sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Inspiraation lähteillä

Saan suurimmat inspiraationi blogeista ja lehdistä. Olen huomannut, että saatan lukea monta lehteä niin, ettei mikään idea tartu tai tunnu erityisen inpiroivalta. Sitten taas jonain päivänä samassa lehdessä on useampi toteuttamiskelpoinen juttu. Voikohan se oikeasti riippua lehden sisällöstä vai onko kyseessä sittenkin oma sopiva mielentila, joka tarttuu ideoihin? Tiedä häntä. Eilen kuitenkin luin marraskuun Kotivinkin ja kaksi lokakuun Kotiliettä enkä muista koska viimeksi lehdet olisivat tulleet niin hiirenkorville. Sain lehdistä valtavasti uusia ideoita.

  • Kotivinkissä oli hyvänkuuloisia uuniperunoiden täytereseptejä kuten feta-turkkilainen jugurtti-punasipuli ja katkarapu-ranskankerma-kevätsipuli-mustapippuri. Näitä täytyy kokeilla tänä talvena! En olekaan pitkään aikaan syönyt uuniperunoita.
  • Unelmatortun resepti muistutti minua siitä, että täytyy muistaa pyytää E:ltä hänen herkullinen reseptinsä tähän.
  • Ihastuin harmaisiin Piccadillyn korkokenkiin, joissa on musta pompadour-korko ja solki sivussa. Must have! Otin äsken jopa selvää mistä sellaiset voisi saada. Täytyy huomenna soittaa pariin kenkäliikkeeseen ja kysyä josko heillä olisi niitä.
  • Luin kirjailija Essi Kummun koskettavan haastattelun vaikenemisen seurauksista, herkkyydestä ja vahvuudesta. Päätin etsiä käsiini hänen kirjoittamansa kaksi romaania. On äärettömän hienoa, että on ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa julkisuudessa elämänsä vaikeista asioista ja siten auttaa muita.
  • Sain idean mitä leivon lukupiirin pikkujouluihin: sitruunamarenkitortun - nam!
  • Keksin joululahjakirjaidean eräälle henkilölle.
  • Olen menossa joulukuussa Turkuun ja yhdellä palstalla muistutettiin Aurajokirannassa sijaitsevasta tunnelmallisesta E. Ekblom -viiniravintolasta. Aloin pohtia sopisiko se illanviettopaikaksi sen jälkeen, kun olemme seurueeni kanssa olleet katsomassa Åbo Svenska teatterin Hair-musikaalin. (Myöhemmin selvisi, että Ekblom ei ota pöytävarauksia kuin menuruokailijoille klo 17-21. Voih miten harmillista!)
  • Olen jo jonkin aikaa miettinyt miten virittäisin jouluvalot "uudessa" kodissani. Olen ajatellut parveketta ja ikkunalautoja ja ties mitä pöytiä ja ja ja. Kotiliedessä oli nyt kuva, jossa valot oli kiinnitetty oven karmeihin. Kun näin kuvan, tiesin heti, että näin minäkin valoni pistän. Ja kaunishan siitä tuli!



Pala palalta enemmän joulua ympärillämme. :)

PS. Oikeus ja kohtuus ovat edelleen olemassa keskuudessamme. Perjantaina MP3-soittimeni akku alkoi vilkuttamaan viimeistä palkkia, vaikka olin vielä kaukana kotiin pääsystä. Lähes katastrofi siis oli käsillä. Olisin säästynyt suurelta huolelta, jos olisin tiennyt, että akku kestää "tyhjänä" vielä ainakin tunnin verran... Häh?! Eläköön insinöörit!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kaiu kaiu lauluni

Aloitin tänä syksynä uuden harrastuksen, laulutunnit.

Löysin työkaverin vinkistä yksityisen klassisen laulunopettajan, jonka luona olen käynyt nyt viisi kertaa. Tapaamme pääsääntöisesti kahden viikon välein, mutta välissä oli myös yksi yli kuukauden tauko johtuen työkiireistäni ja opettajan sairastumisesta.

