tiistai 30. joulukuuta 2014

Vielä pari sanaa joulusta

Joulusta piti vielä kertomani omista joulutarjoiluistani. Tulin nimittäin väittäneeksi Piikkipaatsamalle ennen joulua, että lempijoulujälkiruokani glögiluumujen resepti löytyy blogistani, mutta se mitään täältä löydy. Selasin omia postauksiani, googlasin ja selasin tunnisteita läpi eikä sitä löytynyt millään. Voi se olla jossain täällä uumenissa, mutta aika hyvään jemmaan säilötty. Mutta tässä se nyt on, vinkiksi ensi joulua varten.

Glögiluumut ja rahkavaahto

1 pussi kuivattuja kivettömiä luumuja
6 dl punaista glögiä
2 rkl perunajauhoja
1 prk (250 g) maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
kanelia

Laita luumut ja glögi kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua alhaisella lämmöllä 10 minuuttia. Lisää lopussa pieneen vesimäärään sekoitettu perunajauho samalla sekoittaen kiisseliä. Kun kiisseli kiehahtaa, nosta kattila levyltä. Ripota pinnalle sokeria ja jäähdytä kylmäksi esim. nostamalla kattila kylmävesialtaaseen. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja sitruunamehu sekä vaahdotettu kerma. Kerrostele ainekset annosmaljoihin ja ripota päälle kanelia.
Tällä ohjeella tulee aika jäykkä kiisseli, joten jos tykkää juoksevammasta, kannattaa lisätä enemmän glögiä. Nam!

Sain jouluaattona vieraita, joille tarjoilin pientä suolaista, kun vielä ei ollut kinkun ja laatikoiden aika. Olin valinnut lautaselle muutamia juustoja. K-kaupasta löysin Helsingin meijeriliikkeen kermaista Klippan-valkohomejuustoa (alla olevassa kuvassa pyöreä juusto) ja Stockalta juustotiskiltä valkohome-karpalo-Stiltonia (kuvassa kolmion mallinen juusto).

Joulu meinasi jättää tänä vuonna tulematta, kun kohtasin Stockan juustohyllyllä pelkän hintalapun Neufchâtel-juuston kohdalla (kuvassa sydämen mallinen juusto). Jonotin liioittelematta noin 30 vuoronumeroa juustotiskille kysyäkseni onko se ihan oikeasti loppu. Onneksi pelastava enkeli löysi jostain varaston kätköistä vielä pari pakettia! Neufchâtel on normandialainen puolikova lehmänmaitojuusto, johon ihastuin ollessani Ranskassa kielikurssilla vuosia sitten.

Näiden suussa sulavien juustojen kanssa tarjoilin keksejä ja palttoonnappeja sekä "suun puhdistamiseen" tuoreita viikunoita ja päärynää. Jälkkäriksi taiteilin pienellä piparkakkumuotilla leipäjuustosta tähtiä, jotka kruunasin kivettömällä lakkahillolla.


Joulun jälkeisinä päivinä nautin rauhallisesta olosta. Tein joka päivä aamupalan jälkeen kävelylenkin meren rantaan. Auringon paiste tähän vuodenaikaan oli jotenkin maagista. En muista toista vastaavaa joulua!


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joululounaita ja illallisia

Joulun jälkeiset vapaat alkavat olla osaltani ohi ja huomenna on edessä paluu arkeen muutamaksi päiväksi. Olen viettänyt neljä päivää omissa oloissani pääasiassa lukien joululahjakirjoja, ulkoillen kauniissa auringonpaisteessa, nukkuen päiväunia ja katsellen digiboxille menneinä viikkoina tallentuneita elokuvia.

Varsin rauhallista siis on ollut ja parasta on se, että sitä on ollut täysin omassa tahdissa. Siksi tuntuukin mukavalta palata huomenna töihin, tavata pienen tauon jälkeen monta mukavaa ihmistä ja päästä taas mukaan aikatauluihin ja deadlineihin. Vaihtelu todellakin virkistää.

Vielä ennen kuin suuntaan katseeni uuteen vuoteen palaan muutamiin ruokaan liittyviin tämän joulun tapahtumiin. Jouluun nimittäin liittyy olennaisesti ruoka ja kaikenlaiset herkuttelut. Tiedän, että perinteiset jouluruoat eivät saa moneltakaan kovin paljoa kannatusta, mutta minä pidän niistä sen verran, että kerran vuodessa ei voi missään tapauksessa olla riittävä syöntikertojen määrä.

Ystäväni M on asiasta samaa mieltä ja meillä on takana monivuotinen perinne joululounaalla käymisessä. Perinteen ensimmäisinä vuosina lounasta edelsi ravintoloiden joululounaiden menujen tarkka vertailu ja omien preferenssien tutkiskelu. Yllättävän harvassa paikassa tarjoillaan imellettyä perunalaatikkoa, mikä on meille ollut yksi onnistuneen joululounaan pääkriteereistä.

Ensimmäisinä vuosina kävimme testaamassa Sipulin ja Finlandia-talon joululounaat, mutta olemme sittemmin valinneet (jo kolmena vuonna peräkkäin) Kellarikrouvin joululounaan. Näin kävi hiukan sattumalta, ehkä siksi, että kun jotain on joskus hyväksi todettu, on riski sen vaihtamisessa suuri. (Muistissa on edelleen neljän vuoden takainen Finlandia-talon muka imelletty perunalaatikko, jonka aiheuttamasta pettymyksestä puhuttiin silloin ilmeisesti niin syvästi, että pelkät puheemme kuullut ystävämme kysyi tänä vuonna: "Ette varmaan oo Finlandia-taloon menossa?")

