maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ilo irti ikkunoiden pesusta

Mulla on ongelma. Olohuoneestani siintää kaunis maisema, mutta ikkuna pitäisi saada pestyä. Myös keittiön ikkuna, johon paistaa aamuaurinko, on harmaan tomun peitossa. Yhtä likainen on makuuhuoneen ikkuna, jonka edessä pidän käytännössä aina kaihtimia, joten sen likaisuus ei haittaa, mutta samallahan tuokin tulisi pestyä. Todennäköisesti näiden kolmen ikkunan pesemiseen ei juuri menisi kauempaa aikaa kuin tämän blogikirjoituksen kirjoittamiseen, mutta olen tätä toimenpidettä pohtinut jo useamman viikon.

Maisema olohuoneesta

Nähkääs en ole ikinä pessyt ikkunoita *yksin*. Aikaisemmissa asunnoissani ikkunat ovat olleet niin hankalat, että niiden pesemiseen on aina tarvittu vähintään yhdet apukädet, yleensä kahdet. Nyt siirrän ja siirrän tämän asunnon ikkunoiden pesua, koska koen sen jotenkin niin työläänä ("siihen menee vähintään koko päivä!") ja vaikeana ("ikkunoihin jää kuitenkin kamalia raitoja, jos yritän yksin").

En taida olla ongelmani kanssa yksin. Moni muukin siirtää ikkunoiden pesua aina eteenpäin ja eteenpäin. Olen miettinyt tähän erilaisia ratkaisuja. Jos minuun toimisi hifistely, kävisin ostamassa kasan kivan näköisiä pesureita ja hyväntuoksuisia pesuaineita, joiden avulla homma sujuisi kuin itsestään. Epäilen, ettei tämä kuitenkaan toimisi kohdallani, sillä jaksoin olla innoissani uudesta söpöstä imuristanikin korkeintaan viikon.

Olen miettinyt erilaisten ikkunanpesubileiden järjestämistä kaverin kanssa. Tiedättehän, ensin pestäisiin toisen ikkunat (ja nautittaisiin kuohuviiniä työmme tuloksia ihaillen) ja toisena päivänä pestäisiin toisen ikkunat (ja nautittaisiin kuohuviiniä työmme tuloksia ihaillen). Ei kuulosta pahalta, eihän. Toisaalta jotta säästyisin toiselta ikkunoiden pesulta, mutta kuitenkin yksin pesemisen tylsyydeltä, ajattelin kutsua A:n kylään ja pyytää häntä ottamaan mukaan viime kuukausien Vihreät Langat, joita hän voisi lukea ja kommentoida minulle samalla kun itse pesisin ikkunat. Ei olisi tylsää ja työ sujuisi huomaamatta. Voisin myös ulkoistaa koko työn ja palkata jonkin siivousfirman hoitamaan työn puolestani. Ylpeys ei taitaisi tässä asiassa antaa periksi...

Ymmärrän nyt, että ainoa keino kasvattaa ikkunanpesuitseluottamustani on ottaa härkää sarvista ja pestä ne ikkunat. En ole ihan turha tyttö, osaan muun muassa kilpailuttaa palvelun julkisen hankintalain säädösten mukaan, buutata serverin ja laatia tietoturvapolitiikan. On se nyt kumma, jos en yksiä ikkunoita osaa pestä. Ei kun töihin...

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Esiintymisestä ja kevään tulosta

Kotivinkissä (nro 7, 10.4.2013) oli juttua esiintymisestä ja ramppikuumeesta. Sen yhteydessä käsiteltiin myös toista tärkeää asiaa, yleisön roolia esityksessä. Siitä Suomessa puhutaan harvemmin. Artikkelin asiantuntijana toiminut psykologi Minna Martin ihmetteleekin (ihan aiheesta), että vaikka Suomen kouluissa eri asteilla harjoitellaan nykyään ahkerasti esiintymistaitoja, ei kenenkään juuri kuule puhuvan yleisötaidoista.
 
Niiden merkitystä ei kuitenkaan voi liioitella, sillä yleisöllä on myös vastuunsa esiintymistilanteissa. Onnistumisen taakka ei saisi jäädä pelkästään esiintyjälle. Hyvä yleisö muun muassa reagoi esitykseen ja ilmaisee olevansa kiinnostunut aiheesta. Suomalaisille positiivistenkin tunteiden näyttäminen on kuitenkin välillä vaikeaa. Tulee helposti ajateltua, että ilmeettömyydellä ja hiljaisuudella olemme kohteliaita ja osoitamme hyväksyvämme esiintyjän ajatukset. Tästähän syntyy tietysti valtavasti väärinkäsityksiä.
 
