tiistai 11. maaliskuuta 2014

Valoa kansalle!

Niin se viikko taas vierähti edellisestä kirjoituksesta! Mihin ne illat katoavat...?

Olen nauttinut lisääntyneestä auringonvalosta ja kirkkaista taivaista. Joku sanoi, että päivä pitenee tällä hetkellä puolella tunnilla viikossa! Hurja määrä lisää valoa!


Merenjäälle ei ole uskaltanut enää pitkään aikaan, sillä sulia kohtia on paljon. Lumi ja jää sulaa rannasta hauskasti yhtenä laattana jättäen kivien ja jään väliin isoja rakoja.


Viimeksi siivotessani kiinnitin huomiota siihen, että makuuhuoneeni ikkunalaudalla majailevan ruukkukasvin lehdet ovat alkaneet kasvaa valoa kohti.


Valon tarvetta lienee itse kullakin riittämiin.

Onneksi välillä on tarjolla myös henkistä valoa. :) Kävin vanhan työkaverin M:n kanssa testaamassa Cafe Köketin brunssin, joka kiilasi kerralla lempibrunssikseni. Paitsi että brunssi oli kaikkea mitä brunssilta odottaisinkin, me vietimme myös mahtavan kolme (!) tuntisen turisten kuulumisia. Edellisestä tapaamisesta oli vierähtänyt ihan liian pitkä aika, mutta M on niitä ihmisiä, joiden kanssa vaan jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Muutama sana brunssista: Cafe Köket sijaitsee Aleksanterinkadulla numerossa 16-18 (Piirongin, ihanan sisustuskaupan, naapurissa), mutta on näinä viikkoina muuttamassa viereiseen Balderin taloon. Brunssi jatkunee sielläkin, mutta ilmeisesti vähän eri muodossa, ainakin nettisivujen mukaan. Suosittelen pöytävarauksen tekemistä, sillä paikka on suosittu, eikä suotta. Tällä hetkellä brunssi sisälsi mielestäni sopivassa suhteessa perusjuttuja (herkullisia leipiä!) ja erikoisuuksia kuten talon pestoa ja savulohitahnaa. Oikein hyvä hinta-laatusuhde!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!