keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Ranskalaisen ruoan lumoissa

Kävin pitkästä aikaa E:n kanssa Lyonissa syömässä kun olimme menossa katsomaan oopperaan Kaija Saariahon Émilietä.

Lyon on loistava ranskalainen ravintola Mannerheimintiellä aivan oopperaa vastapäätä. Sijainti oli siis kannaltamme täydellinen ja molemmat pidämme kovasti ranskalaisesta ruoasta. (Pohdin jälleen miksi käyn silti niin harvoin ranskalaisissa ravintoloissa. Helsingissä en itse asiassa edes tiedä toista Lyonin lisäksi.)

En oikein osannut päättää mitä söisin, joten ehdotin E:lle kolmen ruokalajin yllätysmenua. Se oli hyvä valinta ja kaikki ruokalajit olivat herkullisia. Kolmen ruokalajin lisäksi makunystyröitämme hellittiin monella kokin tervehdyksellä, jotka olivat toinen toistaan maistuvampia (mieleen jäi unohtumattomasti muun muassa merellinen bouillabaisse). Vaikka annokset olivat suhteellisen pieniä, monta annosta huolehtivat siitä, että nälkää ei todellakaan jäänyt.

Ravintolan menu vaihtuu neljä kertaa vuodessa ja vierailumme jälkeen se on jo ehtinyt vaihtua. Näitä annoksia siis ei enää löydy ruokalistalta, mutta erityisesti kannattaakin kiinnittää huomiota annosten esteettisyyteen. Ruoka oli suorastaan kaunista!



Lyonissa on erittäin miellyttävä palvelu ja kaikki sujuu ammattitaitoisesti. Ihanan illallisen kruunasi lasillinen herkullista ranskalaista jälkiruokaviiniä. Nappi-ilta!

torstai 23. huhtikuuta 2015

Naurua ja kyyneleitä katsomossa

Kuulkaas, parsa-aika on alkanut! Kävin ex tempore ravintola Lasipalatsissa syömässä annoksen täydellistä parsaa hollandaisekastikkeella ja muilla lisukkeilla. Nam!


Viikot ovat menneet vauhdilla. Muutama viikko sitten oli vielä meri jäässä ja nyt olen vaihtanut kesäkenkiin ja ohuempaan takkiin. Onpa kevyt olo! Parasta on kuitenkin upeat värikkäät auringonlaskut, joita olen saanut ihailla monena iltana.

Kun meri oli vielä jäässä

Monta viikkoa on ehtinyt vierähtää myös siitä, kun kävin katsomassa Avoimet ovet -teatterin Palava kaupunki -näytelmän. Näytelmän esittelytekstissä sanottiin osuvasti: Palava kaupunki on helppo katsoa ja vaikea unohtaa. Sen verran vaikuttava se olikin. Nyt sen esitykset ovat jo loppuneet, mutta olen tosi iloinen, että ehdin nähdä näytelmän.

Näytelmä kertoi helsinkiläisistä ihmiskohtaloista jatkosodan aikana draaman ja musiikin keinoin. Näytelmän neljä näyttelijää, Kari Hevossaari, Suvi Isotalo, Reetta Ristimäki ja Sinikka Sokka, tekivät loistavaa työtä. Anna-Mari Kähärä oli säveltänyt musiikin sota-aikana kirjoitettuihin runoihin, joita näytelmässä esitettiin. Näytelmä oli täynnä rankkoja tunteita ja en varmasti ole ainoa, jonka silmät kostuivat näytelmää katsoessa.

Näytelmän jälkeen olen monta kertaa miettinyt millä tavalla sodan rankat kokemukset näkyvät meissä kaikissa nyt monta sukupolvea myöhemmin. Näytelmän ohjaaja Taru Mäkelä sanoi hyvin: "Asioista, joista ei voi puhua, täytyy tehdä taidetta."

Kävin tänä keväänä katsomassa myös Ryhmäteatterin Mielipuolen päiväkirjan, joka ei valitettavasti tehnyt minuun samanlaista vaikutusta. Koin sen lähinnä ahdistavana ja surullisena, varsinkin mitä lähemmäs loppua näytelmä tuli. Mielenkiintoinen kokemus se kuitenkin oli, ja oli mukava käydä Ryhmäteatterissa, jossa en ollut aikaisemmin käynyt.

Jotta en vaikuttaisi liian kultturellilta ja ylisivistyneeltä, kerron, että kävin myös katsomassa Luokkakokous-elokuvan. Siis sen, jota kriitikot ovat haukkuneet, koska Sami Hedberg ja Jaajo Linnonmaa eivät ole oikeita näyttelijöitä, mutta joka on rikkonut monia katsojaennätyksiä. Suhtauduin leffaan epäilevän kiinnostuneesti, ja vietin hullunhauskan puolitoistatuntisen leffateatterin katsomossa. Leffassa tapahtui kaikkea pähkähullua, ja se todellakin nauratti. Näyttelijät olivat tähän leffaan juuri oikeita (mukaan lukien Aku Hirviniemi). Onnistunut pläjäys omassa genressään!

Aika erilaisia kulttuurikokemuksia ja tunteita on tullut huhtikuussa koettua!

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Iltapäivätee Kämp Brasseriessa

Kävimme tässä yhtenä päivänä Piikkipaatsaman kanssa testaamassa Kämpin iltapäiväteetarjoilun. Olen elämäni aikana nauttinut useammat iltapäiväteet Suomessa ja ulkomailla, ja tämä oli ehdottomasti yllätyksellisin kokonaisuus.

