perjantai 11. toukokuuta 2012

Vettä ja auringonpaistetta

Tänään satoi vettä ja ensimmäistä kertaa Helsinkiin muuton jälkeen kastuin kotimatkalla (ja kastuminen siis on positiivinen asia, palataan siihen kohta). Juuri eilen pääsin ihmettelemästä ääneen onko tänä keväänä ollut tavallista aurinkoisempaa, kun en muistanut yhtään oikeaa vesisadetta. Mulle huomautettiin sitten, että talvella sataa lunta - olisikohan se syynä, ettei vesisateita ole tänä vuonna vielä ollut...

Mutta tänään siis satoi vettä. Kun laitoin työhuoneessani iltakuudelta takkia päälle, vilkaisin työpaikkani kattotasanteelle, jolla lokki hautoi muniaan ja ajattelin säälien, että tuolla tuulessa ja myrskyssä se istuu vielä monen monta päivää ennen kuin poikaset kuoriutuvat muutaman viikon päästä. Ja kun astuin työpaikan ovesta ulos, leukani loksahti hämmästyksestä ja suustani melkein pääsi spontaani kiljahdus: "Täällä sataa vettä!" Sekunnin sadasosan harmittelin, ettei mulla ollut sateenvarjoa, kunnes tajusin, että olen menossa kotiin (enkä junalle) eikä kastuminen siis haittaa ollenkaan. Käänsin kasvot taivasta kohti ja annoin pisaroiden tippua kasvoille ja rentouttaa kasvojen lihakset rankan työviikon jälkeen. Se ei ollut mitään tihkusadetta, vaan oikeita pisaroita ja pian hiuksetkin oli ihan märät. Kesän ensimmäinen sade!

Viime maanantaina ei kuitenkaan satanut vettä vaan aurinko paistoi edelleen ihanasti. Töissä meni myöhään ja jouduin peruuttamaan ystävien näkemisen, mikä teki mielen apeaksi. Lähdin kävelemään taas Munkkiniemen rantaan. Pompin rantakivillä ja otin seuraavat kuvat.

Maa ja puut vihertävät jo vaatimattomasti.

Joutsenpariskunta ja kolme poikasta!





Kesä, tule jo! TULETULETULETULETULETULETULETULETULETULE!!!! Jotta voin taas juhannuksen jälkeen olla täydellisen totaalisen lopullisen kypsä kesään ja alkaa odottaa syksyä.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia tutuilta entisiltä kävelyreiteiltä <3

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin erityisen paljon kuvasta, jossa olit kuvannut hiirenkorvia ja aurinko siilautui oksien lävitse. Ihana kevätfiilis :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja ihana fiilis <3

    Henna

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista!

    Emmi, tuo on myös mun lempikuva! :)

    VastaaPoista
  5. Et voi juhannuksen jälkeen odottaa syksyä, koska vasta MEIDÄN MATKAN jälkeen saa syksyn odotus alkaa :) mutta kesää saa siis odottaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!