämisen kanssa enkä halunnut kirjoitella ilman kuvia. Varsinkaan kun ne ovat tällaisia upeita maisemia:
 





Kukaan ei ollut kertonut tälle pensaalle, että talvi tuli jo. Lehdistä pitää päästää irti hyvän sään aikana!
 
Olen ollut positiivisesti yllättynyt (toistaiseksi) hienosti hoidetusta kotikatuni auraamisesta. Siis vaikeahan kadulla on kulkea ja liukasta on, mutta kun muistelen miten alkuvuodesta katuani ei aurattu puoleentoista kuukauteen, on tämä tilanne aivan loistava. Olen siis vielä viitsinyt lähteä ulkoilemaankin, kun eteenpäin pääseminen ei ole ollut niin vaivalloista. Jokainen satunnainen valonsäde on tietysti myös käytettävä hyödyksi ja napattava nassuun.

Lisäksi uudet ystäväni 100 migrogramman D-vitamiinitabletit sekä sarastusvalo ovat pitäneet minua jokseenkin järjissäni tänä syksynä, kun pimeys tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni olevan liikaa. Lääkäri sanoi, että alttius kaamosoireille tosiaan muuttuu iän myötä. Getting old sucks.

Best friends 4-ever
Uusi paras ystäväni herättää minut 25 minuuttia ennen kellonsoittoa lempeästi voimistuvaan valoon. Silloin yleensä käännän kasvoni lamppua kohti ja jatkan uniani toiveikkaasti uskoen, että valo vaikuttaa, vaikka silmäni ovat kiinni. Seuraavan kerran havahdun kunnolla viittä vaille, jolloin radio pärähtää päälle. Hyvinä aamuina siellä soi jokin hyvä kappale ja aamu ei voisi alkaa paremmin. Lopulta kännykkäni antaa viimeisen herätyksen ja nousen kuin zombie haudasta hyppään intoa täynnä uuteen päivään. Sarastusvalon avulla torkutusaikani aamuisin on kuitenki lyhentynyt puolella! Se on oikein hieno edistysaskel, sillä tunnin torkutus joka aamu ei ole eduksi kenellekään.

Toivottavasti teillä lukijoilla on energiavaraukset hiukan paremmin kohdillaan kuin täällä. Pianhan ne joulun pyhätkin tulevat.