Kellarikrouvin lämmin ja kotoisa miljöö sopii loistavasti joululounaalle ja menu on, kuten todettu, varsin perinteinen. Maut ovat kuitenkin raikkaita ja erityisesti alkuruokapöytä on herkullinen. Myös pääruoka on seisovasta pöydästä noudettavissa, mikä mahdollistaa omaan tahtiin ruokailun. Jälkiruokapöytä oli ainakin tänä vuonna vähän tylsä, mutta toisaalta siinä vaiheessa masukin oli jo aika täynnä. Oikein oiva joululounas siis kaikille, jotka pitävät jouluruoasta! Me tosin puhuimme alustavasti, että ensi vuonna voisimme uskaltautua kokeilemaan jotain uutta paikkaa. Saa nähdä valitsemmeko silti tutun ja turvallisen...

Joulukuussa kävin pitkästä aikaa myös Juuressa, jossa maistelin sapaksia eli suomalaisia tapaksia. Suosikkini sen illan mauista oli sapas nimeltä Hevosjahtia "porilainen" ja ryvässipulia (kuvassa vasemmalla). Ruokalista oli mielestäni vähän turhan arvoituksellinen, mutta hyviä valintoja tuli siitä huolimatta tehtyä.


Tarkoitus oli vielä kirjoittaa omista jouluruoistani, joita olen puputtanut viime päivät, mutta jotta huomenna töissä on edes suhteellisen virkeä Petra, julkaisen tämän osuuden nyt ja jatkan niistä kertomista toiste. Mukavaa viikkoa kaikille!
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Valkoista joulua!

Viime yönä Helsinkiin(kin) satoi kaunis lumipeite, joka koristi maisemat joulua varten.

Viime viikot ovat olleet kiireisiä ja uuvuttavia, päivät ovat vilahtaneet ohi tehtävälistoihin viivoja vedellen. Nyt edessä on useampi päivä rentoutumista ja rauhoittumista, mikä ei olisi voinut tulla parempaan saumaan.

Joulumieli on korkealla, kiitos aina silloin tällöin varastettujen rentoutumishetkien sekä kaiken mukavan jouluisen puuhailun. Onnistuin mahduttamaan kalenteriini kahdet kauneimmat joululaulut, joissa lauloin sieluni kyllyydestä (todeten samalla, että jos meinaa laulaa kovaa, kannattaisi lukea erityisen tarkasti niitä laulujen sanoja siitä lehtisestä eikä kailottaa vähän sinne päin)... Nooo, mitä pienistä! :)

Kaunista ja rentouttavaa joulua kaikille!

PS. Leivoin muutama viikko sitten piparkakkumuffineja, joihin taiteilin suklaakuorrutuksen. Muffinit onnistuivat hyvin, mutta kuorrute oli hiukan äkkimakea, joten alla hieman tuunattu ohje.

 
Piparkakkumuffinit

100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3-4 tl piparkakkumaustetta
1 dl kermaviiliä
0,5 dl appelsiinimehua

Koristeeksi:
2 dl vispikermaa
0,5 dl sokeria
hedelmiä tai suklaarouhetta

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen kermaviilin ja appelsiinimehun kanssa. Jaa taikina muffinivuokiin. Vuoat saavat tulla 2/3 täyteen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 12-15 minuuttia. Jäähdytä. Vaahdota kerma ja sokeri. Pursota kermaa muffinien päälle ja leikkaa koristeeksi hedelmiä tai rouhi suklaata.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jouluostoksilla

Kävin lauantaina tekemässä viimeisiä joululahjaostoksia ruuhkaisissa kaupoissa. Yleensä hankin joululahjat hyvissä ajoin, jotta vältyn ihmispaljoudelta, tönimisiltä ja talvitakin alla selkää pitkin valuvilta hikipisaroilta. Jotenkin tänä vuonna kävi kuitenkin niin, että siellä minä seisoin, ruuhkassa, tuhansien muiden ihmisten kanssa. Akateemisen kirjakaupan kassajono kiemurteli koko kaupan toiseen päähän asti. Hermohan siinä meinasi mennä viimeistään siinä vaiheessa kun en osannut tehdä tiukkoja päätöksiä mitä ostan ja mistä. (Siinä on muuten jotain koomista, kun menee hermo omaan itseen ja omaan jahkailuun, mutta silti ei pysty lopettamaan kumpaakaan, jahkailua eikä hermostumista.)

Pakenin Kämp Gallerian Zen Sushiin rauhoittavalle umeshulle ja hiljentämään vatsani kurinan. Japanilainen luumuviini toi hauskasti mieleen joulutortut.


Ja niin siinä kävi, että kun olin hetken lueskellut lehtiä ja ajatellut mukavia, oli päätöstenkin tekeminen hurjasti helpompaa. Loput jouluostokset sujuivat hyvässä sovussa itseni kanssa.

