sunnuntai 10. marraskuuta 2013

11 asiaa

Huli osallistui 11 asiaa -haasteeseen Meanwhile in Longfield -blogissaan ja haastoi kaikki halukkaat mukaan. En ole pitkään aikaan kirjoitellut näitä, joten innostuin itsekin ajatuksesta. Haasteessa kuuluu kertoa yksitoista asiaa itsestään, vastata haastajan yhteentoista kysymykseen ja tehdä vielä yksitoista kysymystä seuraaville haasteen vastaanottajille.

Hulin kysymykset liittyivät kotiin ja sisustamiseen, joten moni omista yksitoista asiaa -vastauksistani liikkuu myös kodin aihepiirissä.

11 asiaa minusta
  1. Pidän paljon koruista. Talvisin mulla on yleensä aina kaula-, ranne- ja korvakorut sekä yksi tai kaksi sormusta. Korut on kuitenkin mulle aina asusteita eli vaihtelen kaikkia niitä vaatteiden värien ja mallien mukaan. Kesällä kun on kuuma, pidän yleensä vain korvakoruja.
  2. Olen tutustunut Facebookin ansiosta hienoihin tyyppeihin, joiden kanssa en olisi ikinä ystävystynyt tosielämässä. Saan heiltä paljon hyvää mieltä päivittäin. Elämäni ilman naamakirjaa olisi tänä päivänä paljon köyhempää.
  3. Tavoitteeni on pitää sähköpostilaatikoideni inboxit tyhjänä tai että siellä on vain sellaiset viestit, jotka vaativat reagointiani. Puhtaan pöydän periaatteeni koskee myös Lähetetyt-kansiota, jonka siivoan pari kertaa viikossa. Järjestän työsähköpostit kansioihin aihepiirin mukaan tai siirrän ne Odottaa vastausta -kansioon.
  4. En petaa sänkyäni juuri koskaan. Se on mielestäni ajantuhlausta ja ihan turhaa.
  5. Järjestän joka päivä viimeistään ennen nukkumaanmenoa vaatteet kaappiin, astiat pesukoneeseen ja kaikki tavarat paikoilleen (poikkeuksena tästä illat jolloin tulen vasta myöhään kotiin). Siinä menee maksimissaan viisi minuuttia kun sen tekee joka päivä. Tästä syystä kotonani on aniharvoin mitään epämääräisiä "kasoja". Tavaroiden paikoilleen viemistä helpottaa se, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa.
  6. Vihaan imuroimista. Voisin tiskata kaikki maailman astiat, jos ei ikinä tarvitsisi imuroida. Siedän aika paljon villakoiria nurkissa ja saatan jopa poimia niitä käsin roskiin. Sillä tavalla lykkään imuroimista vielä vähän eteenpäin.
  7. Luulen, että viihtyisin hyvin taittajan ammatissa. En tosin tiedä olisiko mulla tarpeeksi visuaalista silmää siihen.
  8. Kännykkä on mulle tärkeä työväline ja lähetän sillä paljon sähköposteja. Pidänkin sen tärkeimpinä ominaisuuksina soittamisen lisäksi selkeää kalenterinhallintaa ja teksti- ja sähköpostiviestien kirjoittamisen näppäryyttä. Jännitän sitä, miten tulen sopeutumaan Lumian käyttöön, kun se joskus osakseni tulee, mutta toivon, että se on vain tottumus- ja oppimiskysymys. Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka ovat siirtyneet takaisin paparikalenterin käyttöön sen jälkeen kun ovat ottaneet Lumian käyttöön ja pelkään että se on itsellänikin edessä.
  9. Koen edelleen iltaisia kauhunhetkiä zombie-kauhukuvien parissa, vaikka World War Z -elokuvan näkemisestä on jo neljä kuukautta. Viimeksi mietin miten pelastautuisin, jos zombiet hyökkäisivät Munkkiniemeen. Loppupäätelmä: En mitenkään. Hyvää yötä vaan teillekin.
  10. Katson hyvin harvoin mitään TV:stä suorana, koska en pidä ajatuksesta, että olisin sidottu TV:n ääreen johonkin tiettyyn aikaan. Katson myös kaiken mieluummin digiboksilta, jotta voin ohittaa mainokset.
  11. Itselleni kokatessani en noudata parasta ennen tai käytettävä ennen päivämääriä. Jos ruoka näyttää ja tuoksuu normaalilta, syön sen. Enkä ole muuten ikinä saanut ruokamyrkytystä. Taitaa olla rautainen vatsa. :)


