Kui pal gagguu sää söit? (Päivä Turussa)

Eräänä perjantaipäivänä onnistuin yhden päivän aikana vierailemaan seitsemässä turkulaisessa vatsantäyttämössä. Se oli rankka päivä se (ja seuraavan viikon tiukasta dieetistä ei sitten sen enempää). Mutta minkäs teet, kun näitä uusia paikkoja poksahtelee Turkuun kuin sieniä sateella ja vierailuni Turussa ovat hälyttävästi vähentyneet.

Rautatieasemalta keskustaan kävellessäni kohtasin jo ensimmäisen käyntikohteeni: Gaggui Kaffelan. Olen lukenut siitä monista blogeista ja kuullut ystävien puheissa viittauksia siihen, joten nyt oli jo korkea aika käydä kokemassa paikka itse. Yhdet ovat ihastelleet kahvilan lautasia, toiset ihmetelleet pieniä kakkupalasia ja kolmannet huumaantuneet tavallani kahvilan teksteissä käytettyyn turun murteeseen. Kuitissa luki: "Kui pal gagguu sää söit?" Kakku ja tee olivat hyviä ja sisustus trendikkään omaperäinen.

Cafe Carré

Muutamaa tuntia myöhemmin etsiydyin lounaalle Tårgetiin. Se on niin ikään uudehko ravintola ja sijaitsee Vähätorilla entisen Jokin ja entisen Roccan tiloissa. Tila on täynnä jänniä sopukoita ja vanhoja rakenteita. Joko talo on vanha ja ehtinyt nähdä näillä Turun syntysijoilla jos jonkinmoista elämää tai sitten se on erityisen onnistuneesti remontoitu sellaiseksi. Lounas toimi buffet-periaatteella ja täytti tarkoituksensa loistavasti. Hinta-laatusuhdekin oli kohdallaan, sillä lounas maksoi vain sen tavallisen 9,70 €.

Jälkiruoan jätin Tårgetissa väliin (vaikka sekin kuului hintaan), sillä jatkoin matkaani viereiseen Cafe Carré'hen. Totesin, että siitä olisi varmasti tullut uusi kantapaikkani mikäli asuisin edelleen Turussa. Kahvila oli sisustukseltaan sympaattisen kotoinen ja tee tuotiin isossa kannussa. Siellä olisi vierähtänyt helposti tunti tai kaksi, mutta minulla oli jo hoppu eteenpäin.

Kävelin jokirantaa pitkin ja kävin katsomassa valmistunutta Penninsiltaa. Lopputulos oli kaunis ja kekseliäs silta, jonka kaiteissa oli käytetty paksua lasia. Silta on vain jalankulkijoiden käytössä ja se on matala, joten se istuu maisemaan ihan kohtuullisesti. Hauskaa sillassa oli se, että siitä ei tehty tikkusuoraa vaan silta tekee luoteispäässään pienen kaarteen.

Löysin Turusta jonkin verran myös uusia kauppoja kuten White Maisonin Eerikinkatu 9:stä. Ostin sieltä suloisia valkoisia "pitsihattuja" hillopurkeille. Ihanan elävältä Turun torilta kävin ostamassa mukaan uskomattoman mehukkaita ahvenanmaalaisia päärynöitä. Iltapäivällä, kun jalkoja alkoi väsyttää, suunnistin Cafe Artiin. Sinne on edelleen pakko päästä jokaisella Turun vierailulla. Nyt tosin Cafe Carré on noussut vahvaksi kilpailijaksi...

Kahvittelun jälkeen oli vielä vuorossa muutamia mukavia Turun paikkoja, kunnes totaaliuupuneena palasin hotellille valmistautumaan iltaan.

Suosikkini koko maailman viinibaareista, Viinille, jää usein Turun reissuillani käymättä, sillä sille ei yleensä löydy sopivaa ajankohtaa. Nyt onnistuin änkeämään senkin tähän palapeliini eikä matkaseuralaistani E:tä ollut vaikea puhua mukaan. Yhdessä kiittelimme sitä, että Viinille ei ole sisustukseltaan trendikkäimmästä päästä, sillä silloin sieltä olisi mahdoton saada ikinä pöytää. Nytkin suurin osa pöydistä oli koko ajan varattuja. Käsittämättömän laaja viinilista aiheuttaa aina valinnan vaikeutta. Nyt tein päätöksen itselleni helpoksi ja tilasin gewürztramineria, jota harvasta paikasta saa laseittain. Sen lisäksi halusin kokeilla jotain uutta jälkiruokaviiniä. En enää muista mitä se oli. Hyvää oli ainakin. :)

Viinille

Illaksi olimme saaneet pöydän Tintåsta, jossa E:n kanssa tapasimme vanhan opiskeluaikaisen kaverin T:n. Söimme yhdessä pinchoja alkupalaksi. Yllätyksekseni löysin Tintånkin viinilistalta gewürztramineria laseittain, joten jatkoin sillä linjalla, vaikka hyvin harvoin juon nykyään valkoviiniä. Pääruoaksi valitsin teriyakilohta.

Tintå on tunnelmaltaan loistava perjantai-illan paikka. Bistromainen meininki ja ihmisten hälinä täyttää ravintolan katosta lattiaan. Emme olleet nähneet toisiamme pitkään aikaan, joten kuulumisia vaihtaessamme aika lensi ja olimme vähän kuin omassa intensiivisessä kuplassamme. Oli mahdottoman hauska ilta, joten kun pöytävarauksemme aika kului loppuun, siirryimme läheiseen Di Treviin Aurakadulle juomaan vielä lasilliset.

Väsymys alkoi kuitenkin jo tuntua meillä, jotka olimme periaatteessa lomailleet koko päivän. T, joka oli paahtanut päivän töissä, oli vielä ihan täynnä energiaa... Tunsin itseni vanhaksi mutta onnekkaaksi kun myöhemmin kömmin vällyjen alle.

Di Trevi

Di Trevi

Turku-päivä oli pulkassa.