Onnistuin kuitenkin tuhraamaan ostoksiini lähes koko päivän käymällä suurin piirtein jokaisessa paikassa kahdesti (ensin katselemassa ja myöhemmin ostamassa). Tuomaan markkinoilla tuplasti käyminen ei harmittanut ollenkaan, sillä Helsingin joulumarkkinat ovat tänä vuonna erityisen vetävät ja tyylikkäät. Keskellä Senaatintoria on vanhan tyylinen karuselli, joka hehkuu kultaista valoa hämärässä ja vetää puoleensa kaikkia metrin mittaisia. Karusellin läheisyydessä on erilaisia ruokakojuja, joista saa ostaa glögiä tai muuta vatsan täytettä. Karusellin ja ruokakojujen ympärille on ripoteltu myyntikojukäytävät kodikkaan sokkeloisesti.


Markkinoilla oli mainio tunnelma ja kojujen uusi sijoittelu on edellisiä vuosia toimivampi. Karuselli toi markkinoille elämää, liikettä ja hehkua. Mielestäni nämä markkinat vetävät hyvin vertoja Keski-Euroopan vanhojen kaupunkien joulumarkkinoille! Toivottavasti Helsingin matkailumarkkinointi ottaa näistä kaiken hyvän irti.

Tuomaan markkinat ovat avoinna Senaatintorilla joka päivä klo 10-19 aina 21.12. asti. Omaan laukkuuni ostin markkinoilta Gourmet Sarfvikin taatelikakkua, karpalo-saaristolaislimppua ja sinappisilakoita. Iloitsin, kun löysin yhdestä kojusta lumikarpaloita  (tuoreita karpaloita, jotka ovat saaneet päälleen paksun tomusokerikuorrutteen). Ne poksahtavat suussa hauskasti ja maistuvat samaan aikaan ihanalta karpalolta ja makealta. Ostin ne siinä tarkoituksessa, että annan ne eteenpäin lahjaksi, mutta voi olla, että syönkin ne itse...

Kotimatkalla poikkesin Kansallismuseolla, jonka pihalla on hauska joulukuusimetsä. Siellä on tammikuun ensimmäiseen päivään asti 36 eri tavoin koristeltua joulukuusta valoineen. Kaunista! Samalla piipahdin museon aulassa, jossa oli museokauppojen joulumyyjäiset. Sieltä ostin mukaani vielä glögin tuoksuista saippuaa. Joulu alkaa nyt tuoksua kaikkialla.


tiistai 9. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Kutsuin itsenäisyyspäivän illaksi muutaman ystävän katsomaan kanssani linnan juhlia. Skoolasimme Suomen itsenäisyydelle alkoholittomalla kotimaisella karpalokuohuviinillä, joka oli sopivan raikasta ja marjaista.

Tarjosin vierailleni uuniperunoita savulohi- ja fetatäytteillä, päärynä-pähkinäsalaattia ja itse tehtyä leipää. Tässä muuten kaksi helppoa uuniperunatäytereseptiä:
1) feta, turkkilainen jugurtti ja kevät- tai punasipuli,
2) savulohi, turkkilainen jugurtti, tilli ja mustapippuri.
Pilko ja sekoita ainekset keskenään.

Jälkkäriksi leivoin edellisenä päivänä Eeva Kolun ihanan Blossa-juustokakun, jota tänäkin vuonna tuunasin lisäämällä juusto-osuuden sekaan yhden teelusikallisen kardemummaa.

Koska en ollut pitkään aikaan kokkaillut näin montaa ruokalajia kerralla, oli nyt hauska verestää muistoja. Turussa asuessani luonani kävi usein vieraita ja pidin illallisia, mutta nykyään niin käy ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Niinhän sitä sanotaankin, aika aikansa kutakin.

Se ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään, että tykkään kokeilla uusia reseptejä. Tällä kertaa uusi hittilöytöni on itsetehty omenaglögi. Se on superhelppoa ja tosi hyvää! Jos kaupan glögit ei nappaa, niin kokeilepa tätä.
Omenaglögi

1 l omenamehua
3 rkl ruokosokeria
1 vaniljatanko
2 kanelitankoa
4 neilikkaa
2 tähtianista

Keitä aineksia 30 minuuttia miedolla lämmöllä. Anna hautua vähintään 30 minuuttia ja siivilöi sitten glögistä mausteet.
Linnan juhlat vaikuttivat tänä vuonna hyväntuulisilta ja rennommilta kuin aikaisemmin. Meilläkin oli hauska ilta niiden parissa. Yli satavuotiasta Hannesta mekin fanitettiin, niin kuin moni muukin.

Joulukoristeet ovat päässeet esille.