Millaista se sitten on?
  • rankkaa: Ensimmäisen laulutunnin jälkeen vatsalihakset olivat kipeät seuraavat kaksi päivää.
  • motivoivaa: Jo yhden laulutunnin aikana pääsee vähän kiinni siihen, miten oikeasti pitäisi laulaa ja ääni kuulostaa lopuksi ihan erilaiselta kuin puoli tuntia aikaisemmin.
  • äärimmäisen turhauttavaa: Kuulet miten opettaja laulaa, mutta kun yrität tehdä perässä, oma äänesi kuulostaa lähinnä säälittävältä piipitykseltä.
  • mielenkiintoista: Laulutunnit eivät ole mitään teorialuentoja, mutta usein kyselen paljon niitäkin asioita, kun en mistään mitään tiedä ja tahdon ymmärtää miksi mitäkin tehdään.
  • mahdotonta: Ensimmäisellä tunnilla opettajani kertoi, että ennen laulamisen aloittamista tulee laskea äänihuulet alas. Niin. Tähän toki on erilaisia keinoja, mutta epäilen vahvasti sitä, että äänihuulet olisivat muka tahdonalainen lihas. Ainakaan omat äänihuuleni eivät kuuntele käskyjäni.

Laulutuntini koostuvat yleensä kolmesta osasta. Aluksi teemme hetken hengitysharjoituksia: teräviä sekä syviä ulos- ja sisäänhengityksiä ja pitkiä s-ääniä. Sen jälkeen harjoittelemme erilaisia skaaloja, jotka yksinkertaisimmillaan tarkoittavat sitä, että laulan yhtä kirjainta viiden sävelen verran korkeista äänistä mataliin ääniin.

Ne ovat yllättävän haastavia, mutta niistä tunnun myös oppivan eniten. Vaikeinta on pitää ääni tasaisen vahvana niin että se muodostuu oikein eikä ole vain pinnallinen sihinä kitalaessa. Opettaja käski kuvitella, että ääni muodostuu vatsassa, nousee suoraa onttoa putkea pitkin ylös ja tulee ulos otsasta. Joo. Kuulostaa ihan Harry Potterilta. Näen mielessäni jonkin poltergeist-hahmon, jolla on kurkku otsassa. Nyt en pääse mielikuvasta eroon.

Opettajani kielikuvat ovat muuten äärimmäisen viihdyttäviä. Tuo äänen tulo otsasta on yksi parhaista. Hän on myös kehoittanut maalaamaan lavealla pensselillä ja haukottelemaan sekä kieltänyt istumasta ensimmäisen i:n päälle (tsori, en tajunnut, että teidän paikkanne oli siinä!).

Nuo skaalat ovat raskaita ja vaativat paljon keskittymistä. Ja juuri kun opin laulamaan A-kirjaimen, siirrymme U:hun, jonka jälkeen olen unohtanut miten A laulettiin. Siksi on mukava, että pääsin alusta asti laulamaan myös oikeita lauluja. Ensimmäinen harjoittelemani laulu oli Toivo Kuulan Aamulaulu. Tässä hidas versio siitä Maarit Auran esittämänä. En ihan vielä kuulosta tältä.


Tällä hetkellä harjoittelen Händelin Dammi pacea, joka on jo kielen puolesta haasteellinen (en puhu italiaa). Siinä on lisäksi isoja intervalleja eli suuria korkeusmuutoksia kahden nuotin välillä ja niitä oli aluksi vaikea laulaa. Nyt nekin taitavat sujua ja vaikeuksia on ihan uusissa jutuissa. Harjoittelu on siitä erikoista, että juuri kun kuvittelen oppineeni jonkin kohdan ja kiinnitän huomiota uuteen kohtaan, laulan sen äskeisen taas seuraavaksi väärin. Onneksi kuulostan jo huomattavasti paremmalta kuin viisi oppituntia sitten. Ääninäytteitä saatte kuitenkin varmasti odotella vielä monta kuukautta.


Vertaan mielelläni laulutuntejani uuden kielen opiskeluun: alussa et osaa juuri mitään ja vaatii hirveästi työtä, että opit edes jotain. Kaikki on tosi turhauttavaa, mutta sitten kun osaat jo kohtalaisesti, se tuottaa hyvin paljon iloa. Olen matkalla sinne.

torstai 15. marraskuuta 2012

Tunnustus

Sain blogosfääri-ystävältäni Petra Pauliinalta Sininen Huvimaja -blogista tunnustuksen! Kiitos paljon! :)

Tunnustuksen ohjeet:
1. Kiitä bloggaajaa linkin kera keneltä tämän sait
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin :)



Vastustan tuon neljännen kohdan "vain"-sanaa. Post it -lappuja ei missään nimessä saa väheksyä! Itse en pärjäisi ilman. En käytä ollenkaan muistilehtiöitä kokousmuistiinpanoihin vaan kirjoitan kaikki muistettavat asiat post it -lapuille, joilta siirrän tehtävät Outlookin tehtävälistaan. Käytän muuten tosi harvoin tavallisia keltaisia lappusia. Yleensä sinisiä, mutta tällä hetkellä vihreitä tietokoneen muotoisia lappusia. Voi melkein kuvitella, että asiat siirtyvät lappusilta suoraan tietokoneelle...

