sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Eka adventti

Tänään paistoi aurinko! Ihanaa, että se sattui vapaapäivälle, jotta siitä pääsi myös nauttimaan. Tämäkään auringon ihme ei nimittäin kestänyt kovin montaa tuntia. Mutta sekin antoi uskoa siihen, että muutaman kuukauden päästä aurinko tulee vielä paistamaan koko päivän.
 


Ensimmäisen adventin kunniaksi paistoin Hanna-tädin kakkuja, joiden reseptin löysin sattumalta selatessani reseptikansioitani. Tykkäsin näistä lapsena ja nyt hoksasin, kuinka helppo niitä on tehdä itsekin. Kokeilin reseptiä ensimmäistä kertaa ja hyviä tuli. Vielä täytyy hiukan hioa pallon pyörittelytaitoa, jotta kekseistä tulisi saman kokoisia. Nyt jokainen keksi on vähän eri kokoinen...


Hanna-tädin kakkuset

100 g voita
1,5 dl kermaa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja

Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita muut ainekset voisulaan. Pyöritä taikinasta pieniä palloja ja aseta ne pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.
Stockan jouluikkuna on tänäkin vuonna hurmaava ja suosittu. Kävin joululahjaostoksilla ja ihailin samalla somistajien kekseliäisyyttä. Voisinkohan itsekin päällystää seinän suklaalevyillä kuten nämä hiiret?

 

2 kommenttia:

  1. Minullakin oli ajatuksena leipoa Hanna-tädin kakkuja tänä jouluna muistona lapsuudesta, mutta niin vain ne jäivät. Mutta tässäpä ne tulivat vastaan. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Oma mieleni yhdistää Hanna-tädin kakut kesään, sillä kun olin lapsi, söin niitä usein kesämökillä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!