torstai 4. joulukuuta 2014

Matkahaaveita

Lueskelin tänä syksynä jotain Mondo-matkalehden numeroa, kun sain päähäni tehdä listan matkakohteista, joihin haluan matkusta ennen kuin täytän 40. Liian usein matkakohteeni valikoituvat sellaisilla kriteereillä kuin kustannukset, vuodenaika ja matkaseura, eikä niinkään sen perusteella minne oikeasti olen haaveillut matkustaa. Siksi tuntui tärkeältä kerrankin miettiä asiaa oikeasti. Ehkä haaveeni näin listaamalla jopa toteutuu...
  • Praha on ollut listalla jo vuosikaudet, siitä lähtien kun siitä ensimmäisen kerran alettiin kohista (eli kai noin vuosikymmen sitten). Nyt suurin pöhinä on jo laskeutunut ja  "kaikki" ovat käyneet siellä, minua lukuun ottamatta. Oletan, että kaupunki on kaunis ja mielenkiintoinen, mutta en tiedä pitääkö se paikkansa. Olisi joka tapauksessa jo aika minunkin käydä katsomassa.
  • Tein vuonna 2010 roadtripin Skotlannissa ja jäljelle jäi kova kaipuu takaisin. Ajoimme reittiä Edinburg - Glasgow - Oban - Isle of Skye - Inverness - Edinburgiin. Näimme upeita maisemia ja söpöjä pieniä kyliä, kohtasimme uskomattoman ystävällisiä ihmisiä ja tutustuimme Skotlannin kiehtovaan historiaan. Silti niin paljon jäi näkemättä! Nyt haluaisin käydä itärannikolla sekä korkeammalla ylämaalla eli Invernessin pohjoispuolella.
  • En ole käynyt jenkeissä, mutta New Yorkin haluaisin kyllä nähdä. Vastaavasti Aasiasta haluaisin käydä Japanissa, mutta molemmat ovat kohteita, joiden matkabudjettiin pitäisi säästää vähän enemmän kuin kolme kuukautta. Siksi tarvitsisin matkustamiseeni vähän enemmän suunnitelmallisuutta. Kiusaus lähteä sopivan loman tultua johonkin edulliseen ja helppoon kohteeseen on toistaiseksi ajanut näiden haaveiden yli.
  • Olen ollut Kreikassa viimeksi teini-iässä, mutta mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä suuremmalla kaiholla muistelen Kreikan kuumaa aurinkoa, herkullista ruokaa ja sinistä merta. Kuvat esimerkiksi Santorinilta ovat henkeäsalpaavan kauniita!   
  • Tukholmassa olen käynyt lukuisia kertoja, mutta aina osana risteilyä. Olisi mahtavaa lentää sinne joku kerta pidennetyksi viikonlopuksi ja tutustua kaupunkiin ja nähtävyyksiin ihan kunnolla eikä pelkästään perusturistikohteisiin kuten vanhaan kaupunkiin ja sitten kiiruhtaa takaisin laivaan. Jostain syystä olen lentänyt viikonloppumatkoille muualle Eurooppaan, mutta länsinaapuri on jäänyt kokonaan välistä. 
  • Viime vuosina olen tuntenut yllättävää houkutusta Saksan kaupunkeja kohtaan ilman sen kummempaa selitystä. En oikeastaan tunne niitä edes sen vertaa, että osaisin sanoa missä niistä haluaisin käydä. Mieleeni on vain iskostunut saksalainen idylli ja valkoiset mustaristikkoiset talot. Hampurissa haluaisin käydä, mutta myös Hannover, Bremen, Düsseldorf, München, Köln ja Frankfurt kiinnostavat. (Myös Strasbourg Ranskan puolella olisi mahtava kokea!) 
Huh, olipas vaikeaa laatia tällainen lista! Hankaluus oli tietysti kohteiden valinnassa, sillä listalle sai tulla korkeintaan seitsemän kohtaa. On realistista ajatella, että voin tehdä maksimissaan yhden tällaisen suunnitelmallisen matkan vuodessa, ja vuosia nelikymppisiini on seitsemän. Listalta jäivät ulos muun muassa sellaiset kohteet kuin Rooma, Australia, Pariisi, Ranskan maaseutu, Los Angeles, Dublin, Lontoo ja Thaimaa, joihin myös olisi erittäin mukava päästä. Vaan kun ihminen ei voi olla samaan aikaan kovin monessa paikkaa...

Minne sinä haluaisit matkustaa?

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Eka adventti

Tänään paistoi aurinko! Ihanaa, että se sattui vapaapäivälle, jotta siitä pääsi myös nauttimaan. Tämäkään auringon ihme ei nimittäin kestänyt kovin montaa tuntia. Mutta sekin antoi uskoa siihen, että muutaman kuukauden päästä aurinko tulee vielä paistamaan koko päivän.
 


Ensimmäisen adventin kunniaksi paistoin Hanna-tädin kakkuja, joiden reseptin löysin sattumalta selatessani reseptikansioitani. Tykkäsin näistä lapsena ja nyt hoksasin, kuinka helppo niitä on tehdä itsekin. Kokeilin reseptiä ensimmäistä kertaa ja hyviä tuli. Vielä täytyy hiukan hioa pallon pyörittelytaitoa, jotta kekseistä tulisi saman kokoisia. Nyt jokainen keksi on vähän eri kokoinen...


Hanna-tädin kakkuset

100 g voita
1,5 dl kermaa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja

Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita muut ainekset voisulaan. Pyöritä taikinasta pieniä palloja ja aseta ne pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.
Stockan jouluikkuna on tänäkin vuonna hurmaava ja suosittu. Kävin joululahjaostoksilla ja ihailin samalla somistajien kekseliäisyyttä. Voisinkohan itsekin päällystää seinän suklaalevyillä kuten nämä hiiret?

 

tiistai 25. marraskuuta 2014

Rakkautta ilmassa

Tänä syksynä vietettiin ihanien H:n & D:n häitä tunnelmallisissa puitteissa meren rannalla. Näitä häitä oli odotettu ja suunniteltu pitkään ja kun päivä lopulta koitti, tuntui hassulta, että nyt todella oli se kauan odotettu päivä.

Kirkossa pappi puhui niin kauniisti, että monen silmät kostuivat. Itse juhlasali oli koristeltu lilan ja violetin eri sävyillä. Illan pimetessä tuikkukynttilät pöydillä ja seinille viritetyt valoköynnökset loivat intiimin tunnelman. Koristelu ja sommittelut olivat epäilemättä morsiamen luomuksia, hänellä kun on silmää kauniille yksityiskohdille.


