tiistai 9. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

Kutsuin itsenäisyyspäivän illaksi muutaman ystävän katsomaan kanssani linnan juhlia. Skoolasimme Suomen itsenäisyydelle alkoholittomalla kotimaisella karpalokuohuviinillä, joka oli sopivan raikasta ja marjaista.

Tarjosin vierailleni uuniperunoita savulohi- ja fetatäytteillä, päärynä-pähkinäsalaattia ja itse tehtyä leipää. Tässä muuten kaksi helppoa uuniperunatäytereseptiä:
1) feta, turkkilainen jugurtti ja kevät- tai punasipuli,
2) savulohi, turkkilainen jugurtti, tilli ja mustapippuri.
Pilko ja sekoita ainekset keskenään.

Jälkkäriksi leivoin edellisenä päivänä Eeva Kolun ihanan Blossa-juustokakun, jota tänäkin vuonna tuunasin lisäämällä juusto-osuuden sekaan yhden teelusikallisen kardemummaa.

Koska en ollut pitkään aikaan kokkaillut näin montaa ruokalajia kerralla, oli nyt hauska verestää muistoja. Turussa asuessani luonani kävi usein vieraita ja pidin illallisia, mutta nykyään niin käy ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Niinhän sitä sanotaankin, aika aikansa kutakin.

Se ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään, että tykkään kokeilla uusia reseptejä. Tällä kertaa uusi hittilöytöni on itsetehty omenaglögi. Se on superhelppoa ja tosi hyvää! Jos kaupan glögit ei nappaa, niin kokeilepa tätä.
Omenaglögi

1 l omenamehua
3 rkl ruokosokeria
1 vaniljatanko
2 kanelitankoa
4 neilikkaa
2 tähtianista

Keitä aineksia 30 minuuttia miedolla lämmöllä. Anna hautua vähintään 30 minuuttia ja siivilöi sitten glögistä mausteet.
Linnan juhlat vaikuttivat tänä vuonna hyväntuulisilta ja rennommilta kuin aikaisemmin. Meilläkin oli hauska ilta niiden parissa. Yli satavuotiasta Hannesta mekin fanitettiin, niin kuin moni muukin.

Joulukoristeet ovat päässeet esille.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapas kivalta. Harmi, kun en päässyt mukaan. Mutta lepäily auttoi. Su, olin jo inhimillisessä kunnossa ja tiistaina viimeinenkin flunssaoire hävisi. Oli aika pikaflunssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pääsit taudista pian eroon! Lepo tekee ihmeitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!