tiistai 12. elokuuta 2014

Mun blogi täyttää 4-vuotta!

Tänään tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Heidin innostamana aloitin oman blogin. Sittemmin olen kirjoittanut 358 postausta eli lähestulkoon yhden neljän päivän välein. Aika mahtavaa! Sen kunniaksi muutama muffinsikuva kesältä.


Hollannin matkalla Bredasta löytyi syötävän suloinen pikku muffinsipuoti A Cup of Cake, jossa tarjoiltiin ihanaa teetä, jota olen juonut viimeksi Versailles'ssa. (Okei, myönnetään, se on ihanaa teetä vain siksi, että sen pakkaukset ovat niin kauniita...)


Huima valinnan vaikeus iski tiskillä. Mitä näistä herkuista valita, halusin kaikki!
 

Jalkapallon MM-kilpailut näkyivät kaikkialla Hollannissa jotenkin, joten tietysti myös täällä jalkapallokoristeina. Ja kyllä, parhaimmat asiat elämässä ovat makeita. Allekirjoitan tämän.


Lopuksi lähtiessämme olimme jotenkin niin hämmentyneitä kahvilan söpöydestä, että meinasimme unohtaa maksaa. Tarjoilijatyttönen joutui kysymään, että maksoitteko jo...

Sokerisista muistoista takaisin nykyhetkeen. Blogini lienee siis ohittanut uhmaiän (viime vuonna olikin kirjoittaminen jotenkin vähän hankalampaa) ja onkohan seuraavaksi vuorossa jatkuva höpötys ja miksi-kysymykset. Vai miten ne lasten kehitysvaiheet nyt menikään.

Lueskelen aina välillä huvikseni minkälaisilla hakusanoilla blogiini on päädytty. Tässä kooste viimeisen kuukauden ajalta:

petran blogi kivoi jutui ja petran maailma
Nämä ovatkin aika luonnollisia hakusanoja. Mitäs menin keksimään niin vaikean ja pitkän blogin nimen. Itsekin haen sen mieluummin Googlesta kuin kirjoitan koko pitkän osoitteen osoite-kenttään!

kesäpäivä Helsingissä
Blogini on täynnä kivoja vinkkejä kesäiseen Helsinkiin! Tai talviseen!

kesäkurpitsa-fetapiirakka
Se on edelleen ihan törkeän hyvä resepti!

maarit aura laulunopettaja
En valitettavasti tunne. Laulutunneista kirjoittelin täällä. Käyn niillä edelleen ja tykkään! Vielä kun keksisin hyvän harjoittelupaikan, missä en häiritsisi naapureita tai ei tarvitsisi himmailla äänenkäytön kanssa.

ranskan kansallispäivä nizzassa
Mietin jo kuumeisesti, että en kyllä ole ollut Nizzassa Ranskan kansallispäivänä, mutta yhteys löytyikin Nizza-postauksen kommenteista. Äitini kertoi kommentissaan, että Nizzassa oli hieno ilotulitus ja paraati.

silmänaluset jääpala
WHAT? Olen kyllä viimeisimpiä ihmisiä antamaan kauneudenhoitovinkkejä, joten en ymmärrä miten noilla hakusanoilla on päätynyt tänne. Kokeilin itsekin, ja neljänneltä Googlen hakutulossivulta tosiaan löytyi linkki Halloween-kirjoitukseeni, jossa kerroin jäädyttäneeni booliin jääpalan muovikäsineessä. Pari viikkoa sitä ennen olin kuin olinkin esitellyt korvaamattomia kauneustuotteita, jolloin kerroin peitevoiteesta, jolla peitän mustat silmänaluset. Voi Google Google...

alppiruusupuisto hehtaaria
Hyvät ihmiset, menkää Etelä-Haagan alppiruusupuistoon ensi kesäkuussa!

edulliset ja hyvät ravintolat gdansk
Gdansk-kirjoitukseni vuodelta 2011 on edelleen yksi suosituimpia kirjoituksia blogissani (samoin useat Nizza-kirjoitukseni). Voisiko olla niin, että Gdanskista on edelleen suhteellisen vähän matkailu- ja vinkkisivustoja sekä matkaoppaita, joten kirjoitukseni nousee hakutuloksissa korkealle? Se on kiva kaupunki ja niin lähellä!

eero keskinen blog
Öö, luulin ensin etten tunne enkä mitenkään ole voinut mainita häntä kirjoituksissani. Vaan olenpa hyvinkin. Google auttoi jälleen kertomaan, että hän on Softenginen ilmiömäinen basisti, jonka mainitsin käytyäni heidän keikallaan. Poikien ensimmäistä levyä odotellessa...

Hei, kiva kun käyt lukemassa blogiani! Tulit tänne sitten ihan millä hakusanalla tahansa. :)

9 kommenttia:

  1. Onnea Petra!! :)
    Me ollaan käyty myös Gdanskissa, ja en ihmettele, että ihmiset etsivät siitä tietoa. Mäkin voisin jossain välissä kirjoittaa pari postausta kauniista ja halvasta Gdanskista. Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että jaksat kirjoittaa hyvän mielen jutui.
    Onnea vaan!

    VastaaPoista
  3. Kesäkurpitsa-fetapiirakka on parasta! :)

    Mut hei, etkö ole bookmarkannu omaa blogiasi?! Eihän tollasia osotteita nyt minnekään kirjotella, vaan painetaan kivasti nappia ja päästään sivulle. ;) Mullaki on sun blogi bookmarkeissa! Se on tehokasta.

    T: Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mulla bookmarkeissa omilla tietokoneilla, mutta aina silloin tällöin pitää hakea sitä muilla koneilla. En viitsi niiden bookmarkeihin pistää omaa blogiani! :)

      Poista
  4. No hyvä, ehdin jo huolestua! ;) Teinki sitten muuten just tollon 14. päivä kesäkurpitsa-fetapiirakkaa. Ties mistä tuli inspiraatio... ;)

    T: Hannele

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!