Vieraita oli paljon ja paikkojen valintaa oli helpotettu valmiilla istumajärjestyksellä. Paikat oli merkitty pöytäkarttaan, jona toimi Euroopan kartta ja pöydät oli nimetty hääparia yhdistävien Euroopan kaupunkien mukaan. Pöydissä paikkakortteina toimi suloiset purnukat itse tehtyä omenahilloa. Aivan mahtava idea! Muistelin ihania häitä seuraavalla viikolla joka aamu lisätessäni samettista omenahilloa aamupuuroni päälle.


Vatsojen täytteenä häissä oli hampurilaisbuffet, jonka veroista en ole aikaisemmin nähnyt. Vesi herahtaa kielelle kun vain muistelenkin sitä. Jauhelihapihveissä oli käytetty mausteena pekonia ja maustettuja majoneeseja oli useampaa sorttia. Jälkiruokana oli hääkakun ohella hauska karkkibuffet. Karkkien kippoina oli kauniita lasipurkkeja, vanha elintarvikevaaka ja kahvimylly. Kekseliästä!

Karkkibuffet tässä vielä korkkaamattomana

Häät olivat ikimuistoiset ja oli hienoa saada osallistua niihin. Toivon H:lle ja D:lle kaikkea hyvää, paljon rakkautta ja onnellisia aikoja!

Kynttiläasetelma ruohikolla myöhemmin illalla

torstai 20. marraskuuta 2014

Ilta Farangissa

Juhlimme taannoin siskoni syntymäpäiviä Farangissa Taidehallin kupeessa. Odotin iltaa kovasti, sillä jostain käsittämättömästä syystä en ollut vielä päässyt käymään Farangissa vakaista pyrkimyksistäni huolimatta. Olen käynyt aikaisemmin Gaijinissa ja Boulevard Socialissa, joista molemmista pidin paljon.

Nämä kolme sekä Bronda ovat Tomi Björckin ja Matti Wikbergin perustamia ravintoloita, joista jokainen on hieman erilainen paitsi sisustukseltaan ja tunnelmaltaan myös menun makumaailmaltaan. Farangissa tarjoillaan aasialaista ruokaa.

Erityisesti pidän näissä ravintoloissa mainiosta maistelumenukonseptista. Jokaisessa ravintolassa on normaalin à la carte -listan lisäksi pari eri pituista maistelumenuta, joista valitsemalla mieleisen pöytään tuodaan laaja kavalkadi toistaan herkullisempia pieniä muutaman suupalan annoksia.

Tällä kertaa Farangissa valitsimme pöytäseurueessamme kahdeksan ruokalajin Farang maistelumenun. Siihen kuului mitä erikoisempia annoksia (en ole kovin perehtynyt aasialaiseen ruokaan), joten oli mukavaa, että pöytään tuotiin myös pienet menukortit, joista saattoi tarkistaa mitä mikäkin annos piti sisällään. Toki annokset myös esiteltiin samalla kun ne tuotiin pöytiin. Koko menu on luettavissa Farangin nettisivuilla.

Ravintolassa oli hämärän tunnelmallinen valaistus, joten nappasin kuvan vain jälkiruoastani, joka tässä menussa oli thai-tyyliin marinoituja hedelmiä persikka-punaherukkasorbetilla. Herkkusuu olisi kaivannut jotain suklaista, mutta ymmärrän, että se ei ole kovin aasialaista eikä varmaan olisi sopinut kokonaisuuteen. Lopuksi nautin vielä oikein haudutetusta minttuteestä.


Ilta oli hyvin toimiva kokonaisuus ja suuri aisteja hellivä nautinto. Siitä huolimatta täytyy todeta, että Boulevard Socialin makumaailma on enemmän omaan makuuni. Innolla odotan koska pääsisin testaamaan Brondan Eteläespalla!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Aikatauluttamattoman olemisen tärkeydestä

Marraskuun alku on ollut sellaista pyöritystä, että pyykkikori alkoi tulvia yli ja roskis täyttyä valmisaterioiden pakkauksista. En juuri ehtinyt huolehtia kuin kriittisimmistä asioista ja yritin vain pysyä vauhdissa mukana. Miten määräpäivillä onkin tapana etsiä seuraa toisistaan niin, että kaikki tapahtuu yhtäkkiä ja samaan aikaan? Elämässäni on ollut paljon ihania tapahtumia viime viikkoina. Yritän päästä jälleen blogirytmiin, jotta voin kertoa teille niistä kaikista.


Olin alkusyksystä varannut kalenteristani lomaa marraskuulle ja kun loma viimein kaiken hässäkän jälkeen koitti, olin onnellinen etten ollut varannut siihen reissua.

Pääni oli niin täynnä keskeneräisiä tai tekemättömiä asioita, että aloitinkin lomani listaamalla ne kaikki. Jatkoin tekemättömien asioiden läpikäymistä käyttämällä yhden aamupäivän kaikkien kaappien läpikäymiseen ja nostin samalla olohuoneen isolle ruokapöydälle kaikki tavarat, joille piti tehdä jotain. Olen esimerkiksi jo monta viikkoa säilönyt vaatekaapissani villatakkia, jonka sauma oli ratkennut kainalosta. Ihan kuin muistaisin ikinä ommella sitä kuntoon, kun säilytän sitä vaatekaapissani! Muistan sauman aina kun etsin villatakkia päälle laitettavaksi ja silloin en todellakaan ehdi ommella saumoja.

