sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Myyjäisiä ja uusia teetuttavuuksia

Kotona alkaa viimein näyttää jouluiselta. Kaivoin joulukoristeet esille loppuviikosta ja ihastelin kaikkia rakkaita koristeita. Eilen poltin kynttilöitä, kun kotoilin koko päivän mielessäni flunssan karkotus.

Tänään sunnuntaina kipaisin Kaapelitehtaalle joulumyyjäisiin, jotka ovat auki vielä ensi viikolla. Ne olivat varsinaiset supermyyjäiset: 150 myyjää ja tuotteita laidasta laitaan. Jos olisin vielä ollut lahjaideoita vailla, Kaapelilta ne olisivat varmasti löytyneet. Kaikki lahjat on kuitenkin jo ostettu ja osa toimitettukin, joten tyydyin ostamaan itselleni kyyttöjuustoa ja kanelipullateetä. Jälkimmäisen myyjä, 123Tea, on uusi tutustumisenarvoinen suomalainen teefirma. En ole vielä ehtinyt maistaa kanelipullateetä, mutta tuoksun perusteella sen täytyy olla taivaallista.

Eräillä toisilla joulumarkkinoilla tutustuin toiseen suomalaiseen teefirmaan Teehetkeen, joka tuo Suomeen Whittardin teetä Briteistä. Myös Teehetki on uusi yritys, mutta toivon sille menestystä. Ostin vuosia sitten Englannin matkalta hyvää Whittardin teetä, joten tarkkailen erityisellä innolla Teehetken valikoiman kehittymistä.

Myyjäisostoksia

Eilen pakkasin loput lahjat paketteihinsa. Joka vuosi lahjat loppuvat kesken, kun paketoiminen vie mennessään. Teen aina erinäköisiä paketteja ja innostun, jos keksin uudenlaisen tavan käyttää paperia tai lahjanarua. Muutama ystävä saa tänä vuonna tällaiset herkkutötteröt, jotka voi ripustaa jonnekin sopivaan paikkaan koristeeksi.


Kotona alkaa siis näyttää jo varsin jouluiselta. Kunpa ulkonakin alkaisi, vaikka en mitään ylenmääräistä lumipyryä kaipaakaan. Tämä kuva on viime perjantain päiväkävelyltä Munkkiniemen rannasta, jossa ruoho kovasti jo vihertää. Ei ihan vielä tarvitsisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!