maanantai 8. elokuuta 2016

Mätäjoki päästä päähän

Meillä on tapana Piikkipaatsaman kanssa varata joka kesälle yksi tai kaksi retkipäivää, jolloin teemme jotain mukavaa yhdessä. Heinäkuun lopun retkipäivämme sattui aurinkoiselle, suorastaan helteiselle, tiistaille. Suunnitelmana tällä kertaa oli kävellä Mätäjoki päästä päähän.

Olen jostain napannut mukaani Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen esitteen Mätäjoen kävelyreitistä (ehkäpä Munkkiniemen kirjastosta?) ja koska se kulkee monien minulle vieraiden seutujen halki, reitti vaikutti mielenkiintoiselta. Meidän piti Piikkipaatsaman kanssa tehdä kävelyretki jo viime kesänä, mutta silloin ilmat olivat epävakaiset ja lopulta kahvilakierros houkutteli enemmän kuin kävelyretki.


Mätäjoen alku on Vantaan puolella, jossa se virtaa Mätäoja-nimisenä. (Määritelmällisesti kyseessä on kuitenkin puro, sillä sen leveys on alle 5 metriä ja virtaama alle 200 litraa sekunnissa.) Tapasimme Piikkipaatsaman kanssa suurinpiirtein Vantaanlaaksontie 7:n kohdalla Hämeenlinnanväylän itäpuolella. Sieltä löysimme alikulun Kaivokselaan ja Mätäojan alkulähteille. Kirjaimellisesti emme alkulähdettä löytäneet, vaan harhailimme hetken metsässä kunnes löysimme itsemme kartalle ja Mätäojanlaaksosta löysimme myös puron, jota lähdimme seuraamaan.


Pääasiassa puron vierellä kulkee miellyttäväkulkuinen kävelytie, mutta muutamissa kohdissa täytyy kiertää teitä pitkin. Mätäjoki on itsessään 9,1 km pitkä ja polku kokonaisuudessaan 15 km.

Kaivokselasta joki etenee Louhelaan, Kaarelaan, Kannelmäkeen, Malminkartanoon, Lassilaan, Marttilaan, Pitäjänmäkeen, Pajamäkeen, Taliin ja Talinrantaan kunnes laskee Isoon Huopalahteen Munkkiniemen länsipuolelle.

Joen yli on rakennettu kauniita siltoja ja monin paikoin näimme kymmeniä sorsia. Mätäjoki on siis ehdottomasti sorsien suosiossa. Kun pysähdyin ottamaan valokuvia, sorsat lähtivät nopeasti tulemaan kohti. Ilmeisesti ovat siis oppineet yhdistämään ihmisen herkkuihin...


Mätäjoen alun rannat ovat todellista kulttuurimaisemaa, sillä niillä main on ollut asutusta ainakin viimeiset viisituhatta vuotta. Varhaiset asukkaat elivät hylkeenpyynnillä. Silloin merenpinta oli 30 metriä korkeammalla, joten Myyrmäen alue oli saaristoa. Reitin varrella oli nähtävissä vähän uudempaakin historiaa: vuonna 1886 rakennettu keltainen Kårbölen alakoulu, vuonna 1796 rakennettu Malminkartanon päärakennus, joka rakennettiin alunperin renkituvaksi sekä vuonna 1776 rakennettu Talin kartano.

Strömbergin koski

Kauneimmat maisemat reitin varrella olivat Pitäjänmäellä Strömbergintien eteläpuolella. Siellä sijaitsee koski ja kolmimetrinen putous. Strömbergintie on ollut osa Turun tietä, josta muistomerkkinä on vieläkin vanha kilometripylväs: matkaa Helsinkiin on 8 km ja Turkuun 163 km. Lähellä on ollut kestikievari ja kosken partaalla on ollut olutpanimo jo 1700-luvun alussa. Auringon paahteessa ja liikenteen äänissä en kovin helposti osannut kuvitella maisemaa muutama sata vuotta sitten. Nykyinen maisema, Strömbergin puisto, on viihtyisä ja kaunis ja pysähdyimmekin sinne syömään eväitä.

Viimein Talissa Mätäjoki laskee Isoon Huopalahteen. Kun olimme kävelleen viitisentoista kilometriä auringossa, oli olo aika lämmin. Päätimme kävellä vielä Munkkiniemen uimarannalle, jossa viilennyksen toivossa pulahdin mereen uimaan. Vesikin oli kovin lämmintä, mutta silti virkistävää. Kun viimein pääsin kotiin asti, totesin kävelleeni todennäköisesti noin 19 kilometriä sinä päivänä.

Ison Huopalahden suisto

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu. Tekisin saman retken, jos polveni sallisi sen. Mätäjoki on todella hieno, vaikka jotkut kauhistelevat sen nimeä. Kaupunkipurot tarjoavat monipuolista luontoa katseltavaksi ja kuunneltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Onneksi Helsingissä on paljon luonnonkauniita paikkoja.

      Yllätyin siitä, että Mätäjoki on nimenä hyvin uusi. Wikipedia tietää kertoa, että ruotsinkielinen nimi Ruttin ån esiintyy vuoden 1837 kartassa ja suomenkielinen nimi Mätäjoki otettiin käyttöön vasta 1900-luvun alussa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!