sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Sunnuntai 11. joulukuuta - Kanin pienet omaiset


Kokeilin viime viikonlopuna Sunnuntain ohjeella vanilja-kanelipullia. Olivat oikein herkullisia! Pullat valmistettiin käytännössä samalla tavalla kuin korvapuustit, mutta täytteenä käytettiin yksi purkki vaniljarahkaa, 1 ruokalusikallinen sokeria ja 1,5 teelusikallinen kanelia, jotka sekoitettiin keskenään ja levitettiin kaulitun taikinan päälle ennen kuin se käärittiin rullaksi. Rullasta leikattiin noin 3 cm paksuisia paloja ja ne nostettiin paperisiin pullavuokiin leikkauspinta ylöspäin. Pullat paistettiin ohjeen mukaan 225 asteessa 10-13 minuuttia. Helppoa!

Joulutunnelmaa tarjoilee myös Anna Eriksson Sylvian joululaululla.

A. A. Milnen Nalle Puh -kirjoissa on paljon hyviä kohtia. Tässä yksi lempparini:

Jonkin ajan kuluttua olivat kaikki kokoontuneet metsän korkeimmalle kohdalle ja Vaparetki saattoi alkaa. Ensimmäisenä kulkivat Risto Reipas ja Kani, sitten Nasu ja Puh, sitten Kengu Ruu taskussaan, sitten Pöllö, sitten Ihaa ja viimeisenä kaikki Kanin omaiset ja ystävät pitkänä jonona.
”En pyytänyt heitä mukaan”, sanoi Kani ohimennen. ”He vain tulivat. Niin kuin aina. Saavat kävellä viimeisinä, Ihaan jäljessä.”
”Sanon vain”, sanoi Ihaa, ”että Rasittavaa. Minun ei tehnyt mieleni lähteä tälle Rapalle – no, mistä Puh puhui. Tulin pelkästään kohteliaisuudesta. Mutta tässä minä nyt olen; ja jos olen Rapa – sen niin – viimeinen, niin antakaa minun myös olla viimeinen. Jos minun on lakaistava syrjään puolitusinaa Kanin pientä omaista ja ystävää joka kerran kun haluan istuutua hetkeksi lepäämään, silloin tämä ei enää ole Rapa – mikä liekään – vaan pelkkä Hälinä. Sen minä vaan sanon.

Rentouttavaa sunnuntain jatkoa!

5 kommenttia:

  1. Nam,mitä pullia!Hyvää adventtipyhää!

    VastaaPoista
  2. Rauhallista kolmatta adventtia ja kiitos päivän kalenterista!

    Minä laitan taas jouluradion päälle ja kuuntelen hieman kaunista musiikkia!

    VastaaPoista
  3. Ihanan herkullisen näköisiä pullia! Dallaspullat ovat salainen paheeni, pidän rahkan ja vanilijan mausta. Minä vain en saa ikinä pullataikinaa kohoamaan...

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    Annika, mulla on ollut juurikin tuo sama kohoamisongelma! Nämä tein Sunnuntain valmistaikinasta ja paketissa oli hyvä vinkki: uunin saa säädettyä 40 asteeseen ja se on oiva paikka kohottaa pullat! Toimi kohtalaisen hyvin!

    VastaaPoista
  5. nyt iski pullanhimo :) käyn harvemmin katsastamassa kalenterisi, mutta on mukava useampikin päivä käydä samalla läpi. Mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!