maanantai 14. helmikuuta 2011

Sympaattiset puolalaiset

Vietin mukavan paripäiväisen torstaista lauantaihin Gdanskissa, Puolassa. Tässä matkakertomukseni suoraan matkapäiväkirjastani:

En pidä itseäni erityisen rohkeana. Pelkään usein ja monia asioita. Pelko lisääntyy mitä vanhemmaksi tulen ja sitä enemmän yritän muistaa, että meillä on vain tämä yksi elämä. En usko, että voin vanhuksena olla katumatta tai surematta mitään, mutta pyrin siihen, että sellaisia asioita olisi mahdollisimman vähän. Bussissa lentokentälle pohdin mitä järkeä on lähteä matkalle yksin. Yksin ei voi edes nauraa ääneen ilman, että ympärillä olevat pitävät vinksahtaneena. Mutta jos kysyy sitä, voisi samalla kysyä mitä järkeä matkustamisessa ylipäänsä on. Ja mitkä niistä matkustamisen syistä mitätöityy, jos matkustaa yksin. Ei loppujen lopuksi kovin moni. Totta kai matkala on hauskempaa seurassa, jo ihan siitä syystä, että voi nauraa ääneen. :) Mutta olisi surullista, jos en voisi lähteä elokuviin, ulos syömään tai reissuun vain koska sillä hetkellä ei löydy seuraa. Sitähän vähän kuin loisi itselleen vankilan. Ja se kyllä hirvittäisi mua enemmän kuin yksin matkustaminen.

Luin jokin aikaa sitten matkapäiväkirjaa edelliseltä yksintekemältäni matkalta. Kohde oli Pariisi ja vuosi ehkä 2005. Nauratti kuinka neuroottiselta vaikutin, lähes annaleenahärkönen-neuroottiselta: "Mitä jos mä liukastun ja lyön pääni, tuokin tuossa tuijottaa ja aikoo varmasti paloittelusurmata mut". Tietenkin kun matkustaa yksin, on tarve viihdyttää itseään kirjoittamalla ja tulee kirjoitettua sellaisiakin asioita, joita ei normaalisti sanoisi edes ääneen. Hassua!

Wizzairin lennolla Gdanskiin oli yllättävän miesvaltaista porukkaa. Ilmeisesti paljon Suomessa töissäolevia puolalaisia. Lomamatkalijoita, pariskuntia oli myös paljon sekä ainakin yksi miespuolinen polttariporukka. Itse sankari oli puettu lentoemännäksi korkokenkineen ja sukkahousuineen. Suomesta lähdettäessä katuvalot hohtivat sadunomaisesti lumesta, koko maisema täplittyi lämpimänkeltaisella. Puolassa puolestaan oli pimeääkin pimeämpää. Lunta oli vain pieninä täplinä metsissä.

Otin taksin hotellille, joka oli ylvään kauniisti sisustettu. Huoneessa oli kaikki mitä tarvitsin. Kello oli jo kuusi illalla, joten lähdin pian kaupungille ja käytin hetkisen kadunkulmassa paikallistaakseni itseni kartalta. Kunnon turisti! :) Keskustan etäisyydet osoittautuivat varsin lyhyiksi. Kävin ihailemassa kultaista porttia ja kävelin pitkäkadun päästä päähän. Söin ravintola Palowan ainoana asiakkaana puolalaisia liharullia perunoilla ja monipuolisella salaatilla. Jälkkäriksi liettualaista pannukakkua. Nam! (Myöhemmin luin opaskirjasta, että puolalaisilla itsellään on tapana syödä illallista viiden aikaan, mitä johtaa siihen, että kun turistit tulevat syömään, ovat kaikki ravintolat tyhjillään.) Kahdeksalta olin jo hotellilla suunnittelemassa seuraavaa päivää. Uni tuli pian TV5 Mondea kuunnellessa.


Lähes puolivuorokautta kestäneiden yöunien jälkeen heräilin aamupalalle alakertaan. Se ei kuulunut huoneen hintaan, mutta ajattelin, että on yksinkertaisinta syödä tukeva aamupala hotellilla kuin lähteä etsimään jotain parempaa. Samalla tilasin respasta viideksi jalkahoidon. Pelkkä ajatuskin toi hymyn huulille: ensin kävelen koko päivän ja jalat väsyneinä saan jalkahieronnan!


