lauantai 21. elokuuta 2010

Pieni pala perjantaita

Vielä on pieni pala perjantaita jäljellä, kymmenisen minuuttia tarkalleen ottaen. Kiitos kaikille täällä ja facebookissa kommentoineille kannustavista sanoista! Mukavaa, että blogini sai näin hienon vastaanoton.

Unohdin eilen kirjoittaa toisesta minua bloggaamaan inspiroineesta kokemuksesta. Katsoin loppulomasta nimittäin Julie & Julia -elokuvan, jolta en odottanut paljoa, mutta joka lopulta olikin ajatuksia herättävä. Susanna-sisko ainakin on nähnyt samaisen leffan, onko joku muu? Se kertoo tavallaan kahta eri aikaan eläneen ihmisen tarinaa päällekäin. Toisaalla on Julia 50-luvulla, myöhemmin kuuluisaksi tullut kokki, ja nykypäivässä on amerikkalainen nuori nainen, Julie, joka haastaa itsensä kokeilemaan vuodessa Julian julkaiseman keittokirjan kaikki reseptit. Ja kirjoittamaan kokeilustaan blogin! Meryl Streepin loistavasti esittämä Julia ei ollut minulle sympatioita herättävä hahmo, mutta Julie oli sitten sitäkin enemmän. Hänen ajoittain päämäärätön elämänsä sai uutta ryhtiä (tai epätoivoa...) suuresta urakasta. Yksi legendaarinen elokuvarepliikki Julielta:
- You konw what I love about cooking?
- What's that?
- I love that after a day when nothing's sure, and when I say nothing I mean nothing, you can come home and absolutely know that if you add egg yolks to chocolate, sugar and milk, it will get thick. It's such a comfort!
Ja tämä on niin totta! Se on todella yksi suuri syy, miksi pidän kokkaamisesta ja leipomisesta: on olemassa monia ruokalajeja, joissa ei vaan voi epäonnistua mikäli seuraa orjallisesti ohjetta, ja se on lohduttavaa. On asioita, joissa onnituu varmasti. Ja sitten on niitä asioita, joissa epäonnistuu melko varmasti, vaikka kuinka seuraisi ohjeita.:D Monelle tällaisia ovat modeemin tai digiboksin asentaminen... Itse sain tänään melkoisen onnistumisen tunteen, kun sain ihan itse ensimmäistä kertaa päivitettyä töissä kaksi tietojärjestelmää uuteen versioon kirjallisia ohjeita seuraamalla. Silti parasta oli, kun toimittajan helpdeskistä myönnettiin, kun yhdestä ongelmasta soitin sinne, että ohjeessa on tuossa kohtaa VIRHE! En voinut olla huudahtamatta: "Hei, jee!" :D Olin jo nimittäin alkanut epäillä sisälukutaitoani ja ymmärryskykyäni.

Oletteko ikinä toteuttaneet reseptiä, jossa on jälkeenpäin ajateltuna täytynyt olla virhe? Muistan yhden porkkanakakun kuorrutuksen, joka oli aivan liian löysää ollakseen oikein valmistettua. Yrittäessäni saada sitä jäykemmäksi, lisäsin muistaakseni loputtomasti tomusokeria, eikä se lopulta edes juurikaan auttanut. Kuorrutus valui reunoja pitkin lautaselle. Se oli hyvin omituinen resepti.

Mukavaa viikonloppua! Itse nautin kovasti, kun voi kolmen kuukauden jälkeen vetää jälleen villasukat jalkaan.

3 kommenttia:

  1. Mulla oli samanlaiset ajatukset Julie & Julia -elokuvaa kohtaa eli ajattelin sen olevan sellainen "helppo" katsottava, joka ei aiheuttaisi tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. En ole edes kovinkaan innokas kokkaaja, mutta jotakin hienoa leffassa oli, koska se laittoi ajattelemaan. Itselleni leffasta nousi esille kaksi viestiä; se, ettei ole hyvä uppottua täysin johonkin omaan juttuun unohtaen kaikki lähimmäiset ja muun elämän ja toiseksi se, että sitkeästi yrittämällä pääsee tavoitteisiinsa ja päämääriinsä. :-)

    VastaaPoista
  2. Mä olen katsonut kyseisen leffan. Oli ihan katsottava, mutta ehkä hieman liian pitkä. Tuo turvallisuuden ja onnistumisen tunteen saaminen leipoessa/ruokaa laittaessa on täysin totta. Itse huomaan leipovani useammin silloin, kun elämässä on joko jokin asia pielessä, silloin kun tapahtuu paljon (töissä tai vapaalla) tai kaipaan turvallisuuden tunnetta. Toki useasti tulee tehtyä ruokaa ihan vaan elääkseen tai makean nälkään, mutta ei maailmassa ole parempaa tuoksua kuin tuore pulla! Onneks on työkaverit joille voi kiikuttaa leivonnaisia, ettei tule kaikkea syötyä itse ;)

    VastaaPoista
  3. Anniina kirjoitti 1.9.2010: Mä tein viime vuonna eräänlaisen suklaakakun mummin ja vaarin tullessa kyläilemään mun luokse. Ne tulivat itse asiassa ensimmäistä kertaa, sillä ensimmäiseen 7 vuoteen en saanut aikaiseksi kutsua niitä (vaan menin aina niiden luokse), mutta viime vuonna sitten uuden kodin myötä kutsuin ne kylään. Eli oli ekaa kertaa tilanne, että mun piti näyttää mummille (joka kuuluu marttoihin ja tehnyt koko elämän keittäjän töitä), että kyllä mäkin jotain osaan. Noh, vaikka tein kaiken aivan ohjeen mukaan, niin lopputuloksena oli kivikova kakku. Siitä ei saanut millään veitsellä leikattua palaa. Mummi sitten lohduttakseen sanoi, että kyllähän me voidaan tätä murtaa ja tällei kahviin kastaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!