sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lux Helsinki pakkasessa

Purevasta pakkasesta huolimatta kävin kiertämässä läpi Lux Helsinki -karnevaalin tämän vuotiset valotaideteokset isäni kanssa. Teokset olivat esillä vain viisi päivää ja jonkinmoista tungosta oli havaittavissa. Teokset muodostivat loogisen kävelylenkin ydinkeskustassa ja muutamassa kohden saimme suorastaan luovia eteenpäin, sillä etenimme päinvastaisessa järjestyksessä kuin moni muu.

Aloitimme Ruttopuistosta, joka hohti satumaisissa väreissä.


Siellä oli paljon lyhtyjä ja erilaisia valoja, joita emme jääneet kuitenkaan tutkimaan tarkemmin, sillä viima oli liian armoton.

Omiksi suosikeiksini nousi kolme kokonaisuutta. Kekseliäin teos oli mielestäni Antti Pussisen ja Martta-Kaisa Virran Medicine City Esplanadin lavalla. Kyseessä oli lääkkeiden läpipainopakkauksista tehty suurkaupunkimaisema. Lux Helsingin nettisivuilla kerrotaan teoksesta näin:

"Teos kertoo yhteiskuntamme medikalisaatiosta. Myös kaupunki voi toimia lääkkeenä yksinäisyyteen ja valo lääkkeenä pelkoon. Pimeässä kaupungissa jokaisen ikkunassa olevan valon takana on ihminen. Esplanadin lavalla teos on kuin pienoiskaupunki oikean kaupungin keskellä. Teoksessa on arviolta 22 000 lääkepakkausta. Teoksen valmistaminen kesti kahdelta taiteilijalta kuusi kuukautta."

Toinen mieleenpainuva teoskokonaisuus, joka mieluusti saisi vaikka jäädä paikoilleen, oli satumainen Alexander Reichsteinin He olivat täällä.

Siinä historialliselle Sofiankadulle oli pystytetty henkilöhahmoja toissavuosisadalta. Hahmot oli tehty teräslangasta, joka oli ruiskutettu fluoresoivalla maalilla. UV-valossa aavemaiset hahmot sinersivät kauniisti.



Kolmas upea teos oli tuomiokirkkoon heijastetut taideteokset. Kahdeksalta taiteilijalta oli pyydetty teosta aiheesta ilo ja he olivat toteuttaneet sen kukin omalla tekniikallaan. Teokset muutettiin digitaaliseen muotoon ja jokainen kuva heijastettiin tuomiokirkon julkisivuun minuutin ajaksi. Teoksen kesto oli siis yhteensä kahdeksan minuuttia.

Katja Tukiainen

Maiju Salmenkivi

Petri Tuhkanen

Heta Kuchka

Teoksia oli valokarnevaalissa runsaasti ja kaikkia emme nähneet, sillä muutamiin paikkoihin oli pitkä jono. Silti kokonaisuus oli mielenkiintoinen ja tykkäsin siitä, että teokset muodostivat mukavan kävelylenkin ydinkeskustassa eikä teoksia tarvinnut erityisesti etsiä kuten jonain vuonna.

Tuntuu, että tämä valokarnevaali vain paranee vuosi vuodelta. Jännityksellä jään odottamaan mitä uusia tuulia Lux Helsinki -organisaatio keksii ensi vuodeksi!

2 kommenttia:

  1. Huikeita valoteoksia! Kiitos kuvista! Livahti koko Lux Helsinki ohitse tänä vuonna.

    Kiitos myös muista kirjoituksista ja kuvista! Minun puhelinkommentointini ei ole oikein onnistunut.

    Hyvää vuotta 2016! Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Mukavaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!