Voitte uskoa, että muutamassa tunnissa olohuoneessani oli pieni kaaos... En suosittelekaan vastaavaa operaatiota ellei edessä ole monta päivää vapaata aikaa ja suunnatonta tarmoa hoitaa kaikki keskeneräiset asiat pois. Minulla oli ja iltapäivällä aloin hoitaa asioita yksi kerrallaan. Voi sitä valmiiksi saamisen ihanaa tunnetta!

Tarkoitus oli lomalla hoitaa paitsi kotia myös itseäni. Aloitin sen seuraavana aamuna käymällä hierojalla sekä nauttimalla lounashetkestä lempikahvilassani Kuppi ja Muffinissa Kalevankadulla. Kiirehdin sisään koleasta ulkoilmasta ja valtasin yhden ikkunapöydän. Kuppi ja Muffinin leivät ja muffinit ovat todella hyviä, mutta kahvila sulkeutuu arkisin jo kuudelta, joten ehdin sinne harvoin. Siksi rauhallinen teehetkeni oli erityisen nautinnollinen.


Lomalla olen myös ehtinyt tehdä ihan oikeaa kotiruokaa, alusta asti ilman puolivalmisteita! Paistoin Teriyakilohta perunamuusin kanssa ja keitin ison kattilallisen gulassikeittoa, jota pakastin kiireisten päivien varalle. Rakastan sakeaa ja mausteista gulassikeittoa, ja vaikka en olekaan onnistunut tekemään yhtä hyvää kuin mitä söin Budapestissä vuonna 2004, on tämä kuitenkin varsin hyvä resepti.
Gulassikeitto

400 g naudan keittolihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi (tai useampi, maun mukaan)
3 rkl öljyä
1 tl jauhettua kuminaa
1 rkl paprikajauhetta (tai paljon enemmän, maun mukaan)
4 laakerinlehteä
lihafondia maustepullon ohjeen mukaan
1 litra vettä
3 kiinteämaltoista perunaa
pala juuriselleriä
2 punaista paprikaa
2 porkkanaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 tlk (70 g) tomaattipyreetä
1 tl suolaa
1 tl chilijauhetta (tai paljon enemmän, maun mukaan) 
Poista lihasta ylimääräinen rasva ja leikkaa liha peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki öljyssä kattilassa. Lisää kattilaan kumina- ja paprikajauhe, laakerinlehdet, lihaliemikuutio sekä liha ja 5 dl vettä. Laita kansi kattilan päälle ja keitä lihaa, kunnes se on pehmeää, noin 45 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. Kuori ja paloittele sillä aikaa perunat, porkkanat ja juuriselleri. Poista paprikoista siemenet ja paloittele paprikat. Lisää perunat, porkkanat, selleri, paprikat, tomaattimurska ja tomaattipyree kattilaan. Lisää vettä sen verran kuin keitto mielestäsi tarvitsee. Keitä, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja chilijauheella.
Kaaos olohuoneessa on pikku hiljaa hellittänyt ja aikatauluttamattoman olemisen myötä meno pään sisällä rauhoittunut. Pyykit on pesty, ja kotini näyttää jälleen ihan asuttavalta. Näissä mietteissä on hyvä suunnata katse ihan kohta koittavaan joulukuuhun.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Valon kaipuu

Nyt se iski. Haikeus. Kesä tosiaan meni, ja illat viime viikonlopun kellojensiirtämisen jälkeen pimenevät ennätysvauhtia. Pimeys tulee jo tosi aikaisin. Olen tällä viikolla monena päivänä kävellyt töiden jälkeen suoraan meren rantaan ihailemaan auringon viimeisiä säteitä aivan kuin yrittäisin imeä ne kaikki itseeni.


Haikeus on päällimmäinen tunne, kun kesän valoisuus on vielä tuoreessa muistissa. Kokemuksesta tiedän, että pian sitä on kuitenkin enää vaikea edes kuvitella, sitten kun peräkkäin on sattunut tarpeeksi monta sateen kyllästämää harmaan mustaa päivää. Silloin nämä kesän valokuvat tuntuvat vähän ihmeellisiltä. Oliko tuollaista joskus?

Munkan ranta kesällä

Vihreää väriloistoa Kruunuvuorenrannassa

Lampi Niemenmäessä loppukesästä

Valon väheneminen aiheuttaa minussa aina makeanhimon lisääntymisen. Siihen ei todellakaan auta kesän herkkukuvien katselu.

Kesällä Hollannissa

Pitää nyt vaan olla liiemmin muistelematta kesää ja go with the flow, niin pimeyteen taas tottuu. Onneksi on tulossa paljon mukavia tapahtumia, joihin keskittyä tulevina kuukausina. Jouluunkaan ei ole enää kuin alle kaksi kuukautta!

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kaupunkiretkellä

Pidin tänään vapaapäivän. En ollut suunnitellut itselleni mitään erityistä tekemistä, joten kun taivaalla häikäisi aurinko pitkästä aikaa, sain aamupäivällä päähänpiston lähteä kävelemään Villa Elfvikille Espooseen. Laajalahden rannan lähellä sijaitsevalta luontotalolta lähtee erilaisia luontopolkuja ja rannalla on muutamia lintutorneja. Olin koko kesän menossa käymään siellä, mutta sopivaa tilaisuutta ei tullutkaan. Nyt idea putkahti jostain mieleeni ja lähdin sen enempää suunnittelematta kävelemään.