11 kysymystä haastajalta

1. Missä kaupungissa/kaupunginosassa asuisit jos saisit valita ihan itse?
  • Tampereen tai Turun kokoisen kaupungin keskustassa, maksimissaan parinsadan metrin päässä torista.
2. Mikä on parasta kodissasi?
  • Kaunis kylpyhuone, joka on sisustettu ruskean eri sävyillä ja jossa jokainen sentti on käytetty tarkasti hyväksi.
3. Mihin remonttiin ryhtyisit heti jos siihen tulisi ajallisesti ja rahallisesti mahdollisuus?
  • Maalaisin seinät ja vaihdattaisin ikkunat. (Ikkunat ovat vain kaksinkertaista lasia ja päästävät kylmän ilman talvisin helposti sisään.)
4. Oletko enemmän “kaikki kerralla valmiiksi” vai “tehdään pikkuhiljaa” tyyppi?
  • Kaikki kerralla. Kärsivällisyys ei todellakaan ole parhaimpia puoliani. :) Mottoni on ennemminkin: "Tee tänään se minkä voisit siirtää huomiselle, sillä jos pidät siitä tänään, voit tehdä sen huomenna uudestaan." En tykkää vitkastelusta.
5. Minkä kahden esineen varkaus tuntuisi kaikista pahimmilta?
  • Päiväkirjojen ja valokuvien.
6. Jos talosi olisi tulessa ja sinulla olisi aikaa hakea talostasi kaksi esinettä (ei henkilö tai eläin, ne olisi jo turvassa), mitkä ne olisivat?
  • Sama vastaus kuin edelliseen kysymykseen eli päiväkirjat ja valokuvat.
7. Keräiletkö jotain?
  • Ostan matkoilla muistoksi uusista matkakohteista "lumipallon". Siis sellaisen lasisen pallon, jonka sisällä on pieni figuuri jostain nähtävyydestä ja jota ravistamalla figuurin päälle sataa hilettä. Niitä on jo aika monta!
8. Rakkain muistosi nykyisessä kodissasi?
  • Leppoisat myöhäiset perjantai-illat lempiTV-sarjojen parissa blogia päivittäen pitkän työviikon jälkeen.
9. Vaihdatko lakanat viikottain?
  • No arvaa! En todellakaan. :D Onhan puhtaat lakanat ihana juttu, mutta niiden pesemisestä niin usein olisi liikaa vaivaa.
10. Jos saat yllätysvieraita vartin varoitusajalla, mihin käytät sen viisitoistaminuuttisen?
  • Itseni ihmisen näköiseksi laittamiseen. Kotiminäni on varsinainen peikko.
11. Järkkäätkö mieluummin kunnon kotibileet vai leppoisan rauhalliset hyvällä ruoalla maustetut illanistujaiset?
  • Kunnon kotibileet, mutta ystäväpiiriini ei kuulu niin montaa kunnon bilettäjää, että saisin tuvan täyteen. Illanistujaisetkin on hauskoja ja järjestän niitä yhtä mielelläni.

Taidan tehdä kuten Huli, enkä nimeä haasteelle jatkajia. Kaikki blogistit ovat kuitenkin tervetulleita jatkamaan haastetta omassa blogissaan. Jos tartut haasteeseen, jätä blogiini viesti, sillä tulen mielelläni lukemaan vastauksesi. Huli oli keksinyt niin mielenkiintoiset kysymykset, että jatketaan niillä enkä lähde nyt keksimään uusia.

4 kommenttia:

  1. Tää oli ihana! Ja toi sun mottos (Tee tänään se minkä voisit siirtää huomiselle, sillä jos pidät siitä tänään, voit tehdä sen huomenna uudestaan.) on loistava! Komppaan sua sen osalta ihan täysin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!