maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ajatuksia keväästä

Helsingin Sanomien mukaan sunnuntaina oli niin lämmin, että vastaaviin lämpötiloihin maaliskuussa päästään vain kolme kertaa sadassa vuodessa. Aikainen kevät on tuntunut taivaalliselta!

Lisääntynyt valo on herättänyt minua hiljalleen talvihorroksesta. Kaikki tuntuu paljon kevyemmältä ja helpommalta. Uskomatonta, miten paljon pelkkä auringonpaiste voi vaikuttaa oloon. Kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut, että joskus on näin (mutta niin se vain on), että tammi-helmikuun kooma iskee joka vuosi rankemmin. Uskottava se on, neljän vuoden kokemuksella.

Vaikka loppuviikosta on ilmeisesti tulossa kylmemmät ajat, olen jo alkanut tehdä kesäisiä asioita. Ostin kaupasta pensasmustikoita ja jestas, että ne maistuivat hyvälle. Kävin Kappelissa kahvilla, kun tajusin, että se on nykyään auki ympäri vuoden. Jotenkin miellän Kappelin niin kesäravintolaksi, etten huomaa mennä sinne talvisin. Tunnelma siellä on edelleen raikkaan kesäinen.

Kappelissa söin marenkileivoksen, jonka sisällä on mustaherukkamoussea. Tuo leivos on muistaakseni Kappelin nimikkoleivos ja tehty ihan vaan Kappelia varten. Se oli makea ja pehmeä, mutta en voinut olla vertaamatta sitä mielessäni sitruunamarenkileivokseen, jonka kirpeän ja makean yhdistelmää ei ole voittanutta.


Tein viime viikolla kävelylenkkejä armottoman kirkkaassa auringonpaisteessa. Vielä lisääntynyt valo ei ole vähentänyt hiilihydraattien himoani, joka näin talvisin yltyy mahdottomaksi. Äiti paistoi minulle taannoin köyhiä ritareita, jotka veivät kielen mennessään. En ollutkaan vuosiin syönyt niitä.


Helsinkiin muuton jälkeen olen ikävöinyt avantouintia, jota harrastin Turussa aivan ihanissa puitteissa Ruissalon saukkojen saunalla. Nyt olen päässyt ensimmäistä kertaa Helsingissäkin avantouimaan (tai eihän siellä enää mitään jäätä ollut, mutta vesi oli kyllä kylmää). Yli neljän vuoden tauon jälkeen se oli edelleen aivan mahtavaa!

Ilmoittauduin saman tien jonottamaan jäsenyyttä, jota ilman saunalle ei ole asiaa (kävin nyt vasta tutustumassa). Ehdin jo unelmoida ensi talven avantouinneista, mutta jonossa saattaa vierähtää parikin vuotta. Avantouinti on selvästi nyt suuressa suosiossa ja Helsingin saunalliset avantopaikat eivät pysty vastaamaan suureen kysyntään. Saunattomia avantopaikkojahan piisaa, mutta ne ovat sen verran HC-meininkiä, että itse en sellaiseen kykene.


Tämä on muuten 400. kirjoitukseni. Olen iloinen, että se sisälsi asiaa pullasta ja auringosta. Mitä muuta ihminen voi muka tarvita?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!