Munkkiniemestä Villa Elfvikiin on matkaa vajaa viisi kilometriä. Vaikka oli pilvetöntä ja yllättävän lämmintä, meren rannassa kävi kova tuuli. Tuuli oli niin kova, että aallot heittivät silloin tällöin vettä Munkan rannan ponttoonisillalle. Hetken epäröityäni päätin tästä huolimatta uskaltaa, kun olin jo sinne asti tullut. Selvisinkin lähes kuivin jaloin melkein loppuun asti kunnes loppumetreillä tuli niin iso aalto, että koko vasen kylkeni kastui. Onneksi talvitakkini piti yllättävän hyvin vettä ja pisarat farkuilta kuivuivat nopeasti tuulessa. Kuivasin silmälasit kaulahuiviin, ravistelin pisarat ja jatkoin matkaa.

Kääntyessäni Ville Vallgrenin tielle olin iloinen kun olin hoksannut ottaa aurinkolasit mukaan. Aurinko nimittäin paistoi matalalta ja suoraan silmiini. Oli myös hauska päästä testaamaan vasta alennusmyynnistä hankittuja aurinkolasejani. Ne sattuvat olemaan ensimmäiset oikeilla voimakkuuksilla varustetut aurinkolasini ja oli mukavaa, ettei tarvinnut odotella kuukausia ennen kuin pääsin testaamaan niitä.

Ruukinrannasta löysin makeita huviloita merinäköalalla ja niitä ihastellessa kävelymatka taittui vauhdilla. En ollut sen tarkemmin tutkinut Villa Elfvikin sijaintia kartalta, mutta opaskyltit veivät sujuvasti perille. Sen sijaan luontopolkuja en tullut löytäneeksi. Oletin, että niihin olisi viittoja kävelytieltä, mutta jonkin matkaa sitä käveltyäni totesin, että siellä niitä ei ainakaan ollut. Jatkoin kuitenkin kävelemistä ja päädyin jonkin vilkkaan tien varteen (Kehä I, jälkeenpäin kartasta katsottuna). Olin jo hiukan uupunut reippailuistani, joten menin lähimmälle bussipysäkille istumaan.


Kauaa ei tarvinnut odotella, kun seutubussi jo tulikin. Hyppäsin kyytiin ja sain uuden ex tempore -idean: bussi meni Huopalahteen, jossa päätin jäädä pois ja kävellä Etelä-Haagan läpi. Olin suunnitellut käyväni joskus tutustumassa seutuun tarkemmin, sillä alue on jäänyt vähän vieraaksi. Miksei siis nyt kun aurinkokin vielä paistoi. Kävelyretkeni jälkeen hyppäsin kympin ratikkaan ja suuntasin kotiin.

Tämä bussin vietäväksi asettuminen nosti muistoistani pintaan erään kesäpäivän, jolloin ystäväni L:n kanssa Turussa asuessamme kävimme tämän tyylisen keskustelun:
- Tiiätkö, mitä Kakskerran saarella on?
- En, en oo koskaan käynyt siellä.
- Mennäänkö kattomaan?
- Joo, mennään vaan.
Hyppäsimme Turun torilta bussiin (saarelle pääsee siis siltoja pitkin) ja bussikuskin ihmetykseksi varmistimme vielä häneltä, että samalla bussilla pääsee myös varmasti takaisinkin kaupunkiin. Kyllä pääsi emmekä joutuneet jäämään Kakskerran golfklubille yöksi. Reissu kesti lähes pari tuntia ja arvatkaa mitä Kakskerrassa oli. Metsää. Ja se golfklubi. Ilmeisesti myös järvi ja kirkko, joita emme nähneet bussista. Mutta hauskaa oli.


Haluaisin tehdä tällaisia kaupunkiretkiä enemmän, mutta ne vaativat omanlaisensa mielentilan. Samaan aikaan ei voi ajatella, että kotona pitäisi pestä pyykkiä tai huomenna pitää mennä töihin. Yhdistänkin ne jotenkin pelkästään kesään, joten oli yllätys, että tein tällaisen retken tänään. Siinä tietysti edesauttoi auringonpaiste ja se, ettei missään vaiheessa tullut kylmä.

Kaikesta reippailusta tuli huutava nälkä ja kotona tein itselleni Valion reseptillä sienipannaripiirasta. Se osoittautui hauskaksi piirakan ja pannukakun välimuodoksi! Pohjassa käytettiin kananmunia, crème fraîchea, maitoa ja vehnäjauhoja, mikä on tervetullut vaihtelu rasvaisille piirakkapohjille. Täytteessä käytin sieninä herkkutatteja pakasteesta ja lisäsin reseptiin sinihomejuustoa. Täytteitä voisi varioida loputtomiin kuten tavallisessa piirakassakin. Konsepti toimi oikein hyvin!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kui pal gagguu sää söit? (Päivä Turussa)

Eräänä perjantaipäivänä onnistuin yhden päivän aikana vierailemaan seitsemässä turkulaisessa vatsantäyttämössä. Se oli rankka päivä se (ja seuraavan viikon tiukasta dieetistä ei sitten sen enempää). Mutta minkäs teet, kun näitä uusia paikkoja poksahtelee Turkuun kuin sieniä sateella ja vierailuni Turussa ovat hälyttävästi vähentyneet.