Jaan tämän tunnustuksen tällä kertaa eteenpäin seuraaville ihanille blogeille, joita kaikkia yhdistää loistava huumorintaju:
 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Ensimmäinen virallinen joulupostaus

Tänä vuonna on tullut markkinoille (tai sitten olen vasta nyt löytänyt ne) monta uutta alkoholitonta glögijuomaa, joita tervehdin ilolla ja innolla.

Wanhan Porvoon Fabriikin glögi tuoksuu mustaherukalta ja on niin vahvaa, että tätä voisi erehtyä luulemaan terästetyksi glögiksi. Tässä on itse tehdyn glögin oloa!

Hommanäsin kartanon jouluglögi myydään niin tyylikkäässä pullossa, että ostin sen heräteostoksena. Tämän tuoksu muistuttaa minua enemmän joulusta - siinä on aavistus neilikkaa. Maultaan glögi on hiukan enemmän mehumainen kuin Fabriikin. Oikein maukas!

Molemmat glögit ovat lisäaineettomia, mutta näiden säilyvyydessä on suuri ero: Fabriikin glögi myydään litran pullossa ja se säilyy avattuna vain 5 päivää. Hommanäsin glögi taas myydään puolen litran pullossa ja se säilyy kokonaisen kuukauden. Erikoista, että näiden välillä on niin suuri ero. Olisin toivonut, että isommassa pullossa ollut glögi säilyisi kauemmin ja toisinpäin, sillä yksineläjän ei oikein tule juotua litraa glögiä viidessä päivässä... :) (Kyllähän se tietysti oikeasti kauemmin säilyy.) (Ja nyt onkin hyvä syy kutsua vieraita.)

Kolmantena itselleni uutena tuotteena maistoin Marlin mustikkaista Premium glögiä. Tämä oli loistava tuote joulufiilistelyn aloittamiseen lokakuussa, koska sitä juomalla sai ripauksen joulusta, muttei kuitenkaan kyllästyttänyt itseään liian aikaisin joulun makuihin. Myös heille, joille glögissä on liikaa glögiä, tämä saattaisi maistua paremmin.

Näitä kaikkia kolmea glögiä löytyy esimerkiksi Kampin K-marketista. Uusista glögituttavuuksistani huolimatta suosikkini on edelleen Marlin perinteinen Premium glögijuoma (se punaisessa purkissa myytävä tumma glögi). Se on vaan kaikessa suhteessa täydellinen yhdistelmä. Ei liian mausteista muttei liian mehumaistakaan. Voisin juoda sitä mukikaupalla.

Glögi, jota vielä toistaiseksi en ole kaupoista löytänyt, on Lapin Marian luomu glögitiiviste. Lapin Marian mustikkamehu on yksi parhaimpia mehuja ikinä, ja siksi odotukseni heidän glögiään kohtaan ovat korkealla. Vinkatkaa, jos näette sitä jossain!



Antoisia glögihetkiä!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sisko vanheni vuodella

Itse pysyn aina nuorena. :) Juhlistimme tätä otsikon tapahtumaa Chef et Sommelierissa Huvilakadulla. Sankari saa tietysti päättää ravintolan, mutta tästä valinnasta olin oikein iloinen: Chef et Sommelier on pitkään kuulunut listalleni, jota ylläpidän ravintoloista, joissa haluisin käydä.

Valitsimme viiden ruokalajin menun, joiden lisäksi meitä ilahdutettiiin muutamalla kokin tervehdyksellä. (Kuvat ovat hiukan tummia, kun en kehdannut käyttää salamaa, pahoittelen.)

Maa-artisokkaa

Hanhea ja punajuurta

Vasikkaa ja sipulia

Ravintolasali oli pieni, idyllinen ja tyylikäs. Laskimme, että asiakaspaikkoja taisi olla vain 26. Ruokalista oli tendikkään yksinkertainen ja sen lukemiseen meni puolet vähemmän aikaa kuin arvon tarjoilijoilta sen sisällön avaamiseen. Ei sen niin väliä, sillä aina on erityisen viihdyttävää kuunnella ihmistä, joka puhuu intohimostaan (tässä tapauksessa laadukkaasta ruuasta ja viinistä). Oli oikea ilo kuunnella henkilökunnan kertomuksia raaka-aineiden alkuperästä ja käsittelystä. Viinivalinnat olivat lisäksi aivan loistavia (jätän tämän puolen mielelläni ammattilaisille).

