torstai 23. kesäkuuta 2011

Aamuista Helsinkiä ihastelemassa Vol. 2

Sunnuntaina oli vuorossa muutama Helsingin kirpputori, joista tehtyjä löytöjä olen pitkin talvea kuolannut Absolutely Whiten blogissa. Itse en vaan juurikaan ikinä ole sunnuntaiaamuisin Helsingissä enkä ainakaan siinä virkeyden tilassa, että voisin lähteä kukonlaulun aikaan koluamaan kirpputoreja. Siksi tämä oli yksi tärkeimpiä asioita, joita halusin kesälomani aikana tehdä.

Ensimmäinen kohteeni oli Vallilan Valtteri (Aleksis Kiven katu 17), jonne Absolutely White oli neuvonut menemään jo hyvissä ajoin ennen torin aukeamista eli kello yhdeksää. Koska olen armottoman aamu-uninen ja vaikka olin valmistautunut kierrokseen menemällä aikaisin nukkumaan, päätin tehdä kompromissin ja menemään paikalle puoli yhdeksäksi. Kirpputori oli perustettu vanhaan teollisuushalliin ja myyjiä oli arviolta 50-100. Luulin, että hallissa oli ruuhkaa jo tuolloin puoli yhdeksältä, mutta en näemmä tiennyt ruuhkasta mitään, sillä kun lähdin tuntia myöhemmin, minulla oli vaikeuksia päästä hallissa enää eteenpäin.

Löytöihini olin varsin tyytyväinen: Jackpotin vihreä villatakki 1,50 eurolla, Eiffel-tornipalapeli, 10 kpl leivosmuotteja joko leivontaan tai askarteluun eurolla, nostalginen CD 90-luvulta ja Sir Tom Jonesin elämäkerta.

Vallilasta jatkoin matkaa Hietsun kirpparille (Lönnrotinkatu 34). Se olikin minulle tuttu paikka ja eräs pienikokoinen ystäväni tekee sieltä jatkuvasti uskomattomia merkkivaatelöytöjä. Olin tulomatkalla saanut yhteyden helsinkiläistyneeseen ystävääni, joka kutsui minut mukaan aamiaiselle Kallion Pacificoon Helsinginkatu 15:een. Vilkaisin vartissa läpi Hietsun tarjonnan löytämättä mitään silmiinpistävää ja samalla havaiten, että Valtteriin verrattuna myyjät Hietsussa todellakin osaavat arvottaa tavaransa. Hintataso oli kuin eri planeetalta!

Pacificon aamiainen oli loistava hinta-laatusuhteeltaan, sillä kympillä sai runsaasta seisovasta pöydästä syödä vatsansa täyteen croissantteja, munakokkelia, nakkeja ja lihapullia, leipää lisukkeineen, tortilloja (?), uusia perunoita ja silliä, mysliä, jugurttia yms. tyypillistä aamupalaruokaa. 


Missasin varmasti jotain tarjonnasta, sillä hillitsin itseäni tietäessäni meneväni illalla kummipojan kolmivuotissynttäreille. Siellä perinteisesti pöytä notkui herkkuja, joten säästin tilaa vatsassa myös niille. Synttärijuhlissa pikkuherra 3v. teki nokkelasti palapelejä ja innostui pikkuautosta, jota koristi hänen oma nimensä. Lahjat vaikuttivat niin mieluisilta, ettei hän meinannut malttaa syödä mitään niistä lukuisista synttäriherkuista.

Maanantain vietin korkeasaaressa ystävän ja hänen alle vuoden ikäisen poikansa kanssa. Poikaa tosin kiinnosti ihan muunlaiset kissat kuin mitä aitauksissa oli näytillä. Hänen huomionsa oli enemmänkin kiinnittynyt muihin vierailijoihin, pitkähiuksisiin sellaisiin. Leteistä olisi varmasti ollut todella hauska kiskoa! :)


 Vietimme mukavan päivän eläinten parissa.

3 kommenttia:

  1. Ihanat löydöt Vallilasta! Hietsusta voi kyllä tehdä yhtä hyviä löytöjä kuin Vallilastakin, mutta yleisesti ottaen Hietsussa taitaa kyllä olla korkeammat hinnat kuin Valtterissa. Mäkin rakastan noita vuokia! :-) Kiitos muuten brunssipaikkavinkistä! Pitää ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
  2. Oi kuulostaa todella ihanalta päivältä. Täytyis tosiaan itsekkin käydä noita kirppareitä läpi, vois vaikka taas aloittaa näistä Raumankin kirppareista ;)

    VastaaPoista
  3. Tunnistin itseni! -Kiriliini-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!