Sain tästä lehtijutusta tarpeellisen muistutuksen vähintään hymyillä rohkaisevasti kun istun seuraavan kerran kuuntelemassa esitystä. Olen itsekin huomannut kuinka suuri merkitys kollegan hymyllä ja kiinnostuneella katseella on omaan esiintymisvarmuuteeni. Jotenkin sitä vaan unohtaa, että esiintyminen on suurimmalle osalle ihmisistä ihan yhtä vaikeaa ja jännittävää.
 

Kevät on viimein täällä! Vaihdoin tänään ensimmäistä kertaa kevättakin päälle. Olen vielä eiliseen asti kulkenut siis talvisella villakangastakilla. Tänään "sopivasti" onkin vähän viileämpi päivä ja sain aamulla hytistä ratikkapysäkillä... Onneksi säätiedotus lupasi vain toistaan lämpimämpiä päiviä lähitulevaisuudessa.


Yllä oleva kuva on otettu 12.4. Silloin meren jään pinnalla oli jo paljon vettä, mutta jää oli vielä kiinteä. Kymmenen päivää myöhemmin (alla) jää kesti enää pikkulintuja ja kivien ympärillä oli jo isoja jäättömiä alueita. On vain ajan kysymys kun loputkin ohentuneesta jääpeitteestä murtuu.


Maisema on vielä aika karua, mutta iloitsin kivieni (huomaa genetiivi minun kiveni) paljastumisesta lumen alta. Ne ovat muutamia viikkoja minun hypeltävinäni ennen kuin Munkan teini-ikäiset rakastavaiset valtaavat ne.


Vähän kerrallaan maisema vihertyy!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Herkkuja Kalliossa

Kävimme taannoin siskon ja A:n kanssa syömässä Sandrossa, kotoisassa hipsteriluolassa Kalliossa. Paikka oli tosi viihtyisä (nettisivuilla on kuvagalleria, josta saa hyvän käsityksen) ja tarjoilijat mukavia. Mietin etukäteen onko pöydän varaaminen liioittelua, mutta ei se kyllä ainakaan lauantai-iltana ollut. Paikka on ilmeisen suosittu ja ilman varausta olisimme jääneet pöydättä. Ruoka- ja muut tilaukset + maksaminen tapahtui suoraan ja sujuvasti baaritiskillä. Oikein oivallinen illanviettopaikka!

Ruokalista oli lyhyt ja sisälsi afrikkalaisia fuusiokeittiön makuja. Tilasin Spinach Baba Pastillan salaatilla ja odotin jännityksellä mitä erikoisen nimen omaava ruoka oikeasti on... Se paljastui filotaikinaan käärityksi pinaattivuohenjuustopaistokseksi, joka oli ihan törkeän hyvää. Myös vegeburgeri ja maissikanatagine saivat kehuja seuralaisiltani.


Jälkkäritkin olivat ihan ok, mutta jäivät kyllä pääruokien varjoon.


Sandron sunnuntaibrunssi kuulosti niin ikään herkulliselta. Pitää käydä testaamassa! Suureksi yllätyksekseni en löytänyt sen arvostelua Hulin kymmenien brunssiarvostelujen listasta... Kumpi ehtii ensin? :) (Olen niin aamu-uninen, että Huli ehtii kyllä todennäköisesti ensin.)

Lopuksi vielä keittiöpsykologiaa Papa Joe -siideripullon korkin alta. Välillä ne osuu oikeaan.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Lukemisia

Käännyn puoleenne kirjallisen pohdintani kanssa: Onko kenellekään selvinnyt miksi Lundbergin Jää voitti Finlandia-palkinnon? Löytyykö teistä puolustajaa sille? Aloitin lukemisen intoa täynnä muutama viikko sitten, mutta satakunta sivua luettuani totesin, että minulle on vallan yhdentekevää mitä päähenkilö-papille tapahtuu. Silloin tietysti luin kirjan viimeiset sivut selvittääkseni tapahtuuko kirjassa mitään mielenkiintoista ja nyt tiedän - eikä kiinnostukseni kirjaa kohtaan ainakaan kasvanut! Kannattaako se silti kahlata läpi? Onhan kieli ihan kaunista, mutta ei kuitenkaan RiikkaPulkkis-kaunista. Ehkä aihepiiri (pienen paikkakunnan eripuraiset kuppikunnat) ei vaan sytytä minua.

