lauantai 17. syyskuuta 2011

Herkullisia hetkiä aurinkorannikolla

Hyvään lomaan kuuluu myös hyvä ruoka ja Espanjassa siitä ei tietenkään ole puutetta. Muutaman kerran söimme esimerkiksi tapaksia, joista herkullisimmat ovat tässä.

Tonnikalaleipiä

Manchegojuustoa

Erilaisia kinkkuja

Espanjalaista perunamunakasta

Melonia ja kinkkua

Paras tapaksista oli mielestäni tuo viimeisen kuvan melonia ja kinkkua, joka tällä seudulla tarjoiltiin tällä tavalla (näin saman annoksen toisessakin ravintolassa). Italiassahan annos tarjoillaan usein siten, että kapeiden melonisuikaleiden ympärille kääritään parmankinkkua. Meloni oli ihanan kypsää sekä mehukasta ja kinkku suolaista. Ainoa epäkohta oli annoksen massiivinen koko. Pääruoka oli nimittäin vielä edessäpäin, joten en mitenkään voinut syödä kolmea lohkoa kokonaisesta melonista, vaikka kuinka olisin halunnut!

Erään hyvän ravintolan sisäänkäynnillä oli hauska "hovimestari" toivottamassa ruokailijat tervetulleiksi. Jäätelöannoksia tuli myös tietenkin nautittua, etelässä kun oltiin. Niistä ei kuitenkaan valitettavasti tullut otettua kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!