lauantai 22. maaliskuuta 2014

Samedi jour sur la terre

Tänään oli hämmentävin lauantai pitkään aikaan.

Lähdimme H:n kanssa tutustumaan Torikorttelien ruokatempaukseen Espalle. Pienelle alueelle oli asetettu kymmeniä katukeittiöitä, joista sai mitä mielenkiintoisempia herkkuja (mm. ostereita). Tämä taisi kuitenkin olla THE aurinkoinen lauantai, jolloin suomalaiset heräsivät viimeistään talviuniltaan, sillä tällaista tungosta en ole ihan vähään aikaan Suomessa kokenut. Jokaiselle kojulle oli kymmenien metrien jonot ja ihmispaljous oli todella hämmentävää. Tyydyimme lopulta jonottamaan pelkästään Brooklyn Bakeryn kojulle, jossa myytiin suussa sulavia kuppikakkuja.

Myös auringonpaiste oli hämmentävää. Raahauduin siitä huolimatta kuntosalille, jossa oli aika autiota. Kaikki olivat varmaankin siellä Espalla. Kotiin tullessa hämmästelin maasta nousseita kukkasia.


Illalla vielä leivoin juustokakun, jonka tekemiseen sain kulutettua useamman tunnin (ei resepti ollut niin monimutkainen). Onnistuin sotkemaan poikkeuksellisen tehokkaasti paitsi keittiön myös ennätysmäärän astioita. Onneksi on astianpesukone. Kaiken huipuksi huitaisin kyynärpäälläni yhdessä vaiheessa valmiiksi murskatut keksinmurut lattialle. Ei kun lakaisuhommiin ja uusia keksejä murustelemaan! Kakku onnistui hyvin, mutta tämä taisi olla niitä päiviä, jolloin kannattaisi pysyä kaukana keittiöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!