Sen sijaan tartuin viimein Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -teokseen ja ahmin sen kolmessa illassa. Tarina liikkui paljolti samoissa teemoissa kuin Puhdistus, mutta tästä puuttui se karmea seksuaalinen väkivalta (onneksi...). Koen valtavan kiehtovana pohdinnan siitä, mihin ihmismieli on valmis säilyttääkseen itsensä. Yhdistävää näille kirjoille oli myös ajatus siitä, ettei ole olemassa mustavalkoisesti hyvää tai pahaa ihmistä. Kaikki riippuu näkökulmasta.


Aion kyllä yrittää vielä Jäätä ja varmaan luenkin sen loppuun. Sitä ennen pitää saattaa loppuun lukupiiriin valitsemani elämäkerta (luemme kaikki jonkin itse valitun elämäkerran). Valitsin Sylvi Kekkosesta kertovan kirjan Kekkosten miniänä, jonka on kirjoittanut Kekkosten ex-miniä. Mielenkiintoinen ajan ja luonteen kuvaus sekin!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Keväistä kaupunkiretkeilyä

Minulla on tapana tehdä kaupunkiretkiä kesäisin, mutta niitä tulee tosi harvoin tehtyä talvisin. Kai se on ajanpuutetta, tai ehkä enemmänkin ajan priorisointia, kun menen päämäärätietoisesti tukka putkella paikasta A paikkaan B. Hyvin harvoin olen myöskään liikkeellä lauantaina aamupäivästä tai edes puolilta päivin, jolloin kaikki mielenkiintoiset paikat ovat auki. Kesälomalla retkeily on paljon helpompaa.

Viime lauantaina olin kuitenkin suuntaamassa Krunikkaan klo 13:ksi ja pääsin kuin pääsinkin liikkeelle tavallista aikaisemmin. Käytin ajan hyödyksi kävelemällä mielenkiintoista Mariankatua pitkin Senaatintorin suunnasta ja löysin ihanan aarrekaupan Kruunukirpun & Olkkarin. Kyseessä on kunnon vanhanajan kivijalkaliike, joka myy paitsi lasten leluja myös sisustustavaraa. Lisäksi liikkeessä toimii lasten merkkivaatteiden kirpputori.

Liike oli täynnä kaikkea ihanaa! Hetken hypistelin valkoista pussilakanaa, johon oli painettu mustavalkoinen valokuva jättiläismäisestä siilistä. Se oli kyllä suloistakin suloisempi, mutta järki voitti lopulta. Pelkkä pussilakana maksoi nimittäin 89 € (tyynyliina 32 €) ja kun valmistaja oli itselleni tuntematon, ei laadusta ollut takeita. Hyvä päätös. Välillä voi hullutella, muttei joka kuukausi.

Mariankadulla sijaitsee myös tunnelmallinen Anton & Anton -ruokakauppa, jossa vierailin viimeksi loppukesästä, kun seikkailin edellisen kerran Krunikassa. Tällä kertaa kävin vain fiilistelemässä enkä ostanut mitään, sillä olin menossa parin korttelin päähän Liisankadulle suklaabrunssille. (Tiesittekö, että Liisankatu, ruotsiksi Elisabethsgatan, on saanut nimensä Aleksanteri I:n puolison keisarinna Elisabethin mukaan vuonna 1819?)

Suklaabrunsseja lauantaisin järjestää Chjoko, kahdessa kattauksessa klo 11 ja 13 hintaan 16 €. Tuolla rahalla saa syödä "niin paljon kuin jaksaa" suklaabrunssilla tarjoiltavista herkuista: kakkuja, muffinseja, praliineja, croisantteja, macaroneja... Luulen, että suurimmalla osalla asiakkaista ei tule kirjaimellisesti vatsalaukun tila vastaan vaan henkilökohtainen makean raja. Toisilla ennemmin, toisilla myöhemmin. Tarjoiltavat tuotteet vaihtelevat viikottain. Hintaan sisältyy tavallinen kahvi tai pussitee. Koska heillä oli kuitenkin tarjolla myös haudutettua teetä, maksoin 2,5 € lisämaksun ja sain herkullista huolella haudutettua teetä. Seuralaiseni vihreän teen ystävä oli erityisen vaikuttunut siitä, että vihreää teetä ei pilattu kiehuvan kuumalla vedellä. Heillä taisi olla peräti sellainen vedenkeitin, joka lopetti veden kuumentamisen tietyn pisteen jälkeen. Tämä brunssi oli hauska kokeilla ja kyllä siinä muutamaksi tunniksi tuli omakin makean kiintiö täyteen. Ai niin, brunssilla oli tarjolla myös pikkuisia bruchettoja, jotka toimivat hyvänä vastapainona makealle.