Rautatieasemalta keskustaan kävellessäni kohtasin jo ensimmäisen käyntikohteeni: Gaggui Kaffelan. Olen lukenut siitä monista blogeista ja kuullut ystävien puheissa viittauksia siihen, joten nyt oli jo korkea aika käydä kokemassa paikka itse. Yhdet ovat ihastelleet kahvilan lautasia, toiset ihmetelleet pieniä kakkupalasia ja kolmannet huumaantuneet tavallani kahvilan teksteissä käytettyyn turun murteeseen. Kuitissa luki: "Kui pal gagguu sää söit?" Kakku ja tee olivat hyviä ja sisustus trendikkään omaperäinen.


Cafe Carré
Muutamaa tuntia myöhemmin etsiydyin lounaalle Tårgetiin. Se on niin ikään uudehko ravintola ja sijaitsee Vähätorilla entisen Jokin ja entisen Roccan tiloissa. Tila on täynnä jänniä sopukoita ja vanhoja rakenteita. Joko talo on vanha ja ehtinyt nähdä näillä Turun syntysijoilla jos jonkinmoista elämää tai sitten se on erityisen onnistuneesti remontoitu sellaiseksi. Lounas toimi buffet-periaatteella ja täytti tarkoituksensa loistavasti. Hinta-laatusuhdekin oli kohdallaan, sillä lounas maksoi vain sen tavallisen 9,70 €.

Jälkiruoan jätin Tårgetissa väliin (vaikka sekin kuului hintaan), sillä jatkoin matkaani viereiseen Cafe Carré'hen. Totesin, että siitä olisi varmasti tullut uusi kantapaikkani mikäli asuisin edelleen Turussa. Kahvila oli sisustukseltaan sympaattisen kotoinen ja tee tuotiin isossa kannussa. Siellä olisi vierähtänyt helposti tunti tai kaksi, mutta minulla oli jo hoppu eteenpäin.


Kävelin jokirantaa pitkin ja kävin katsomassa valmistunutta Penninsiltaa. Lopputulos oli kaunis ja kekseliäs silta, jonka kaiteissa oli käytetty paksua lasia. Silta on vain jalankulkijoiden käytössä ja se on matala, joten se istuu maisemaan ihan kohtuullisesti. Hauskaa sillassa oli se, että siitä ei tehty tikkusuoraa vaan silta tekee luoteispäässään pienen kaarteen.


Löysin Turusta jonkin verran myös uusia kauppoja kuten White Maisonin Eerikinkatu 9:stä. Ostin sieltä suloisia valkoisia "pitsihattuja" hillopurkeille. Ihanan elävältä Turun torilta kävin ostamassa mukaan uskomattoman mehukkaita ahvenanmaalaisia päärynöitä. Iltapäivällä, kun jalkoja alkoi väsyttää, suunnistin Cafe Artiin. Sinne on edelleen pakko päästä jokaisella Turun vierailulla. Nyt tosin Cafe Carré on noussut vahvaksi kilpailijaksi...

Kahvittelun jälkeen oli vielä vuorossa muutamia mukavia Turun paikkoja, kunnes totaaliuupuneena palasin hotellille valmistautumaan iltaan.

Suosikkini koko maailman viinibaareista, Viinille, jää usein Turun reissuillani käymättä, sillä sille ei yleensä löydy sopivaa ajankohtaa. Nyt onnistuin änkeämään senkin tähän palapeliini eikä matkaseuralaistani E:tä ollut vaikea puhua mukaan. Yhdessä kiittelimme sitä, että Viinille ei ole sisustukseltaan trendikkäimmästä päästä, sillä silloin sieltä olisi mahdoton saada ikinä pöytää. Nytkin suurin osa pöydistä oli koko ajan varattuja. Käsittämättömän laaja viinilista aiheuttaa aina valinnan vaikeutta. Nyt tein päätöksen itselleni helpoksi ja tilasin gewürztramineria, jota harvasta paikasta saa laseittain. Sen lisäksi halusin kokeilla jotain uutta jälkiruokaviiniä. En enää muista mitä se oli. Hyvää oli ainakin. :)

Viinille

Illaksi olimme saaneet pöydän Tintåsta, jossa E:n kanssa tapasimme vanhan opiskeluaikaisen kaverin T:n. Söimme yhdessä pinchoja alkupalaksi. Yllätyksekseni löysin Tintånkin viinilistalta gewürztramineria laseittain, joten jatkoin sillä linjalla, vaikka hyvin harvoin juon nykyään valkoviiniä. Pääruoaksi valitsin teriyakilohta.


Tintå on tunnelmaltaan loistava perjantai-illan paikka. Bistromainen meininki ja ihmisten hälinä täyttää ravintolan katosta lattiaan. Emme olleet nähneet toisiamme pitkään aikaan, joten kuulumisia vaihtaessamme aika lensi ja olimme vähän kuin omassa intensiivisessä kuplassamme. Oli mahdottoman hauska ilta, joten kun pöytävarauksemme aika kului loppuun, siirryimme läheiseen Di Treviin Aurakadulle juomaan vielä lasilliset.

Väsymys alkoi kuitenkin jo tuntua meillä, jotka olimme periaatteessa lomailleet koko päivän. T, joka oli paahtanut päivän töissä, oli vielä ihan täynnä energiaa... Tunsin itseni vanhaksi mutta onnekkaaksi kun myöhemmin kömmin vällyjen alle.

Di Trevi
Di Trevi


















Turku-päivä oli pulkassa.