Niisk

Täällä on tällä viikolla taisteltu flunssaa vastaan. Heräsin maanantaiaamuna kurkku kipeänä ja keskiviikkona tuhisin jo huomiota herättävästi. Taistelu (toivottavasti) huipentui tänään, kun olen viettänyt suurimman osan päivästä sohvalla TV:tä katsellen.

Heräsin tapani mukaan ennen seitsemää vain todetakseni entistä huonomman oloni. Avasin työtietokoneen, peruutin kaikki päivän tapaamiset ja painuin takaisin nukkumaan.

Tänään olen taas muistanut kuinka tylsää sairastaminen on. Mitään ei jaksaisi tehdä, mutta untakaan ei määrättömästi saa. Onneksi mulla oli digiboksilla monta ohjelmaa katsomatta, joten tuijottelin aamupäivän Supernaturalia, Fringeä, Iholla'a, Olipa kerran- sekä Isänmaan puolesta -sarjoja ja Kostoa. Näistä oli se seuraus, että päikkäreillä näin kamalaa painajaista, johon liittyi jokin hirviö, pakenemista, käsinkosketeltavaa kauhua sekä Koston valkotukkainen mies. Grrr...

Päivän suurin anti on ollut päätös siitä, että lopetan seuraamasta näitä TV-sarjoja: Duudsonit tuli taloon (ne perheet on vaan tosi ärsyttäviä), Candlefordin postineiti (koko sarjassa on vain yksi sympaattinen ja kiinnostava hahmo: voinen lopettaa sen katsomisen siitä huolimatta, että sitä on verrattu ihanaan Downton Abbey'iin), Missä kuljimme kerran (kirja jäi multa aikanaan kesken sekavuutensa ja tylsyytensä takia, samoin kävi nyt TV-filmatisoinnille - koen tästä lievää alemmuutta) ja Hakekaa kätilö (kyllä, elämä viime vuosisadalla oli kamalaa).

Nenän kautta hengittäminen sattuu, joten olen tänään kunnostautunut myös niinkin vaativassa tehtävässä kuin suun kautta hengittämisessä. Ikävää on se, että unohdan sen jatkuvasti ja pistän suuni vaistomaisesti kiinni. On se elämä rankkaa.