Brunssin jälkeen kolusin kaikki Aleksin kaupat Stockaa lukuunottamatta (olin käynyt jo kerran Hulluilla Päivillä tänä vuonna ja se riitti), mutta vaikka olisin oikeasti tarvinnut uusia vaatteita, mukaan tarttui peräti yksi musta T-paita. Argh!

Kolmen sepän aukiolla huvitin itseäni lueskelemalla hauskoja liikennemerkkejä. En tiedä mihin tempaukseen nämä liittyivät, mutta en ollut ainoa, joka jäi niitä pällistelemään ja kuvaamaan.
 


Taivas oli harmaa ja aamulla satoi oikein kunnolla vettä, mutta harvinaista kyllä se ei haitannut ainakaan minua yhtään, koska tiedättekö, se oli VETTÄ. Edellisestä vesisateesta on kuukausikaupalla aikaa. Samoja tuntoja on ilmassa muuallakin, sillä Eeva Kolu hurrasi juuri tänä aamuna vesisadetta. Jo on aikoihin eletty.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Elämän suola

Kävin A:n kanssa lauantaina syömässä Suolassa Annankadulla. Ravintola on hauska tuttavuus, jonka näyteikkunassa lukee suurin kirjaimin "Meatballs & Coctails & Wine", kolme tekijää, joita harvoin yhdistetään toisiinsa. Nettisivuilta tarina sai selvennystä: lihapullat ovat kuulemma iso juttu New Yorkissa tällä hetkellä ja ravintoloitsija haluaa levittää tätä suurenmoista lihapullakulttuuria Suomeenkin. Suolan omistaja on muuten Tio Tikka (kyllä, juuri se sama Tio, jolla on se kahvila-auto Camionette, jota Helsingin kaupunki suuressa kieltämisvimmassaan ei meinannut muutama vuosi sitten antaa parkkeerata minnekään).

Paikassa oli rento sisustus ja klubimainen tunnelma. Siihen sopiikin loistavasti se, että keskiviikkoisin Suolassa pidetään jazzklubia. Samalla paikalla sijaitsi aikaisemmin legendaarinen Lost & Found, jonka tunnelmaa voi nuuskia alakerrassa, joka ymmärtääkseni on sisustukseltaan suht ennallaan.

Ja ne lihapullat. Ne olivat varsin maukkaita ja mehukkaita. Kannattaa käydä kokeilemassa! Tilasin omani rapean salaatin ja jallukermadipin kanssa.


Jälkkäriksi tuulihattuja.


Useamman neljän euron viinilasillisen jälkeen jatkoimme Pressaan Annan Puun keikalle. Anna julkaisi tänä keväänä kolmannen levynsä ja on aloittelemassa konserttisalikiertuetta. Tämä keikka oli kuitenkin tavallinen klubikeikka, jolla kuultiin sekä vanhoja että muutamia uusia biisejä. Tykkään kovasti levyn toisesta sinkkujulkaisusta eli Säännöt rakkaudelle -biisistä. Sen sijaan ykkössinkku Kolme pientä sanaa ei sytyttänyt minua. Pidän Annan raikkaasta ja aidosta tyylistä. Hänen esiintymisiään on ilo seurata.

Tässä yksi hyvä biisi uudelta levyltä: Nuori Loiri. Kuunnelkaahan, aika rock! :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Asiaa auringosta

Vietin pääsiäistä mökillä Keski-Suomessa järven rannalla. Järvi oli vielä jäässä ja sitä peitti paksu lumikerros. Tuuli oli tehnyt hauskoja kuvia lumen pintaan.


Ilma oli upea ja aurinko paistoi monta päivää peräkkäin. Se tuntui ihmeelliseltä! Oli myös makeaa huomata, että kevät etenee, vaikkakin hitaasti. Virtaavissa kohdissa jää oli jo murtunut.
 