Suolaisissa herkuissa oli tarjolla miniburger, muikunmätiä fenkolileivällä, lohisandwich ja talon näkkileipää leipäjuustolla. Erityisesti kaksi ensimmäistä vetivät pisteet kotiin: miniburgerissa oli hyvät mausteet ja fenkoli toi uudenlaisen makuvivahteen saaristolaisleipään. Enpä ole tällaisia herkkuja aikaisemmin kohdannut iltapäiväteetarjoilussa!

Makeissa herkuissa oli perinteinen skonssi, kookoskreemiéclair, hasselpähkinäsuklaaleivos ja macaron. Skonssit olivat sopivan rapeita ja ilmavia, mutta kaipasin niiden kanssa perinteistä sitruunatahnaa ja clotted cream'ä kermavaahdon ja hillon sijasta. Tämän osan britit taitavat suomalaisia paremmin.

Kokonaisuus oli todella toimiva ja monipuolinen, sillä kaikki makupalat olivat sopivasti erilaisia. Silti herkullisia kaikki!

Teetä päädyimme Piikkipaatsaman kanssa juomaan kokonaiset neljä kannullista, sillä emme pitäneet mitään kiirettä syömisen kanssa. Nautiskelimme oikein pitkän kaavan mukaan. Se oli aavistuksen harmillista, että ensimmäinen kannu valkoista teetä oli haudutettu joko liian kuumaan veteen tai liian pitkään, sillä se oli ehtinyt kitkeröityä. Loput kolme kannua joimmekin mustaa teetä, joka ei kitkeröidy niin helposti. Muuten kaikki iltapäiväteessämme oli moitteetonta. 

Iltapäivätee on saatavilla Kämp Brasseriessa etukäteisvarauksella ja sen hinta on 37 euroa. Jos olet iltapäiväteen ystävä, sellaisia saa Helsingissä Kämp Brasserien lisäksi Salutorgetista ja Ekbergiltä. 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Murut Murussa

Vietin muutama viikko sitten syntymäpäiviäni. Tänä vuonna en jaksanut järjestää erityisiä juhlia (ehkä viimein siirryn juhlimaan pelkästään nimipäiviäni kesäkuun 29. päivä - silloin voi pitää kesäjuhlat!), mutta kävimme kuitenkin äidin ja siskon kanssa syömässä ravintola Murussa.

En ollut käynyt siellä aikaisemmin, mutta olin kuullut paikasta paljon hyvää. Aloitimme juhlani kunniaksi illan kuohuviinilasillisilla. Saimme nopeaa ja hyväntuulista palvelua (en kyllä edelleenkään ymmärrä sitä villitystä, jossa tarjoilija kyykistyy pöydän viereen kertomaan päivän ruokalistaa). Päätimme pian valita päivän menun, joka on neljä ruokalajia sisältävä kokonaisuus.



Ravintolasali oli tosi viihtyisä ja ilta sujui iloisissa tunnelmissa. Ulkoapäin ravintola on näyttänyt vähän ankeankin pelkistetyltä (sellaiselta muodikkaan minimalistiselta), mutta kadulta en ole huomannut, että sali on korkea ja Murulla on katonrajassa "kätevä" viiniensäilytysvintti. Yleisilme ei siis ollutkaan minimalistinen vaan enemmänkin modernin rustiikkinen.


Sain siskolta synttärilahjaksi näyttävän kimpun iiriksiä. Luulen, että ne olivat elämäni ensimmäiset iirikset, sillä väri oli niin kaunis, että luulisin muistavani, jos olisin saanut niitä joskus aikaisemmin.

Viime viikkoina olen tosin ihmetellyt miten paljon asioita ihminen voi oikein unohtaa. Olen käynyt läpi vanhoja koulupapereitani ja erotellut sieltä roskiin heitettäviä ja säästettäviä. Vastaan on tullut mieletön määrä kauniita muistoja, joita en enää tietoisesti muistanut.

Samalla on käynyt selväksi, etten siis ole niitä ihmisiä, jotka julistavat, etteivät tarvitse tavaraa muistaakseen muistamisen arvoisia asioita menneisyydestään ja jotka hankkiutuvat eroon kaikesta muisto-tavarasta. Minä nimittäin nähtävästi unohdan kaiken oikeasti merkityksellisen ja jäljelle jää vain tyhjänpäiväisiä muistoja kuten miltä Kauniiden ja Rohkeiden toinen Thorne-näyttelijä näytti.

Ehkä järkytys näyttelijän vaihtumisesta oli ala-asteikäiselle aikoinaan niin suuri, että merkittävä muistijälki pääsi syntymään. Papereiden joukosta löysin luokkakaverini A5-pituisen selostuksen siitä, mitä edellisen illan Kauniissa ja Rohkeissa oli tapahtunut. Se oli hellyttävää luettavaa ja meni ehdottomasti säästetään-pinoon. Tässä katkelma (kieliasu alkuperäinen):

"Äiti yritti selvittää Ritzen ja Tornen riitaa. Caroline tuli Ritzen daamiksi. Tornella oli salainen tyttö joka oli Alex. Torne aikoi ehkä näyttää kuvan Aleksille. Kun Mistö Fosters tuli kotiin äiti sanoi että herra on myöhässä. Kun Aleksin piti tulla Tornen daamiksi se soitti ja sanoi että ei voi tulla koska se meni sen musta pään kanssa juhlimaan sitä että se oli valmistunut asianajajaksi. Sitten kun ne juhlat alko niin sitten Torne ja Ritze saivat tapella Carolinesta."

*reps* tuolle Mistö Fostersille... :) Oletan, että äidillä viitataan tässä Stephaniehen.