Juustoja

Jälkeenpäin keskustelimme seurueessani siitä, mistä johtuu se jo trendiltä vaikuttava piirre näissä fine dining -paikoissa, että palvelu ei kuitenkaan ole viimeisteltyä. Tällaisessa paikassa odottaisi, että takki autetaan päälle ja lasit pidetään täytettyinä (varsinkin jos vesikannua ei jätetä pöytään). Olen kuvitellut sen liittyvän siihen, että fine diningia haluttaisiin tuoda lähemmäs arkipäivää, sillä tälläinen ns. rento meininki tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyään. Mutta mitäköhän järkeä siinä olisi. Fine diningin ideahan on juuri siinä ekstrassa. Onko teillä ollut täydellisiä fine dining -kokemuksia Helsingissä?

Kokin tervehdys

Suklaata ja pähkinää

Pienistä murinoista huolimatta pidin yleisesti ottaen koko illasta; paikasta, mauista ja tarjoilusta. Meillä oli hauska ilta ja hyvä tunnelma päällä!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kevyt perjantai

Elämä on viime viikkoina kohdistunut vähän liikaa kodin ulkopuolelle. Töissä on ollut paljon tekemistä ja iltamenojakin on ollut turhan paljon. Siitä syystä blogissakin on ollut hiljaiseloa, kun kaikkialle ei vaan ehdi.

Nyt alkaa kuitenkin helpottaa ja tänään perjantaina töissä oli ihan *tavallinen* päivä. Sain eilen tekstiviestin E:ltä, joka kysyi oliko minulla jo ohjelmaa täksi illaksi. Ihme ja kumma, tällä kertaa ei ollut, joten sovimme tapaamisen (sillä edellytyksellä, että pääsen lähtemään töistä ihmisten aikoihin). E asuu lähistölläni, mutta on muutaman viikon kuluttua muuttamassa kauemmas, joten sovimme tapaamisen "viimeistä" kertaa Munkkaan. (Kyllä E varmasti täällä vielä myöhemminkin vierailee...). Menimme kahville kahvila Torpanrantaan.

Olen tänä vuonna ohittanut Torpanrannan kävelyretkilläni ehkä noin sata kertaa, mutta vain kaksi kertaa poikennut sisään. Kahvila on tosi sympaattinen ja viihtyisä, joten ihmettelen tätä esteisyyttäni. Erityisesti pidän kahvilan lämpimästä valosta (ei taida olla energiansäästölamppuja...) ja isoista ikkunoista, jotka luovat kutsuvan tunnelman rannalle päin.

Kahvila ei sinänsä ole erityisen trendikäs tai erikoinen, mutta tarvitseeko sitä nyt aina ollakaan. Suolaisen, makean ja juotavien valikoima on ainakin laajempi kuin monessa muussa paikassa. Tällä kertaa otin palan fetapiirakkaa sekä chilikaakaon.


Porkkanapiirakka kuiskaili myös vitriinistä, mutta pysyin lujana, sillä vetäisin myös eilen nassuuni Helsingin rautatieasemahallin Robert's coffeessa kermavaahtokaakaon. Heidän täydellisen kaakaonsa salaisuus on kermavaahdon päälle valutettu suklaakastike. Ei ole sen voittanutta!

Kaakaohetki E:n kanssa oli loistava päätös raskaalle viikolle. Pikkupakkasessa Tammikujaa pitkin kotiin kävellessäni jäin hetkeksi tuijottamaan tähtitaivasta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

PS. Torstaina Robert's coffeen kaakaon jälkeen menin muuten katsomaan Helsingin kaupunginteatteriin Kari Hotakaisen Ritva Valkamalle kirjoittaman Ihmisen osa -näytelmän, jonka pohjalta kirjoitetun kirjan olen lukenut muutama vuosi sitten. Olen tosi arka teatterien suhteen (liian paljon huonoja kokemuksia), mutta olen tyytyväinen että kävin katsomassa tämän. Näytelmä oli samaan aikaan hauska ja koskettava. Näyttelijätyö (ja ilmeisesti myös ohjaus) oli todella laadukasta ja tarina piti otteessaan loppuun asti. Teatterinautintoon vaikutti varmasti sekin, että olin vastaanottavaisessa mielentilassa, jolloin on helpompi keskittyä ja innostua. Tätä näytelmää voin suositella lämpimästi!