Tällä hetkellä ulkona Helsingissä näyttää taas siltä, että kevät ei tule sittenkään. Toivottavasti ilman lämpeneminen ei kuitenkaan ota takapakkia, vaan että se on kuten sanotaan: uusi lumi on vanhan surma.

Kävin muuten mielenkiinnosta mittauttamassa vereni D-vitamiinitason nyt kun pimeä talvi alkaa olemaan takana. Kerroin viime joulukuussa täällä, että aioin syödä tämän talven 100 migrogramman D-vitamiiniannosta. Virallinen suositus on vain 7,5 migrogrammaa ja viime kuukausina on käyty vilkasta keskustelua mediassa siitä, onko se riittävä annostus. Helsingin Sanomat kirjoitti kiistan syistä hyvän artikkelin tammikuussa. Itse olen kallistunut sille kannalle, että tuo on aivan liian pieni määrä Suomen oloihin. D-vitamiinillahan on suuri merkitys esimerkiksi elimistön vastustuskyvylle ja luiden vahvuudelle.

Kokeiluni sai varsin rohkaisevan päätöksen tältä talvelta: mittauksessa vereni D-vitamiinipitoisuudeksi saatiin 140 nmol/l kun tavoitearvo on 125-150 nmol/l. Nyt ei tietysti ole vertailutietoa siitä, mikä arvo olisi, jos en olisi syönyt D-vitamiinitabletteja. En silti jaksa uskoa, että se olisi ollenkaan näin hyvä. Jos taso laskee alle 120:n kasvaa flunssien ja muiden tautien saamisen riski. Olen ollut tänä talvena vain kerran flunssassa ja silloinkaan ei kuume noussut.

Luontaistuotekaupat myyvät 50 ja 100 migrogramman D-vitamiinitabletteja. Lisää tietoa D-vitamiinista saa helpoiten googlettamalla. On vaikea arvioida mikä taho olisi tässä asiassa todistettavasti puolueeton, joten en linkitä artikkeleita tänne vaan jätän jokaisen itsensä arvioitavaksi ketä pitää uskottavana. D-vitamiinin puutoksen vaikutukset ovat kuitenkin ymmärtääkseni kiistattomat (ja niitä on PALJON). Itse aion tästä lähtien syödä vähintään kymmenkertaista annostusta viralliseen suositukseen verrattuna!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Talvi selätetty?

Totesin tänään, että koko pitkän pimeän talven ajan mustanharmaata talvitakkiani piristäneet kirkkaan väriset villahuivit ovat viimein käyneet tarpeettomiksi. Olo kävi tukalaksi jo aamuyhdeksältä suorassa auringonpaisteessa. On siis aika viikata huivit varastoon odottamaan ensi talvea. Näyttää siltä, että meitä hemmotellaan (lepytellään) auringonsäteillä tällä viikolla oikein urakalla. Hyvä niin. Olemme niiiiin sen tarpeessa.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Afterwork

Afterwork - mikä ihana keksintö! Elämä on kerrassaan mahtavaa, kun on työkavereita, joille voi perjantai-iltapäivällä laittaa viestin, että mennäänkö töiden jälkeen lasillisille.

S:n kanssa päädyimme yhtenä tällaisena hetkenä Ravintola Kuuhun Töölöön. Ajatus oli tosiaan ensin mennä vain lasillisille, mutta kyllähän sitä siinä vaiheessa iltaa jo kaipaa jotain vatsantäytettäkin. Siihen Kuu on oivallinen paikka. Kuu profiloi itsensä ravintolaksi, josta saa klassista suomalaista ruokaa modenilla twistillä. Allekirjoitan tämän. Tuolla nettisivuilla on muuten heti etusivulla kuva Kuun uudistetusta raikkaasta mutta tunnelmallisesta sisustuksesta. Ravintolassa oli paljon muita asiakkaita, joten en itse kehdannut alkaa räpsiä ravintolakuvia.

Oma vuohenjuustosalaattini mantelikastikkeella oli tolkuttoman herkullinen.


Jaoimme yhdessä jälkkärin, mantelipannukakkua jugurtti-sitruunajäätelöllä ja granolalla. Se tarjoiltiin söpössä uunivuoassa ja oli niin ikään oikein hyvää. Suosittelen!