sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Oscar Wilde, keikari Irlannista

Kun matkustin huhtikuussa Irlantiin, tutustuin tapani mukaan etukäteen kohteen kulttuurihistoriaan ja kuuluisuuksiin. Irlannistahan on tullut monta kuuluisaa kirjailijaa, mutta totesin nopeasti, että Samuel Beckettin tai James Joycen elämä ei ole koskettanut minua henkilökohtaisesti (vielä?). Sen sijaan Oscar Wilde (1854-1900) on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen Dorian Grayn muotokuvalla.

Dorian Grayn muotokuva kertoo nuorukaisesta, joka rakastuu itseään esittävään maalaukseen ja toivoo, ettei ikinä vanhenisi. Sattumalta toive toteutuu ja nuorukaisen sijasta kaikki elämän jäljet siirtyvät näkyviin muotokuvaan. Sen ansiosta Dorian Gray voi viettää turmeltunutta elämää ilman seurauksia, mutta tunnontuskilta ei välty kukaan.

Tarina on mielenkiintoinen ja vuonna 2009 tehty uusi suomennos on oivallinen. Voin suositella sitä, jos etsit uutta hyvää luettavaa.

Siksi listasin Dublinin pakko-nähdä-nähtävyyksiin Oscar Wilden muistomerkin. Se on Danny Osbornen hauska veistos vuodelta 1997. Siinä Oscar lekottelee kallion päällä.


Ilokseni törmäsin Galwayssä toiseenkin Oscar Wilden muistomerkkiin, jonka yhteydessä kunnioitettiin myös virolaisen kirjailijan Eduard Wilden (1865-1933) muistoa (muistomerkistä ei selvinnyt onko herroilla muuta yhteistä kuin sukunimi ja ammatti).


Oscar Wilden elämä oli vaiherikas. Hän todennäköisesti nautti ihmisten shokeeraamisesta ja jakoi vahvasti mielipiteitä. Sheridan Morley kirjoittaa, että Wildestä olisi nykypäivänä tullut loistava talk show isäntä tai vähintäänkin menestynyt kolumnisti. Wilde eli osan elämästään ylellisyydessä Dublinissa ja Lontoossa, mutta kuoli aivokalvontulehdukseen hyljeksittynä ja köyhänä Pariisissa sen jälkeen kun oli kärsinyt kahden vuoden vankilatuomion homoseksuaalisuudesta.

Dublinissa on muutama erinomainen ja tunnelmallinen kirjakauppa, jotka kolusin löytääkseni jonkin mukavan Oscar Wilde -aiheisen matkamuiston. Löysin pikkuisen kirjan, jossa on aluksi pieni elämäkerta, sitten Oscarin nokkelia elämään jääneitä anekdootteja, runo "Her voice" sekä lyhyt tarina "The Nightingale and the Rose".


Se on odottanut lukuhetkeä huhtikuusta lähtien (lukemista odottavien kirjojen pino kaapissani ei tunnu vähenevän millään), mutta tänään viimein tartuin siihen. Palasin mielessäni vaikuttaviin Irlannin maisemiin ja hekottelin Oscarin ajatuksille.

 
"Aina kun ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, 
minulle tulee tunne,
että minun täytyy olla väärässä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!