 
Aluksi suuntasin vanhan kaupungin puolelle ostoksille. Gdansk on siitä jännä kaupunki, että uusi kaupunki on itse asiassa vanhahtava ja se "edustavampi" osa kaupunkia. Vanhassa kaupungissa kiersin kahden kauppahallin ja yhden ostoskeskuksen, mutta ostin ainoastaan teetä! Vanhan myllyn edustalla soitti puolalaismies saksofonia todella kauniisti ja loi osaltaan leppoisaa tunnelmaa. Uuden kaupungin puolella kävin ensin katsomassa vanhaa nostokurkea ja otin paljon kuvia pitkäkadun ja -torin kauniista taloista ja niiden yksityiskohdista. Uskomatonta, että suurin osa niistä rakennettiin käytännössä uudestaan toisen maailmansodan jälkeen. Siis köyhä nujerrettu kansa näki tärkeäksi rakentaa uudestaan jotain niin kaunista. Mielestäni sellainen kulttuuri puuttuu Suomesta kokonaan. Hämmästelen myös puolalaisten ystävällisyyttä ja englanninkielen taitoa. Oppaassa kerrottiin, että kansa on sivistynyttä ja koulutettua "putting most people in the west to shame with their wide knowledge base".
 

 
 
Hämmästyttävä tieto oli myös se, että kommunistisen hallinnon hajoaminen alkoi Gdanskista: satamalakon tukena ollut solidaarisuusliike Lech Walesan johdolla vaati ja sai aikaan muutoksia, joiden johdosta (ilmeisesti kylläkin jo valmiiksi heikko) kommunistinen hallinto hajosi ja Lech Walesasta tuli ensimmäinen presidentti. Gillette muuten tarjosi hänelle sittemmin miljoona dollaria, jos he olisivat saaneet ajaa hänen viiksensä - jä hän kieltäytyi! :D Itse solidaarisuusliikkeen juuret juontavat 70-luvun alkuun, jolloin Gdanskin satamalakossa armeijan intevention johdosta kuoli 45 ihmistä. Lakko oli laajentunut mellakaksi kommunistista hallintoa vastaan. Lech Walesan poika Jaroslaw on muuten yksi Puolan Euroopan parlamentin edustajista.


 
Uudessa kaupungissa kiertelin pikkuputiikeissa, katselin nähtävyyksiä ja kävin pariin otteeseen lämmittelemässä teekupposella. Lounastin Primitive-ravintolassa, joka osoittautui ulkonäköään paremmaksi paikaksi ja oli sisustettu hauskasti kivikautistyyliin. Söin vaalean bortsch-keiton leipäkuoressa. Maittavaa ja täyttävää! Hassua oli, että vaikka ilmeisesti kaikki tarjoilijat puhuivat/ymmärsivät englantia, he lähettivät luokseni aina sen, joka taisi puhua minuakin parempaa englantia. Ei olis mun takia tarvinnut! :D


 
Jalkahoito ja hieronta teki hyvää väsyneille jaloille. Nautinnollista suorastaan. Illan ruokapaikaksi oli valinnut ravintola Kresowan. Ravintolan eteisessä tapaamani aran ja ujon oloinen keski-ikäinen vaaleaan silkkijakkuun ja pitkään ruskeaan hameeseen pukeutunut nainen pääsi yllättämään alkuruoan aikana: hän olikin illan esiintyjä, laulaja, joka esitti kauniita vanhoja venäläisiä rakkauslauluja, joista yhden väitän tunnistaneeni jostain. Lauloimme sitä ehkä koulussa tai kuorossa lapsena. Laulaja oli valkovenäläinen Irina Shoda. Ravintolassa oli muutenkin hyvä tunnelma, olin tehnyt hyvän valinnan.

Syödessäni oli alkanut sataa vettä. Televisiossa näytettiin myöhemmin kuvaa lumisesta Gdanskista. Piti oikein tarkistaa verhonraosta: kyllä, sade oli muuttunut lumisateeksi. Seuraavana päivänä edessä oli kotiinpaluu. Reissu oli erittäin onnistunut. Vaikka valitsin itse reissukohteen puhtaasti edullisten lentolippujen perusteella (15 euroa menopaluu), voin lämpimästi suositella muillekin Gdanskia matkakohteena. Hyvin kaunis kaupunki, jolla on mielenkiintoinen historia.

Päivän ostossaalis
 
Ai niin, ja otsikkoni? Olen nyt mielessäni liittänyt puolalaiset sympaattisten kansojen joukkoon. Tiedättehän, siihen samaan, johon islantilaiset kuuluvat. (Kuka ei voisi olla pitämättä kansasta, jonka kaikki jäsenet tuntevat toisensa ja joita on ehkä kokonaista viisi kappaletta = söpöä!) Puolalaisten kohdalla sympatiseeraaminen liittyy paitsi hyviin kokemuksiin puolalaisista myös heidän rankkaan historiaansa: kun miettii, kuinka monta sataa kertaa sotajoukot ovat pyyhältäneet Puolan halki, on uskomatonta, että koko kansaa on tänä päivänä olemassakaan. Erittäin kunnioitettavaa!