Tippukiviluola itsessään oli hieno nähtävyys ja opastettu kierros sisälsi paljon mielenkiintoista tietoa. Luolasta on esimerkiksi löydetty karhun jäänteet, vaikka karhu on kuollut Irlannista sukupuuttoon jo aikoja sitten. Luolasto on siis todella vanha. Silti sitä alettiin todenteolla tutkia vasta 70-luvulla, jolloin hoksattiin, että luolasto jatkuu kilometrikaupalla maan alla. Kuvat luolasta eivät onnistuneet kovin hyvin, koska siellä on, yllätys yllätys, pimeää.
![]() |
Tällaista aitaa oli tienvarret täynnä. |
Kun ajoimme takaisin Dubliniin, pysähdyimme matkalla Clonmacnoisen raunioituneella luostarialueella. Shannon-joen varrella sijaitsevassa Clonmacnoisessa on ollut toimintaa 500-luvulta lähtien, mutta tänä päivänä jäljellä on enää kirkkojen raunioita sekä upeita hautakiviä.

Luostarialue oli hieno, mutta meille pieni pettymys. Jos sattuu ajamaan Galwaystä Dubliniin ja aikaa riittää, poikkeaminen Clonmacnoisessa voi olla ihan hauska välietappi. Erityisesti sitä varten ei kannata lähteä tuolle suunnalle ellei ole erityisen kiinnostunut kristinuskon historiasta Irlannissa. Moottoritieltä poikkeaminen on kuitenkin aina elämyksekästä, sillä pienemmät tiet ovat paljon idyllisempiä ja maisemiltaan rikkaampia.
Etsiessämme tietä takaisin motarille, pysähdyimme välipalalle suloiseen teehuoneeseen Magheramoren kylässä. Söimme siellä todella herkulliset toastit.
Vaikka tee Irlannissa on yhtä vahvaa (ja melkein yhtä pahaa) kuin Englannissa, näin kauniisti tarjoiltuna sekään ei haittaa.
Pahaa teetä Englannissa? Saako noin sanoa? ;)
VastaaPoistaT: Hannele
Heh, älä kerro D:lle! :)
Poista